Miehetkö sikoja?

Miehet eivät ole sikoja sen enempää kuin naisetkaan ovat.

Mielestäni suurin osa ihmisistä on mukavia ja sydämellisiä. Suurin osa ihmisistä mielestäni kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, ei mitään miesten -tai naistenlehtien 10 varmaa tapaa seksuaaliseen nautintoon juttuja.

Yleisin harhakäsitys tuntuu olevan se, että miehet haluavat pelkkää seksiä. Ei muutama puu vielä metsää tee.

Tällä on ollut paljon keskustelua siitä, tarkoittaako baarista jatkoille pyytäminen aina seksiä. Ei todellakaan! Ensinnäkin naisille tiedoksi muutama asia miehen anatomiasta: Miehen erektio ei ainakaan helposti ota onnistuakseen jos on siinä kunnossa, missä yleensä ihmiset ovat valomerkin aikaan. Muutama juttu miesten hengenmaailmasta: Uskokaa tai älkää, mutta kyllä me miehetkin nautimme keskustelusta baari-illan jälkeen ja lasillinen mukavan naisen kanssa on paljon hauskempaa kuin yksin kämpässään. Yhdessä nukkuminenkin aiheuttaa mielestäni todella suurta läheisyyden tunnetta, joka on mielestäni paljonkin tyydyttävämpää kuin seksi - tai ainakin orgasmi - jota te naiset usein kuvittelette miehelle kaikkein tärkeimmäksi asiaksi yhdynnässä. Uskokaa tai älkää, mutta se että kumppanista tuntuu hyvältä tuntuu paljon paremmalta kuin omakohtainen lihallinen nautinto.

No, ehkäpä nämäkin olivat hieman turhan yleistäviä, mutta miettää näitä asioita ennen kuin rupeatte tekemään johtopäätöksiä siitä mitä mies haluaa. Uskon että aina on kuitenkin kysymys yksilöistä eikä joistakin ehdottomista sukupuolen asettamista biologisista tarpeista.

Toivoisin keskustelua
t. Kala jolla on särkynyt sydän
101113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin. Semmoinenhan se kuva tahtoo olla lehdissä, internetissä, yms. että mies tahtoo vain seksiä. Järkevästi ajatellen on tietysti selkeää, että mies on tunteva olento siinä missä nainenkin. Mutta lieneekö media tehnyt hyvin tehtävänsä, koska ihmiset tosiaan on alkaneet uskomaan tähän seksin valtaan muutenkin. Sekä miehet, että naiset. Tarvitsee paljon elämänkokemusta ja tuntevia miehiä elämäänsä, jotka jaksavat vaatia sitä muutakin, ennenkuin naiset oikeasti alkavat uskoa muuta. Kyllähän sitä ihminen alkaa uskomaan huomaamattaan johonkin, jos sitä tulee joka tuutista, eikä päinvastaisia kokemuksia ole.

On ehkä vähän muotia harrastaa sitä kertakäyttökulttuuria, jossa muu kuin seksi ja raha ei merkitse mitään. Että tavallaan sen ymmärtää, mutta tietenkään se ei meille muutakin haluaville ihmisille tunnu hyvältä. Ja väistämättä mekin joudumme osaksi sitä kulttuuria, vaikka kuinka yrittää olla varovainen ja tutustua ihmiseen ennen suhteen aloittamista, jne.

Mutta olet ihan oikeassa, ja varmasti moni nainenkin tämän jo tietää, ettei miehestä jurrissa ole seksiin. Tai ainakaan hyvään sellaiseen. Ehkä tarvitaan x-määrä yhden illan juttuja, ennenkuin se oppii tai sitten pitkä parisuhde, jossa sen oppii nainenkin huomaamaan, ettei jurrissa seiso, vaikka muuten seisoo.

Ja olen samaa mieltä, ettei naiset ole sen vähempää sikoja kuin miehet. Mutta ehkä asiat on muuttumassa ja nimenomaan sitä kautta, että kun naiset ryhtyy samaan mitä miehet on kautta aikojen harrastaneet, niin miehetkin havahtuu asian tilaan. Ja hyvä tietysti, että muutosta on tapahtumassa.

Ehkä myös on jossakin määrin miesten omalla vastuulla sen kuvan luominen, minkä haluatte itsestänne antaa. Jos ei läheisyyttä osoita tarvitsevansa, niin mistä sitä tosiaan seksimarkkinatalouden-kasvatti naiset edes ymmärtää tarjota? Rohkeasti vaan pyytämään läheisyyttä.

Ja ehkä miehet on kasvaneet/kasvatettu siihen, että tunteet projisoidaan siihen seksiin. Sen kautta yritetään saada sitä muutakin. Näin ainakin joku kirja väitti, ja kun sitä pohtii, niin voinee pitää paikaansa. Ehkä mies ei itsekään aina osaa eritellä, että haluaako nyt vaan seksiä, vain läheisyyttä vai molempia yhtäaikaa.

Että miehet vaan rohkeasti taistoon ja vaatimaan muutakin kuin seksiä. Sitä kyllä varmasti saa.

Minulla on ollut onni olla tekemissä rohkeiden miesten kanssa, jotka ovat jopa ihan sanoneet, että kun on niin kurjaa nukkua yksin, että saisiko tulla edes viereen nukkumaan. Siis samasta asiasta kärsin myös minä sinkkuna. Olisi niin kiva edes halata tai nukkua jonkun vieressä ja juoda aamulla kahvit, ehkä siinä joku läheisyyden kaipuu olisi vähäksi aikaa selätetty.

Vierihoitoa tarvitaan enemmän ja en usko, että mies tulee kovinkaan tyrmätyksi, jos tuommoista ehdottaa. Tosin täytyy muistaa aina sekin, että nainen on seksuaalinen olento, siinä missä mieskin. Aina ei pelkät vierihoidot riitä.

Äänestä
  • Samoin minulla on ollut ilo tutustua fiksuihin miehiin, jotka eivät ole kinuamassa seksiä jatkoila - enkä itsekään harrasta yhdenillanjuttuja.(Puhun monikossa koska tarkoitan tähän astisen elämäni aikaisista, en tiettyyn ajanjaksoon.)

    Koskaan en ole vieraan miehen mukaan lähtenyt, yleensä jatkoilla ollaan tutun kanssa, ilo on ollut molemminpuoleista,yhteisiä pitkiä keskusteluja aamuun ja lähekkäin nukkumista..

    Mutta, kun näin pakostakin tutustuu toiseen paremmin, ei voi välttää etteikö jossain vaiheessa ihastuisi tai ainankin miettisi pidemmän suhteen mahdollisuutta...siksi vähän ihmetyttää, että kuinka kauan voi tällainen suhde jatkua, jossa vain nukutaan vierekkäin, keskustellaan aamuun ja aamukahvin jälkeen kadotaan omille teille?

    Ihan ymmärrettävää että mietintä aika on tarpeen ja jos juttu luistaa, luulisi, että mies haluaisi tavata myöhemminkin, selvinpäin?

    Siksi ihmettelen kovasti , että aina minulle käy samalla tavalla. Useamman viikonlopun (useamman kuukauden) jälkeen sitä odottaisi edes vastausta tekstiviesteihin tai että mies haluaisi tavata selvinpäin...känissä annetut joskin pitkällisen tuntemisen jälkeen rakkaudentunnustuksetkin maistuvat katkeransuolaisilta aamun valjettua, arjen koittaessa kun enää miehestä ei kuulu mitään elonmerkkejä.
    Vai onko miehillä tapana harrastaa näitä aamuunasti kestäviä keskustelujatkoja kenties monen muunkin kanssa...?
    Tai johtavatko ne ylipäätään mihinkään?

    T. Toinen sydänsuruinen

    Äänestä

  • Santtu( Alexandra) kirjoitti:

    Samoin minulla on ollut ilo tutustua fiksuihin miehiin, jotka eivät ole kinuamassa seksiä jatkoila - enkä itsekään harrasta yhdenillanjuttuja.(Puhun monikossa koska tarkoitan tähän astisen elämäni aikaisista, en tiettyyn ajanjaksoon.)

    Koskaan en ole vieraan miehen mukaan lähtenyt, yleensä jatkoilla ollaan tutun kanssa, ilo on ollut molemminpuoleista,yhteisiä pitkiä keskusteluja aamuun ja lähekkäin nukkumista..

    Mutta, kun näin pakostakin tutustuu toiseen paremmin, ei voi välttää etteikö jossain vaiheessa ihastuisi tai ainankin miettisi pidemmän suhteen mahdollisuutta...siksi vähän ihmetyttää, että kuinka kauan voi tällainen suhde jatkua, jossa vain nukutaan vierekkäin, keskustellaan aamuun ja aamukahvin jälkeen kadotaan omille teille?

    Ihan ymmärrettävää että mietintä aika on tarpeen ja jos juttu luistaa, luulisi, että mies haluaisi tavata myöhemminkin, selvinpäin?

    Siksi ihmettelen kovasti , että aina minulle käy samalla tavalla. Useamman viikonlopun (useamman kuukauden) jälkeen sitä odottaisi edes vastausta tekstiviesteihin tai että mies haluaisi tavata selvinpäin...känissä annetut joskin pitkällisen tuntemisen jälkeen rakkaudentunnustuksetkin maistuvat katkeransuolaisilta aamun valjettua, arjen koittaessa kun enää miehestä ei kuulu mitään elonmerkkejä.
    Vai onko miehillä tapana harrastaa näitä aamuunasti kestäviä keskustelujatkoja kenties monen muunkin kanssa...?
    Tai johtavatko ne ylipäätään mihinkään?

    T. Toinen sydänsuruinen

    Kyllä minulla on sellainen kuva, että tuollaiset "keskustelujatkot" (tosin vain yksi kokemus) johtaa eteenpäin ihmissuhteen kehittymiseen. Sen jälkeen kun ihmisen tuntee hieman paremmin, voi mielestäni seksikin tulla kuvioihin ja sehän on tietysti vain mukavaa.

    Toi juttu, että onko miehillä tapana harrastaa näitä keskustelujatkojuttuja muidenkin kanssa, niin en usko että silloin, jos hän on todella kiinnostunut jostakin tietystä ihmisestä - niin kuin toivon mukaan on.

    Kuitenkin varsinkin nyt särkyneellä sydämellä on aika ristiriitainen olo siinä, että nyt tuntee olevansa niin jumalattoman yksinäinen, että suunnilleen huoraa tunteillaan. Pienikin määrä läheisyyttä tuntuu niin paljon paremmalta kuin tämä yksinäisyyden ja menetysken tunne. Tietysti se on väärin toimia näin, ja sellainen järki on asiassa pidettävä mielessä ettei lähde pilaamaan toisen ihmisen fiiliksiä vaikka minusta itsestäni tuntuukin pahalta olla yksin.

    No tossa oli muutamia ajatuksia asiasta taas. Kiitos muuten teille molemmille vastauksistanne, ja odotan innolla jos haluatte vielä joitakin näkemyksiänne heittää. Kaikkea hyvää teille molemmille

    t.Kala jolla on särkynyt sydän

    Äänestä

  • Kala jolla on särkynyt sydän kirjoitti:

    Niin sehän tässä sinkkuudessa on se huono puoli, että joskus on kertakaikkiaan niin älyttömän tylsää ja vaikeaa (!) nukkua yksin. Ja muutenkin sellainen aikuisvuorovaikutus kun puuttuu kotoa, niin on se aika kurjaa. Sitä minä ainakin kaipaan. Muuten nautin tästä vapaana olosta.

    Kyllä ne muillakin ne naapurin ihmiset alkaa näyttään jossain vaiheessa kovin hyvännäköisiltä, joten tsemppiä vaan sinulle. Ei sitä lopun elämää tartte yksin olla.

    Mulla oli pitkä eroprosessi ja nyt olen kans siinä pisteessä, että vaikka sydän särkyisi, niin otan seuran mielellään vastaan, jos satun törmäämään hyvään tyyppiin. Sitä uskaltaa jo ihan eri tavalla riskeerata näissä ihmissuhteissa. Yksin ei oo kivaa.

    Äänestä

  • Simsalabim kirjoitti:

    Niin ja sitä vielä, että tokihan sulla koville ottaa, koska olet tunteellinen kalakin vielä.

    ...aivan...ja kaksosilla ei ota koville, koska heillä ei näytä olevan tunteita lainkaan.

    Äänestä

  • Simsalabim kirjoitti:

    Niin sehän tässä sinkkuudessa on se huono puoli, että joskus on kertakaikkiaan niin älyttömän tylsää ja vaikeaa (!) nukkua yksin. Ja muutenkin sellainen aikuisvuorovaikutus kun puuttuu kotoa, niin on se aika kurjaa. Sitä minä ainakin kaipaan. Muuten nautin tästä vapaana olosta.

    Kyllä ne muillakin ne naapurin ihmiset alkaa näyttään jossain vaiheessa kovin hyvännäköisiltä, joten tsemppiä vaan sinulle. Ei sitä lopun elämää tartte yksin olla.

    Mulla oli pitkä eroprosessi ja nyt olen kans siinä pisteessä, että vaikka sydän särkyisi, niin otan seuran mielellään vastaan, jos satun törmäämään hyvään tyyppiin. Sitä uskaltaa jo ihan eri tavalla riskeerata näissä ihmissuhteissa. Yksin ei oo kivaa.

    Voiko olla mahdollista, että mies/nainen rankan eron jälkeen varoo rakastumasta uudelleen?

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    olis syytäkin varoa jonkin aikaa.
    Toiset taas pyrkivät rakastumaan heti uudestaan johonkin, yksinäisyyden pelon takia.
    Mikä ei ole kovin viksu juttu ollenkaan.

    Äänestä

  • Jokke kirjoitti:

    olis syytäkin varoa jonkin aikaa.
    Toiset taas pyrkivät rakastumaan heti uudestaan johonkin, yksinäisyyden pelon takia.
    Mikä ei ole kovin viksu juttu ollenkaan.

    Tottakai ihminen eron jälkeen varoo uusia suhteita, ettei särkisi sydäntään. Sehän on yksinkertaista itsesuojeluvaistoa. Niin kauan kuin sattuu, ei kannata edes uusia suhteita harrastaa, koska sitä tavallaan vaan kiusaa itseään lisätuskalla.

    Itselläni erosta on 2,5 vuotta ja nyt olen vasta pisteessä, jossa uskallan aloittaa uusia juttuja, enkä pelkää sydämen särkymistä. Tai no pelkään, mutta tiedän, ettei siihen elämä lopu ja parempiakin miehiä varmasti on tarjolla, jos jonkun kanssa ei homma toimi. Raakaa tekstiä kait, mutta tähän on tultu. Eron jälkeen (kun siitä on oppinsa ottanut) on myöskin paljon realistisempi sen suhteen, että mikä toimii ja mikä ei. Minkälaisen ihmisen kanssa voisi synkata ja kenen kanssa ei.

    Oppia ikä kaikki.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    ...aivan...ja kaksosilla ei ota koville, koska heillä ei näytä olevan tunteita lainkaan.

    Äläs nyt. Kyllähän kaksosillakin on tunteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kala jolla on särkynyt sydän kirjoitti:

Miehet eivät ole sikoja sen enempää kuin naisetkaan ovat.

Mielestäni suurin osa ihmisistä on mukavia ja sydämellisiä. Suurin osa ihmisistä mielestäni kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä, ei mitään miesten -tai naistenlehtien 10 varmaa tapaa seksuaaliseen nautintoon juttuja.

Yleisin harhakäsitys tuntuu olevan se, että miehet haluavat pelkkää seksiä. Ei muutama puu vielä metsää tee.

Tällä on ollut paljon keskustelua siitä, tarkoittaako baarista jatkoille pyytäminen aina seksiä. Ei todellakaan! Ensinnäkin naisille tiedoksi muutama asia miehen anatomiasta: Miehen erektio ei ainakaan helposti ota onnistuakseen jos on siinä kunnossa, missä yleensä ihmiset ovat valomerkin aikaan. Muutama juttu miesten hengenmaailmasta: Uskokaa tai älkää, mutta kyllä me miehetkin nautimme keskustelusta baari-illan jälkeen ja lasillinen mukavan naisen kanssa on paljon hauskempaa kuin yksin kämpässään. Yhdessä nukkuminenkin aiheuttaa mielestäni todella suurta läheisyyden tunnetta, joka on mielestäni paljonkin tyydyttävämpää kuin seksi - tai ainakin orgasmi - jota te naiset usein kuvittelette miehelle kaikkein tärkeimmäksi asiaksi yhdynnässä. Uskokaa tai älkää, mutta se että kumppanista tuntuu hyvältä tuntuu paljon paremmalta kuin omakohtainen lihallinen nautinto.

No, ehkäpä nämäkin olivat hieman turhan yleistäviä, mutta miettää näitä asioita ennen kuin rupeatte tekemään johtopäätöksiä siitä mitä mies haluaa. Uskon että aina on kuitenkin kysymys yksilöistä eikä joistakin ehdottomista sukupuolen asettamista biologisista tarpeista.

Toivoisin keskustelua
t. Kala jolla on särkynyt sydän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu