Olin tuossa kasvaimen poistossa. Ja odottelin vastausta onko pahan laatuinen vai ei. Asia oli siitä raskas että miehelläni ja minulla on pieni lapsi. Surin että jos lapsi jää kohta ilman äitiään. Olisitte nähneet anopin ilmeen kun kerroin tulevasta leikkauksesta. Näin silmissäni miten hän oli jo hautaamassa minua kuoppaan.. Kertaakaan ei kysynyt tuloksista eikä vointia. Appi kehtasi puhua vain omista hiiva ongelmistaan siinä kuuntelin sujuvasti kaksi tuntia. Voi jumalauta että nyppi! Eukko on tietenkin kertonut koko kylälle miniän taudit. Kun naapuritkin olivat säikähtäneet ja käyneet oikein veri kokeissa.Tyttö lapsen olen saanut maailmaan aikaiseksi, mutta kuulemma se potra poika täytyis tehdä vielä. Voi jumalauta.. olisivat tyytyväisiä edes yhteen suvun jatkajaan. Kysyin että mikset itse ole tehnyt kahta lasta.. niinpä.
Anoppi ja appi
Temppifaili
41843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tiedän tunteen... tai siis en tiedä, en ole ollut akuutissa hengenvaarassa, mutta sairaalaan olen joutunut. ja anoppi tuli mulle sanomaan sinne, että hänellä ainakin on niin paljon kotitöitä ettei ehdi sairastaa. olin todella raivoissani! kuin myöskin siitä että hänellä on hiukan sitä taipumusta, että jos joku tuttu (tai niinku minä) saa jonkun taudin, niin hänellä on aivan varmasti samoja oireita sen verran että pitää käydä oikein testissä. et ole ainut, jos se yhtään lohduttaa. tiedän, että se raivostuttaa vaikkei itsellä kuolemanuhkaa olisikaan, voin vaan kuvitella kuinka räjähtänyt olo tulee kun toinen vertaa hiivaansa kasvaimeen. pöljä mikä pöljä!
ONNETON PASKA TOIVOTTAVASTI UUSII JA MENET MULLAN ALLE KUKA TOMMOSII NARTTUJA TARVII.
Mitä pahaa edellinen oli sulle tehny?
Kai se sitten oli se anoppi. Niin säälittävä akka että pitää miniäraukkaansa seurata keskustelupalstoille asti.