vuosia avioliitossa, johon kuului kuningas alkoholi. Kestin kaiken häpeän ja ajattelin lasten parasta ja muita läheisiä ja kärsin. Kukaan ei tiedäkään missä helvetissä elin kaikki vuodet, piilottelin miehen juomista ja häpesin häntä. Lapsetkin häpesivät. Olen puhunut erosta jo vuosia ja mies on luvannut lopettaa juomisen, mutta joka viikonloppu hän on kadonnut ryyppäämään, usein viikollakin. Nyt minä ilmoitin anopilleni, että ero on tulossa. Ja mitäpä kuulin! Nyt saan kuulla olevani itsekäs ihminen, kuinka vein pohjan hänen (anopin) elämältä, kumpa emme olisi menneet ikinä edes naimisiin ja mikä pahinta: MINUN KUULUU ANTAA ANTEEKSI! Että vei jalat alta kerrasta. Olen siis niin maassa, ja nyt mies yrittää leikkiä hyvää aviomiestä ja on ekan viikonlopun moniin vuosiin ollut selvinpäin. Mutta liian myöhään, minä olen jo niin kaukana hänestä, ettei tästä mitään tule. Minä en kerta kaikkiaan halua elää enää hänen kanssaan enkä luota häneen enää yhtään. Hän on vienyt yhteiset rahatkin omiin käyttöihin. Nyt sitten mieheni kertoo, et kuinka hän nyt tajuaa kuinka tyhmä hän on ollut!!!! Ja niin kun olen näinä vuosina yrittänyt puhua hänen kanssaan, eikä häntä ole edes kiinnostanut! Ehkä päivä paistaa vielä risukasaankin, tällä hetkellä siltä ei kyllä tunnu ....
Minä kärsin
Alla päin
323588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Teet aivan oikein jo otat eron.
Minä olin samanlainen mies aikanaan ja vaimoni katseli ja varmaan kärsi vuokseni vuosikaudet.
Sitten tuli ero, ja join vielä vuosia, kunnes raitistuin.
Myöhemmin mietittynä vaimoni olisi kyllä voinut jättää minut jo aiemmin, ei minusta silloin ollut parisuhteessa eläjäksi.
Juova alkoholisti osaa kyllä käyttää keinot hyväkseen näytellä vaikka mitä, jopa raitistumista.
Mutta enemmin tai myöhemmin viina tulee taas kuvioihin ja meno on vain kovempaa.
Sitten jos niin hyvin käy, että mies haluaa oman itsensä tähden raitistua, saattaa homma vaikka toimia.
Mutta ensin on löydettävä se oma halu.
älä hyvä ihminen anna toisten syyllistää sinua, teet aivan oikein itsellesi ja lapsillesi (en tiedä onko lapset ja sinä minkäikäisiä??) kun otat eron.. jos ei mies ole tajunnut perhe-elämää eikä kasvanut mieheksi, niin tee edes omasta elämästäsi siedettävä..äläkä missän tapauksessa syyllistä itseäsi, ei ole mitään syytä.
sulla on oikeus elää normaalia elämää !! ps.anopistakaan älä välitä..
vaikka vieläkin tuntuu, et jos se sittenkin olisi tosissaan - kerta olisi n. 500:s. Ikää löytyy 40 ja lapset kaikki jo kouluiässä. Minusta tuntuu et juuri tämä ikä on se, et pakko tehdä elämälleen jotain. Ei minun tarvitse yrittää miellyttää kaikkia ihmisia, niinkuin olen aina yrittänyt tehdä. Minä olen aikuinen nainen, tiedän että minun kuuluu saada parempaa kuin elämäni tällä hetkellä on. Jossakin on minulle joku, joka arvostaa minua ihmisenä, joku jonka kainaloon voin käpertyä katselemaa takkatulta, joku jolle voin kertoa huoleni ja murheeni ja joku joka RAKASTAA!
minäkin olen n. 40, erosin pari vuotta sitten pitkän harkinnan ja miljoonan itkun jälkeen. arvaa montako kertaa pähkäilin, meillä ei edes ollut ongelmia alkoholin.. kanssa - ainoastaan että riitaa ja mykkäkoulua rupesi olemaan alati. ei osattu puhua... ja lapsetkin kärsivät ahdistavasta ilmapiiristä.. ( ja meillä ei tosiaan ollut fyysistä väkivaltaa, alkoholin liikakäyttöä...). alkuun mietin teinkö oikein, mutta kyllä vain..jopa vanhempien lasten mielestä. se on kuule lapsillekin ahdistavaa elää mykkäkoulun ja riitojen keskellä. nyt tuntuu että elämä on just tasapainossa -ainoastaan olisi ihana löytää vielä joku rakkaus... yksi tuossa olikin ja sydämeni menetin ihan täysillä - mutta ei siitä mittään taida tulla vaikka vielä toivonkin. kyllähän se joskus osuu kohdalle, uskon niin. sen takia en ketään "ota" että joku ois, vaan täytyy kyl olla sitten semmonen että jalat vie alta...
kerrohan miten siellä etenee ja pidetään me 40 naiset liput korkealla...ja odotellaan jos se prinssi vielä joskus meillekin ilmaantuu...
miettinyt, et onko alkoholi "oikea" syy erota. Olisi edes jotain väkivaltaa, edes henkistä tai muuta ... Vaikka eihän tähän muuta ratkaisua edes ole, minä olen ajautunut todella kauas miehestäni. Olemme jo vuosia eläneet sisko/veli-suhdetta eli eipä ole avioliitossa ollut sukupuolista kanssakäymistä vuosiin. Sänkyhommatkin kuuluvat kyllä rakkauteen eivätkä aviollisiin velvollisuuksiin, enkä haluaisi tässä iässä lopettaa niitäkään! Mutta uskottomuutta en hyväksy, vaikka tuntuu välillä vaikealta "tapella" vastaan, kun tilaisuuksia kerran olisi ....
Mutta todellakin pidetään lippu korkealla, kyllä tämä tästä :)
Itse tein ratkaisun n. vuosi sitten. Vaimo poti masennusta 8 viimeistä vuotta eli oli tosi raskasta. Joku voi nyt moralisoida mutta,mutta masentunut toimii samoin kuin alkoholisti, mitä enemän tuet ja teet sen enemän saat tehdä. Nyt kun on erottu on exsän pitänyt ottaa itseään nistasta kiini ja ottaa vastuu itsestään .Ja näyttää siltä että on siinä onnistunutkin. Itse olin aivan puhki, tuntui silta että on antanut kaikensa oli ihan tyhjä olo. Jos seuraava suhde tulee niin sen pitää olla sellainen jossa molemmat " saa " yhtäpaljon. Tällä hetkellä tuntuu siltä että ei jaksaisi parisuhdetta, olenkin keskittynyt tällähetkellä harrastuksiin.
Mutta katsotaan mitä se tulevaisuus tuo tullesaan
kyllä se siitä
terv. mies40
..saisiko kysyä mitä tarkoitat,ettet jaksaisikaan parisuhdetta?? minä nimittäin kerkesin tuossa jo rakastumaankin mieheen...joka ei "jaksa" parisuhdetta - olisi vaan ollut kivat tietää jo ennen kuin rakastuin korviani myöten..no ne oppirahat on nyt maksettu ja ihan heti ei rakastuta (tälläkin ikää se vaatii voimia:- ei saa nukutuksi kunnolla, pitää vahtia puhelinta..jne hauskuuksia).. nimenomaan ihmettelen ettei jaksa parisuhdetta : minä kun ajattelen että jos olisi toimiva mukava parisuhde se päinvastoin antaisi voimia arkeen - olisi mukava raskaan päivän päätteeksi käpertyä oman kullan kainaloon jne... mutta te miehet ette taida olla yhtä romanttisia ???
Tarkoitan sillä että ei jaksa parisuhdetta että on antanut sitä huomiota paljon siinä edelisessä suhteessa saamatta itse huomiota. Siitä seuraa sellainen olotila että ei yksinkertaisesti jaksa huomioida toista ihmistä. Tunne on sellainen kuin takki olisi aivan tyhjä, sitä en tiedä millä sen saa täyttymään ehkä ajan kanssa. Kyllä me miehetkin ollaan romantisia , ainakin osa. Ja sinulle sanoisin että jos olet rakastunut mieheen joka ei jaksa parisuhdetta niin anna hänelle aikaa, olla " luolassa " katso sen jälkeen mitä tapahtuu.
kiitos,täytynee ajan antaa kulua....vaikka koville ottaa, ja katsoa sitten joskus myöhemmin..mutta kiitos vastauksesta- että jos se kaikki jaksamattomuus ei johdukaan minusta,ainakin toivon niin...
Vika ei todelakaan tarvitse olla sinussa. Itse yritin eron jälkeen muutamaa suhdetta, eikä vastapuolessa ollut todelakaan mitään vikaa mutta minulla ei yksinkertaisesti riitänyt paukut.
Nyt olen päättänyt että en lähde kehitelemään mitään suhdetta ennenkuin tuntuu siltä että sielä takin sisällä on jotain annettavaa. Jos lähtisi nyt suhteeseen se ei toisi muuta kun surua ja murhetta.
..näinhän se on ..surua ja ikävää kun itse olis valmis ollu aivan sata lasissa...mutta ei auta kun olla hissukseen ja antaa ajan kulua.nyt on kyllä jo itelläkin sellanen olo että en kenenkään miehen ihan heti anna sydäntäni rikkoa, olin niin rakastunut - että oksat pois...mutta katsellaan.ja hauskaa kevään jatkoa sullekin, oli mukava saada kommenttia.
Kyllä se alkoholismi on henkistä väkivaltaa, siinä pidetään toista pelonvallassa koko ajan.
Ja se tauti ei parane puhumalla, vaan alkoholistin itsensä on ryhdistäydyttävä, ainut mahdollisuus on tipaton loppuelämä.
ääntä ja lähde pois. Niin tein minäkin lapsieni kanssa viisi vuotta sitten katseltuani exän ryyppäämistä kymmenen vuotta. Enkä voi katua päätöstäni. Siitä alkoi elämä. Enää eivät rahat mene viinaan. Yötkin saa nukkua rauhassa. Harmi vain, että lähdin liian myöhään. Fyysinen terveys petti kovien paineiden alla. Masennuksesta puhumattakaan...
Anna anopin puhua mitä puhuu. Kyse on sinun ja lastesi elämästä. Erossa kuuluu asiaan, että on ihmisiä, jotka eivät sitä hyväksy, ja heitä, jotka antavat tukensa päätökselle.
Kyllähän se miehesi vähän aikaa saattaa kestää juomatta, mutta ellei todellista halua ole raitistua, lupaukset eivät pidä.
Nyt minulla on raitis mies ja hääkellot soivat lähitulevaisuudessa, jos Luoja suo. Ero entiseen elämään on kuin yöllä ja päivällä. Mutta monta miestä sai tavata, ennen kuin se oikea löytyi.
Muuan entinen seurustelukumppani paljastui päihdeongelmaiseksi, vaikka juuri sellaisia olin yrittänyt välttää viimeiseen asti. Siitä jutusta tuli nopeasti entinen, sen verran kovan hinnan olin maksanut alkoholistin rinnalla elämisestä.
Ei koskaan enää alkoholistin vaimoksi!
Lapseni eivät ole minulle kaunaa kantaneet, vaikka entinen elämä jäi taakse ja kaveritkin jäivät kauaksi vieraalle paikkakunnalle muuton myötä. He ovat ymmärtäneet, että elämän täyskäännös oli välttämätön.
Hei, olipas tuttu tunne kun puhuit kuningas alkoholista perheessässi.
Olen 47 vuotias ja kolmen aikuisen lapsen äiti ja jo mummokin. Mieheni on aina ollut hyvin sosiaalinen ja niin sanottu menevä tyyppi, noi ei kait siinä mitään nuorempana minä koin että se kuuluu miehelle ja nainen huoltaa kodin ja lapset hyvin se toimikin mutta 90 luvun alussa tahti vain kiihtyi motoristi harrastuksen myötä ja nyt on mittani jotenkin täynnä koska minusta tuntuu että haluan täydellisesti elää viimein itselleni, neuvokaa joilla on samanlaisia kokemuksia mistä aloittaisin vyyhteä purkamaan ja onko oikein ajatella nyt vain itseä en jaksa enää odottaa toista reissuiltaan. ps. mieheni ei oikein hyväksy kuitenkaan minun elämän muutostani, ei tietenkää kun on tottunut että huolto on aina pelannut kotipuolessa.
sinulla on mielessä jokin kiinnostava harrastus tai vastaava, niin sinun pitäisi, ainakin kokeilla sitä, uskon miehesi myös sen hyväksyvän, normaali oloissa hänen pitäisi, jopa toivoa sellaista, koska itsekin harrastaa itsenäisesti, paljon aikaa vievää harrastusta.
Sinun pitäisikin satsata nyt itseesi, kun olet luotsannut lapset aikuiseksi, elämää on vielä paljon jäljellä, eikä sitä kannata tuhlata kotona odotteluun, koska haluaisit uusia tuulia elämääsi.
Ei se välttämättä kuitenkaan tarkoita eroamista miehestäsi, riippuen tosin siitä millaista muutosta elämääsi haluat.
Niin ihan oikeaan osuit kun mainitsit harrastuksesta, niitä minulla olisi hyvinkin paljon, olen hyvin urheilullinen nainen ollut aina mutta valitettavasti tuntuu että sekin nykyään koituu stressiksi mieheni epäillessä josko ollenkaan käyn hiihtämässä vaan jossakin muualla. Ehkä sen aiheuttaa omien reissujen tuoma paha olo ja ainainen krapula kun vapaata sattuu. Haluaisin kyllä hänet mukaan lenkille ja hiihtämään mutta meidän harrastukset ovat niin erilaisia... Olen kuulemma ilonpilaaja ja tylsä tyyppi kun en tykkää pitää hauskaa...
jos näin voi sanoa, että on kohtalotovereita. Jotenkin on tuntunut että on ainoa jolla menee huonosti .... Meilläkin on huolto aina pelannut, minä olen aina ollut lasten kanssa kotona iltaisin (käyn siis töissä), ei ole miehen tarvinnut päätänsä vaivata perheensä takia. Menoa on riittänyt - tuntui hullulta kun mainitsit motoristiharrastuksen, myös meillä tämä harrastus ja menoa riittää ympäri suomen. Ehkä olen osaaltani syyllinen tähän juomiseen, olenhan tavallaan "sallinut" sen, vaikka en hyväksynyt. Olenhan antanut aina anteeksi.
Älä sinäkään enää ajattele muita, nyt on sinun vuorosi elää. Kun olen tässä vuosien varrella puhunut erosta miehelleni, hänen vastauksensa asiaan on: HÖPÖ HÖPÖ! Ja Mikä sua nyt vaivaa kun on kaikki hyvin (taloudellisesti hyvin)! Hän ei siis ole ottanut edes tosissaan minua.
Avioeroa voi hakea myös yksin ja sen teen jos on pakko. Uskokaa kun on nyt säälittävän näköistä kun mies yrittää leikkiä hyvää aviomiestä ja lasten isää ja yrittää olla kiinnostunut lastensa asioista! Se on kuulkaa kamalaa katteltavaa... Kun ei vuosiin ole kiinnostanut kun omat kaverit, viina ja moottoripyörät, niin hänhän on aivan ulkona koko hommasta!
Olipa kiva lukea toisen motoristi vaimon elämästä, lisäisin vielä että myös minä olen aina ollut työelämässä ja ehkä se on pitänyt ajatukset poissa olennaisesta silloinkin kun aviomies ajelee ympäri Suomenmaata. Onko sinun lapsesi jo aikuisia?
7, 12 ja 14 vuotiaita. Pienestä saakka nähneet tämän surkeuden. Vanhin (poika) sanoi, ettei ikinä juo viinaa ettei omille lapsille tule paha mieli....
Ei kai kaikki motoristit ole tällaisia ????
Hei taas, samaa minäkin mietin ja olen tullut siihen tulokseen että moottoripyörä on vain rekvisiittana halulle mennä, olla vapaa ja olen myös miettinyt oman mieheni kohdalla että hän siirtää parisuhteemme vaikeuksia lähtemällä samanlaisten kavereiden kanssa kulkemaan ja peittämään pahaa oloaan reissuilleen kun olisi tarpeellisempaa hoitaa kotiasiat kuntoon.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä kun hän kotiutuu reissuiltaan krapulaisena ja tosi väsyneenä hän taas jaksaa jatkaa seuraavaan reissuun asti vakuuttelemalla kodin merkitystä, itse tunnen inhoa sitä reppanaa kohtaan ja ehkä olen jaksanut vain sen voimin että hän on paljon pois, sen tosiasian toteaminen on toso kammottavaa ja mietin tänään vain miten saan itseni irti..
Kauheinta on kuitenkin hänen mustasukkaisuutensa siitä että nyt kun lapset ovat aikaisia hän pelkää että minäkin voin jopa olla muuallakin kuin vain kotona hänen reissujensa aja, tosiasia on että nautin vain siitä rauhasta kun hän on pois, tosi ahdistavaa.
elämästäni. Meillä tosin ei ole mustasukkaisuutta ollut koskaan ja tuskin tuleekaan, jollei sitten eron jälkeen hänellä minua kohtaan mikäli satun löytämään "uuden". Tänään kahvipöydässä mieheni muina miehinä vaan alkoi kertoilla kesästä (perheen kanssa) joten totesin, et luuletko tosiaan että minä olen kanssasi vielä kesällä - ei ymmärrä vieläkään tätä et nyt minä lähden. Ja hän kehtasi sanoa minulle: ÄLÄ OLE NAURETTAVA!! Kyllä kolahti. Saapi minut puheillaan todella vihaiseksi, tässä vaiheessa kun olen vielä kovin sävyisä enkä halua erota riidoissa. Kun aikansa ärsyttää niin poikaparka huomaa, et minä vien talon kohta ilmaiseksi (olenhan tähänkin asti maksanut lainat ja taloon liittyvät maksut täysin yksin). Osaan olla minäkin inhottava, skorpionia on sen verran syntymähetkellä ollut ....
Ja vaikka mieheni nyt täysin raitistuisi (halleluja), niin hänestä on tullut niin vastenmielinen tyyppi minulle, et tuntuu etten voi edes häntä katsella. Kaljalla kasvatettu maha ja kaksoisleuka, naama punottaa yms. Missä on se komea nuorimies johon rakastuin 23 vuotta sitten!
Niin tosiaan kaljamaha ja kaksoisleuka tuttua,minua loukkaa jo sekin niin pirusti kun hän ei välitä itsestään ollenkaan ihan kuin minä en olisi minkään arvoinen. Ja tosiasia meilläkin on että en pysty enää hoitamaan niin sanottuja aviollisia velvolliuuksia.Eräs vanhempi viisas nainen sanoi kerran hyvin mielestäni. Mies pysyy vaikka kuinka huonossa parisuhteessa niin kauan kun sänkyhommat hoituu.. en tiedä miten tässä käy..
miksi mieheni ei ymmärrä että avioliittomme on "syvältä". Moneen vuoteen en ole ollut kiinnostunut sänkyhommista hänen kanssaan, olen suostunut kun on pyytänyt - mutta nyt en enää pariin vuoteen. En halua että hän edes koskee minuun, hän kun ei ymmärrä hellyydestä mitään. Kuvittelee että heti mennään sänkyyn ... Lisäksi meillä ei todellakaan ole ollut muuta yhteistä vuosiin kun lapset ja omaisuus. Ei hän ole koskaan kulkenut perheensä kanssa missään, ei huvipuistoissa, ei matkoilla, ei laivareissulla, ei siis missään - kun ei kiinnosta, eikä aika kulu! Mutta omat menot ovat numero 1. Muistan ikuisesti kun olin 40 asteen kuumeessa ja täysin sängyssä, niin herra lähti viikonlopuksi motoristiporukan kanssa "reissuun" ja jätti lapsensa tänne tavallaan heitteille - enhän päässyt sängystä ylös edes ruokaa laittamaan saati kaupasta sitä hakemaan. Kuinka moni isä tekee perheelleen tämän??
Ilmeisesti haluaa kuitenkin elää tässä surkeudessa, huoltohan on pelannut aina, ei ole päätä tarvinnut koskaan "kotitöillä" vaivata, ei edes silloin kun olen ollut kipeänä. Ei ole koskaan tarvinnut olla huolissaan laskuista tai lasten vaatetuksesta, rahat on voinut laittaa aina omaan taskuun ja omiin asioihin. Totta tosiaan en edes tiedä kuinka monta moottoripyörää/skootteria/mopoa autotallissamme on....
Ja todella se omasta ulkonäöstään huolehtiminen, ei minulla tarvi olla mitään kiiltokuvapoikaa, kun olisi edes siisti ja haisisi hyvältä ja hiukan katsoisi mitä päälleen vetään ja miettiä sopiikko kävelykenkien kanssa villasukat kun menee kauppaan ....
Satuin miehenä tämmöisiin keskusteluihin ja kysymys oli meistä motoristi miehistä. Itse olen pitkän linjan motoristi -70 aloitin ja naimisiin mentyämme lopetin mutta -91 aloitin uudelleen ja sehän oli sokki vaimolle mutta siitä hän kypsyi pikkuhiljaa ajatukseen, silloin lapsemme olivat melko pieniä vielä. No nyt tätä päivää, minulla on nyt 13 kesää takana pyörän päällä ja lapset maailmalla nyt 10 pyörä alla eikä olekkaan mikään joka pojan mopo. Eli tähän on päästy sillä että aina kun ns.tukikohta eli perhe on tarvinnut rahaa olen myynyt pyöräni ja laittanut halvemman pelin että kotona on asiat siltä osin kunnossa, ja mielestäni muutenkin hommamme on toiminut ihan hyvin, ja ainakun pyörää olen vaihtanut ja velkaakin joutunut tekemään niin kyllä se on vaimon kanssa yhdessä päätetty.Nykyinenkin pyöräni on vaimoni idea ja yhdessä sitä maksetaan, tietenkin nyt kun olemme kahdestaan minä olen ruvennut ajattelemaan että pitäisikö ruveta karavaani hommiin että olisi enempi yhteinen juttu, vaimoni kyllä lähtee kyytiin mutta ei mihinkään kokkareille, hänelle kuulemma riittää kun katsoo yhtä kännistä miestä eikä n.300 .En sillä että minulla olisi joku hätä nyt kun vaimonikin hakee itsenäisyyttä ja vapauden tuntoa josta itse olen 13vuotta saanut nauttia,olen useammat yöt vesisateessa pikku pierussa saanut yksin teltassa nukkua niin siinä on ollut aikaa ajatella tätä pari suhdetta ym asioita. Parin kolmen vuoden aikana on tullut paljon ns. motoristeja mukaan jotka eivät ymmärrä tästä jutusta yhtään mitään, tämä juttu ei toimi jos tähän asiaan ei ole täysin oikeaa asennetta, se ei riitä jos on nahkat ja viimeisen päälle pyörä alla ja tullaan muijan kanssa elvistelemään, ja loppuillasta tapellaan teltassa niin pirusti. Itse olen vatsakas harmahtava partanaama mutta minua se ei haittaa, olen sinut itseni kanssa ja voin hyvin ja ajan pyörällä niin kauan kuin pääsen sen äälle.
Ja eihän motoristinkaan sentään tarvitse mikään törkymöykky olla en minä ainakaan. Pistä äijä vaihtoon näissä piireissä pyörii tosi viksuja eronneita ja poika miehiäkin.
minulla ei ole itse motoristimiehiä vastaan, kunhan ymmärtävät kun perhe perustetaan, että se on se yhteinen "juttu". Miehen on vaan niin helppo pitää ne omat juttunsa ....
Itse oli avioliitossa 30 vuotta.Erosin 2001.
eron ottaminen pelotti, koska olin juuri jäänyt työttömäksi.Lapset onneksi aikuiset ja omillaan.
En kadu eroa. Itsetunto nousi ja kohtasin hyvän raittiin miehen, rakastuimme ja asumme yhdessä.
Iltaisin voin käpertyä mieheni kainaloom ja lähteä lenkille ja käydä tanssimassa ja puuhastella mökillämme.
Harmittaa, etten eronnut aikaisemmin.
Mieheni juo edelleenkin, mutta nyt syy on avioero. Kyllähän juoppo aina syitä keksii.
Suosittelen lämpimästi Sinulle eroa, mutta VAIN sinä teet päätöksen ja anopista et välitä, hän nimittäin pelkää, että saa poikansa niskoilleen eron jälkeen.
Voimia Sinulle!
Ihanaa oli lukea sinun onnestasi kaikkea hyvää sinulle ja uudelle paremmalle elämälle, olet ansainnut kaiken jälkeen onnesi.
Jos ja kun ero tulee.
Siinä tahtoo alkaa kova painostus.
OTA ASIANAJAJA, ÄLÄKÄ MIHINKÄÄN PAPERIIN PISTÄ NIMEÄ ENNENKUIN HÄNKIN ON SEN LUKENUT.
anoppisi puheista. Olen itse kokenut saman syyllisämisen. Me naiset kun olemme sellaisia että puolustamme lastamme henkeen ja vereen. Olimmepa sitten oikeassa tai emme. Eikä muutenkaan ihmisten puheista kannata välittää, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Puheisiin vaikuttaa niin paljon kyseisen ihmisen taustat ja omat kokemukset.
Kannattaa kyllä miettiä tarkkaan haluatko todella erota. Voisiko miehesi mennä vaikka hoitoon? Monesti ylipääsemättömältäkin tuntuvat ongelmat parisuhteessa on mahdollista korjata kun vain saa oikean avun.
olen monesti hoitoonmenosta, ja hän kyllä myöntää että alkoholi on ongelma, mutta ilmeisesti on kova paikka mennä "hoitoon". en usko että sekään enää auttaa vaikka jättäisi täysin alkoholin, millä palaa luottamus ....? Viina on ainainen peikko, vaikka eroammekin, tiedän että aina kun on lasten vuoro mennä hänelle, jännitän jaksaako olla juomatta. Pakko lasten ei ole mennä, voivat olla isänsä luona viikollakin, niin on heille turvallisempi tunne.
"Kestin kaiken häpeän ja ajattelin lasten parasta ja muita läheisiä ja kärsin. Kukaan ei tiedäkään missä helvetissä elin kaikki vuodet, piilottelin miehen juomista ja häpesin häntä. Lapsetkin häpesivät."
Miten niin, ajattelit "lasten parasta"? Millä tavoin? Onko sinun mielestäsi jotenkin heidän parhaakseen kasvaa tuollaisessa ympäristössä? Sinä voit valita, he eivät.