sinkkuelämää..

Olen kohta ollu puoli vuotta sinkkuna 5 vuoden suhteen jälkeen ja sekoillu täysillä ihmissuhdeasioissa ja ravannu baareissa. Tämä edellinen suhteeni oli ensirakkauteni, jonka kanssa oli suuria suunnitelmia. Asiat kuitenkin johtivat pikkuhiljaa siihen, että yhteiselomme muuttui jatkuvaksi tappeluksi, vaikka rakkautta ja hyviä hetkiä oli myös paljon. Nykyään exäni seurustelee jo uuden naisen kanssa, joka vaikuttaa todella mukavalta ihmiseltä ja hänelle sopivalta.
Itselläni kaikki sen sijaan tuntuu menevän piloille; opintoviikkoja ei tule riittävästi, isken kaverini miestä ja muutenkin kaiken keskellä olen aivan yksin. Luonteeltani olen aivoin ja sosiaalinen ja olen kyllä solminut uusia ystävyyssuhteita eron jälkeen. Mutta kuitenkin tuntuu, että en saa millään otetta elämääni ja arkipäivisin olen usein yksin. Olen käynyt syksyllä psykologin juttusilla ja siitä on ollut apua. Minulla on muutama hyvä ystävä, joiden elämäntilanteet ovat tällä hetkellä aika samanlaisia, joten saan kyllä heiltä tarvittaessa tukea.
Ulkopuolisten silmissä olen menevä sinkku, joka on määrätietoinen. Totuus on kuitenkin se, että baari-iltojen jälkeen itken sekoilujani ja olen kateellinen ihmisille, jotka elävät parisuhteessa. Unirytmini on mennyt aivan sekaisin jatkuvasta ryyppäämisestä ja sekoiluista miesasioissa.

Joten jos Sinulla on kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta eron jälkeen tai antaa minulle jotain vinkkejä tähän tilanteeseen, niin olisin kyllä kiitollinen =) Täytyy vaan yrittää jaksaa päivä kerrallaan.
172598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itse olen kenties ollut suhteellisen samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nyt, tosin lyhyempien suhteiden jälkeen. Molemmat pituudeltaan noin vajaa vuosi.
Joten tilanteesi on kai tuttu:
-viikonloput menee baareissa, ja viikolla ei oikein saa aikaiseksi mitään. Tavallaan odottaa jo viikonloppua.
- Opintoviikoja ei kerry, ja motivaatiokin on kateissa.
- Baareissa sekoiluun menee liikaa rahaa, sunnuntait menee taas krapulassa maatessa jne. - Välistä löytyy yöseuraa, mutta ei aina, eikä mitään pysyvää.
Tätä jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

Ehkei "kierteestä" pääse pois vasta kuin itse tajuamalla, että opinnoissa eteenpäin pääsy vie kohti valmistumista, ja oikeasti myös eteenpäin elämässä. Varsikin kun valmistut.

Baareihin menee vain liikaa rahaa, jolle löytyisi muutakin käyttöä. Parin etsintä baareista on jokatapauksessa melkoista hakuammuntaa, eikä loppujen lopuksi kovinkaan hyvä keino. Ja monesti sitä hankkiutuu juuri niiden "väärien" ihmisten kanssa tekemisiin.
Itse käyn nykyään ravintoloissa vähemmän kuin ennen, tosin käyn vieläkin. Osaksi olen kuitenkin niihin tympääntynyt, ja jälkikäteen harmittaa lähinnä rahan meno. Lisäksi opinnot kulkevat nyt paremmin:)
Joten suosittelen sinulle, että mietit mitä hyvää kaikki tämä mainitsemasi on sinulle tuonut, ja minne se sinua vie?

Äänestä
  • Tunnistin kyl itseni noista sun kuvauksista. Viikolla tosiaan odottaa jo viikonloppuja eli "elämää", ku arkipäivät on aina tasasen tappavia. Olen kyllä yrittäny panostaa harrastuksiin ja ottanut lisää tanssitunteja, mut usein siinä käy niin (kuten eilen!) et olen niin krapulassa et täytyy jättää nekin väliin. Tänäänkään en ole tehnyt yhtään mitään, ku on vieläkin niin kauhea olo viikonlopusta ja hirveä morkkis..
    Ainut hyvä asia eron jälkeen on ollut uudet ystävät, joita en varmasti olisi muuten tavannut =) Rakastuin edellisessä suhteessani niin tulisesti, että kaikki kaverit jäivät. Vaihdoin amk:sta juuri yliopistoon alalle, jossa suurin osa on jo osittain työelämässä, joten minulla ei juurikaan ole siellä ketään kavereita, vain tuttuja. Osittain juuri tämän takia opiskelu ei oikein motivoi. Se hyvä puoli ystävyyssuhteissani kuitenkin on, että olen saanut myös miespuolisia kavereita, joita minulla ei aiemmin juurikaan ollut mustasukkaisen suhteen takia.
    En kuitenkaan jaksa tällaista sekoilua enää viikonloppuisin, sillä rahatilanteen lisäksi kärsii kyllä ennen kaikkea mielenterveys.
    Mietin vielä sitä, että milloinkohan sitten alkaa helpottamaan!?! Vasta sitten kun olen tasapainossa itseni kanssa (näillä näkymin en koskaan!)vai sitten ku löydän uuden rakkauden?!? Yksinolo ei ainakaan minun kohdalla ole nauttimista ja vapautta =(

    Äänestä

  • sekoilija kirjoitti:

    Tunnistin kyl itseni noista sun kuvauksista. Viikolla tosiaan odottaa jo viikonloppuja eli "elämää", ku arkipäivät on aina tasasen tappavia. Olen kyllä yrittäny panostaa harrastuksiin ja ottanut lisää tanssitunteja, mut usein siinä käy niin (kuten eilen!) et olen niin krapulassa et täytyy jättää nekin väliin. Tänäänkään en ole tehnyt yhtään mitään, ku on vieläkin niin kauhea olo viikonlopusta ja hirveä morkkis..

    Ku sanoit että oot saanu paljon uusia kavereita, niin etkö vois saada niistä kavereista jotain lisää arkipäiviis ettei ne tuntuis niin tasasen tappavilta? Mulla on ainakin noi uusien kavereiden seura auttanu tosi paljon. Vaikkei juuri mitään erikoista tehtäiskään, kuhan hengataan jossain ja puhutaan paskaa ja vakavampiaki juttuja välillä. =)
    Viime vuosi oli aika menoo..miehiä ja kaikenlaista sekoilua, valehtelua ja huijaamista, melkein kaikkee mahdollista mahtu viime vuoteen! Nyt uus paraskamu auttaa melkein missä vaan, mihin pystyy. Tuo sitä iloo arkeenki =) Samalla alkaa muutkin asiat rullaan uudestaan. Ja vaikka kaipaanki sitä saurustelua ja omaa kultaa niin viihdyin aika hyvin näinki. Se tulee sit ku on tullakseen. Baarista se ei löydy aika varmasti!
    Kyl se alkaa helpottaan, kunhan saat revittyy ittes tosta sekoilusta irti. Mäki olin kuukauden aivan masiksessa, en käyny missään ku kyrsi toi sekoilu ja seuraavien päivien morkkis..kaverit siinä autto. Jakso kattella ja kuunnella mua vaikkei mulla mitään uusia miesjuttuja ollukaan kerrottavana. Mut sillon sä huomaat ketkä on oikeesti sun ystäviä ja jaksaa sua vaikka sulla meneeki aika paskasti ja viä sen jälkeenki.
    Nyt oon taas tutustunu paljon uusiin ihmisiin ja eihän sitä koskaan tiä vaikka joku niistä ois mun tuleva rakas! =))
    Kyl se aurinko sunki risukasaan paistaa ku jaksat vaan uskoo ees vähän ;)

    Äänestä

  • sekoilija kirjoitti:

    Tunnistin kyl itseni noista sun kuvauksista. Viikolla tosiaan odottaa jo viikonloppuja eli "elämää", ku arkipäivät on aina tasasen tappavia. Olen kyllä yrittäny panostaa harrastuksiin ja ottanut lisää tanssitunteja, mut usein siinä käy niin (kuten eilen!) et olen niin krapulassa et täytyy jättää nekin väliin. Tänäänkään en ole tehnyt yhtään mitään, ku on vieläkin niin kauhea olo viikonlopusta ja hirveä morkkis..
    Ainut hyvä asia eron jälkeen on ollut uudet ystävät, joita en varmasti olisi muuten tavannut =) Rakastuin edellisessä suhteessani niin tulisesti, että kaikki kaverit jäivät. Vaihdoin amk:sta juuri yliopistoon alalle, jossa suurin osa on jo osittain työelämässä, joten minulla ei juurikaan ole siellä ketään kavereita, vain tuttuja. Osittain juuri tämän takia opiskelu ei oikein motivoi. Se hyvä puoli ystävyyssuhteissani kuitenkin on, että olen saanut myös miespuolisia kavereita, joita minulla ei aiemmin juurikaan ollut mustasukkaisen suhteen takia.
    En kuitenkaan jaksa tällaista sekoilua enää viikonloppuisin, sillä rahatilanteen lisäksi kärsii kyllä ennen kaikkea mielenterveys.
    Mietin vielä sitä, että milloinkohan sitten alkaa helpottamaan!?! Vasta sitten kun olen tasapainossa itseni kanssa (näillä näkymin en koskaan!)vai sitten ku löydän uuden rakkauden?!? Yksinolo ei ainakaan minun kohdalla ole nauttimista ja vapautta =(

    Voihan olla että löydät baarista jonkun, ei se toki mahdotonta voi olla.
    Toisaalta, millaiselta se tödennäköisyys sinusta vaikuttaa nyt näillä kokemuksilla?

    "Tasapainon saavuttaminen" ehkä vaatinee jonkinlaisen ulkoisen tai sisäisen muutoksen/havainnon;

    Sisäisenä voisi olla (vaikka vuoden päästä): oma oivallus siitä mitä olet "saavuttanut": 10 ov, 100 morkkista, muumama tuhat tuhlattua euroa.

    Ulkoisena vaikka: löydät itsellesi miehen, tai pikkuhiljaa harrastusten tms. kautta "tavallinen arki" alkaa sujua paremmin. Ehkä se mieskin löytyy sitten joskus jostain muualta.

    Pahinta lienee se, ettei millään sektorilla tapahdu mitään "kehitystä". Vältä sitä, sen todennäköisyys on ehkä kuitenkin kaikessa elämän raadollisuudessaan kaikkein suurin.

    Äänestä

  • Tim kirjoitti:

    Olen kyllä sitä mieltä, että baarista se seuraavakin suhde todennäköisesti alkaa, sillä tämä edellinenkin alkoi juuri sitä kautta. Olen tavannut baareissa miehiä, jotka ovat olleet lähipiiristäni, esim. kaverini kautta tuttuja. Itse asiassa tuli juuri mieleen, että minulla on ollut eron jälkeen vain yksi täysin "tuntematon" mies. Jotenkin on vaan turvallisempaa ja helpompaa lähestyä ihmistä, josta jo hieman tietää jotain.
    Ja mitä tohon kehitykseen ja elämässä eteenpäin menemiseen tulee, niin nyt huomaan, että kärsin eräänlaisesta "taantumavaiheesta". Syksyllä nimittäin minulla oli jotain, mitä tulevaisuudessa odottaa ja se oli muutto uuteen asuntoon. Ajattelin, että sitten kaikki alkaa menemään paremmin, ku muutan upeaan asuntoon ja aloitan kaiken alusta. Mutta muuton jälkeen tuli tyhjyyden tunne, joka jatkuu vieläkin. Olin aiemmin sellainen ihminen, joka suunnitteli kaiken pitkälle tulevaisuuteen. Nyt ahdistaa se, että enään ei ei ole mitään "henkistä päämäärää", mitä tavoitella. Aiemmin em. liittyi juuri parisuhteeseen ja sitoutumiseen. Tuntuu erittäin pahalta ajatella, että tällä hetkellä ei ole sitä "toista puoliskoa" rinnalla, vaikka onkin monen ihmisen ajatuksissa.

    Äänestä

  • sekoilija kirjoitti:

    Tunnistin kyl itseni noista sun kuvauksista. Viikolla tosiaan odottaa jo viikonloppuja eli "elämää", ku arkipäivät on aina tasasen tappavia. Olen kyllä yrittäny panostaa harrastuksiin ja ottanut lisää tanssitunteja, mut usein siinä käy niin (kuten eilen!) et olen niin krapulassa et täytyy jättää nekin väliin. Tänäänkään en ole tehnyt yhtään mitään, ku on vieläkin niin kauhea olo viikonlopusta ja hirveä morkkis..
    Ainut hyvä asia eron jälkeen on ollut uudet ystävät, joita en varmasti olisi muuten tavannut =) Rakastuin edellisessä suhteessani niin tulisesti, että kaikki kaverit jäivät. Vaihdoin amk:sta juuri yliopistoon alalle, jossa suurin osa on jo osittain työelämässä, joten minulla ei juurikaan ole siellä ketään kavereita, vain tuttuja. Osittain juuri tämän takia opiskelu ei oikein motivoi. Se hyvä puoli ystävyyssuhteissani kuitenkin on, että olen saanut myös miespuolisia kavereita, joita minulla ei aiemmin juurikaan ollut mustasukkaisen suhteen takia.
    En kuitenkaan jaksa tällaista sekoilua enää viikonloppuisin, sillä rahatilanteen lisäksi kärsii kyllä ennen kaikkea mielenterveys.
    Mietin vielä sitä, että milloinkohan sitten alkaa helpottamaan!?! Vasta sitten kun olen tasapainossa itseni kanssa (näillä näkymin en koskaan!)vai sitten ku löydän uuden rakkauden?!? Yksinolo ei ainakaan minun kohdalla ole nauttimista ja vapautta =(

    Minusta ei voi eikä saa olla niin, että sinun tai kenen tahansa ihmisen henkinen tasapaino on riippuvainen kokonaan toisesta ihmisestä. Sehän sitoisi jo tuota toistakin ihmistä ahdistavasti, jos hän olisi vastuussa myös sinun terveydestäsi. Omassakin on jo tekemistä kuten tiedät. Sinun on siis itse hoidettava itsesi kuntoon. Vasta sen jälkeen uusi suhde voi olla terveellä perustalla.

    Äänestä

  • sekoilija kirjoitti:

    Olen kyllä sitä mieltä, että baarista se seuraavakin suhde todennäköisesti alkaa, sillä tämä edellinenkin alkoi juuri sitä kautta. Olen tavannut baareissa miehiä, jotka ovat olleet lähipiiristäni, esim. kaverini kautta tuttuja. Itse asiassa tuli juuri mieleen, että minulla on ollut eron jälkeen vain yksi täysin "tuntematon" mies. Jotenkin on vaan turvallisempaa ja helpompaa lähestyä ihmistä, josta jo hieman tietää jotain.
    Ja mitä tohon kehitykseen ja elämässä eteenpäin menemiseen tulee, niin nyt huomaan, että kärsin eräänlaisesta "taantumavaiheesta". Syksyllä nimittäin minulla oli jotain, mitä tulevaisuudessa odottaa ja se oli muutto uuteen asuntoon. Ajattelin, että sitten kaikki alkaa menemään paremmin, ku muutan upeaan asuntoon ja aloitan kaiken alusta. Mutta muuton jälkeen tuli tyhjyyden tunne, joka jatkuu vieläkin. Olin aiemmin sellainen ihminen, joka suunnitteli kaiken pitkälle tulevaisuuteen. Nyt ahdistaa se, että enään ei ei ole mitään "henkistä päämäärää", mitä tavoitella. Aiemmin em. liittyi juuri parisuhteeseen ja sitoutumiseen. Tuntuu erittäin pahalta ajatella, että tällä hetkellä ei ole sitä "toista puoliskoa" rinnalla, vaikka onkin monen ihmisen ajatuksissa.

    Baari on tietenkin luonnollinen ja helppo tapa lähestyä uusia ihmisiä. Toisaalta kerroit, että et itse juurikaan tutustu näihin entuudestaan "tuntemattomiin" ihmisiin baarissa. Jos näin jatkuu, etkö voisi pyytää kavereiltasi kiinnostavan miehen numberoa ja pyytää tätä ulos? Ihan vain vilpittömässä treffailu mielessä, minkä ei tarvitse välttämättä johtaa mihinkään. Tämähän olisi yksi tie pois tuosta raflakierteestä.

    Suomesta ehkä puuttuu tällainen treffailukulttuuri, ja treffipyyntö nähdään liian "raskaana" mänööverinä. No, sinähän voisit olla tällaisen uuden kevyemmän kulttuurin airut:) ...

    Nyt kun varmoja "muutoksia" ei ole tiedossa lähiaikoina, niin ns. normaali arki täytyisi vaan saada rullaamaan jotenkin omalla painollaan.

    Kyllähän sitä joskus tietenkin voisi pyytää kaverilta jonkun mukavan miehen puh.numeroa ja lähtee vaikkapa kahville =) Olenkin itseasiassa tavannut muutamaa "tuttua" miestä juuri kahvilassa mukavasti rupatellen. Kuitenkin tuntuu ehkä paremmalta, jos taas sattumalta törmään näihin "tuttuihin" miehiin, enkä suoraan hanki niitä kavereideni kautta..se on ehkä hieman jännittävämpää ;)
    Aion kyllä nyt vähäksi aikaa kuitenkin rauhoittua ja viettää koti-iltoja jatkuvan baarissa ramppaamisen sijaan. Ja seuraavan kerran, ku lähden viihteelle, ni jätän alkoholin suosiolla kotia..eipähän sit mene krapulaisena seuraava päivä ja omia mokia surren!

    Äänestä

Sama tilanne oli joskus itsellänikin. Ja täytyy sanoa että eipä siitä mitään käteen jäänyt.
Elikkä nyt tilanne on nollattava, pään ja ajatusten osalta (ei viinan kera). Uusi tilanne vaatii uudet toimintamallit ja ne kun on selvillä voi taas alkaa mennä. Älyttömästä sähläämisestä ei jää kuin p....n maku suuhun.
Keskity olennaiseen(opiskelu), kunnioita itseäsi,
älä anna periksi. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, anna asiolle aikaa.

Äänestä

Tilantees on todella samanlainen kuin mullakin. Vuosi on nyt mennyt n. 5v suhteen päättymisestä, ja on jotenkin vaikea ollut saada otetta kunnollisesta elämästä. Liikunnasta, kavereista ja bilettämisestä on tullut elämän pääsisältö. Etsii ja etsii, vaikka eihän baarista löydä kuin jotain tilapäistä. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta oikeasti ei ole mitään motivaatiota opiskeluiden loppuunvientiin ja työntekoon. Tuntuu ettei oikein osaa enää keskittyä oikeisiin asioihin. Kaipaan parisuhdetta, mutta en osaa/jaksa vielä aloittaa kaikkea alusta.

Mutta se mikä minua on vienyt eteenpäin on luopuminen vanhoista ympyröistä ja uusien asioiden hakeminen. Uudet harrastukset, uudet kaverit, jne. Kaikki vanha tuntuu sitovan alitajuisesti menneisyyteen ja estävän etenemisen.

Äänestä

Lohduttavaa kuulla että muutkin painivat sinkkuus-ongelmien kanssa! Olen ollut yksin reilun vuoden ja välillä todella tuntuu että tulee hulluksi! Se kunnollisen parisuhteen kaipaus on niin valtava...Nyt on alkanut ahdistamaan suunnattomasti se kun näkee ympärillään jatkuvasti rakastuneita pariskuntia ja onnellisia perheitä yhdessä touhuamassa. Ajattelee vain että milloinkohan sitä itse pääsisi taas samaan tilanteeseen...

Äänestä

Parisen vuotta olen sinkkuna ollut ja nyt on tullu fiilis etten välttämättä innostu "parisuhde helvetistä"... vähän raflaavasti sanottu, mut eihän parisuhde aina ole ruusuilla tanssimista ja tuo mukanaan uusia asioita ja paineita. Itseasiassa tää mun asenne on vähän huolestuttava, mut kun sinkkunakin tämä elämä sujuu oikein mukavasti... mitäs tässä, tervekätinen mies ;)

Äänestä

Jees eli löysin myös noiden muidenkin ihmisten lisäksi jutustasi jotain tuttua, eli ei olla yksin..

Mul oli tossa puolvuotta sitten jätkä jonka kanssa ehdin seurustelemaan jonkin aikaa kunnes se halus lopettaa.. Se oli mulle aika kova pala kun pitkästä aikaa tuntus siltä et olisin voinu yrittää ihan tosissaan. No mut niin kuitenkin kävi ja sen jälkeen oon kyllä myös sekoillu monen miehen kans ja alkaa pikkuhiljaa olemaan kiintiö täynnä. Haluais koko ajan takas johonkin turvallisempaan eli seurustelusuhteeseen.
Ja noista baari illoista sen verran et siel on ihan hauskaa mut kun ilta päättyy ja pitäis jälleen lähteä yksin kotiin potemaan krapulaa, sun muuta vitutusta ni se ei kyllä hyvää tee. Viikot menee miten menee, mut kun v-loppu tulee ni sama kuvio toistuu aina vaan.
Itelläni on hieman epätoivoinen olo kun ei saa mitä kaipaa, mut ollaan sitä tähänkin asti selvitty, ni miksei sit jatkossa.?
Eikä tota baarisekoiluuu sun muuta sekoiluu varmastikkaan tuu loputtomiin jatkumaan. Toivotaan ainakin niin.
Ja niinkuin sanoit: PÄIVÄ KERRALLAAN..

Äänestä

Aikansa sitä ravaa baareissa ja sekoilee ties miten..
Itkee itsensä uneen jne.
Ehkä sinun kannattaisi rajoittaa tuota itsesi loppuun kulutusta?!
Yrität saada tuolla tavoin eksän pois mielestäsi, mutta teetkin tilanteestasi kahta kauheamman...!
Ei kaikkia ole luotu sekoilemaan.
Toiset vain ottavat sen luonnostaan niin raskaasti.
Kaverin miestä ei ikinä kannata iskeä, sillä siinä menetät yleensä aika nopeasti sen kaverisi!
Mitä tämä kaverisi sinulle merkitsee?
Tuntuu, että yrittäisit muiden silmissä todistella jotain ja olet sisältäsi aivan rikki.
Ei tuo kannata pidemmän päälle.
Ehkä sinun kannattaisi etsiä jokin harrastus itsellesi?!
Kyllä sinäkin uuden suhteen löydät..! Ei sitä hakien löydä..Vaan se oikea vaan osuu kohdalle puoli huomaamattomastikin..!
Mereen mahtuu kaloja=)

Äänestä
  • Olet kyllä täysin oikeassa siinä, että ulospäin olen aivan jotain muuta mitä sisältä. Minulla ei ole yleensä tapana näyttää nyrpeää naamaa, vaikka miten huonosti menisi. Tänäänkin kun exäni tuli yllättäin kylään ja hehkutti uutta onneaan, niin yritin vain näyttää iloista naamaa, vaikka itku oli lähellä.
    Tämä kaverini/tuttavani, jonka miestä iskin on monimutkainen juttu, mitä en nyt jaksa enää alkaa kaivelemaan. Usein kuitenkin mietin sitä, minkä takia menin näin tekemään. Siis kyseessä oli viestittelyä, ei muuta! Tämä kaikki on nyt onneksi takanapäin.
    Toi on totta että harrastukset on mukavaa ajan vietettä ja auttaa myös arjen ruotuun saamisessa. Itsekin olen jo monta vuotta tanssinut ja olenkin nyt yrittänyt panostaa siihen =) Välillä kyllä käy niin, että baari houkuttelee enemmän..

    Äänestä

Ettei käy niin, että sekoilusi laitetaan merkille tarkemmin ja saat helpon lutkan maineen. Ja sen jälkeen "normaalin" ihmissuhteen luominen on vieläkin vaikeampaa, ellei mahdotonta!

Kovaa tekstiä, mutta näin se vain vieläkin on vaikka olemme 2000 luvulla.

Äänestä
  • olen täysin samaa mielä ed. kanssa.
    itsetuntoa pitäis saada lisää muulla tavalla.
    ko. henkilö on varmaan aika nuorikin ja perille ei mene ennenkuin ikää kartuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sekoilija kirjoitti:

Olen kohta ollu puoli vuotta sinkkuna 5 vuoden suhteen jälkeen ja sekoillu täysillä ihmissuhdeasioissa ja ravannu baareissa. Tämä edellinen suhteeni oli ensirakkauteni, jonka kanssa oli suuria suunnitelmia. Asiat kuitenkin johtivat pikkuhiljaa siihen, että yhteiselomme muuttui jatkuvaksi tappeluksi, vaikka rakkautta ja hyviä hetkiä oli myös paljon. Nykyään exäni seurustelee jo uuden naisen kanssa, joka vaikuttaa todella mukavalta ihmiseltä ja hänelle sopivalta.
Itselläni kaikki sen sijaan tuntuu menevän piloille; opintoviikkoja ei tule riittävästi, isken kaverini miestä ja muutenkin kaiken keskellä olen aivan yksin. Luonteeltani olen aivoin ja sosiaalinen ja olen kyllä solminut uusia ystävyyssuhteita eron jälkeen. Mutta kuitenkin tuntuu, että en saa millään otetta elämääni ja arkipäivisin olen usein yksin. Olen käynyt syksyllä psykologin juttusilla ja siitä on ollut apua. Minulla on muutama hyvä ystävä, joiden elämäntilanteet ovat tällä hetkellä aika samanlaisia, joten saan kyllä heiltä tarvittaessa tukea.
Ulkopuolisten silmissä olen menevä sinkku, joka on määrätietoinen. Totuus on kuitenkin se, että baari-iltojen jälkeen itken sekoilujani ja olen kateellinen ihmisille, jotka elävät parisuhteessa. Unirytmini on mennyt aivan sekaisin jatkuvasta ryyppäämisestä ja sekoiluista miesasioissa.

Joten jos Sinulla on kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta eron jälkeen tai antaa minulle jotain vinkkejä tähän tilanteeseen, niin olisin kyllä kiitollinen =) Täytyy vaan yrittää jaksaa päivä kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu