Pelko

Kellään ei tunnu olevan hyvin ja kuka pettää ja millon on mikin vinossa. Pelottaa! Hyvä ystäväni ilmoitti että olivat eronneet avopuolisonsa kanssa. Heidän piti olla yhdessä ainiaa.. Itselläni on hyvä parisuhde. Mutta tämän tästä huomaan ajattelevani että mitkä on mahdollisuudet kun kaikki kuitenkin kaatuu. Yritin miettiä pääni puhki ja en saanut päähäni yhtään oikeasti onnellista pariskuntaa.. Millon luovutetaan liian aikaisin ja milloin odotetaan liian pitkään ..
Miten se olisi juuri me jotka selviäisimme "loppuun" asti. Miten jaksatte uskoa parisuhteeseen.. miten selviätte pelkäämättä että jotain kuitenkin sattuu? Siis totta kai pitää uskoa muutenhan toivo on menetetty heti alkuunsa mutta missä kaikki onnelliset esimerkit, saduissako?
3593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivon, että vastasin juuri sille, josta tulee se onnellinen esimerkki.

Onnea teille!

Äänestä

Joo ihan samoin. Lopeta epäonnistumiseen katsominen, katso onnistumiseen.

Jonkun on kuljettava edellä ettei koko lauma hajoa. Olkaa edelläkulkija pari ja vahvistakaa rakkausliittoanne, sittenkin vaikka tulisi vastamäkiäkin ja kun niitä tulee. (myötämäessä ei tarvitakaan kuin liukuri alle vaan :-))

Olkaa semmoinen pari että jotkut nuoremmat voi sanoa:"nuo on ainakin onnellisia", tee pieniä kauniita asioita puolisollesi päivittäin.

Äänestä

samaa olen pohtinut omasta tuttavapiiristä... masentavaa nykymeno... vaan ei kai se auta kuin yrittää omasta puolestaan parhaansa, ja toivoa, että kohdalle osunut puolisko on valmis yhtä kovasti yrittämään. tietty kaikissa suhteissa varmaan pidemmän päälle tulee vaikeita aikoja, mutta minä ainakin jaksan vielä uskoa siihen, että rakkaus voittaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerroin kirjoitti:

Kellään ei tunnu olevan hyvin ja kuka pettää ja millon on mikin vinossa. Pelottaa! Hyvä ystäväni ilmoitti että olivat eronneet avopuolisonsa kanssa. Heidän piti olla yhdessä ainiaa.. Itselläni on hyvä parisuhde. Mutta tämän tästä huomaan ajattelevani että mitkä on mahdollisuudet kun kaikki kuitenkin kaatuu. Yritin miettiä pääni puhki ja en saanut päähäni yhtään oikeasti onnellista pariskuntaa.. Millon luovutetaan liian aikaisin ja milloin odotetaan liian pitkään ..
Miten se olisi juuri me jotka selviäisimme "loppuun" asti. Miten jaksatte uskoa parisuhteeseen.. miten selviätte pelkäämättä että jotain kuitenkin sattuu? Siis totta kai pitää uskoa muutenhan toivo on menetetty heti alkuunsa mutta missä kaikki onnelliset esimerkit, saduissako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu