Meillä on uusioperhe jossa neljä lasta, kaksi kummallakin. Osa lapsista murkkuiässä.
Alussa tuntui, että lapset sopivat hyvin yhteen, mutta nyt on alkanut ilmetä kränää.
Suurimmaksi osaksi siitä mikä tavara on kenenkin ja saako niihen toiset koskea.
Minun mielestäni meidän pitäisi kekustella asioista yhdessä ja sopia pelisäännöt.
Puolisoni taas sanoo, ettei kannata kun sovitut säännöt kuitenkin rikotaan heti kun tilanne on ohi.
Olisiko kenelläkään hyviä neuvoja kuinka tilanne saataisiin hallintaan?
Alussa tuntui, että lapset sopivat hyvin yhteen, mutta nyt on alkanut ilmetä kränää.
Suurimmaksi osaksi siitä mikä tavara on kenenkin ja saako niihen toiset koskea.
Minun mielestäni meidän pitäisi kekustella asioista yhdessä ja sopia pelisäännöt.
Puolisoni taas sanoo, ettei kannata kun sovitut säännöt kuitenkin rikotaan heti kun tilanne on ohi.
Olisiko kenelläkään hyviä neuvoja kuinka tilanne saataisiin hallintaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Alussa menee hyvin , eletään ikään kuin "kuherruskautta". Sitten tulee arki, ja tulee vaihe jolloin kaikki ärsyttää, etenkin puolison lapset ja puolison suhtauminen omiin lapsiin ..
Uusperhe on melkoista taiteilua. Vaatii paljon työtä ja paljon avointa keskustelua, jotta kaikki toimisi edes kohtuudella.
Kummallinen asenne, ettei kannata laitta lapsille sääntöjä koska eivät kuitenkaan noudata niitä!!! ???
Yhteiskuntahan on muutenkin täynnä sääntöjä! Ja niitä on noudatettava, tai seuraa sanktio. Kiinnijäämisen riski ja pelko on aina.
Onko puolisosi lapsilla ollenkaan mitään sääntöjä? Kotiituloaikoja, vaatimusta huoneiden siivoamisesta, kotitöistä, koulun käynnistä.. yhtään mitään? Vai saavatko he olla kuin siat pellossa, koska on turha mitään sopia tai käskeä, on turha mitään opettakaan, vaatia, kun eivät kuitenkaan tottele!?
Aikuisen tehtävä on "vahtia" että sääntöjä noudatetaan. Jos ei, seuraa jokurangaistus, vaikkapa vain vihainen vanhempi tai .. jotakin, kohtuullista rikkomukseen nähden.
Meillä on itsestäänsevlyys, että minun tavaroihin ei kosketa, minun laatikoille ei mennä. KAuppakassia ei syöksy muksut purkamaan kun kannan ne eteiseen.
Eivät ole tehneet sitä koskaan.
Miehen lapsille nämä pitää erikseen opettaa ja kieltää. Heillä ei lähi-kodissaan ole ilmeisesti tämmöistä sääntöä.
Minusta on itsestään selvää, ettei toisen tavaroihin kajota ilman lupaa. Omilleni se on itsestäänselvyys, miehen lapsille ei. Perustelen sen sillä, etten minäkään mene heidän laatikoilleen enkä koske heidän tavaroihinsa kun he ovat poissa. Pikkuhiljaa alkaa mennä perille viesti ja ne harvenemaan päin ovat ne ärsyttävät kysymykset ja syyttävät kommentit "missä on mun se ja se tavara? Mihin olet laittanut sen?"
Hyvä neuvoni on , että tilanne saadaan hallintaan kun sovitaan yhteisesti säännöt, että toisten tavaroihin saa koskea vain jos ko. henkilö antaa luvan, ei muutoin! Luvatta ei toisen mihinkään tavaraan kosketa, olkoon kyseessä millainen roju tahansa!
Ja aikuiset "valvovat", että näin myös on! Eli jos koskee, sanoo heti: et ota sitä, se ei ole sinun, oletko saanut luvan C:ltä ottaa sen"
ydinperheessäkin. Eivät lapset ole tietokoneita, jotka ohjelmoidaan toimimaan tietyllä tavalla. Säännöt tuovat turvaa ja siksi niitä uhmataan.
Jos miehesi hyväksyy sinun tapasi ja sääntösi lapsillesi silloin kun hänen lapsensa eivät ole teillä, hän varmaankin hyväksyy sääntösi omilleenkin, jos kerran ei halua keskustella.
Mutta. Jos sanomista tulee kiistele miehesi kanssa murkkujen korvien ulottumattomissa.
Elän muuten täysin samanrakenteisessa perheessä, mutta lapsemme ovat nuorempia. viidestä yhdeksään ikäisiä.
Törmäät varmaan myös muksujen vastaanväittämiseen lähikodin sääntöjen perusteella. "Äidin luona saan valvoa, pelata, ostaa karkkia, lukea pöydässä jne."
Älä riitele. Älä nonsaleeraa äidin sääntöjä. Sano vain että saattaa olla, mutta meillä säännöt ovat tällaiset ja ne koskevat teitäkin.
Mies oppii siinä sivussa yllättävän paljon paremmin kuin kiistoista: ;)
Niin noista säännöistä...kyllä puolisoni lapsilla on säännöt, joissakin asioissa paljon tiukemmat kuin mitä minä olen omiltani vaatinut.
Sitäkin olen miettinyt, että puolisoni lapset ovat puolisolleni eriarvoisia. Vanhempi saa paljon enemmän anteeksi, koska osaa käsitellä isäänsä, asioihin löytyy salaman
nopeasti selitys, joka useimmiten menee läpi. Nuorempi ei osaa puolustautua samalla tavalla vaan lukkiutuu puhumattomaksi.
Ehdotin konfliktitilanteessa, että ottaisimme porukalla asiat käsittelyyn, mutta mieheni ei sitä halunnut. Minä luulen, että kysymys oli siitä, että kiistan aiheuttaja oli tämä vanhempi hänen lapsistaan, eikä isä mielellään usko hänestä pahaa ja vielä vähemmän, että minä puuttuisin asioihin. Mietityttää vain tilanne ja mies joka muuten on järkevä, osaa käsitellä asioita ym. , mutta kun kysymys on lempilapsesta kontrolli pettää.