Eli onko tästä laihdutustuotteesta jollain kokemuksia??
Homeopat Sörensens recept?
-a-
7633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sain tuollaisen mainoksen ja kyllä vakuutuin sen tyhjänpäiväisyydestä. Takuu on hyvä myyntikikka, koska vain aniharvat palauttavat epäonnistuneen dietin jälkeen mitään takaisin. Lisäksi mainoksesta puuttui todellinen hinta, mikä myöskin herättää epäilyksiä. Tällaista kamaa käsitellään mm. Kuningaskuluttajassa usein.
itselle tuli tuo ihan sama. Uteliaisuudesta lähdin sit lukemaan, että mihin tuo väittää perustuvansa. Vaan eipä siellä edes yritetty keksiä perusteluita. Huuhaalta näyttää...
Mainoksessa vedotaan homeopatiaan ja itse sitä opiskelevana vinkiksi, että homeopatia ei toimi ns. kuuriluonteisesti tms. Homeopatiassa valitaan jokaiselle kokonaiskuvan mukainen aine. Jos ylipainoa on saattaa se myös kokonaisvaltaisen hoidon myötä lähteä laskuun mutta mikään laihdutuskeino se ei varsinaisesti ole.
Tässä mainoksessa siis vedotaan ihmisiin jotka ovat kuulleet homeopatian "urotöistä". Olihan siinä vielä että hinta palautetaan mutta postitus- ja toimituskuluja ei palauteta, siitähän niitä voittoja kertyy. Valokuvat mainoksessa jo herätti kysymyksen, laihduttaakokaan ne?
Unohdetaan siis se hömppä?!
Tämä resepti on paras,laihduin 2 viikossa 10 kg vuonna 2003 nyt olen etsimässä uudelleen Homeopat Sörensens recept mutta en löydä mistä sais tilata.Se on pöty puhetta ettei sillä laihdu laittaa vain oikeat ruoka annokset ja muistaa ettei syö liikaa.
Ei ollut tehokas resepti, koska paino on tullut takaisin!
Oikea resepti on viestin viimeisessä lauseessa:
"ETTEI SYÖ LIIKAA". Siinä on laihtumisen salaisuus.
Mistä voi tilata Homeopat sörensens laihdutus lääke. Laihdutin sillä 10 kg 2-dessa viikossa 2003. Kuka tietää mistä tilaan ?
No vaikka tuolta
http://www.menwomenhealth.com/resept.php
Meni ehkä 20 sekuntia tuon löytämiseen, kannattaa opetella googlettamaan.
On muuten "halpa" tuote.