Oon mietiskelly monet kerrat miksi suurella osalla ihmisistä on niin veikeaa löytää ihmistä joka haluaisi samoja asioita. Varoitan jo valmiiksi tämä on yleistys joka ei koske kaikkia ihmisiä mutta kuitenkin aika suurta joukkoa omien havaintojeni perusteella.
Suurin syy mun mielestäni on tämä: naiset etsivät suunnilleen kolmekymppisiksi asti kaikin puolin täydellistä miestä (pitää olla komea ulkonäkö, hurmaava luonne/charmikas, hyvä taloudellinen tilanne (tai ainakin sellaisessa opinahjossa josta hyvän taloudellisen tilanteen voi saavuttaa). Tätä edellämainittua voisi myös kutsua "juoksujensa juoksemiseksi".
Tosiasia on kuitenkin se että tällaiset miehet ovat harvassa. Ja jos tälainen mies on löytyy on hänellä todennäköisesti kihahtanut pissa hattuun ja hän käyttää surutta vain surutta tilannetta hyväkseen, eli näistä jutuista tulee harvoin mitään sen pysyvämää suhdetta (saati sitten avioliittoa).
Sitten löytyy joukko suunnilleen samanikäisiä miehiä joilta puuttuu joitakin näistä ominaisuuksita mutta he eivät ole silti toivottomia tapauksia (yleensä se puuttuva ominaisuus on komeus tai charmi). He yleensä elelevät ilman sen kummallisempaa kiinnostusta naisten puolelta (tai satunnaisesti treffaillen naisia) mutta eivät eivät löydä mieleistään (he tiedostavat sen etteivät ole toivottomia tapauksia joten eivät kelpuuta ihan ketä tahansa naista), tai jos löytävät niin nainen ei kiinnostu heistä.
Näin homma suljuu eteenpäin kunnes koittaa se maaginen noin kolmenkymmpin ikä. Silloin naisilla on tapana alkaa katsomaan maailmaa hiukan erilaisin silmin ja ominaisuudet joita miehestä etsitään alkavat muuttua. Ulkonäköä ja luontaista charmia enemmäm naisia alkavat miehissä kiinnostamaan turvallisuus, pysyvyys ja luotettavuus. Yhtäkkiä tämä entinen 2 luokan miesaines muuttuukin naisten silmissä 1 luokan ainekseksi (sellaiseksi kenen kanssa voi perustaa perheen jne.). No nyt kun tälle miesporukalle yhtäkkiä löytyykin kysyntää kun helvetissä jäätelölle niin he taas puolestaan alkavat juoksemaan juoksujaan ja se arvostus ja kunnioitus naisia kohtaan minkä heikko kysyntä naisten puolelta on heille luonut muuttukiin pissan nousemiseksi päähän, ja taas naisia käytetään hyväksi.
Varmaankin 40-kymppisinä kumpikin sukupuoli on saanut juoksunsa juostua mutta sen onko silloin enään mitään järkeä edes alkaa suhteeseen onkin jo toinen juttu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan hyvää arviota. Olisikin mielenkiintoista tietää onko kirjoittaja mies vai nainen? Veikkaisin että mies.
Ja itselleni osui aika hyvin kohdalleen kuvaus kaksi, eli että opinnot juuri opiskeltu, ja toimeentulo tasainen ja hyvä. Huono puoli on se että todellakin ulkonäkö ei ole täydellinen. Ei kuitenkaan rumakaan, joten tasaisin väliajoin on myöskin naisia, mutta kemiat vain eivät ole vielä molemmin puoleisesti osuneet yhteen.
Mitään pakkoavioitumishaluja ei ole, joten viihdyn myöskin yksin todella hyvin harrastellen, lukien ja löhöten töllön edessä. Ja itseasiassa itsekkin olen asettanut todennäköiseksi _todella_ vakavan suhteen alkamisajakseni n. 30 vuoden iän(vielä 5 vuotta tuohon aikarajaan). Olen ajatellut että sen ikäiset naiset luultavasti osaavat arvostaa rauhallisempaa miestä, jota ei pelota ajatus farmariautosta, lapsista ja Kultaisesta noutajasta. En kuitenkaan väitä mikään Jeesus olevani, mutta en todellakaan mikään rellestäjäkään.
P.S Ja kun on vielä mukava veikkailla, arvaisin että olet mies joka kuuluu samaan "ryhmään" kanssani, ja ikä n. 25-30 vuotta. Menikö ihan metsään?
eikö tähän päde sama juttu miehiin? ehkä te katselette/ yrittelettä niitä nirppanokkia ns. mallikaunottaria jotka kävelevät kaupungilla muotivaatteissaan ja joilla todellakin on noussut pissi enemmän tai vähemmän päähän..
Juuri samanlaisessa tilanteessa ollaan ja saman ikäisiäkin. Ainakin tähän mennessä kaikki naiset jotka muhun ovat ihastuneet eivät oo kolahtaneet minulle (yleensä se on ollut enemmän tai vähemmän kiinni ulkonäöstä). Jos ulkonäkö ei miellytä niin ei mun mielestä voi edes kuvitellakkaan mitään seurustelua. Tiedä sitten elänkö jossain illuusiossa mutta ainakaan itse en pidä itseäni kovin järkyttävänä ilmestyksenä edes ulkonäöllisesti mutta silti melkein poikkeuksetta kaikki naiset jotka minuun ihastuvat ovat suoraan sanottuna vastenmielisen näköisiä.
Muutaman kerran olen toki päässyt lähempään kontaktiin naisen kanssa joka miellyttänyt minua kaikin puolin mutta silloin on aina käynyt niin että tunne ei olekkaan ollut molemmin puolinen.
Ja en todellakaan ole koskaan edes elätellyt haaveita mistään missistä vaan ihan tavallisen näköisestä naisesta. Jotenkin tuntuu että tämä nuoruus jää elämättä kun ei kiinnosta aivan kenen kanssa tahansa hypätä sänkyyn ja toisaalta sellaisten naisten kanssa joiden kanssa itse haluaisi seurustella / edes harrastaa seksiä ei tunnu olevan saumoja.
Alkup. kirjoittaja osui naulan kantaan. Juuri näin se menee. Alle 30-vuotiaina suurinta osaa naisista kiinnostaa alle 10 %:n osuus miehistä, jotka sitten hyppivät kukasta kukkaan. - Aikansa kun naiset petollisten miesten perään itkevät ja havahtuvat vanhentumiseensa, niin jo rupeaa muutkin kiinostamaan.
Ehkä se on sitten rumien ja reppanoiden viimeinen toivo ajatella, että kunhan vielä odottaa, niin kyllä ne naiset joskus epätoivoissaan huoli... Ei tuu tapahtumaan, ainakaan minun kohdallani.
Allekirjoitan tämän vastaavan ikäisenä miehenä täysin. Mutta "hukattu" nuoruus tullaan ottamaan korkojen kera takaisin, eikä se meno sitten välttämättä ole kaunista katseltavaa.
Tai sitten sitä "armahtaa" naiset ja lyöttäytyy yhteen jonkun tarpeeksi mukavan yksilön kanssa.