Tarvitsisin vastauksen mieltä painavaan kysymykseen..
Kuinka nopeasti (korun ottamisesta) napakoru kasvaa pois jos on kasvaakseen. Mitä "oireita" ym.
Vastauksia kaivataan!!!!
Kuinka nopeasti (korun ottamisesta) napakoru kasvaa pois jos on kasvaakseen. Mitä "oireita" ym.
Vastauksia kaivataan!!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kuullut että jollakin on kasvanut ulos napakoru 3kk jälkeen ottamisesta ja toisila taas on ollut napakoru parikin vuotta. Yksilöllistä tämäkin. Oireina voisi sanoa että iho "pakenee" korun reunoilta.
itselläni oli napakoru melkein kaksi vuotta, jolloin otin sen itse pois. En huomannut silloinkaan mitään "ulos kasvamisen merkkejä", joten aika yksilöllistä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn,että kuinka koru kasvaa pois?Ymmärrän,että jos napakorun lävistys reikä ajanmittaan arpeutuu,siis reikä tulee,samalla tavalla kuin korvien reiätkin.Tietysti jos lävistys tehdään niin lähelle ihonpintaa,ettei ole massaa minkä läpi koru tulee,niin silloin on tietysti mahdollista,että koru ns.kasvaa ulos.
Koru kirjaimellisesti alkaa työntyä ulos. Keho alkaa hylkiä sitä. Tuo uloskasvu on tosiaan hyvin yksilöllistä ja minulla kasvoi eka napalävistys ulos. Tai se kasvoi aika paljon ulos ja poistin korun kun se ihonpala siinä välissä alkoi olla aika pieni ja oli tullut aika isot ja näkyvät arvet. Nämä arvet ovat tavallaan viivat niissä kohdissa missä koru on "kulkenut". Vaikea selittää.. Minulla oli tuo eka lävistys n. 8 vuotta joten minulla se ei kasvanut nopeasti ulos mutta tosiaan joillakin voi kasvaa parissa kuukaudessakin. Puolisen vuotta sitten laitatin uuden lävistyksen napaani ja tämä uusi koru peittää nätisti vanhat arvet kiitos hyvän lävistäjän.
Uloskasvun myötä tulevat ja jäävät arvet on tietenkin sitä rumemmat ja isommat mitä pitempään pitää uloskasvavaa korua. Ja mitä pitempään lävistys yleensä on, niin sitä varmemmin arvet jää. Kyllä sen huomaa kun koru alkaa kasvaa ulos, ellei se sitten kasva hitaasti kuten minulla. Mutta jossakin vaiheessa kyllä huomaa.
Uloskasvu voi johtua monista syistä. Joillakin keho vaan hylkii. Joillakin voi johtua väärästä lävistystavasta (esim. itse tehdyt lävistykset tai muuten huono lävistäjä). Jos koru on liian pieni se tietenkin alkaa työntyä ulos. Tai jos iho kuivaa väärästä hoidosta (desinfiointiaineiden käyttö), koru voi alkaa kasvaa ulos. Itse olen myös miettinyt että jos on kovasti mahamakkaroita niin se läskihän voi periaatteessa myös "työntää" korua ulos. Ja sitten on tietysti raskaus eli silloin koru voi kasvaa ulos kun maha pingottuu.
Oon kuullu että kun napakorun ottaa uudelleen se olisi huomattavasti tuskallisempaa kuin ensimmäisen ottaminen. Pitääkö paikkaansa?
Samalle tuntuu. Miksipä se siitä muuttuisi. Nuo on niin ihme huhupuheita.
toisilla se uudelleen ottaminen sattuu enempi ja toisilla ei ollenkaan...vanhan reiän kohdalle on kehittynyt arpikudos ja iho siinä kohti on hieman paksumpaa mikä mm. saattaa aiheuttaa sen että toisen lävistyksen teko tuntuu kivuliaammalta. mutta se on niin nopeasti ohi ja mielestäni napalävistys on lävistyksenä niin helppo tehdä että sitä sen tekoa ei lävistyksen ottaja kerkeä kunnolla edes tajuamaan...ainakin näin olen asiakkailta kuullut...onhan ne voinut huijatakin :P mutta kukaan ei ole vielä valittanut tuskaa vaikka uusioreikiäkin olen tehnyt.
joten ei se kovin kivuliasta ainakaan ole. itselleni tehtiin uusi reikä napaan entisen kasvettua ulos ja ei se sen pahemmalta tuntunut kun ensimmäinenkään.