miehen vertaukset...

oli äsken riita ja esim. tällaisia asioita tuli esille:
mieheni myöntää sen, että vittu on yleinen kirosana ja sen että homolla tarkoitetaan homoseksuaalia. mutta ei voinut myöntää sitä että vittu-sanalla tarkoitetaan myös jotain tiettyä naisen elintä ja että homo on yleisesti käytetty haukkumasana. minkä takia, onko ideoita???
ja myös tämmöinen:
keskustelimme rasismista, mieheni ei pidä homojen seksistä, joten ei pidä hirveemmin homoistakaan. hänen mielestään tämä on siis sama asia:
olemme molemmat (leikisti) ottamassa työhön yhtä henkilöä. hänen tapauksessaan lopussa on kaksi työnhakijaa. homo ja hetero, joilla molemmilla on samanlaiset paperit. hän valitsee heteron, mielipiteensä perusteella. minun tapauksessani lopussa on kaksi hakijaa. molemmilla samanlaiset paperit, mutta toinen on istunut linnasssa esim. raiskauksesta tai murhasta. valitsen hakijan, jolla ei ole rikosrekisteriä.
miksi hän ei ymmärtänyt asioiden välistä eroa? onko kyse miehen ja naisen välisestä logiikkaerosta vai mistä ihmeestä???
7820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miehelläsi on homokammo ja sinulla ennakkoluuloja niitä kohtaan, jotka ovat linnassa istuneet. Mutta onhan kyllä murha hyvä syy evätä työpaikka, mutta onko mielestäsi esim. omaisuusrikos, vakuutuspetos tai vastaava?

Äänestä
  • "Mutta onhan kyllä murha hyvä syy evätä työpaikka, mutta onko mielestäsi esim. omaisuusrikos, vakuutuspetos tai vastaava?"

    Talousrikolliset ne kaikkein suurimpia roistoja ovat. Siis juuri nää omaisuusrikosten ja vakuutuspetoston tekijät. He ovat epärehellisiä. Murhan tehneellä on sentään jotain selkärankaa. Mieluummin antaisin murhan tehneelle mahdollisuuden.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    "Mutta onhan kyllä murha hyvä syy evätä työpaikka, mutta onko mielestäsi esim. omaisuusrikos, vakuutuspetos tai vastaava?"

    Talousrikolliset ne kaikkein suurimpia roistoja ovat. Siis juuri nää omaisuusrikosten ja vakuutuspetoston tekijät. He ovat epärehellisiä. Murhan tehneellä on sentään jotain selkärankaa. Mieluummin antaisin murhan tehneelle mahdollisuuden.

    että ihmistä ei saa arvioida asian perusteella, johon hän ei itse ole voinut vaikuttaa (esim. uskonto, ihon väri, synnyinmaa tai -paikkakunta, äidinkieli), mutta sen perusteella voi miten hän käyttäytyy, koska jokainen pystyy vaikuttamaan omaan käyttäytymiseensä, mutta tiettyihin muihin asioihin ei...

    Äänestä

  • emilia kirjoitti:

    Miten niin ihminen ei voi vaikuttaa uskontoonsa?

    Äänestä

  • Oskar kirjoitti:

    Miten niin ihminen ei voi vaikuttaa uskontoonsa?

    Koska esim juutalaisille "leikataan munat" jo vauvana, ja muslimeille ommellaan vittu, kysymättä henkilöltä itseltään haluako hän sitä.

    Mielestän jokaisella pitäisi olla mahdollisuus valita uskooko vai ei, ja jos uskoo niin saisi itse valita uskonnon, eikä vanhemmat saisi päätä lapsen puolesta mihin sen pitäis uskoa.

    Puolestani kaikenlaiset hihhulit sais ampua, tiesitkö että jos Jehovan todistaja eroaa kirkoska, niin hänelle sen jälkeen kukaan ei puhu, ei edes äiti tai veli tai sisko, niille hän on kuollut.

    Äänestä

Pitäisikö teidä keksiä jotain muuta tekemistä kuin tapella tällaisista asioista? Ja sitä paitsi, vaikka parisuhteessa eletään, ei tarvii joka asiasta olla samaa mieltä!

Äänestä

"olemme molemmat (leikisti) ottamassa työhön yhtä henkilöä. hänen tapauksessaan lopussa on kaksi työnhakijaa. homo ja hetero, joilla molemmilla on samanlaiset paperit. hän valitsee heteron, mielipiteensä perusteella. minun tapauksessani lopussa on kaksi hakijaa. molemmilla samanlaiset paperit, mutta toinen on istunut linnasssa esim. raiskauksesta tai murhasta. valitsen hakijan, jolla ei ole rikosrekisteriä.
miksi hän ei ymmärtänyt asioiden välistä eroa? onko kyse miehen ja naisen välisestä logiikkaerosta vai mistä ihmeestä???"

Ei asioiden välillä ole eroa. Kummassakin tapauksessa valintaperusteeksi muodostuu työhönottajan saama kuva hakijasta. Vaikka äkkiseltään siltä tuntuukin ei rikollistausta ole yhtään sen parempi hylkäysperuste. Vaikuttaako murha hakijan kykyyn tehdä työtänsä? Vaikuttaako murha hakijan pätevyyteen? Onko hakijan taito hitsata huonompi koska hän on ollut linnassa? Ei, hakija on huonompi, koska linnareissu aiheuttaa sosiaalisen stigman, jota työhönottajan on vaikea hyväksyä. Hän kuvittelee, että täsäö tulisi jonkinlainen ongelma hänelle työpaikalla. Tismallaan sama juttu homouden kanssa, siitä aiheutuu stigma ja työnantaja kuvittelee kahvipöytäkeskusteluja, joissa toisen homous aiheuttaisi hänelle epäluontevan tilanteen.

Loppujen lopuksi on muistettava, että juuri näinhän tällaiset valintatilanteet oikeastikin menevät. Ei pelkkä kyky ole ratkaiseva vaan myös se kuva, jonka hakija itsestään välittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

emilia kirjoitti:

oli äsken riita ja esim. tällaisia asioita tuli esille:
mieheni myöntää sen, että vittu on yleinen kirosana ja sen että homolla tarkoitetaan homoseksuaalia. mutta ei voinut myöntää sitä että vittu-sanalla tarkoitetaan myös jotain tiettyä naisen elintä ja että homo on yleisesti käytetty haukkumasana. minkä takia, onko ideoita???
ja myös tämmöinen:
keskustelimme rasismista, mieheni ei pidä homojen seksistä, joten ei pidä hirveemmin homoistakaan. hänen mielestään tämä on siis sama asia:
olemme molemmat (leikisti) ottamassa työhön yhtä henkilöä. hänen tapauksessaan lopussa on kaksi työnhakijaa. homo ja hetero, joilla molemmilla on samanlaiset paperit. hän valitsee heteron, mielipiteensä perusteella. minun tapauksessani lopussa on kaksi hakijaa. molemmilla samanlaiset paperit, mutta toinen on istunut linnasssa esim. raiskauksesta tai murhasta. valitsen hakijan, jolla ei ole rikosrekisteriä.
miksi hän ei ymmärtänyt asioiden välistä eroa? onko kyse miehen ja naisen välisestä logiikkaerosta vai mistä ihmeestä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu