Heips miehet (ja naisetkin)! Alla oli jo vähän mun asiaa liippaava juttu mutta ei kuitenkaan aivan joten ajattelin kysyä mielipidettänne. Tässä muutama kuukausi sitten tutustuin ihan sattumalta yhteen minua 5 vuotta vanhempaa mieheen (oon 20v). Ihastuimme kumpikin oikeastaan ensisilmäyksellä mutta suhteen alku on ollut aika rauhallinen. Meni melkein 2 viikkoa (vaikka nähtiin n. joka toinen päivä) ennen kun edes suutelimme ensimmäisen kerran ja ekan kerran olimme yötä toistemme luona vasta n. 2 viikkoa sitten. Siitä lähtien ollaankin nukuttu yhdessä jommankumman luona melkein joka yö. Siinä se ongelma sitten tuleekin: vain nukuttu. Ollan seurusteltu jo 2 kuukautta eikä olla oltu vieläkään yhdynnässä. Muutaman kerran olen illalla ennen nukkumaan menoa suunnilleen väkisin yrittänyt saada jotain "toimintaa" aikaiseksi, mutta niilläkin kerralla mies on antanut minulle vain suuseksiä ja sen jälkeen halunnut nukkumaan. Eihän asia sinänsä ole mikään älytön ongelma ainakaan minulle mutta haluaisin antaa myös hänelle nautintoa mutta hän ei vain tunnu haluavan/suostuvan. Olen yrittänyt hienovaraisesti kysyä miksi hän ei halua rakastella mutta vastaukseksi tulee aina "ei huvita juuri nyt" tai jotain muuta epämääräistä muminaa. Olenkin alkaanut epäilemään että hänellä on jokin erektio-ongelma tai vastaava mutta eihän tuollaista oikein voi kysyä suoraankaan (vai voiko?). Sekin ihmetyttää että en ole nähnyt häntä koko seurustelumme aikana täysin alasti vaikka tässä jo nykyään melkein asutaan yhdessä. Toinen vaihtoehto mikä minulla on käynyt mielessä on se että hänellä olisi jotain estoja alastomuudesta tai vartalostaan, koska muuta syytä en keksi miksi mies parhaassa iässään ei halua seksiä rakastamansa (ainakin niin hän on sanonut) naisen kanssa. Kertokaa mikä voi olla vikana ja miten asian voin korjata???
Mikä vialla??
Delphina
101781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ennemmin tai myöhemmin se tulee esille, että onko erektio-ongelma, vaiko ei..eli mielestäni voit hyvin kysyä. En usko kuitenkaan, että 25-vuotiaalla on muuta vikaa, kuin se, mitä korvien välissä on.(huonot kokemuksetkin voi vaikuttaa muuten!)
En usko olevan fyysistä syytä. Ja toki, aikansa kun sinä etumusta kourit housujenkin läpi, niin ainakin minä alan "elämään"..heh..miksei hänkin.
Ja tuota noin...mitäs jos hän on "koskematon", ja pelkää kuollakseen epäonnistumista, tai jotain? Sillä MIEHELLÄ nimenomaan on suorituspaineita, meille on sisäänhakattu ajatus siitä, että on PAKKO "onnistua".
Noh, mikäli et ole häntä nähnyt alasti, niin tuli mieleen, että hän ei ole "sinut" oman alastomuutensa kanssa...toisin sanoen, pelännee, että hänellä on liian pieni SE, tai jotain..SINUN hommasi tehdä hänelle selväksi, että hän on ok alastikin.
Mutta, nosta kissa pöydälle, ja keskustele hänen kanssaan, ÄLÄ syyttele...todellakin vihoviimeinen asia, mitä voit sanoa, on "terve mies, eikä halua panna minua". Se on nääs varmaa, että sen jälkeen sinä saat ennemmin tai myöhemmin kenkää.
Tämä on vain veikkaus, mutta hyvä sellainen:
Tuosta miehen käytöksestä voisi päätellä, että hän on melko kokematon naisten suhteen. Tuskin hän neitsyt on, mutta ehkä hänen viimeisimmästä sänkykokemuksesta on jo sen verran aikaa, että hän jännittää tilannetta ja luo itselleen liikaa suorituspaineita. Jos tilannetta stressaa liikaa, silloin ei kyllä saa seisokkia vaikka haluja riittäisikin. Sitten kun seisokki on kerran pettänyt, seuraavalla kerralla on kahta kauheammat paineet ja kierre on valmis.
Kannattaa varata aikaa seuraavalla kerralla kun aiot sekstailua yrittää. Annat miehelle aikaa rentoutua ja ohjaat touhua pikkuhiljaa haluamaasi suuntaan. Parin onnistuneen kerran jälkeen miehenkin turha stressaaminen loppuu ja hommat alkavat taas sujua.
...Paha sanoa tosta teijän jutusta paljoakaan. Mutta vaikuttaa silta, että häntä on skidinä jotenkin vaurioitettu seksuaalisesti. Normaali ihminen haluaa seksiä. Yleensä aika nopeaan tahtiin. Kaksi kuukautta on suhteessa aika pitkä aika. Paras keino päästä rakastelu yhteyteen miehen kanssa on ehdottomasti ehdottomuus. Tarkoitan lähinnä tätä: Jatka samaa rataa, vaikka syö naista. Ehkäpä paljonkin. Toi ongelma on ehdottomasti psyykkeeseen viittaava. Niinpä se purkautuu samalla tavalla, kuin se on tullutkin. Jäänsärkemistaktiikkaa tarvitaan. Älä syytä miestäsi, sillä ongelma ei välttämättä ole hänen syynsä. Voit olla varma lopputuloksesta. Hän on äärettömän kiitollinen sulla ja haluaa hyvittää tekonsa. Vaikka hän on siihen syytön. Toi teidän suhde saa aivan uuden ulottuvuuden ja molemmat ovat tyytyväisiä tulevaisuuteen. Toivottavasti ymmärrät, mitä yrin sanoa. Peace!
Jos hän ei syty tytöistä. Eli hän on homo? Itse olen hetero mutta luin jostain että on paljon homoja jotka eivät koskaan paljasta sitä julkisesti. He saattavat nuorella iällä yrittää elää normaalia elämää naisen kanssa, mutta vanhemmiten vasta tajuavat että eivät voi taistella luontoansa vastaan. Tää oli vain villi arvaus.
Siekö se tuolla jossain muuallakin esitit ajatusta, että jos ei tytöt kiinnosta, niin on homo? No jokatapauksessa, olit tai et, niin asiaan..
Ei se, ettei ole kiinnostunut tytöistä tarkoita että olisi homo, eli kiinnostunut pojista :) Voi olla myös, ettei tunne mitään kummankaan sukupuolen edustajia kohtaan!
Sitten ihan alkuperäiseen, kun nyt tuli aloitettua tästä. Mies saattaa pelätä jotain. Mitä, sitä en tiedä, mutta jos kysymys ei ole homosta tai muuten seksuaalisesti poikkeavasta tapauksesta, niin epäilisin jutun kohdistuvan penis-osastolle! Otapa siitä selvää. Kun lähestyt asiaa vakavasti ja kunnioittaen, niin mieskään ei tuskastu. Edellyttäen tietenkin, että hän voi luottaa sinuun! :)
Hän luultavasti pelkää ettei pano ole sinulle tarpeeksi hyvä ja jätät hänet, hän on saattanut olla sinkku todella pitkään, ehkä koko elämänsä ja tälläisessa tilanteessa ei suin päin rymistellä vaan roikutaan virheitä varoen tilanteessa kiinni. Pelkkä samaan sänkyyn pääseminen saattaa olla hänelle villeimpien unelmien täyttymys ja jos on päästy maaliin ei haluta edes ajatella että vielä olisi matkaa edessä päin...
Toinen teoria on tietysti että hänellä on mitälie hormonitasapainon järkkymistä(tai psyykkistä) eikä hänellä yksinkertaisesti ole haluja tai kykyjä.
Harvojen ihmisten kanssa asioista voi puhua täysin suoraan joten tilastollisesti on aika heikot mahdollisuudet että saat 100% totuuden mukaisen vastauksen jos kysyisit miksei vaakamambo taivu.
Entä jos miehesi on ollut sukupuolenvaihdosleikkauksessa eli on alun perin nainen. Luulisin, että penistä ei leikkauksessa saada konstruoitua ainakaan täysin toimivaksi, en ole varma saadaanko edes aidon näköiseksi.
Mies ei ehkä halua kertoa sinulle heti tällaista arkaluontoista asiaa ja pelkää (ehkä ihan aiheellisesti) että jättäisit hänet sen takia.
...todennäköistä... ;)
Entäpä jos kyseessä onkin sukupuolitauti? Minulla itselläni on kondylooma, periaatteessa ei kovin vakava tauti mutta eipä ne syylät kovin mukavalta näytä, lisäksi kumikaan ei välttämättä riitä estämään tarttumista. Onhan tuota tullut mietittyä useampaankin kertaan missä vaiheessa pitäisi kertoa...
Minulla oli sama ongelma kun poikaystävälläsi! Ja se on psyykkinen, onneksi! Minulla nämä seksihommat alkoi aika myöhään, vedin käteen esim. kerran 19 v, suutelin naista ensimmäisen kerran 26 v ja olin yhdynnässä ensimmäisen kerran 26 v. Aluksi yhdynnästä ei tullut mitään, koska pelkäsin epäonnistumista, halutkin meni. En osannut rentoutua hyvin, aina kun epäonnistuin, niin seuraava kerta oli puolet vaikeampaa. Mäkin pelkäsin alastomuutta aluksi, mutta sitten kun se ei ollut enää ongelma, niin rupesi hommatkin toimia. Siihen tarjettiin naiseni tukea. Hän hoki koko ajan että "Se ei ole niin tärkeää!!" ja ”meillä on aikaa!” Siihen tarvitaan myös haluja mieheltä. No yksi yö me yritettiin kunnolla, ja aamuksi se onnistui!! Sitten onnistui toisen kerran, rupesin nauttimaan koko touhusta. Sen jälkeen seksi on parantunut koko ajan! Halutkin on nyt kovat!! Jos pidät miehestäsi paljon, anna hänelle aikaa!! Kyllä se sieltä tulee!! Siihen on myös lääkkeitä ja lääkäreitä, jos hommat eivät rupea toimimaan!!
Veikkaisin, että sinun mies ei harrastanut seksiä paljon ennen sinua, joten hänellä on suorituspaineet tai hän ei osannut nauttia seksistä ennen, josta tulee se haluttomuus! Miksi sä pelkäät kysyä häneltä, kysy ihmeessä!! Uskon että se on ensimmäinen askel parempaan suuntaan. Itse kerroin kaikki mun naiselle ensimmäisen yön aikana, ilman sitä en olisi onnistunut. Jos se on ensimmäinen kerta hänelle, niin tue hänet ja iloitse, että sä oot hänen ensimmäinen! Se jos mikään murtaa jäät!!