Turha täällä on kitistä ja voivotella, kun ollaan sinkkuja ja yksinäisiä. Jos se kerran noin paljon vaivaa, niin mitäs jos tekisitte asialle jotain? Itse olen, kuten varmasti huomaatte, nk. sinkku enkä sitä yhtään ihmettelekään, koska en ole kovinkaan sosiaalinen enkä edes mukava ihminen. Minun kohdalla on turha edes kuvitella, että joku haluaisi viettää kallisarvoista vapaa-aikaansa kanssani, noin niin kuin rehellisesti ilmaistuna. Tämän seikan kun oppii hyväksymään, se ei enää juurikaan päätä vaivaa. Monet eivät sitä omalla kohdallaan hyväksy, vaan kuvittelevat olevansa maailman tärkeimpiä ja halutuimpia ihmisiä ja pitävät rimaansa niin suhteettoman korkealla, etteivät ikinä kykene saavuttamaan haluamaansa ja itkevät sitä sitten erilaisilla foorumeilla ja yleisöpalstoilla. Turha väittää ettei muka pärjää yksin, sillä ihminenhän ei tarvitse kuin ruokaa, juomaa ja jonkinlaisen katon päänsä päälleen pysyäkseen hengissä ja terveenä. Tämän lisäksi kun jaksaa nähdä hieman vaivaa ja hankkia itselleen työn, jota oikeasti pitää mielenkiintoisena tärkeänä sekä muutaman harrastuksen, niin luulisi pysyvän edes hetken tyytyväisenä ja unohtavan sen ainaisen kitinän. Maailmasta löytyy varmasti muitakin mielenkiintoisia asioita, kuin se ainainen naisten/miesten metsästäminen. Ihmisen tyytyväisyys omaan elämäänsä ei voi olla kiinni siitä, seurusteleeko hän vai ei.
Jorinaa
Totuudenpuhuja
5439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta tavallaan toriset. Kyllä pitää osata olla onnellinen riippumatta siitä seurusteleeko vai ei. Itse ainakin osaan. Mutta silti tiedän, että olisin vielä onnellisempi jos seurustelisin. Jokainen on oman elämänsä seppä ja tosiaan elämässä on paljon muutakin sisältöä kuin seurustelu tai sen tavoittelu. Mutta kuitenkin seuraavat asiat saavat välillä kaipaamaan sitä seurustelua:
lisääntymisvietti
seksin ja hellyyden kaipuu
onnen jakaja
surujen puolitaja
arkielämän asioiden jakaminen
seura jutteluun ja puuhasteluun
Itse voi vaikuttaa asiaan jonkin verran, mutta ei kovinkaan hyvin, koska seurustelukumppania ei voi ostaa kaupasta tai tilata postimyynnistä. Baari- ja nettimarkkinat ovat lähellä noita, mutta ei niistäkään tosta vaan seurustelukumppania löydä. Pitää siis osata nauttia elämästä ja tehdä niitä asioita josta tykkää ja sillä tavalla se samankaltainen ihminen ehkä törmää sinuun.
Lisättäköön vielä sellainen juttu että vaikka itse ei liian "korkealta" kumppania tavoittelisikaan voi toisella olla niin tähtitieteelliset vaatimukset että kun mistään ei voi tinkiä ja sitä "täydellisyyttä" tavoitellaan. Ilm. itse olen tällaisiin miehiin törmännyt viime aikoina kun mikään suhde ei ole ottanut kantaakseen. Itsekin kaipaan toista ihmistä vierelleni, ja tajuan nyt tietenkin sen etten mitään ylisosiaalista baarikärpästä alkaisi edes etsimään koska en itsekään sellainen ole. Mutta niitä "välimuotoja" tuntuu olevan todella vaikea löytää.. ja jotka vielä olisivat suht raittiita.. eli sinkkuus jatkuu vaikka kaipuu onkin kova olla toisen lähellä. Onhan siihenkin toki oikeuskin meistä jokaisella. Vaikka tottahan se että ei kannattaisi miettiä liikaa pariutumista mutta on se välillä vaikeaa olla miettimättäkään kun näinkin pitkään ollut yksin.
*Ei valita vaan sanoo kuten asiat ovat* :).
Nyt sen ymmärtää kun 4 lasta 3 lastenlasta kaikki omat aikuisia että herrajumala jos oisin elämäni viettänyt sinkkuna mitä nyt.Tässä viisasta miettimistä.
Voi, herranjestas sentään! Kun käskit viisaasti miettimään, tuli mieleeni, millaisia nuo mukulat ja heidän kersansa mahtavat olla. Olisiko maailmalle tullut isokin vahinko, jos he olisivat jääneet syntymättä?
ehkä siks muutamista asioista pitää "tehdä ongelma" ettei mies tajua että se on jonkin sortin ongelma arjessa!
Dii daa..en tiedä..mutta miks naisten ja miesten välisistä eroista pitää tehdä nimenomaan "naisten ja miesten välisiä eroja", ku ne vois olla ihmisten välisiä eroja..?