Syyllinen?

Mikä miestä vaivaa, jos hän valittaa, nostaa toisen kaikki huonot puolet esiin ja syyttää koko ajan toista siitä, että suhteessa menee huonosti? Saan kuulla aina, että minä olen syypää koko kurjuuteen. Vastustelen ensin, mutta lopussa myönnyn vastahakoisesti, että vika on minussa. Meidän riidan aiheet on hyvin pitkälle menemiset ja tulemiset sekä raha. Menoista on riitaa sen takia, koska hän epäilee minua. Rahasta, koska opiskelen ja ei ole rahaa maksaa mitään suurempia.
Pahinta on se, että olen aina syntipukki. Välillä myönnän itselleni että minähän se ongelma tässä olen, mutta toisaalta en ymmärrä miksi.
Lisäki en ymmärrä, mitä pahaa miespuolisissa kavereissa on? Ihan kuin olisin tehnyt suuren rikoksen, kun vaihdan ajatuksia jonkun miehen kanssa.
Lisäksi mieheni ei kannusta minua puhumaan silloin, kun on paha olla, vaan moittii, että minä se jaksan aina murehtia. Tästä onkin tullut noidankehä, joka jatkuu loputtomiin. Puhun ennemmin jollekin toiselle kuin miehelleni, koska hän vain priorisoi ajatuksiani ja tekemisiäni.
On tainnut 2 vuotta taistelua mennä hukkaan.
2564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..pikku juttuun, mutta...

"koska hän vain priorisoi ajatuksiani ja tekemisiäni. "

Eli priorisoida=laittaa tärkeysjärjestykseen

Tarkoititkohan tätä vai menikö sivistyssanat sekaisin?

Äänestä

on totta toinen puoli, jos murehtii paljon niin menee turhaan aikaa ja energiaa kun miettii asiat puhki. Ei tarvitse kuin pieni ärsyke niin heti on jo itsesyyttely päällä.
Sano sille aijälle että nyt riittää tai toinen lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nina kirjoitti:

Mikä miestä vaivaa, jos hän valittaa, nostaa toisen kaikki huonot puolet esiin ja syyttää koko ajan toista siitä, että suhteessa menee huonosti? Saan kuulla aina, että minä olen syypää koko kurjuuteen. Vastustelen ensin, mutta lopussa myönnyn vastahakoisesti, että vika on minussa. Meidän riidan aiheet on hyvin pitkälle menemiset ja tulemiset sekä raha. Menoista on riitaa sen takia, koska hän epäilee minua. Rahasta, koska opiskelen ja ei ole rahaa maksaa mitään suurempia.
Pahinta on se, että olen aina syntipukki. Välillä myönnän itselleni että minähän se ongelma tässä olen, mutta toisaalta en ymmärrä miksi.
Lisäki en ymmärrä, mitä pahaa miespuolisissa kavereissa on? Ihan kuin olisin tehnyt suuren rikoksen, kun vaihdan ajatuksia jonkun miehen kanssa.
Lisäksi mieheni ei kannusta minua puhumaan silloin, kun on paha olla, vaan moittii, että minä se jaksan aina murehtia. Tästä onkin tullut noidankehä, joka jatkuu loputtomiin. Puhun ennemmin jollekin toiselle kuin miehelleni, koska hän vain priorisoi ajatuksiani ja tekemisiäni.
On tainnut 2 vuotta taistelua mennä hukkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu