Olen seurustellut poikaystäväni kanssa noin 7 kk. Olosuhteista johtuen olemme viettäneet epätavallisen runsaasti aikaa yhdessä; tapasimme samassa opiskelupaikassa ja satumme olemaan naapurukset. Heti suhteen alusta alkaen olemme viettäneet lähes kaiken aikamme yhdessä,johtuen osaksi myös siitä ettei kummallakaan ole aiempia tuttavuuksia opiskelukaupungistamme. Noin kuukausi sitten mietimme suhteemme tilaa ja tulevaisuutta. Ongelmaksi oli muodostunut liian tiivis yhdessäolo, toisen läsnäoloon oli jo tottunut, suhde tuntui itsestäänselvältä. Alkuhuuma oli kadonnut jo muutaman kuukauden jälkeen, emme tunteneet välillämme samaa säkenöintiä kuin ennen. Päätimme erota. Siitä huolimatta tapasimme yhtä paljon kuin ollessamme yhdessä. Parin viikon erossa olemisen jälkeen palasimme takaisin yhteen; huomasimme ettemme voi elää ilman toisiamme. Olimme taas kuin vastarakastuneet. Nyt "uudesta alusta" on kulunut muutama viikko ja sama rutiini on palannut suhteeseemme. Minua tilanne ahdistaa enemmän kuin poikaystävääni. Vielä viikko sitten tunsin rakastavani häntä, nyt tunne on tipotiessään. Hän on ihana ja sanoo rakastavansa minua. Minä en voi enää sanoa samaa hänelle. En tiedä mitä tekisin, tuntuu ettei hyvää ja oikeaa ratkaisua ole olemassa. Välitän poikaystävästäni todella paljon, tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan ja meillä on mukavaa yhdessä. Mutta hän ei sykähdytä minua. Jos jätän hänet nyt, niin pian taas kaipaan takaisin, sillä tulemme jatkossakin tapaamaan toisiamme päivittäin, en pääse unohtamaan häntä, enkä haluakaan. Luulin harkinneeni tarkkaan mitä haluan ennen kuin palasimme yhteen, olin varma että halusin hänet, rakastin häntä. Nyt tunnen itseni petturiksi, kun tunteeni häntä kohtaan ovatkin yhtäkkiä laimenneet. En tosiaankaan tiedä mitä tehdä, tilanne tekee minut onnettomaksi.
hankala tilanne
reija81
4787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos toisesta välittää tosissaan ja hänen kanssaan tuntee olevansa samalla aaltopituudella, niin mikä tässä nyt on ongelmana? Suhde ei ole milloinkaan ikuisesti kiihkeyttä ja läpättäviä sydämiä. Siksihän sitä erotaankin, kun tuo asia tulee täytenä yllätyksenä.
Iloitse siis niistä hyvin pienistä asioista ja vaihda asennettasi vähän positiivisemmaksi, sillä uskoisin sinun löytäneen todellisen aarteen.
Minä olen seurustellut puolitoista vuotta lähinnä kumppanin painostuksesta, mutta minä en vain vieläkään taida todella _välittää_ siitä ihmisestä. Olen vain tottunut olemaan hänen kanssaan ja niin on turvallista olla. Lähinnä kaipaisin jonkinlaista sielunkumppanuutta, ettei tarvitsisi ärsyyntyä jokaisesta pikkuasiasta. Ja näin on ollut ihan alusta asti.
Joten ole hyvä ihminen onnellinen siitä mitä sinulla jo on, ja koeta keksiä jotain uutta jos rutiinit alkavat ahdistaa. Tuon suhteen eteen kannattaa nähdä jo vähän vaivaakin, sillä paras suhde perustuu nimenomaan ystävyyteen eikä seksiin. Onnea sinulle ja hänelle.
Eikös tällainen kuulu lasten normaaliin kehitykseen
Koska kaverissasi ei omasta mielestäsikään ole mikään pahasti vialla, todennäköisesti samanlainen vuoristorata tulee jatkumaan kaikissa suhteissasi, joten yritähän pärjäillä asian kanssa.
Heips!
Aika paljon samanlaisia ajatuksia kuin omasta seurustelustani. Tälläkin hetkellä meillä on tilanne on/off päällä, tyttöystävä ei tiedä mitä haluaa ja haluaisi olla yksin ja taas toisaalta yhdessä. Me myös olimme aluksi naapureita, tosin tuttavia meillä oli, koska olimme asuneet samassa kaupungissa jo parikymmentä vuotta.
Neuvoisin sinua ehkä nyt olemaan hetken yksin ja miettimään mitä todella haluat. Minä ymmärrän sen vasta nyt et toinen tarvitsee tilaa, ja aio'n jatkaa omaa elämääni siinä sivussa, jos tapaan jonkun toisen. Sun pitää elää tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa! Teet molemmille palveluksen jos todella otat nyt itseäsi niskasta kiinni ja ajattelet mitä haluat, kaikki kuulostaa siltä et olet hukassa omien tunteiden kanssa... Ajattele asiaa aikuisen silmin ja kuuntele sydäntä sekä järkeä niin saat varmasti kaikille hyvän lopputuloksen!