Anna

Miespuolinen kaverini väittää minua sinisilmäiseksi, koska uskon, että on ihmisiä, jotka oikeasti rakastavat toisiaan ja ovat valmiita tekemään toistensa puolesta lähes mitä tahansa. Hänen mielestään minun olisi syytä aikuistua ja elää tätä hetkeä. Nykymaailmassa ihmiset hakevat vain seksiä. Onko näin?
71032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ups.,meni nimet ja otsikot pikkuisen sekaisin:)

Äänestä

>Nykymaailmassa ihmiset hakevat vain seksiä.
>Onko näin?
Ei ole!
Johan tuon sanoo järkiki.

Mutta ei kannata unohtaa sitä, että niitä ihmisiä on, jokka hakee vain seksiä.
Eikä tietenkään kannata yleistää jos pari tuommosta tyyppiä on sattunu kohalle.

Yleensäki jos ainuat tapaamiset vastakkaisen sukupuolen kans sijottuu baariin tai nettiin, niin käsitykset alkaa alkaa vääristymään.

Äänestä

Minulla on kaksi lasta, joiden puolesta olen valmis ihan mihin tahansa.

Miestenkään kanssa en ole ollut ikinä pelkän seksin takia.

Äänestä

...olen koko pienen ikäni uskonut tuolla tavalla, vaikka se onkin välillä todella vaikeaa. En haluaisi koskaan menettää toivoani ns. todellisen rakkauden suhteen. Sinä päivänä kun näin tapahtuu, suuri osa minusta kuolee.

Äänestä
  • Sun pitää hankkia varastoon ensiavuksi siniset piilolinssit siltä varalta, että menetät tuon arvokkaan sinisilmäisyytesi/kirkasotsaisuutesi jonain päivänä. Joissain asiossa se kun on ihan hyvästä.

    (Vaikka itsekin tuppaan muuttumaan päivä päivältä kyynisemmäksi yhä useampien asioiden suhteen, mutta.)

    Vastaus alkuperäiseen: Kyllä minä rakkauteen uskon. On olemassa eriluonteisia suhteita, jotkut pelkkää seksiäkin, mutta rakkaudelle perustuvia myös. Useimmiten asiat eivät vain ole niin helppoja ja yksinkertaisia kuin toivoisi.

    Äänestä

  • Neiti Etsivä kirjoitti:

    Sun pitää hankkia varastoon ensiavuksi siniset piilolinssit siltä varalta, että menetät tuon arvokkaan sinisilmäisyytesi/kirkasotsaisuutesi jonain päivänä. Joissain asiossa se kun on ihan hyvästä.

    (Vaikka itsekin tuppaan muuttumaan päivä päivältä kyynisemmäksi yhä useampien asioiden suhteen, mutta.)

    Vastaus alkuperäiseen: Kyllä minä rakkauteen uskon. On olemassa eriluonteisia suhteita, jotkut pelkkää seksiäkin, mutta rakkaudelle perustuvia myös. Useimmiten asiat eivät vain ole niin helppoja ja yksinkertaisia kuin toivoisi.

    Täysin järjenvastaistahan se on...mutta en halua ajatella sitä järkipohjaisesti. Nooh, kuten arvelin - jonain päivänä luultavasti täytyy.

    Joten olkaatten huoleti, kyllä minusta ajan myötä tulee yhtä kyyninen kuin muistakin. :)

    Äänestä

Minä olen ehtinyt elää lähes neljä vuosikymmentä ja edelleen uskon rakkauden voimaan.

En ole harrastanut pelkkää seksiä seksin vuoksi kahteenkymmeneen vuoteen, nuorempana tuli kokeilun vuoksi sitäkin tehtyä muutaman kerran.

Aina, kun olen seksiin ryhtynyt, olen ollut ainakin ihastunut jo ja jokainen suhde on kestänyt 2-6 vuotta. Eli jokaisesta seksisuhteesta on kehittynyt myös rakkaussuhde.

Mutta on minulla syytä itsetutkiskeluunkin, sillä nämä rakkaussuhteeni ovat kuitenkin päättyneet kaikki. Ja syytä sitten kai kyynisyyteenkin. En ole jaksanut panostaa tarpeeksi rakkaisiini, jotta rakkaus olisi säilynyt.. Silti vieläkään en ole luopunut siitä toivosta, että jonain päivänä jaksan tehdä kaikkeni rakkauden säilymisen eteen.

Vielä pelkästä seksistä: Viimeisestä erostani on nyt puoli vuotta, olen siis n. 40-v eli seksuaalisuuteni kukoistaa ja silti olen pinnistellyt ilman seksisuhdetta tämän ajan, sillä odotan sitä, joka kunnolla kolahtaa ja, jonka kanssa jaksan muutakin kuin seksiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä sinä haluat oikeasti? kirjoitti:

Miespuolinen kaverini väittää minua sinisilmäiseksi, koska uskon, että on ihmisiä, jotka oikeasti rakastavat toisiaan ja ovat valmiita tekemään toistensa puolesta lähes mitä tahansa. Hänen mielestään minun olisi syytä aikuistua ja elää tätä hetkeä. Nykymaailmassa ihmiset hakevat vain seksiä. Onko näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu