On hirveän vaikea lopettaa seurustelusuhdetta, varsinkin jos toinen tivaa syytä lopettamiseen eikä millään haluaisi pahoittaa toisen mieltä. Siis ei halua kertoa todellista syytä, kun tietää sen loukkaavan toista. Jos toinen haluaa lopettaa sanomalle, ettei tästä jutusta tule mitään, eikö siihen pitäisi tyytyä?
Vaikea lopettaa
Onneton
122399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tapaukset ovat aina yksilöllisiä mutta yleensä vastapuoli haluaa tietää mikä oli vikana, kysymys voi jäädä pyörimään päähän vuosikausiksi.
Mutta palautteen pitää olla ehdottomasti tarkkaa. Ei todellakaan mitään "olet huono ihminen".
Toki vika voi olla niin massiivinen tai mitätön ettei sitä ehkä kannata toiselle kertoa jos se voi murskata täysin.
Joopa, ja ärsyttävin lausahdus on, että "ei sussa mitään vikaa oo, mutta seurustelu ei sovi nyt kuvioihin..." ???!!?
Tässähän juuri ilmoitetaan, että sinua ei kelpuuteta, jonkin tietyn kriteerin nojalla, joka miehellä on, "vakipanoksi" saatat kelvata, mutta et sen enemmäksi.
Miehet ovat vain ikuisia "valloittajia" ja niiden mielenkiinto lopahtaa siihen, kun nainen piirityksen jälkeen näyttää vihreää valoa.
olla rehellinen ja sanoa, että sinulle ei ole tullut sellaista tunnetta, että suhteenne toimisi jatkossa, mitä sinä ehdottomasti edellutät parisuhteelta.
Eli siis ihan kiva kaveri ei riitä parisuhteen perustaksi, siinä täytyy olla "sitä jokin" tunnetta molemmin puolin.
Ei kannata sanoa sitään erityistä syytä, vaikka sinulla mielessä joku olisikin, koska se jää vaivaamaan häntä jatkossa seuraavissa suhteissa, huolimatta siitä, ettei silloisella partnerillä sillä olisi mitään merkitystä.
Kyllä tälläinen selitys pitää riittää ja kun et anna mitään toivetta tilanteen muuttumiseksi jatkossa, omiesi tunteiden säästämiseksi, jotta kaveri ei pahoittaisi mieltään niin paljon.
Eipäs kun kannattaa sanoa todellinen syy. Itse olen usein tullut jätetyksi. Kukaan ei ole sanonut mitään muuta kuin "olet tosi mukava kaveri ja haluaisin tykätä, mutta....". Miksi se yksikin sitten halusi sänkyyn mun kanssa alunperin, jos ei ollut varma tykkääkö musta? Minä muuten en painostanut.
Jos tietäisin mikä on ollut vikana, voisin yrittää korjata tuota vikaa itsessäni. Tai etsiä ihmisen, jota se ei haittaa. En halua jäädä miettimään asiaa vuosiksi ja katkeroitua elämälle, kun en saa vastauksia. Haluan korjata asian mahdollisimman pian. Toki voi olla järkytys kuulla mikä on vialla ja se voi olla traumaattistakin. Riippuu henkilöstä ja elämäntilanteesta.
En siis tiedä mitä oikeasti pitäisi tehdä tuossa tilanteessa, mutta itse tässä vaiheessa elämääni arvostaisin, jos joku sanoisi minulle suoraan mikä vikana, eikä se aiheuttaisi traumaa. Tunen itseni jo niin hyvin.
Samaa mieltä DA:n kanssa. Mua kalvo puoli vuotta, miks mut jätettiin, kysyin sitten tekstarilla ja sainhan vastauksen. Sitten sain mielenrauhan ja ollaan hyviä kavereita.
Yks jättölause on ollut:'mitä mä päätänkään koskaan, ei johdu MUISTA vaan musta'. Siis ei minusta mitään vaan MUISTA. Tossa oli jo pakko epäillä, että syy oli niissä muissa ja muiden painostuksessa.
Eihän syy aina ole jätetyssä. Minusta yksi noloimmista tekosistani on ollut sellainen (ja nyt saatte tietää, miten "pieni" olen ihmisenä), kun lopetin seurustelun töissä käyvän, kouluttamattoman miehen kanssa. Äitini ihmetteli vaatimatonta valintaani (ei tykännyt vävykokelaasta), ja kohta huomasinkin miehessä kaikki ne asiat, jotka pistävät enemmän koulutusta saaneen silmään/korvaan. Ei juttu tietenkään suurta rakkautta ollut, mutta itseäni hävetti syy, johon ihastus loppui. En minä voinut sitä hänelle kertoa. Vikahan oli minussa - ja mikä vika!
vielä näkemystäni. Omalla kohdallani olen ainakin huomannut, kun olen tavannut mukavan oloisen tytön ja tutustunut lähemminkin, siis seurustellut. Kaikki on vaikuttanut alussa hyvältä niin ulkoisesti kuin henkisestikin, mutta sitä tarvittavaa tunnetta "se jokin" ei vain ole ilmaantunut, vaikka niin uskoikin tapahtuvan.
Sen jälkeen alkaa helposti etsimään mahdollisia syitä siihen. Kaikista ihmisistä niitä varmasti löytyy, kun oikein alkaa vikoja etsimään ja kaikki mitä ilmaantuu, ne alkaa ärsyttämään aina vain enemmän.
Lopulta menee viimeinenkin usko suhteen tulevaisuudesta. Ei näiden syiden takia, vaan sen takia, ettei "sitä jokin" tunnetta ilmaantunut, joka kuitenkin pitkälti johtuu alitajuisista tuntemuksista, mitä ei pysty selvästi tiedostamaan, muuten kuin sen tuntee olevan olemassa tai sen olemassaoloa ei tunne.
Elikkä jos minä kerron, joistain näistä em. syistä, minkä takia en usko suhteella olevan mahdollisuuksia, en usko niiden olevan todellisia syitä, vaan selitys yrityksiä itselleni miksi "sitä jokin" tunnetta ei ilmaantunut.
Näistä selityksistä voi olla paljon aiheetonta haittaa vastapuolelle jatkossa, hänen tulevissa suhteissaan.
Minusta on ainakin paljon helpompi hyväksyä selitys, ettei " sitä jokin" tunnetta koe, kuin sellaista piirrettä, joka on alkanut häiritsemään, koska sitä suurta tunnetta ei vastapuoli kokenut minussa.
En tiedä selvittikö tämä asiaa, toivottavasti edes hiukan.
Parempi loukata,
kun jättää toinen
epätietoiseksi
koko loppuelämäkseen =/
Järjen käyttö on sallittu =)
Pitäiskö sitten kumppanikokelaalle sanoa, että no way, sulla on kauheet kengät ja kuteet. Tai kun äijässä alkoi ällöttää pesemättömät hiukset ja likaiset korvat. Entä se, kun kundi joka ihastui minuun, mutta sillä oli kauhea akne, muuten kundi ihan kiva.
Näitä syitä en kehtaa suoraan sanoa, valitan.
Jos jollain on kauheet kengät
ja kuteet niin
kanattaa sitten melkein mennä
ite saunan taakse ja harkita
omaa elämään ja sen järkevyyttä =)
Tuollainen Iines Ankkamaisuus l
ähtee kyllä iän myötä =)
Ja opit että henkilössÄ
ei oo vaatetus tärkeetä,
vaikka myönnän, että sillä
on merkitystä naiselle =)
Niin tuossa kohdin kanattaa
miettiä omaa elämää, muissa kohdin voit kaunistella asiaa,
ja sanoa, että sori mut oon
just kokenut traagisen suhteen,
enkä just nyt paneutumaan
mihinkään kunnolla,
Mut hei katotaan sit joskus
kun hommat selviää tai jotain?
Tämmöstä apu juttua!! Käytä päätäsi idari =)
Hei vain!
Itselläni oli vaikeaa n. ½ kuukautta sitten jättää mieheni. Oltiin seurusteltu jo 4 vuotta ja oltiin oltu kihloissa jo 2,5 vuotta. Eli tavallaan elämä edessä. Mutta mieheni uskoi koko ajan ja kaikessa äitiään. Jos äiti sanoi pese hampaat hän meni ja pesi, jos äiti sanoi nuku hän nukkui. Eli hyvä, ei. Tämä nimeltä mainitsematon äiti oli vielä sellainen että hän hakkasi minua, repi vaatteita päältäni ja pieksi. En osannut enää olla onnellinen. Sydämeni rakasti tätä ihmistä silti. Mutta tein 2 tunnin harkinnalla, ystävien ja läheisten avulla päätöksen. Olin päättänyt erota. Olin päätöksen teko hetkellä toisessa kaupungissa. Soitin hänelle. Kun olin kotona. Tämän pojan äiti oli vienyt tavarani ulos ja haukkui minua. Keräsin tavarani ajatellen etten saa kyytiä. Sain onneksi siskoltani kyydin kotiin ja nyt olen täällä. Ulkona näistä muistoista. Sydän haavoille revittynä ja murskattuna. En pysty rakastamaan ketään vähään aikaan. Hän teki sen ja olen siitä erittäin pettynyt. Tämän halusin sanoa ja sen että kyllä siitä yli pääsee mutta se vie aikaa. Zemppiä. Jos haluut jutella niin kirjoita sähköpostia. Tv. Onneton
Itse olen seurustellut saman miehen kanssa jo yli 12 vuota. Viimeiset seitsemän vuotta olen harkinnut suhteen lopettamista, keksimättä kuitenkaan syytä miksi. Älä ihmeessä ajaudu samanlaiseen tilanteeseen, että vain ajelehdit vuodesta toiseen tietäen ettet elä täysillä. Tosin olen kyllä onnellinen mieheni kanssa, mutta "se jokin" puuttuu. Muista tämä on sinun elämäsi, joten sinun tulisi enemmän huolehtia siitä ettet pahoita omaa mieltäsi. Asian voi kuitenkin esittää monin tavoin, toivonkin että olet kumppanillesi avoin, suora ja rehellinen. Tsemppiä.