Haluan vain muistuttaa, että harvoinpa kukaan kumppaniaan pettää, jos asiat ovat kunnossa. Usein kannattaisi petettyjenkin katsoa peiliin..! Itse petin kumppaniani, koska olin hänelle kuin ilmaa. En koskaan tuntenut itseäni haluttavaksi, kauniiksi tai seksikkääksi, koska hän ei koskaan sanonut minulle mitään kaunista. Sain vain kuulla olevani läski (olen 164/52) ja ettei kukaan haluaisi seurustella kanssani. Nyt kun suhteemme päättymisestä on 5 vuotta, olen maailman suloisimman miehen kanssa, joka antaa minun tietää kuinka ihana, seksikäs ja nätti olen. Eipä ole pettäminen koko aikana mielessä käynyt.
pettäjäkö ainoa syypää?
Henni
303476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä. Mäkin aikoinaan petin kundiani, kun hän kohteli mua kuin ilmaa eikä tehnyt selväksi, mikä meidän suhde oli..
ONKO SE PETTÄMINEN JOKU KOSTO VAI MIKÄ EIKÖ HUONOSTA SUHTEESTA VOI VAIN LÄHTEÄ KÄVELEMÄÄN
Tästä on jo vuosia. Oltiin seurusteltu kolme vuotta.Kaikki oli hyvin. Puhuttiin jopa naimisiin menosta. Seksielämä oli huonoa. Rakasteltiin noin kerran kahdessa kuukaudessa. Silloinkin mun aloitteesta. Mies oli haluton. Tiedän naisena mitä on olla puutteessa avoliitossa. Kerran sitten olin risteilyllä ja petin. Kerroin siitä, oli pakko. Otti niin omatunnolle. Vuosi jatkettiin. Anteeksi en ole saanut koskaan.
ei se kosto ole, se on usein oire. Jokainen oirehtii eri tavalla mätää suhdetta tai onnetonta parinvalintaa (ryyppääminen, "yli" harrastaminen, "kestovitutus", työnarkomania, syömishäiriöt, ... lista lähes ääretön)
Harvassa ne, jotka kykenee vaan "ottaa ja lähteä". Ja ne jotka sen tekevät, tuomitaan "hulluiksi" jotka ilman ulkoisesti näkyvää syytä nostavat kytkintä "kulissisuhteesta", joka ehkä jo ollut "aivokuollut" pitkään.
"että oli pakko kertoa".En keksi muuta syytä kuin että halusit tehdä kumppanillesi pahaa niin että tuntuu kunnolla kertomalla.Koston syviä syövereitä...varmaan kuvailit yksityiskohdat huolellisesti alusta loppuun
Et siis voi käsittää että joillakin ihmisillä on sairaus nimeltä omatunto? Onneksi sinulla ei tunnu olevan tuota sairautta.
Jos omatunto kolkuttaa, niin silloin tuntee tehneesä väärin.
Sekö se onkin hurskauden mittari että kerrotaan syyttömälle osapuolelle omat typerät teot ja aiheutetaan kärsimystä.
Onko omatunto jotenkin jälkijunassa?Eikö se kertonutkaan mitään silloin kun kulli seisoi tai tussu oli märkänä?
Olen myös tehnyt väärin ja katunut...jopa surrut omaa tekoani.Virheestä oppineena tehnyt korjausliikkeen oikeaan suuntaan....tehnyt omalta osaltani enemmän parisuhteen eteen ja huomannut vastakaiun puolisoltani.Aika parantaa haavat...myös haavat jotka on itselleen tyhmyyttään aiheuttanut.Jos ei kestä itseään ja tekoaan ilman että se pitää rakkaimmalleen kertoa ja lisää murhetta tuottaa, parempi kertoa sitten vaikka papille..tai vaikkapa Alepan kassalle jos se helpottaa omaa oloa.Itse olen kärsimystä itselleni tuottanut ja itse kuormani kannan.
Kyllä on mielestäni pettäjän kannettava vastuu teoistaan loppuun saakka ja pidettävä pettämisensä salassa. Parempi olisi vain myöntää että rakkaus loppui ja lopettaa suhde. Tämä kannattaisi tietenkin tehdä jo ennen pettämistä, mutta aina kaikki ei mene niinkuin pitäisi. On erittäin itsekästä vapauttaa itsensä ja puhdistaa omatuntonsa toisen pahan olon kustannuksella.
Ainoa poikkeus pettämisestä kertomisessa on silloin jos todella katuu tehtyään ja lupaa ITSELLEEN, ettei enää koskaan petä. Tällöin pettämisestä tulee kertoa, ja etenkin silloin jos on vaaraa että on saanut panoltaan jonkin ikävän taudin.
Ja kyllä, en toivoisi itse kumppanini kertovan minulle pettämisestään. Toivon että olisi sen verran fiksu, että pitäisi omana tietonaan ja lähtisi vain kälppimään.
Moraalin pitää toimia silloin kun on tekemässä jotain. Sitten kun on tekemiset tehty, niin peliin astuu omatunto.
Olen kanssasi samaa mieltä ... mutta jatkaisin omakohtaisella kokemuksella.
Puolisoni oli pettänyt, eikä asiaa oma-aloitteisesti tunnustamaan ryhtynyt, hyvä. Mutta väitän edelleen, että syyt pettämiseen hyvin usein oirelusta toimimattomassa parisuhteessa ... ja jopa mies sen aistii. Kun siihen lisätään se totuus, että harvassa nekin naiset jotka kykenevät pettämisen täysin peittämään (näkyy se naamasta ja käyttäytymistä) ... olkoonkin etteivät monet miehet tahdo asiaa nähdä.
Olin lähes vakuuttunut että puolisoni pettää ... mutta kysyttäessä kielsi systemaattisesti todeten ajatukseni "vainoharhaiseksi". Noh, mustasukkainen kun en ole koskaan ollut, niin olin mielessäni aika hämmentynyt. Syyllistin itseaäni siitä, kuinka saatan epäillä toista syrjähypystä. Kunnes käy kuten usein, kuulin asian riittävän tarkasti muulta taholta ... kysin, kiellettiin, kerroin "faktat" ... myönnettiin. Kysyin, miksi oli kieltänyt kun asiaa olin aikaisemmin kysynyt -- syy; "en tahdo satuttaa sua". PYHÄ JYSÄYS, sattui kuitenkin, ja lisäksi olin kyseenalaistanut omat melko herkät intuitioni pitkään, ja alkanut pitää itseäni vainoharhaisena paskana.
ELI, älkää kertoko jotta saatte oman mielenne paremmaksi jakamalla tuskan. MUTTA, älkää valehdelko jos toinen asiallisesti ja perusteluin kysyy, "oletko pettänyt?".
Asia tulee salata mahdollisimman hyvin, mutta jos toinen suoraan kysyy niin sitten ei valehdella! Tämä on kaava parhaaseen lopputulokseen.
Yleensä ei kerrota, koska "ei haluta satuttaa", vaikka tosiasian kieltäminen satuttaa eniten.
Jaettu tuska taas on kaksinkertainen tuska.
Löysin uuden rakkaan. Kun oltiin tunnettu kaksi kuukautta niin petin. Sinä iltana oltiin riidelty ja oltiin ulkona eri porukoissa. Menin jatkoille. Hänkin, oli vielä kaksi yöta omilla teillään. Silloin olin ihan varma, että suhde päättyy. Hän ei koskaan kysynyt missä olin ollut yötä. Mulla oli kaiken lisäksi vielä kuukautiset. Sen opin eka kerrasta, että kertoa ei saa. Omatuntoa kolkutti, muttei niin paljon kuin silloin kauan sitten. Ei olla enää yhdessä. Hän petti mua stripparin ja kaverinsa kanssa. Teki heti lopun. Sain kuulla muilta totuuden. Olisin ehkä antanut anteeksi.
Oma näkökulmani perustuu ajatukseen että on sattunut satunnainen hairahdus.Hairahdukseen sortuminen on oire ongelmasta parisuhteessa kuten M35 toistuvasti muistuttaa.Hairahduksen jälkeinen huono omatunto panee ajattelemaan monia asioita.Parhaimmillaan ajatuksen että voisinko Minä tehdä suhteelle jotakin.Muuttamalla käytöstäni ja tapojani?Ajatus alkaa itää että täytyyhän Minussakin olla jotain pielessä kun kumppani reagoi negatiivisesti.No...kun tämä omasta itsestä lähtenyt muutos alkaakin toimia ja parisuhde paranee,haluaakin tehdä sen eteen enemmän ja enemmän.Sitten tämä hairahdus!Onko tosiaankaan järkeä "kiikuttaa" se pommina pöydälle juuri kun kaikki on saatu rullaamaan eikä ole enää aikomustakaan uudelleen sortua pettämiseen. koska ei ole mitään syytä.
HUOMIO!Nämä patologiset pettäjät jotka kaiken lisäksi ovat huonoja SIINÄKIN! ovat asia erikseen.Juostaan typeryksen lailla hameesta hameeseen ja lahkeesta lahkeeseen.Koko kylä tietää ja ulvoo asiasta mutta tämä Herra/Rouva kuvittelee tyhmyydessään ettei kukaan tiedä.Tämä joukko kuuluu siihen kategoriaan joita en edes viitsi enempää kommentoida.
... ja aamen !
:-D
Jos suhde ei toimi -> petetään, kostetaan. Eikö se ole nykyaikana ihan helppo vaan jättää jos on tyytymätön. Vai onko pakko saada joku uusi apina heti siihen viereen lohduttamaan?
Sehän se on pettämistä jos rupeaa olemaan niin huonossa suhteessa jossa asiat ei toimi.Tuntisin itseni tosi hölmöksi jos olisin ollut suhteessa vaikka kaksi vuotta joka ei toimi ja johon en ole tyytyväinen.Näitä lukiessa miettii usein se järki se järki hyvät kanssa sisaret.
Mikään suhde ei toimi loputtomiin, jollei sitä laiteta toimimaan ja tahdota sitä. Suhdetta aina huollettava ja hoidettava -- mikään ei ole saavutettu etu tai itsestäänselvyys. Ei kai kukaan lähde "huonoon suhteeseen", kaikki ne hyviä ainakin alussa...
Mutta, hyvään parisuhteeseen tarvitaan kaksi haluamaan -- ja ellei niin ole, eikä sitä tahtoa löydy ... niin silloin johtopäätöksesi on minusta oikea.
Niin se vaan on, että ensin sitä petetään itseämme ja eletään läpimädässä avio- tai avoliitossa vuosia. Kukaan ei tuomitse tätä, vaan se on ihan hyväksyttävää. Sitten, kun eteen sattuu sopiva ihminen, jonka kanssa kaikki toimii, niin sitten kyllä haukutaan petturiksi ja kerrotaan, kuinka liitosta pitäisi lähteä ennen kuin pettää. Pettäminen tulee eteen niin äkkiä, että siinä ei kerkeä edes huokaista saati miettiä taktiikkaa koko elämän varalle.
Jokainen, joka tosiaan ei välitä kumppanistaan, voi varautua siihen päivään, että tämä kumppani löytää uuden.
Miksi tämä välinpitämätön kumppani (=petetty) ei itse osaa lopettaa liittoaan? No tietenkin siksi, että hän ei osaa eikä uskalla ottaa vastuuta lopettamispäätöksestä, vaan siirtää vastuuoton tuolle toiselle, josta ei tippaakaan ole välittänyt. Siis - petetty on se reppana, joka yrittää vyöryttää kaikki syyt toisen niskaan.
Täällä nämä petetyt sitten itkevät ja haukkuvat pettäjiä. Olisivat itse tehneet ratkaisun ajoissa, niin ei tarvitsisi täällä valittaa kovaa kohtaloaan. Varmaan moni tämän ratkaisun tekeekin, mutta heillä ei sitten olekaan aihetta täällä vinkua kovaa kohtaloaan, vaan he pystyvät ehkä elämään onnellisempaa elämää jonkun muun kanssa.
Itselleni pettäminen tuli täysin suunnittelematta eteeni. Pettämistäni en mitenkään harkinnut, mutta asiat johtivat siihen, että ystävystyin erääseen ihmiseen ja sitten ystävyys muuttui tuliseksi rakkaudeksi ja loppu onkin ihanaa historiaa ja jatkuu edelleen.
Kun pettämiseni tuli ilmi, niin siinä kohtaa silloinen puolisoni heräsi ja yritti kaikin tavoin saada minut takaisin, mutta se oli monta vuotta liian myöhään. Sanoinkin hänelle, että tämän tapahtuman ja ystävyyden hän itse mahdollisti omalla toiminnallaan ja jopa lopulta myönsi tämän.
En nyt yritä väittää, että syy olisi aina toisessa ja voinkin kysyä, että kuinka moni eronnut pari voi yksilöidä eronsa syyt?
Itselle ei ois tullu mieleenkään olla uskoton.kaiken huipuksi jätkä itse oli mustasukkanen.kyllä ei tuntunu kivalta,kun toinen muhinoi selän takana serkkuni kanssa.suhde loppui...LUOTTAMUS MIEHIIN MENI! Anteeksi en anna kummallekkaan.aikaa on kulunut jo 5v.Valehtelu vain pahentaa asiaa.
oliko liittonne onnellinen ja täydellinen siihen asti, kuunes kaverisi petti. Olitko iloinen ja ystävällinen, tunsiko syvää raukkautta kaveriasi kohtaan, etkö koskaan moittinut häntä mistään, olitko itse aina onnellinen, oliko kaikkia aina hyvin, osasitko odottaa, että pettämistä tapahtuu...?????? Halusitko koskaan lopettaa suhdettanne ennen kuin kaverisi petti? Olitteko koskaan puhunut pettämisen mahdollisuudesta?
Petetyt eivät todellakaan usein löydä itsestään vikaa. Ihmettelevät ja ovat melkein shokissa kun kuulevat karun totuuden.
Ex-poikaystäväni on edelleen sitä mieltä että minä olin törkeä pettäjä, hän uhri. Onko tosiaan kumppaniaan itsestäänselvyytenä pitävä siis vain uhri? Mielestäni uuden rakkauden löytäminen ei ole niin ikävä asia kuin se, ettei arvosta kumppaniaan. Se, että valehtelee itselleen ja kumppanilleen rakkaudestaan. Se, että henkisesti alentaa kumppaniaan, haukkuu, nälvii, yrittää murtaa itsetuntoa jne jne..
Katkerille "petetyille" siis tahdon sanoa: Katsokaa peiliin ja olkaa iloisia että joku teki eropääätöksen vihdoinkin puolestanne.
Asiassa on aina kaksi puolta.
En allekirjoita -- olin petetty, mutta eroprosessin aikana tajusin myös omat virheeni -- muuten katkeroituu, ja mokaa uudelleen. Koetan ottaa opiksi (nähdä vaaran merkit, ja huoltaa suhdetta), ja toivottavasti exänikin.
Aurinkoista aamupäivää kaikille!
Olipa ihanaa kerrankin lukea myös vähän ymmärtäväisempiä, sallivampia, inhimillisempiä, ei-moralisoivia katsantokantoja "pettämiseen". Täällä kun tuntuu aivan liian usein törmäävän kaiken tuomitseviin "yli-ihmisiin"...
Rakkautta kaikille!
Jos kerran on puolisolle pelkkää ilmaa, niin ekö silloin kannata ihan rehellisesti erota. Paraniko suhteesi uskottomuudella?
...naivina että asiat muuttuisivat. Ajattelin että kai hän minua rakastaa kun haluaa ottaa kanssani asuntolainan. Uskoin että hänellä on vain vaikea aika, jolloin hän purkaa pahan olonsa minuun. Halusin uskoa että tosi rakkaus ei katoa. Olimme niin nuoria kun aloimme seurustelemaan, Minä 16, hän 18. Yhteiseloa kesti 8 vuotta. Pettäminen ei ollut suunniteltua. Hänen työmatkansa aikana tutustuin ihanaan ihmiseen, ihmiseen, joka sai minut taas rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Silloin vasta tajusin, mitä rakkaus on.
Niin nyt se sun "sulosin" mies nussii aina mennetullen ventovieraita ja on miestenkaa ja pukeutuu naiseksi kotona olehan tarkkana totuus on tarua ihmeellisempää. Siinä hieman esimakua mitä voi tapahtua toisessa "todellisuudessa", mutta sepä juuri tekeekin pesäeron mielisairaan ja ns. normaalin välille meidän tulee uskotella että tunnemme ihmiset vaikka oikeasti kukaan ei tunne ketään. Ja jos alkaa epäillä että ei tunne ketään on skitsofrenikko tai aika lähellä sitä!Tai sitten ei kun höh mitä vitt..a tarkoitan että hups oho. prööt..pröttt...pör! Sorry kaverit! Joo koita pärjäillä hyvin teillä menee....heh=)
Miksi pitäisi antaa vaihtoehdoiksi vain uskollisuus tai ero? Et saa pettää, mutta ero ja uusi suhde onkin ihan ok?
Mustan ja valkoisen välillä on muitakin sävyjä. Voi olla että suhde toimii muuten ok mutta seksi on päin helvettiä. Pitäisikö koko elämä laittaa uuteen uskoon siksi, ettei seksi toimi? Jättää kaikki entinen, puoliso, koti, lapset?
Jos kyse on siitä ettei rakasta, niin voi olla ettei muita vaihtoehtoja ole. Tai rakastaa toista enemmän. Mutta entä jos vain seksi ei toimi, ja se toimii jonkun muun kanssa? Tietenkin voisi ajatella että luvan kanssa sitten, mutta jos lupaa ei voi saada? Etenkin jos toinen on sanonut että se on kerrasta poikki, jos petät niin suhde on loppu. Siinä on sitten valittava muutaman huonon vaihtoehdon välillä, eikä minusta voi sanoa kuin jokainen itsestään mikä niistä on vähiten huono.
Jatketaan uskollisena ja kärsitään surkeasta seksistä tai ollaan ilman sitäkin. Lopetetaan muuten hyvin toimiva suhde ja yritetään seksipohjalta jonkun muun kanssa, onnistuu tai ei. Tai sitten tingitään rehellisyydestä ja otetaan seksi muualta, toivottavasti vastuuta kantaen ettei tuoda tauteja tai aiheuteta muuta harmia.
Viimeinen vaihtoehto ei minusta ole itsestään selvästi se huonoin. Kuka on elämässään täydellisen rehellinen muutenkaan? Epärehellisyys on tuomittavaa, kyllä. Mutta niin voi olla sekin että romutetaan kaikki "koska niin pitää tehdä".
Niin, oikeastiko vain mustaa ja valkoista?
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Todella loistavasti kirjoitit !!!
No jos ajattelet vain omaa etuasi, niin voithan siirtyä sille harmaalle alueelle. Jos ajatellaan kokonaisuutta, niin tosi harvassa on sellaiset parisuhteet, joissa kaikki ovat tyytyväisiä tuollaiseen suhteeseen, jossa seksiä harrastellaan muidenkin kuin oman puolison suhteen. Aina siinä tartoo juku pahoittaa mielensä.