Olen seurustellut miehen kanssa noin vuoden. Rakastuminen kolahti aikoinaan tosi kovaa meihin molempiin. Muuten ollaan oltu tosi onnellisia, mutta miehen edellinen suhde, sen päättyminen ja sen "sijoittuminen" meidän suhteeseen on hiertänyt mieltäni.
Luulin jo päässeeni kuiville tämän luottamuksen suhteen, kun kävimme asiasta keskustelun. Miehen mukaan edellinen suhde päättyi n. 2 kk ennen meidän suhteen alkua (mies jätti ko naisen). Mutta nainen soitteli miestä apuun vielä meidän yhdessäolon aikana ja mies kävi pari kertaa tosiaan auttamassa, mutta mitään muuta ei ole ollut.
Tämä keskustelu tosiaan sai minut luottamaan, mutta taannoin putosi uusi pommi!
Sain selville että ilmeisesti mies olikin pari viikkoa ennen meidän suhteen alkua muutaman päivän (uutenavuotena) ulkomailla, vaikka on sanonut olleensa uuden vuoden aaton erään tuttavan mökillä! Siis ulkomailla, miksi ja kenen kanssa? Ja juuri tuolloin meidän suhde oli kehittymässä, jopa tuolta matkalta on laittanut mulle tekstareita!
Voi hitto, mitä ajatella, mitä tehdä?
Rakastan tätä miestä, hän on kaikin puolin paras mies mitä koskaan olen tuntenut. En haluaisi enää alkaa kyselemään ja kuulustelemaan ko asiasta, pelkään enää esittää jatkuvia epäilyjä. Mutta miten saisin itseni unohtamaan tuon jutun?
Miten voisin olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kertomasi kovin pahalta näytä, oli missä oli, sillä vaikka hänellä olisikin ollut, vielä silloin joku toinen kiikarissa, niin hän valitsi sinut ja on pysynyt valinnassan, joten turhaan murehdit.
Minustakin huolehdit turhaan. Ehkä hän ei vaan halunnut aiheuttaa epävarmuutta kertomalla jälkeenpäin. Ja jostain kumman syystä miehet usein toimivat noin, vaikka historia osoittaa, että lopputulos on yleensä hyvinkin ei-toivottava, mikäli asia tulee ilmi vasta myöhemmin. Ei ne vaan viisastu. ;)
Vaikka tuntuisi epävarmalta, yritä muistaa, että teidän suhteenne on vakiinnuttanut pohjaansa jo noin vuoden.
tälläinen on miesten ominaisuus, en usko alkuunkaan, että olisit itsekkään kertonut, mikäli olisit ollut vastaavassa tilanteessa.
Suhdehan olisi loppunut todennäköisesti jo heti kerrottuasi tilanteen, sen siaan nythän heillä on hyvät mahdollisuudet onnistua suhteessaan jatkossa.
Minä ainakin olisin kertonut hänelle. Itseasiassa ehdin jo siinä ennen meidän seurustelua aloittaa jonkun toisen kanssa ja ko. mies oli koko ajan tietoinen tästä toisesta. Jätin hänet nyk. miehen vuoksi. Miksei hän olisi voinut kertoa, että itsellä on sama tilanne?
Minä olin ja olen avoin ja rehellinen, hän ei vastaavasti ole ollut!
silloin voi olla hyvinkin, että hänen reissu ei liittynyt toiseen naiseen.
Mahdollista on myös hänen kokeneen, jos kumminkin kyseessä oli toinen vaihtoehto, niin se saattoi olla lievempi juttu, kuin sinun vastaavasi, mutta pelkäsi sinun ottavan sen vakavammin, kuin se olikaan, koska näki sinun panostavan paljon yhteisen suhteenne eteen.
Hän saattoi lopettaa suhteen silloin kokonaan, ja vietitteli sinulle sen tehtyään.
Kuullostaisiko uskottavalta?
Ei hän missään vaiheessa kertonut koko suhteesta mitään, ei ennen kuin minä puolen vuoden yhdessäolon jälkeen sain selville ja kysyin. Minä kerroin jo ennen kuin tunteet nousivat pintaan l. muutama päivä tuon uv:n jälkeen.
Hän ei vain ole sitä tyyppiä joka kertoisi asioistaan:-(
Voi ollakin ettei tuo reissu liittynyt ko naiseen mitenkään, ja hän ei vain muistanut missä oli uutena vuotena:-)
joten ei pitäisi olla syytä huoleen, mutta suhteen alussa(1v) kannattaa olla muutenkin varuillaan ja tarkkaavainen, enkä tarkoita tällä suinkaan muita naisia, vaan muita piirteitä vastapuolessa, joita ei huomaa ihastuksen vallassa, mutta ne selviää kyllä aikanaan, rasittaen suhdetta kohtuuttomasti, tai jopa lopettaen koko suhteen.
Sanon näin koska on omakohtaisia kokemuksia asiasta.
Toivon, ettei sinulle käy samoin.
Olo on helpottanut eilisestä kovasti. Pelkäsin niin kohdata hänet illalla, pelkäsin etten osaisi olla ajattelematta tuota asiaa. Mutta se kuitenkin unohtui, eikä tuntunut tärkeältä.
Tuo on taas totta, että ihastuksen vallassa ei huomaa vastapuolessa välttämättä huonoja piirteitä. Mutta meidän suhde on ollut alunperinkin siitä poikkeuksellinen, että olen huomannut niitä huonoja piirteitä jo ennen meidän seurustelua ja kyllä minä olen huomannut niitä jo seurustelun aikanakin. Kun ne huonot piirteet eivät onneksi ole niissä minulle tärkeimmissä asioissa (niissä hän on ihannemieheni!), olen ottanut sen linjan, että hyväksyn ne, koska en voi muuttaa ketään.
hyvä pohja, jolle rakentaa parisuhdetta, joten kaikkea hyvää jatkoon.
Niin,eihän tuo vuosi vielä mitään ole ja jos kerran olet hyväksynyt asian jo aiemmin niin miksi puida sitä enää?
Onhan mies voinut haluta ikimuistoisen matkan exänsä kanssa-on sitten,mitä vanhana muistella!