Täysin KYLMÄ vaimo

Vaimoani ei kiinnosta laisinkaan seksi, eikä se haittaa häntä mitenkään. Hän ei ymmärrä että jos joku niin minä kärsin moisesta. En ole koskaan pettänyt vaimoani sillä aikaisemmin hän on edes antanut minulle vaikkei enää itse orgasmia ole saanut lähes vuoteen. Aikaisemmin 13 v aikana hän sai orgasmin periaatteessa aina rakastellessamme. Olen pyytänyt häntä menemään lääkäriin, mutta hän ei tahdo. Mitä mieltä olette, minun olisi todella helppo saada salainen suhde aikaan ja alkaa tietoisesti pettämään vaimoani (hän ei anna luvallaan kuitenkaan vieraisiin mennä) kerran petettyäni varmasti morkkis helpottaisi kun jatkan pettämistä? Kertokaa kokemuksia tai neuvoja jos teillä on vastaava tilanne?
297909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

perusteita mielestäni olisi heittää väliin syrjähyppyjä

Äänestä

...on kyllä koettu.Meidän suhteessa ensimmäiset 5 v meni ihan hyvin.Seuraavat 5 v meni kuin omassasi kertomuksessa.Vaimo sanoi aina syyksi hormoonitoiminnan.Nyt sitten muutama kuukausi sitten tuli ilmi että ne hormoonit alkoi jylläämään,pahus vaan kun en ollut silloin paikalla.Paikalla sattui olemaan vaimoni työkaveri ja tilaisuutena pikkujoulut.Nyt sitten selvitellään oliko se ensimmäinen kerta vai ?
Itse olen sitä mieltä että jos rakastelu loppuu kuin seinään,silloin on joku muu käymässä samalla
"avannolla".
Olen miettinyt kovasti jatkoa,ehkä helpottaisi kostaa ja käydä vieraissa ?
En ole mielestäni ansainnut tälläistä kohtelua.
Anna palaa vaan ja tutki tarkkaan vaimosi touhut,tosin sillä riskillä että sieltä löytyy jotain sellaista,mitä et välttämättä kestä.

Äänestä
  • Meillä oli samoin. Akka kävi vaan vieraissa joten ei ihme, että ei tehnyt kotona mieli. Ja minä tollo en edes epäillyt mitää...

    Enää en usko mihinkään "hormoonijuttuihin" tai muuhun paskaan. Jos en kelpaa niin menköön kamoineen muualle ja uutta mammaa kehiin!

    Äänestä

Jätä se heti, muuten sinut haukutaan tällä palstalla heti, kun kerrot kärynneesi vieraissa. Täällä aina annetaan ohjeita, miten pitää ensin jättää ja vasta sitten lähteä elämää tavoittelemaan. Joskus oikein huvittaa nämä suuressa viisaudessa annetut ohjeet ;-)))

Äänestä
  • Jaa, mitäs siinä niin huvittavaa on. Varmasti se on eri asia jos on naimisissa ja lapsia, mutta nuorille parisuhteessa eläville se on ihan hyvä neuvo. Vai haluatko että sinua ensin petetään ja sitten kärytessä vasta dumpataan?

    Äänestä

  • Snickers kirjoitti:

    Jaa, mitäs siinä niin huvittavaa on. Varmasti se on eri asia jos on naimisissa ja lapsia, mutta nuorille parisuhteessa eläville se on ihan hyvä neuvo. Vai haluatko että sinua ensin petetään ja sitten kärytessä vasta dumpataan?

    Juu, kyllä se huvittaa, kun elämää kokemattomat antavat ohjeita, neuvoja ja moralisoivat. Pettäminen voi tosiaan tapahtua lyhyellä varoitusajalla. Pitäisikö siinä ensin soittaa kotiin ja sanoa, että nyt tämä on loppu ja sitten minuutin päästä mennä toisen kanssa sänkyyn.
    Toisaalta yksi pettäminen ei kyllä maailmaa kaada. Pettämistä tapahtuu paljon enemmän, kuin mitä lapsukaiset ymmärtävät ja harvoin näissä pettämisissä on taustalla mikään parinvaihtopäämäärä. Miksi siis pitäisi mahdollisesti monin tavoin hyvä suhde päättää yhden pienen pettämisen takia.
    Luepa nyt tuo aloitusviesti uudestaan ja mieti mitkä syyt voi johtaa jopa pettämiseen. Katsos kun ihminen on kuitenkin seksuaalinen olento ja sillä sattuu olemaan myös seksuaalisia tarpeita, jotka pitää tyydyttää. jos kotona sängyssä on uppotukki, niin kaipa tarpeet tyydytetään muualla. Siihen, mistä haluttomuus toisella johtuu, en halua ottaa kantaa, koska se on niin monisäikeinen asia ja jokainen pari toimii vain omalla tavallaan.
    Kaipa nyt ymmärrät, että on todella huvittavaa lukea näitä suuressa viisaudessa annettuja ohjeita ja neuvoja. Niitä antaa sellaiset ihmiset, joilla ei ole mitään muuta kuin oma mielipide ja laput silmillä. Kokemusta tästä maailmasta kertyy vasta hiljalleen ja sitten alkaakin olla jo paljon joustavampi milipiteissään.

    Äänestä

  • Tietäjä kirjoitti:

    Todella viisaasti sanottu. Sinisilmäisyys katoaa useimmilla iän myötä (ei kuitenkaan kaikilla).

    Eihän pettämisellä kerskua tarvitse, päinvastoin. Mutta luonnollista se on, eikä aina tarkoita, että suhde pitäis lopettaa. Koska muutenhan käytänössä kaikki suhteet pitäis lopettaa ja oikeastaan ne pitäis kieltää. Ei ihmistä ole luotu pysyvästi parisuhteeseen (tällä tarkoitan sellaista "ihannesuhdetta").

    Äänestä

  • Tietäjä kirjoitti:

    Juu, kyllä se huvittaa, kun elämää kokemattomat antavat ohjeita, neuvoja ja moralisoivat. Pettäminen voi tosiaan tapahtua lyhyellä varoitusajalla. Pitäisikö siinä ensin soittaa kotiin ja sanoa, että nyt tämä on loppu ja sitten minuutin päästä mennä toisen kanssa sänkyyn.
    Toisaalta yksi pettäminen ei kyllä maailmaa kaada. Pettämistä tapahtuu paljon enemmän, kuin mitä lapsukaiset ymmärtävät ja harvoin näissä pettämisissä on taustalla mikään parinvaihtopäämäärä. Miksi siis pitäisi mahdollisesti monin tavoin hyvä suhde päättää yhden pienen pettämisen takia.
    Luepa nyt tuo aloitusviesti uudestaan ja mieti mitkä syyt voi johtaa jopa pettämiseen. Katsos kun ihminen on kuitenkin seksuaalinen olento ja sillä sattuu olemaan myös seksuaalisia tarpeita, jotka pitää tyydyttää. jos kotona sängyssä on uppotukki, niin kaipa tarpeet tyydytetään muualla. Siihen, mistä haluttomuus toisella johtuu, en halua ottaa kantaa, koska se on niin monisäikeinen asia ja jokainen pari toimii vain omalla tavallaan.
    Kaipa nyt ymmärrät, että on todella huvittavaa lukea näitä suuressa viisaudessa annettuja ohjeita ja neuvoja. Niitä antaa sellaiset ihmiset, joilla ei ole mitään muuta kuin oma mielipide ja laput silmillä. Kokemusta tästä maailmasta kertyy vasta hiljalleen ja sitten alkaakin olla jo paljon joustavampi milipiteissään.

    Kysymys miehille ja naisille. Miksi ylipäätä olla suhteessa mistä ei saa mitä haluaa. Eikö ole helppoa olla rehellinen ennen kaikkea itselle. Tämä ei tyydytä / riitä. Kantapäät erille ja katsomaan mistä sen löytää ilman tietoa löytääkö vai ei.

    Miksi jatkaa avioliitossa mihin ei sisälly parisuhdetta. Yleisen mielipiteen vuoksi ?

    Hyvä suhde sisältää myös sen seksuaalisuuden, siis jos se puuttuu ei suhdekaan voi olla hyvä, ainoastaan siedettävä. Jokainen siis joutuu päättämään mikä on tyydyttävä. Toisille se riittää ja toisille ei.

    Usealle miehelle ja naiselle tuntuu olevan mahdoton lähteä kävelemään mukavuuden takia ( toinen helpottaa arkea ) kun kantaa vastuu arjesta ja vaatia hyvää suhdetta ( kun varmuutta sen saavuttamiseksi ei ole ).

    Omaa syrjähyppyä on helppo ymmärtää ( ja itkeä myötätuntoa ) mutta toiselle ei sitä sallita. Kaksinaismoraalia. Toiselta on helppo vaatia kaiken näköistä mihin itse ei kuitenkaan ole valmiutta panostaa.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ,että ei se vaihtamalla parane. Aina on ongelmia, ongleman aihe voi muuttua, mut aina niitä on. Jos jonkun kanssa on viihtyny vuosia, on todennäköistä, että seuraavasta suhteesta tulee huonompi.

    Ei kait kumppania vaihdeta kuin paitaa?

    Eikä ole kertakaikkiaan hyvää suhdetta, jos oikein kriittisesti suhteita tutkittais.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kysymys miehille ja naisille. Miksi ylipäätä olla suhteessa mistä ei saa mitä haluaa. Eikö ole helppoa olla rehellinen ennen kaikkea itselle. Tämä ei tyydytä / riitä. Kantapäät erille ja katsomaan mistä sen löytää ilman tietoa löytääkö vai ei.

    Miksi jatkaa avioliitossa mihin ei sisälly parisuhdetta. Yleisen mielipiteen vuoksi ?

    Hyvä suhde sisältää myös sen seksuaalisuuden, siis jos se puuttuu ei suhdekaan voi olla hyvä, ainoastaan siedettävä. Jokainen siis joutuu päättämään mikä on tyydyttävä. Toisille se riittää ja toisille ei.

    Usealle miehelle ja naiselle tuntuu olevan mahdoton lähteä kävelemään mukavuuden takia ( toinen helpottaa arkea ) kun kantaa vastuu arjesta ja vaatia hyvää suhdetta ( kun varmuutta sen saavuttamiseksi ei ole ).

    Omaa syrjähyppyä on helppo ymmärtää ( ja itkeä myötätuntoa ) mutta toiselle ei sitä sallita. Kaksinaismoraalia. Toiselta on helppo vaatia kaiken näköistä mihin itse ei kuitenkaan ole valmiutta panostaa.

    Kuulehan nyt hyvä Nainen. Ei tuo seksi ole ainoa tärkeä asia maailmassa. Suhde voi olla hyvä – ei siis vain siedettävä – vaikka siinä tuo seksipuoli olisikin hieman vajaa. Taidat olla niintä yksioikoisia naisia, jotka ajattelevat kaiken pyörivän seksin varassa. On tosiaan muutakin elämää. Tietenkin seksi on tärkeää, mutta ei se niin tärkeää ole, että sen puuttuessa pitäisi heti olla eroa hakemassa. Seksin tarvetta voi tyydyttää monella tavalla ja yksi näistä tavoista on välillä käydä vieraissa (kun kotona ei saa) tai sitten ”sooloseksi” – ihan mikä kenellekin parhaiten sopii.

    ”Usealle miehelle ja naiselle tuntuu olevan mahdoton lähteä kävelemään mukavuuden takia (toinen helpottaa arkea) kun kantaa vastuu arjesta ja vaatia hyvää suhdetta (kun varmuutta sen saavuttamiseksi ei ole).”
    Suhteesta voi ja pitää monella tapaa kantaa vastuuta. Ei siitä sovi noin vaan lähteä, vaikka siitä jotakin puuttuisikin. Kun jotain puuttuu, niin yleensä jotkin muuta on sen tilalla. Miksi siis pitäisi lähteä kävelemään? Eikö tuo lähteminen ole juuri vastuuntunnon puutetta ja toisesta välittämisen puutetta. Mieluummin kävisin vieraissa tarvittaessa, kuin jättäisin toisen ja lapset ilman toista ja lähivanhempaa. Mitähän tuo kirjoittamasi lause oikein tarkoittaa? Siis – tuntuu olevan mahdoton lähteä… kun kantaa vastuu arjesta ja vaatia hyvää suhdetta. Eikö juuri vastuun kanto ole sitä, että kestää parisuhteen pienine puutteineen ja nauttii yhdessä niistä asioista, jotka toimivat. Toimimattomat asiat voi sitten hoitaa muilla tavoilla ja vaikkapa muualla.

    Äänestä

  • Näitä moralisoijia on kyllä ärsyttävän paljon. Mites sitte suu pannaan, kun pilkka käy omaan nilkkaan??! Taitaa ne "neuvot" loppua siihen..

    Äänestä

Yleensähän homma menee niin että nainen tarvitsee läheisyyttä pystyäkseen seksiin. Mies tarvitsee seksiä jotta saisi siitä/voisi tuntea läheisyyttä. Joten kysytäänpä näin: oletteko huomioineet naistanne?

Vihje 1.
Panostakaa vähän. Yllätä vaimo/tyttöystävä. Vie lapset muualle yöksi (mummolaan tms) viikonloppuna. Käykää tansseissa ja viettäkää koti-iltaa. Tätä ennen pitkin viikkoa, pidä naista hyvänä, osoita huomiota, mutta älä vihjaisekaan seksistä. Millään tavalla. Ehkäpä viikonloppuna onnistaa...

Vihje 2.
Käy ostamassa nätit alusvaatteet, mieluusti oikeaa kokoa. Anna ne lahjapaketissa naiselle tai jätä yllätykseksi vaikkapa sängynpäälle kortin kera, jossa kerrot haluavasi nähdä miltä ne näyttävät hänen päällään lauantaina tasan kello 19.00.

Äänestä

Onko tosiaan näin, ettei vaimosi saa orgasmia????
Oletko tosiaan yrittänyt hänelle orgasmin antaa???
Harva nainen se oikeasti pelkällä yhdynnällä sitä
orgasmia saa... siis todella harva.
En oikein jaksa uskoa ettei vaimosi orgasmia
saisi jos hän sitä haluaisi... varmasti on
itsekseen ainakin saanut...

Äänestä
  • Mun eukko ei ole saanut kunnon orkkua ikinä, ei yksin eikä muiden kans. Silti sexielämämme voisi olla huonomminkin...

    Äänestä

Siis anteeksny vaan mutta voi teitä miehiä..eikö järki pelitä?Siis jos on paha olla eikä vaimo hae apua niin sitten ehdot vaimolle..eli hae apua tai lähden.Miksi aina pitää pettää?Kun kuitenkin joudut vielä lähtemään,oletan.Ja kun pettämällä et saa vaimoasi lämpiään..päinvastoin!Mikä ihmeen vastaus pettäminen on.Halooooooo!

Äänestä
  • Se on just oikea keino hoitaa homma, jos pimppaa ei tipu haetaan se muualta, haloo ja tiedoksi sinullekin, kanaseni.

    Äänestä

Eräässä seurueessa yksi mies kertoi, että hänen vaimonsa on sängyssä kuin lehmä suossa. Toinen valisti, että se on paimenen vika jos lehmä suohon joutuu. Siis mietipä syitä miksi "lehmäsi" on suossa.

Äänestä
  • ...on siis mun vastaus, menikö oikein?

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    ...on siis mun vastaus, menikö oikein?

    Ei käy sua kateeks. Kuulemma naisen viriliteetti on korkeimmillaan sit viiskymppisenä. Mies kai tarttee siinä iässä jo viagraa...vaikka vaikea sitä on uskoa vielä tässä iässä. En kyllä itse tajua sitä, että minkä takia naisten viriliteetti on niin erillainen. Jotkuilla mahla valuu ja toisilla sitten taas ei niin millään. Itseäni ketuttaa, että saan tehdä kaikki seksiin liittyvät aloitteet itse ja sitten vielä pitää valot hämärtää. Kokeile nyt ensin vaikka sitä hellyyttä ja vieressä kiehnäämistä. Sitten ehdotat jotain uutta. Jos sekään ei saa aikaan mitään niin osta uudet alusasupaketit(kummallekkin). Itse kyllä sanoisin suoraan viimeisenä keinona, että kaipaan pillua ja jos sitä ei tuu niin meen naimaan naapurin akkaa...muuten kyllä oot hyvä muijja!

    Äänestä

  • Nuorempana monenmoisia seikkailuja kokeneena, ainakin tämä nainen on kyllästynyt siihen ainaiseen makuuhuone seksiin: peitto korville ja sitten ähellystä ! " Seksin tulee olla vaihtelevaa ja hauskaakin ! Mielikuvituksenkaan käyttö ei ole kiellettyä ! Miten olisi, jos miehet yllättäisitte siippanne jollain uusilla kujeilla,uusilla sektailu paikoilla jne. ehkä kylmäkin "kala" lämpeäisi !

    Äänestä

Mistä johtuu kun miehet pettää, kuinka kauan uskot pystyväsi olemaan pettämättä. Pitäähän miestenkin elää eikä vain naisten.

Äänestä

Olen minäkin moniin naisiin tutustunut elämäni aikana, mutta vielä koskaan en ole kylmää naista tavannut. Jos miehellä on oikeat otteet ja vähänkin pelisilmää, niin jokainen nainen lähtee mielellään leikkiin mukaan.

Jokainen viisas mies ymmärtää sen, että hätäilemällä ei naisten ( ei oman vaimonkaan kanssa) kanssa saa mitään aikaan. Kärsivällisyyttä ja oveluutta pitää olla riittävästi, niin kyllä se siitä!

Olen kyllä tavannut maailmassa paljon täydellisen typeriä ja malttamattomia miehiä, jotka eivät varmasti koskaan elämässään tule kohtaamaan lämmintä naista. Kiihkeinkin nainen muuttuu näiden koheltajien läheisyydessään heti jääpalaksi, ja silloinhan sitä onkin näillä katkerilla miehillä taas aihetta valittaa.

Äänestä
  • kyllä nainen voi olla kylmä. piste.

    Äänestä

  • Moneenko naiseen olet tutustunut 1 on vähän ja 2 taitaa sinulle olla monta.
    Vikoja on niin miehissä kuin naisissakin. Joskus mies ei pysty ja toisinaan nainen on KYLMÄ ja haluton.
    Hanki lisää kokemuksia ja jatka sitten vasta kansan parantamista!

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    kyllä nainen voi olla kylmä. piste.

    Kyllä mieskin voi olla kylmä. Piste.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Kyllä mieskin voi olla kylmä. Piste.

    en yrittänyt naisia syyllistää. aina hommat ei vain suju. piste.

    Äänestä

Kiitoksia asiallisille viestin välittäjille.
Tahdon juuri teille lisätä seuraavaa:
Olen ollut yrittäjä 14 vuotta ja naimisissa kohta 15 vuotta. Meillä on kolme salskeata poikaa, 12-6 vuoden välillä. Olen edustaja ja paljon menossa, mutta lähes aina illalla tai yöllä palaan kotiin.Tämän lisäksi nykyisin kun taloudellisesti minulla menee hyvin niin teen töitä enää noin kaksi - kkolme päivää viikossa annan aikaa koko perheelle. En ole siis ikinä pettänyt, mutta hormoonit minullakin hyrrää ja vaimoni olisi myöskin todella kaunis. Olen antanut Hänelle yhden turkkilaisen kanssa syrjähypyn anteeksi en tiedä kuinka usein hän sitä teki, mutta luulen että noin 10 - 15 kertaa yhden kesän aikana. Poikiani rakastan todella paljon, vaimolleni annan hellyyttä enemmän kun hän haluaa, (tunnustaa itsekkin että minulla on halaamisen tarvetta enemmän ja pärjään poikien kanssa paremmin kun hän). Vaikka antaisin hänelle kaikki anteeksi ja haluaisin että perheellämme menisi hyvin niin hän ei silti halua enää minua. Hänen mielestään voisimme jatkaa ilman seksiä poikien kasvatusta mutta TODELLAKAAN se ei minulle riitä. Hoidan pojat, ruokin vaimon ja kustannan hänen opiskelut mutta silti koska olemme naimisissa niin mielestäni olen myös oikeutettu siihen että hänkin antaa vaimona minulle sitä mikä minulle kuuluu aviomiehenä ja siten myös tarpeni tyydyttää

Äänestä
  • Totuus löytyy joskus kaurapuurosta.Jos todella olet perheen "rahapussi" ja vaimo nauttii vaan sen hedelmiä ilman vastakaikua rakkauden osoituksille erotetaan sitten asiat.Sinä pidät rahat ja rakkautesi annat sille joka sen haluaa vastaanottaa.Joten avioehto voimaan jossa sinä omistat kaiken erotilanteessa.Voihan vaimo jäädä siihen asustelemaan jos muutakaan paikkaa ei ole..tyyliin."Sina kaunis naine..minä isa ja aiti Turkki...mina vieta sinu Turkki..kaunis maa" että vaikkapa Rouva sinne vai mitä.

    Äänestä

  • Siis mitä puhut... haluat että vaimosi
    sekstailee koska te olette naimisissa
    ja hänen sen takia kuuluu tehdä niin...

    hitto mitä ääliöitä, jos on naimisissa
    niin se ei edellytä sitä että jos vaimosi
    tunteet on sinua kohtaan kuolleet, niin
    hänen pitäisi sen takia alistua panopuuksesi.

    Siis pitääkö hänen antaa rahoillesi vastiketta???
    Alkaa toisin sanoen huoraksesi.

    Voi helvetti, ei voi muuta sanoa... ei ihme
    että vaimosi lakkasi sinua rakastamasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aktista aktiivisuutta kirjoitti:

Vaimoani ei kiinnosta laisinkaan seksi, eikä se haittaa häntä mitenkään. Hän ei ymmärrä että jos joku niin minä kärsin moisesta. En ole koskaan pettänyt vaimoani sillä aikaisemmin hän on edes antanut minulle vaikkei enää itse orgasmia ole saanut lähes vuoteen. Aikaisemmin 13 v aikana hän sai orgasmin periaatteessa aina rakastellessamme. Olen pyytänyt häntä menemään lääkäriin, mutta hän ei tahdo. Mitä mieltä olette, minun olisi todella helppo saada salainen suhde aikaan ja alkaa tietoisesti pettämään vaimoani (hän ei anna luvallaan kuitenkaan vieraisiin mennä) kerran petettyäni varmasti morkkis helpottaisi kun jatkan pettämistä? Kertokaa kokemuksia tai neuvoja jos teillä on vastaava tilanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu