Seurustelee mutta silti...

Olen hengaillut yhdessä jätkäporukassa muutaman kuukauden mutta tutustuin yhteen jätkään vasta reilu kuukausi sitten. Hän kertoi heti että seurustelee(reilun kk) ja kerroin itse että olen säätänyt erään jätkän kans vajaan vuoden on/off suhteessa ja hän vain kommentoi että jos ei seurustelisi niin varmasti yrittäisi iskeä mua.
Olemme muutaman kerran sattuneet samaan aikaan baariin saman kaveriporukan kanssa ja meillä on ollut todella hauskaa, mutta eräänä viikonloppuna hän oli hiukan humalassa ja itse olin selvinpäin. Hän ihmetteli miksi emme ole yhdessä, olisi valmis jättämään tyttöystävänsä ja lopulta hän vain suuteli minua mutta pidin tunteeni kurissa ja yritin saada hänet tajuamaan mitä tekee. seuraavana päivänä kysyin kuulumisia ja hän kertoi että heillä oli riitaa tyttöystävänsä kanssa kun sen kaverit olivat nähneet meidät suutelemassa. jätkä muisti meidän puheet ja sanoi tarkoittaneensa mitä sanoi...
Kysymys kuuluu mitä hemmettiä jätkä pelaa? Miten se voi olla tytön kans jos sillä on jotain tunteita mua kohtaan?
41096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no jos se ei saa sua niin ainakin sille jää se vanha, surullista mutta totta..

Äänestä

Just joo. Sinä olet just niitä emäntiä jotka eivät tajua poistua paikalta varatun ukon luota. Tiedä vaikka olet sama vosu, joka on parina kertana hengaillu mun miehen kanssa baarissa. Nimittäin perskännissä ollessaan mun ukolla on taipumusta suutelemaan muita naisia. Sen pidemmälle se ei mee, mutta nyt ensimmäistä kertaa se on ollu jo pari kertaa saman akan kanssa.
Meillä ei tosin oo siitä pahemmin seuraavana päivänä riidelty koska mua vituttaa niin paljo etten edes ajattele koko asiaa ja ukko on niin pahoillaan. Sit eilen kaupungilla nähtiin sitä pikkupimppilumppua, ja voin kyllä sanoo että jos ois ollu kosketusetäisyydellä, turpaan ois tullu.

Äänestä
  • Ketään muuta et voi syyttää ku omaa äijääs. Ehkä ne muijat ei tienny et äijäs on sidottu tommoseen lehmään?

    Äänestä

Olet kiinnostunut, joten ota mitä tarjotaan äläkä vikise. Äläkä kiellä. Sä diggaat äijästä ja sen seurasta ja tuskin työnsit sitä väkivalloin kimpustas sen suutelon aikana.
Eletään vaan kerran......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aleksandra kirjoitti:

Olen hengaillut yhdessä jätkäporukassa muutaman kuukauden mutta tutustuin yhteen jätkään vasta reilu kuukausi sitten. Hän kertoi heti että seurustelee(reilun kk) ja kerroin itse että olen säätänyt erään jätkän kans vajaan vuoden on/off suhteessa ja hän vain kommentoi että jos ei seurustelisi niin varmasti yrittäisi iskeä mua.
Olemme muutaman kerran sattuneet samaan aikaan baariin saman kaveriporukan kanssa ja meillä on ollut todella hauskaa, mutta eräänä viikonloppuna hän oli hiukan humalassa ja itse olin selvinpäin. Hän ihmetteli miksi emme ole yhdessä, olisi valmis jättämään tyttöystävänsä ja lopulta hän vain suuteli minua mutta pidin tunteeni kurissa ja yritin saada hänet tajuamaan mitä tekee. seuraavana päivänä kysyin kuulumisia ja hän kertoi että heillä oli riitaa tyttöystävänsä kanssa kun sen kaverit olivat nähneet meidät suutelemassa. jätkä muisti meidän puheet ja sanoi tarkoittaneensa mitä sanoi...
Kysymys kuuluu mitä hemmettiä jätkä pelaa? Miten se voi olla tytön kans jos sillä on jotain tunteita mua kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu