Oon nyt seurustellu 2 vuotta. Mies on mukava, tukena ja turvana, mut nyt on viimisen puolen vuoden aikana alkanu tuntumaan siltä, että me ollaan enemmän kavereita kuin pari. Tämä johtuu ehkä osittain siitä, että mies on lihonnu hirvittävästi, n. 20 kiloa, eikä sytytä mua enää yhtään. Älkää kukaan ottako tätä itteenne. Oon yrittäny patistaa sitä lenkille tai urheilemaan tai muuta, mutta ei kyllä liiku senttiäkään ja tahtois vaan lihota lisää (enkä nyt voi sanoa, että juokset kympin tai tää suhde on loppu, koska ei suhde pelkkää seksiäkään ole). Seksielämää ei siis tällä hetkellä ole, mies kyllä haluaa sillon tällön. Kumienkin kanssa on ongelmia (en syö pillereitä) ja nekin siinä, että mies ei voi käydä ostamassa niitä. Jos ne on loppu ja mies tahtoo seksiä, niin mun pitää käydä ostamassa ja jos en halua/ehdi/pysty niin mun pitää ottaa suihin. Tähän en siis enää ole suostunut, enkä tule suostumaan ennen kun oppii ite käymään kaupassa tai bensiksellä. Lisäks ottaa hermoille valitus ja se, että aina on joku paikka kipeenä. Ok, ymmärrän, jos on avohaava, tulehdus tai vastaavaa, mut että joku paikka on kipeenä aina! Kun yks haava paranee, jostain ilmestyy sitten toinen tai sit on selkä niin kipee, ettei voi liikkua.
Masentaa jatkuvasti. Kaipaisin villiä sinkkuelämää, ja hakuakin mulle olis (mikä pahentaa vaan tätä nykystä tilannetta). Tulee väkisinkin olo, että mieluummin seksiä jonkun satunnaisen tapauksen kanssa kuin ei seksiä ollenkaan. Pettäny en kuitenkaan ole! Lähinnä ajatuksissani. Miksi sitten vielä seurustelen? Noiden edellä mainittujen huonojen asioiden lisäks poikaystävässä on miljoona hyvää puolta, ja osaa välillä yllättää positiivisesti. Silti se ei tunnu enää seurustelukumppanilta vaan kaverilta, ja sen puheet yhteen muutosta ect. on alkanu ahdistaa ja paljon.
Masentaa jatkuvasti. Kaipaisin villiä sinkkuelämää, ja hakuakin mulle olis (mikä pahentaa vaan tätä nykystä tilannetta). Tulee väkisinkin olo, että mieluummin seksiä jonkun satunnaisen tapauksen kanssa kuin ei seksiä ollenkaan. Pettäny en kuitenkaan ole! Lähinnä ajatuksissani. Miksi sitten vielä seurustelen? Noiden edellä mainittujen huonojen asioiden lisäks poikaystävässä on miljoona hyvää puolta, ja osaa välillä yllättää positiivisesti. Silti se ei tunnu enää seurustelukumppanilta vaan kaverilta, ja sen puheet yhteen muutosta ect. on alkanu ahdistaa ja paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jätä se mies pohtimaan elämän syntyjä syviä ja lähde elämään omaa elämääsi. Ei kannata rueta pettämissuhteisiin ei niistä tule kuin pahamieli itselle. Rakasta itseäsi ja anna itsesi tulla rakastetuksi...
Joopa joo.
Et sä voi toista pakottaa liikkeelle ja laihduttaan se on ihan sen toisen ihmisen oma valinta. Tottakai täytyy ajatella suhteessa myös toista eikä päästään itteesä "löysähtämään" mutta eiköhän sen sun poikaystäväs ongelmat oo kuitenkin jossain muualla?? silleen et ne syyt miks päästi itteesä lihomaan, kuulostaa musta ainakin jonkin asteiselta masennukselta.
No, eikai mustakaan ois kiva jos mun mies lihois 20kg mutta ei se kyllä mun rakkauteenkaan vaikuttaisi, koska todella rakastan sit miestä!
..ehkä jos nuorena lihois niin,, mut jos ois jotain 50 ja risat ja masua vähän enempi ja painoo kans ni ei se haittais.... ei ainakaan vaikuttais siihen mun rakkauteen häntä kohtaan. Tottakai ihastuin myös hänen ulkonäköönsä mutta ennenkaikkea siihen luonteeseen ja siihen mitä se sielt sisältäpäin oikeesti on.
Ei suhdetta voi pelkästään rakentaa sen ulkoise varaan. Mutta tuntuu kyllä et itse et ansaitse nuin hyvää miestä kuin sun jätkä. JOs oikeesti oot vain ihastunu siihen sun mies ulkoseen olemukseen niin miten on sitten ku oot itte vanha ja täytyy elää sit sellasen papparaisen kanssa jolla on rypyt ja vähän masuakin..
oikeesti...!!!!!!!!! aaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggg!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
joopa joo..
En ajatellut tulla vanhaksi.
Lähinnä ite en pidä tota lihoamista masennuksena vaan itsekkyytenä, nirsoutena ja välinpitämättömyytenä. Joka leivän päällä pitää olla viiden sentin kerros voita ja majoneesia, koska muuten se on "uusavuttomien tekemä halpisleipä, jota ei kannata edes vilkasta". Ja jos oisin ulkosen olemuksen mukaan mieheni valinnu, se ei olis tämä. Luonne oli se, johon alunperin ihastuin. Mut väkisinkin tässä vaiheessa huomaa, että toisen ajatusmaailma koostuu pelkästään siitä, että "nyt kun löysin itelleni nätin tytön mun ei tarvii enää yrittää/esittää/olla mitään ja voin lihota ja lyllerrellä". En halua enkä aio olla itsestäänselvyys, en oo mikään nukke.
Jättääkään en pysty, koska tiedän, että jossain niiden kaikkien voileipien alla on se mies, johon rakastuin..
Joopa joo.
Et sä voi toista pakottaa liikkeelle ja laihduttaan se on ihan sen toisen ihmisen oma valinta. Tottakai täytyy ajatella suhteessa myös toista eikä päästään itteesä "löysähtämään" mutta eiköhän sen sun poikaystäväs ongelmat oo kuitenkin jossain muualla?? silleen et ne syyt miks päästi itteesä lihomaan, kuulostaa musta ainakin jonkin asteiselta masennukselta.
No, eikai mustakaan ois kiva jos mun mies lihois 20kg mutta ei se kyllä mun rakkauteenkaan vaikuttaisi, koska todella rakastan sit miestä!
..ehkä jos nuorena lihois niin,, mut jos ois jotain 50 ja risat ja masua vähän enempi ja painoo kans ni ei se haittais.... ei ainakaan vaikuttais siihen mun rakkauteen häntä kohtaan. Tottakai ihastuin myös hänen ulkonäköönsä mutta ennenkaikkea siihen luonteeseen ja siihen mitä se sielt sisältäpäin oikeesti on.
Ei suhdetta voi pelkästään rakentaa sen ulkoise varaan. Mutta tuntuu kyllä et itse et ansaitse nuin hyvää miestä kuin sun jätkä. JOs oikeesti oot vain ihastunu siihen sun mies ulkoseen olemukseen niin miten on sitten ku oot itte vanha ja täytyy elää sit sellasen papparaisen kanssa jolla on rypyt ja vähän masuakin..
oikeesti...!!!!!!!!! aaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggg!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
joopa joo..