Onkohan tämä oikea palsta? En oikein tiennyt minne muuallekaan..
Erosin reilu vuosi sitten miehestäni, meillä oli tuolloin 1,5v pieni prinssi. (nyt 2,5v). Eromme sujui oikeastaan varsin hyvin ja nyt katkeruuden ja vihan jälkeen harmoninen rauha saavutettu.Oikeastaan tuota "pahaa aikaa" ei kestänyt kuin muutama kuukausi. Välimme ovat kohdallaan, elatuksessa ja huoltajuudessa ei ole ongelmia ja kaikki sujuu oikeastaan todella mallikkaasti. Parhaimpia uskottuja ja ystäviä joten...
Oikeastaan eromme yksi syy oli nykyinen miesystäväni. Olemme tunteneet koko elämämme ja erosta noin vuoden jälkeen päädyimme vihdoin karikkojen kautta yhteen. Ex-mieheni ja minun liitto päättyi tosiasiassa aivan muista syistä (myi perheen kaikki osakkeet, tuhlasi rahat pelaamiseen, petti ym.).
Nyt puolen vuoden "virallisen"suhteen jälkeen voin viimein hymyillä ja onnitella itseäni uskalluksesta, että rohkenin luottaa sydämeni ääneen. Uusin on kuin kadonnut puoliskoni, jota hain 11 vuotta, vaikka hän oli koko ajan vierelläni. Kaikki sujuu siis tässäkin asiassa täydellisesti, ex tietää suhteesta, hyväksyy sen, uusin jumaloi poikaani ja kohtelee melkein paremmin kuin isänsä (jos mahdollista) joten mistä valitan?
Omaa epävarmuuttani. Luulen, että pilaan kauniin suhteeni ihmeellisillä luuloilla. Välillä luotan häneen, välillä olen varma, että hän jättää. Hän ei ole ikinä pettänyt luottamustani tms. Hän haluaisi kihloihin, minä taas jarruttelen, vaikka itsekin haluaisin. Pelkään jotain?
Siirryin hänen yritykseensä töihin, jotta voisimme olla enemmän yhdessä ja jotta "taistelisimme" ns. yhteisestä asiasta, ja tämäkin kaikista varoituksista huolimatta toiminut.
Hän haluaa lapsen kanssani, minäkin haluan, jopa enemmän kuin hän...ehkä jo nyt?
Siksi haluasin kysyä ihan ulkopuolisten näkökulmaa seuraaviin asioihin ja toivon luottamuksellisia ja hyviä vastauksia, sillä ymmärtänet, että tämä asia minulle hyvin arka:
- Millaisessa tilanteessa "teitte" lapsen? Ajattelitteko järjellä? Oliko vahinko? Teittekö sen vaikka tulevaisuus ehkä näytti epävakaalta?
- Milloin uusiin kihloihin?
- Jos tämän lukee "uusiomies" , mitä toivoisit "uudelta" vaimokkeeltasi..miten hänen pitäisi suhtautua sinuun lapsen osalta?
- Miten ex reagoi uuteen suhteeseen?
Toivon siis todella asiallisia vastauksia, sillä minulle tärkeä ja arka asia.
Kiitos jo etukäteen, toivottavasti kirjoitukseni edes jotenkin ymmärrettävissä...
Erosin reilu vuosi sitten miehestäni, meillä oli tuolloin 1,5v pieni prinssi. (nyt 2,5v). Eromme sujui oikeastaan varsin hyvin ja nyt katkeruuden ja vihan jälkeen harmoninen rauha saavutettu.Oikeastaan tuota "pahaa aikaa" ei kestänyt kuin muutama kuukausi. Välimme ovat kohdallaan, elatuksessa ja huoltajuudessa ei ole ongelmia ja kaikki sujuu oikeastaan todella mallikkaasti. Parhaimpia uskottuja ja ystäviä joten...
Oikeastaan eromme yksi syy oli nykyinen miesystäväni. Olemme tunteneet koko elämämme ja erosta noin vuoden jälkeen päädyimme vihdoin karikkojen kautta yhteen. Ex-mieheni ja minun liitto päättyi tosiasiassa aivan muista syistä (myi perheen kaikki osakkeet, tuhlasi rahat pelaamiseen, petti ym.).
Nyt puolen vuoden "virallisen"suhteen jälkeen voin viimein hymyillä ja onnitella itseäni uskalluksesta, että rohkenin luottaa sydämeni ääneen. Uusin on kuin kadonnut puoliskoni, jota hain 11 vuotta, vaikka hän oli koko ajan vierelläni. Kaikki sujuu siis tässäkin asiassa täydellisesti, ex tietää suhteesta, hyväksyy sen, uusin jumaloi poikaani ja kohtelee melkein paremmin kuin isänsä (jos mahdollista) joten mistä valitan?
Omaa epävarmuuttani. Luulen, että pilaan kauniin suhteeni ihmeellisillä luuloilla. Välillä luotan häneen, välillä olen varma, että hän jättää. Hän ei ole ikinä pettänyt luottamustani tms. Hän haluaisi kihloihin, minä taas jarruttelen, vaikka itsekin haluaisin. Pelkään jotain?
Siirryin hänen yritykseensä töihin, jotta voisimme olla enemmän yhdessä ja jotta "taistelisimme" ns. yhteisestä asiasta, ja tämäkin kaikista varoituksista huolimatta toiminut.
Hän haluaa lapsen kanssani, minäkin haluan, jopa enemmän kuin hän...ehkä jo nyt?
Siksi haluasin kysyä ihan ulkopuolisten näkökulmaa seuraaviin asioihin ja toivon luottamuksellisia ja hyviä vastauksia, sillä ymmärtänet, että tämä asia minulle hyvin arka:
- Millaisessa tilanteessa "teitte" lapsen? Ajattelitteko järjellä? Oliko vahinko? Teittekö sen vaikka tulevaisuus ehkä näytti epävakaalta?
- Milloin uusiin kihloihin?
- Jos tämän lukee "uusiomies" , mitä toivoisit "uudelta" vaimokkeeltasi..miten hänen pitäisi suhtautua sinuun lapsen osalta?
- Miten ex reagoi uuteen suhteeseen?
Toivon siis todella asiallisia vastauksia, sillä minulle tärkeä ja arka asia.
Kiitos jo etukäteen, toivottavasti kirjoitukseni edes jotenkin ymmärrettävissä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
sinulle, sillä varmasti sen olet ansainnut! Itselläni on 8- ja 10- vuotiaat tyttäret, joiden isä kuoli 1996. Itsekin tapasin muutamia vuosia sitten miehen, jota rakastan, ja muutto yhteen olisi ajankohtainen ja toteutuukin. Itsekin olen ainainen epävarma huolehtija, mutta ajattele tulevaisuutta luottavaisin mielin, niin itsekin teen. Meillä jokaisella on varmaan menneisyydestä sisäisiä pelkoja, mutta yritä siirtää ne menneeseen. Jos olisin ajatellut järjellä, lapset olisivat jääneet syntymättä, suunnittelua siinä toki tarvittiin. Mieheni sairaus (syöpä)antoi jo ensimmäisiä varoitusmerkkejä, mutta se ei estänyt tulevaisuuden suunnittelua ja elämää yhdessä ja lopulta kuolemakin tuntui siinä tilanteessa armahtavalta, kun tauti oli jo parantumattomissa. Nykyisen miesystäväni kanssa kihlajaisjuhlat vietetään ennen muuttoa (kesällä). Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa, tartu rohkeasti elämään kiinni. Ehkä entinen suhteesi vielä luo varjoja nykyiseen? Koeta unohtaa ne ja ajattele tulevaisuutta.
Millaisessa tilanteessa "teitte" lapsen? Ajattelitteko järjellä? Oliko vahinko? Teittekö sen vaikka tulevaisuus ehkä näytti epävakaalta?
- Milloin uusiin kihloihin?
- Jos tämän lukee "uusiomies" , mitä toivoisit "uudelta" vaimokkeeltasi..miten hänen pitäisi suhtautua sinuun lapsen osalta?
- Miten ex reagoi uuteen suhteeseen?
En ole uusiomies, olen uusionainen :) Meidän molempien eroista oli kulunut varsin vähän aikaa kun aloimme seurustella ja suhde eteni melko nopeasti. Minä jarruttelin. Epäröin kovasti. Tämä mies teki todella paljon töitä että jatkoin hänen kanssaan.
Luottamuspula ja pelko erosta yms. ei johtunut tästä miehestä itsestään, vaan entisestä liitosta ja exästä, joka petti ja valehteli ja jätti minut toisen takia.
Siitä puhuttiin paljon.
Yhteinen lapsikin meillä on, mutta kihloissa emme ole. Kihlaus on lupaus avioliitosta enkä ole valmis vielä avioliittoon. Kihloihin mennään siis sitten kun on hääpäivä tiedossa, jos mennään ollenkaan.
Lapsi ei ollut vahinko, vaan ihan suunniteltu. Ei mitenkään suurella järjellä ajateltu, enemmänkin tunteella. Järjellä jos olisi mietitty, olisi jäänyt tekemättä. Käytännön ongelmia uusperheessä on tullut, ja välillä tuntuu että kaikki kaatuu päälle enkä jaksa enää..
Minulla ei exät enää kovin paljoa elämässä haittona ole, mutta mieheni ja hänen exänsä välit eivät mitenkään hyvät ole. Tapaamiset hoituvat sen verran kun paperissa lukee, yhtään enempää ei se nainen lapsia isälleen anna. Mistään ei ilmoita, esim. koulun juhlat tms. Harrastukset mies olisi valmis maksamaan, mutta ei kelpaa .
Miehen exä ei minua hyväksynyt ollenkaan, vaikka emme tunne toisiamme ollenkaan enkä ole siis rikkonut heidän liittoaan. Lapset eivät saisi olla minun kanssani missään tekemisissä. Joten ei hän hyväksy tätä lastakaan. Ja jos hän voisi, hän estäisi lastensa tapaamiset ja yhteydenpidot niin minuun, tähän uuteen pieneen lapseen kuin myös muihinkin miehen sukulaisiin ja myös tapaamiset isän kanssa muutenkin.
Luultavasti siksi hän ei anna lapsia ylimääräiselle tapaamiselle koska haluaa minimoida tapaamiset myös minuun ja tähän uuteen pieneen sisarukseen.
Mutta sullahan on hyvät välit exään, eli tuskin sulle tämmöisiä ongelmia tulisi.
sama kohtalo. eri sävelin=)
exäni pitää uuden miehen lasta omanaan. se onkin sitten hankalaa.
kun olen keronut elämäni vaiheita uudelle.
hän taas ei voi hyväksyä että hänen lastaan rakastaa joku juoppo alkoholisoitunut yksilö.
kuitenkin hän pystyy rakstamaan muita tälle juopolle tekemiäni lapsia.ole siinä sitten kultaisen tien kulkija.
kaikki lapseni tarvitsevat isäänsä.
ja kukaan lapsistani ei ole opetettu torjumaan rakkautta ja välittämistä.
kiemurtele siinä sitten kuin käärme.
teet ihan niinkuin parhaaksi itse näet ja tunnet voimasi riittävän.
lisää lapsia, ettekö pysty hoitamaan suhdettanne ilman? Sinullahan on jo yksi, eikö hän riitä?
Niin paljon näkee liian hätäisesti hankittuja mukuloita, mikä pakottaa? Eikö kannattaisi kuitenkin harkita hiukan kauemmin ensin? Ja kaiken lisäksi jos vielä on noin epävarma kuin sinä.
sinun ei tarvitse kysyä exältä lupaa mennä uusiin kihloihin sinä olet nyt yksilö niin kuin exäsikin.sinä et ole riippuvainen exän mielipiteestä vaikkakin teillä yhteinen lapsi onkin.sinä rakas ystävä päätät.sinä olet velvolllinen vain itseäsi kohtaan olemaan lojaali.jos sinä haluat nykyisen miehen kanssa lapsen sinulla on siihen oikeus vaikka tulevaisuus onkin epävarmaa niinhän se on aina,huomisesta ei koskaan tiedä eikä siitä tarvitse tietääkään koska sinä elät tänään.uudessa parisuhteessa onnellisena mutta silti epäilevänä.sinä pelkäät tulla loukatuksi se on ihan normaalia kun elämä tuntuu niin mahtavalta kuin se vaan voi olla.sinä pelkäät epäonnistua uudestaan et halua samaa mitä tapahtui exän kanssa.jos sinä tunnet sydämessäsi halua sitoutua uuteen mieheen sitoudu sinä sen parhaiten tiedät mikä sinulle on parasta.jos sinä haluat rakkauden hedelmän nykysen miehen kanssa tee se,sinulla on kaikki pelikortit käsissäsi ei exälläsi.eikä sinun tarvitse ajatella muuta kuin itseäsi ja lapseasi.onnea elämääsi sylin täydeltä =)