outo kysymys?

Tämä taitaa olla hieman outo kysymys, mutta kokeillaan.

Otetaan tilanne kaveriporukalla bilestämässä. Kuinka tulisi miehenä toimia, jos kaveri/tuttava-nainen tulee "iskemään", mutta en halua tulla isketyksi. Eli kuinka selvitä tilanteesta loukkaamatta häntä? En siis halua tällä hetkellä seurustella ollenkaan kenenkään kanssa. Hauskaa toki haluan olla kaveripoppoolla pitämässä, mutta en haluaisi joutua aina hankalaan tilanteeseen, jossa luonnollisesti minua sinkkuna pidetään ehdottomasti vapaana riistana ja oletetaan ainakin sitä seksiä olevan hakemassa ;)
Mutta en siis halua sitäkään. Kuinka siis luonnollisesti ja toista masentamatta hänet torjuisin?

Eipä sitä kai voi tylsimyksen/homon mainetta välttää, jos toisen torjuu? :(
1366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siitä, että minkälaisia lähentymisyritykset ovat. Minä olen pystynyt mielestäni luonnollisesti olemaan sekä ystävällinen edelleen, että jättämään huomiotta kommentit ja ehdotukset, joihin en pysty vastaamaan takaisin puoltavasti.

Tilanne saattaisi kieltämättä aiheuttaa äärimmillään hyvinkin hankalan olon, mutta olen ajatellut sen niin, että on toisen osapuolen oma asia, että loukkaantuuko hän, jos "tunteisiin" ei vastatakaan niin myönteisesti kuin hän haluaisi.

Eli en anna asian vaivata minua. Olen ystävällinen niille, jotka ovat ystävällisiä minulle, ja tunteeton epäystävällisyyteen. Minun kanssani ei tarvitse olla tekemisissä, jos tuntuu pahalta. Oma tahtoni minullakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies kirjoitti:

Tämä taitaa olla hieman outo kysymys, mutta kokeillaan.

Otetaan tilanne kaveriporukalla bilestämässä. Kuinka tulisi miehenä toimia, jos kaveri/tuttava-nainen tulee "iskemään", mutta en halua tulla isketyksi. Eli kuinka selvitä tilanteesta loukkaamatta häntä? En siis halua tällä hetkellä seurustella ollenkaan kenenkään kanssa. Hauskaa toki haluan olla kaveripoppoolla pitämässä, mutta en haluaisi joutua aina hankalaan tilanteeseen, jossa luonnollisesti minua sinkkuna pidetään ehdottomasti vapaana riistana ja oletetaan ainakin sitä seksiä olevan hakemassa ;)
Mutta en siis halua sitäkään. Kuinka siis luonnollisesti ja toista masentamatta hänet torjuisin?

Eipä sitä kai voi tylsimyksen/homon mainetta välttää, jos toisen torjuu? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu