Ollessani 1970-80 luvuilla YK:n rauhanturvaorganisaation palveluksessa asuin ja työskentelin Israelissa ja sen arabinaapureissa useampaan otteeseen yhtensä useampia vuosia. Tällöin en voinut olla huomaamatta sitä suurta eroa, mikä Israelin ja sen naapureiden välillä vallitsee kaikessa. Puolueettoman YK-virkamiehenkin oli pakko myöntää, että ero oli Israelin eduksi. Ensimmäiseksi tuota eroa pyrki selittämään sillä, että Israel saa rahaa koko maailman rikkailta juutalaisilta, mutta se ei selittänyt kaikkea, ei oikeastaan paljonkaan. Onhan nimittäin noilla naapureilla rikkaus, jota Israelilla ei ole: öljy! Miksi ne eivät osaa käyttää tuota rikkauttaan paremmin ja miksi ne eivät jaa sitä solidaarisesti keskenään, vaikka he niin vuolaasti arabien yhtenäisyydestä puhuvat?
Kuten nimimerkkini ilmaisee, olen historian harrastaja. Ensisijaisena kiinnostuksen kohteenani on ollut päättyneen vuosisadan poliittinen- ja sotahistoria ja siinä luonnollinen etusija Suomen vaiheilla. Historian harrastukseni on tutustuttanut minut myös juutalaisten Euroopassa kokemiin koviin kohtaloihin. YK-palveluksessa Lähi-idässä näkemäni ja kokemani lisäsi mielenkiintoani juutalaisen kansan ja Israelin historiaan, joihin olen myöhemmin perehtynyt melkoisesti mm. lukemalla kymmeniä kirjoja tästä aihepiiristä. Viimeiset lukemani ovat 2002 ilmestyneet Eero Hirvonen: ”Taisteleva Israel – ystävyys koetuksella” ja Hannu Juusola&Heidi Huuhtanen: ”Uskonto ja politiikka Lähi-idässä”. Voin suositella noita kumpaakin aiheesta kiinnostuneille.
Olen itsekin kirjoittanut aihepiiristä jotakin. Eräästä YK-kokemuksiani (Kyprokselta ja Lähi-idästä) käsittelevän kirjoitukseni yhteenvedosta esitin joskus ennen joulua otteita tälläkin saitilla. Laitan niitä nyt uudestaan tämän loppuun. Tuo ote on melko pitkä, mutta se, jota asia kiinnostaa, jaksanee sen lukea.
En mielelläni haluaisi lyödä leimoja ihmisiin varsinkaan kovin pintapuolisella tuntemuksella, mutta en voi millään välttyä ajatukselta, että ne, jotka näilläkin saiteilla kovin hyökkäävät Israelia vastaan, ovat joko antisemiittejä tai sitten täysin asiantuntemattomia. Ei Israel mikään puhdas pulmunen ole politiikassaan eikä menettelytavoissaan sen kiihkeitä paikallisia vastustajia kohtaan. Mutta miten se voisi muuten menetellä? Mitä muita mahdollisuuksia sillä enää olisi, sillä on se vuosien saatossa yrittänyt myös rauhanomaisia ja ystävällisiä keinoja, mutta tuloksilla, jotka jokainen asiaa seurannut on voinut nähdä.
Muuten (tietorikkaana, terävänä ja yleensä asiallisena) arvostamani nimimerkki ”Mielipidepankki” piti eräässä kirjoituksessaan Iso-Britanniaa syyllisenä Lähi-idän umpisolmuun siksi, että Israel olisi perustettu sen tahdosta. Aivan väärin. Tosin Iso-Britannian ulkoministeri jaarli Balfourin jo vuonna 1917 esittämä ajatus ”juutalaisesta kansankodista” sai mm. Kansainliiton kannatuksen, mutta toden tullen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Iso-Britannia teki kaikkensa estääkseen tuon valtion syntymisen. Natsi-Saksan keskitysleireiltä pelastuneita juutalaisia kuoli vielä tuhansittain brittien keskitysleireillä Kyproksella, brittien merellä upottamissa juutalaisten omavaltaisissa kuljetuksissa ja väkivaltaisissa maihinnousuyrityksissä Palestiinaan.
Vasta sitten, kun britit olivat kärsineet suuria tappioita taistelussaan juutalaisia itsenäisyystaistelijoita vastaan ja heidän asemansa oli käynyt Palestiinassa yhtä tukalaksi kuin muuallakin imperiumista irtautuvissa siirtomaissa, he siirsivät ongelman YK:lle, joka päätti muodostaa Palestiinaan kaksi valtiota, juutalaisen ja arabien. Arabit eivät siihen suostuneet, vaan aloittivat sodan, jossa ne tulivat lyödyiksi, ja juutalainen Israel sai suuremman alueen kuin mitä YK oli sille suunnitellut.
”Mielipidepankin” esittämää ajatusta, että Israel olisi voitu perustaa vaikkapa Namibiaan pidän vain ajattelemattomana heittona; jos se on olevinaan huumoria, kyseenalaistan hänen huumorintajunsa.
On mahdotonta edes yrittää esittää tässä tarvittavan lyhyesti juutalaisen kansan vaiheita, sen kokemia kärsimyksiä, sen tahtoa ja kykyä oman valtion muodostamiseen ja nyky-Israelin taistelua olemassaolostaan. Suosittelisin niitä, jotka nyt esittävät mielipiteitään "lonkalta ampuen" perehtymään paremmin tuohon aihepiiriin: aineistoa on kyllin saatavilla ja siihen perehtyminen on mielenkiintoista, suorastaan kiehtovaa sille, jota historia kiinnostaa; perehtyminen on todella vaivan arvoista! Olen varma, että kukaan tuohon historiaan perehtynyt ajatteleva ja tunteva ihminen ei puhu siten, kuin monet täällä näkyvät puhuvan, ellei hän ole periaatteellinen antisemiitti. Voidaan kyllä lailla tuntea myötätuntoa tavallisia kärsiviä palestiinalais-arabeja kohtaan, mutta kun tuntee kummankin kansan historiaa, tekemisiä ja käytössään olevia vaihtoehtoja, ei voi olla kallistumatta myötätunnossaan juutalaisten puolelle.
OTE tuosta mainitsemastani kirjoituksestani:
Minulta on joskus kysytty, kumpaa osapuolta kohtaan minä tunsin myötätuntoa. Olen vastannut, että ”kumpaakin”. Näin vastatessani en ole kaunistellut tuntemuksiani, sillä sympatiani - joita väistämättä joskus syntyy - ovat vaihdelleet tilanteen mukaan. Kyproksella olin sisimmässäni turkkilaisten puolella silloin, kun vahvemmat kreikkalaiset uhosivat voimansa tunnossa, ja kreikkalaisten puolella, kun turkkilaiset heittäytyivät hankaliksi. Turkin armeijan ilmahyökkäys ja maihinnousu Kyprokselle vuonna 1974 sai sympatiani heikomman osapuolen, Kyproksen kreikkalaisten puolelle, vaikka hyvin tiesin, etteivät he olleet syyttömiä Turkin voimakkaaseen reaktioon.
Kreikkalaisia arvostan siitä, että he ovat saaneet alueensa kukoistukseen, jota nykyturistina saarella vieraileva aikaisemman tilanteen tunteva voi vain ihailla! Kovasti taantuneen turkkilaisen puolen uskon pääsevän paremmalle kehitysuralle vasta sitten, kun syntyy taas molempien kansallisuuksien yhteinen Kyproksen valtio.
Israelin ja sen naapureiden tilannetta voidaan verrata Daavidiin ja Goljatiin. Arabinaapureihinsa verrattuna sekä alueeltaan että väestöltään kääpiö Israel on käydyissä sodissa silti ollut naapureitaan vahvempi. Ollako nyt heikomman vai vahvemman puolella? Heikompihan yleensä saa sympatiat, mutta nyt tulee huomata, että nuo ”heikommat” ovat paljon suurempia ja ne ovat aloittaneet useimmat noista sodista, joissa niille on käynyt huonosti. Siitä huolimatta ne jaksavat uhota, vaikka toisaalla esittävät mielellään marttyyriä. Tuollainen pyrkii ärsyttämään tilanteen tuntevaa. Israelilaisia on ihailtava siitä, että he ovat rakentaneet - toki muualta maailmasta paljon apua saaden - muutamissa vuosikymmenissä maan, jonka kukoistus korostuu naapureiden rinnalla. Israelin naapureitaan parempi osaaminen näkyy monessa asiassa, ei vähiten sen armeijassa, mikä on arvostettava korkealle. Usein nähty palestiinalaisten huono kohtelu ja juutalaisten peittelemätön ylemmyydentunto naapureihin nähden ei tuo pisteitä Israelille.
Joskus kuulee sanottavan, että ihmisinä arabit ovat miellyttävämpiä kuin juutalaiset - ja kuuleepa joskus päinvastaisenkin mielipiteen. Yleistäminen on yleensä tyhmää ja niin myös tässä. Kaikissa kansoissa on erilaisia yksilöitä, miellyttävämpiä ja vähemmän miellyttäviä. Ainakaan ei voida sanoa, että arabit ovat hyviä ja juutalaiset pahoja tai päinvastoin. Sama tietenkin pätee myös kreikkalaisiin ja turkkilaisiin. Ja varmaa on, etteivät nuo ikävät tapahtumat tuolla johdu ihmisten pahuudesta, vaan syyt ovat syvemmällä ja monimutkaisemmat.
En puutu enää Kyproksen enempää kuin Israelin ja sen naapureiden konfliktien välittömiin syihin, vaan valottaisin hieman vanhempia asioita. Niilläkin on merkitystä myös nykytilanteessa.
Lähi-idän kaikilla kansoilla on pitkä historia. Enemmän oppia saaneet ihmiset tuntevat kansansa historian ja ovat siitä ylpeitä. Kyproksen kreikkalainen väestö, mikä tuntee Kreikan loisteliaan historian omakseen, on ollut alisteinen muille yli 2000 vuotta; patoutumat pyrkivät purkautumaan, kun he ovat päässeet määräävään asemaan. Turkkilaiset ovat ylpeitä suurvaltahistoriastaan ja he ovat olleet saaren ”herrakansana” 400 vuotta. Nykytilanteessa he saattavat tuntea itsensä nöyryytetyiksi eivätkä halua alistua osaansa. Kreikkalaisella väestöllä ei liene enää halua liittyä Kreikkaan eikä turkkilainenkaan väestö kannattane heidän alueensa liittämistä Turkkiin, mutta Turkki pitää kiinni asemastaan saarella ja siten estää Kyproksen valtion yhdistymisen. Kahtiajako näyttää estävän Kyproksen pääsyn EU:iin, mikä lienee myös jäsenyyttä havittelevan Turkin mieleen. (Huom! Tämä oli tilanne runsaat kaksi vuotta sitten, jolloin tämä kirjoitettiin. Nythän tilanne on toinen, kun Turkki – omista EU-pyrkimyksistään johtuen – painostaa Kyproksen turkkilaisia myöntymään yhteiseen kreikkalais-turkkilaiseen Kyproksen valtioon).
Juutalaiset tietävät olevansa kolmen suuren monoteistisen uskonnon kantaisiä ja siten antaneensa maailmalle sen merkittävimmän perinnön. Varmaan he myös tiedostavat - en ole koskaan kuullut kenenkään sitä korostavan - että he ovat antaneet maailman tieteille, taiteille ja melkein mille tahansa elämänalalle lukumääräänsä suuremman panoksen. Sitä osoittaa sekin, että kun juutalaisia on ihmiskunnasta noin 0,2 %, niin heidän osuutensa nobelisteista on yli 20 %. Monelle israelilaiselle heidän kotimaansa on tuo Jumalan osoittama Luvattu maa, johon Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta, ja he katsovat olevansa oikeutettuja maahansa jo tällä perusteella. Jotkut kai vetoavat ns. Balfourin julistukseen. Englannin ulkoministeri jaarli Arthur Balfour lupasi vuonna 1917 juutalaisille Palestiinan ”kansallisen kodin” perustamista varten. Hänen oli helppo antaa tuo lupaus, sillä Palestiina ei kuulunut tuolloin Englannille vaan Turkille! (Huom! Tuossa mainitsemassani ”Taisteleva Israel”-kirjassa on hyvin kuvattu lyhyessä muodossa nuo vaiheet).
Monen juutalaisen mielestä vain oma maa voi suojella heitä niiltä kauheuksilta, joita he ovat joutuneet kokemaan muualla maailmassa antisemitismin vuoksi. Maailmalla on tässä syytä huonoon omatuntoon eikä juutalaisten näkemystä voida kyseenalaistaa. Juutalaisvainoihin vähiten syyllisiä lienevät ne, jotka tuon valtion perustamisen johdosta ovat joutuneet eniten kärsimään. Palestiinalaiset ovat asuneet Israelin alueella ehkä kauemmin kuin juutalaiset, joten se on kiistatta heidänkin kotimaansa.
Monessa asiassa eripuraiset arabit ovat yksimielisen ylpeitä historiastaan ja valistuneimmat myös tietoisia siitä, että heidän valtakuntansa ulottui satoja vuosia Eurooppaan ja he kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä pimeän keskiajan yli kehittäen tieteitä ja taiteita ennennäkemättömään kukoistukseen mm. Avicennan ja Averroeen johdolla. Arabit odottavat, että tämä muistetaan ja heidän mielipidettään alueen asioissa edelleen kuullaan ja arvostetaan. Toisaalta heille on arka paikka tietoisuus siitä, että he joutuivat myöhemmin muiden alistamiksi. Nyt monet kokevat Israelin lyövän kiilan heidän keskellensä ja noihin myöhempiin alistajiin suhtaudutaan edelleen epäluuloisesti siksi, että ne nähdään tuon karsastetun Israelin ystävinä.
Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yhtenäistä arabikansaa. Tavalliset ihmiset kokevat olevansa ennen muuta egyptiläisiä, palestiinalaisia, syyrialaisia jne, ja arabimaiden johtajienkin pyrkimykset käyvät usein ristiin. Islam toki yhdistää, mutta toisistaan paljon poikkeavat pääsuunnat sunnalaisuus ja shiialaisuus ja lisäksi monet lahkot vaikuttavat heidän keskuudessaan. Arabimaat omaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, mutta demokratioita ne eivät juuri koskaan ole. Niissä mielellään ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein näyttävät johtavan maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti kansastaan vähät välittäen. Länsimaisen näkemyksen mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan vienyt Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhaan johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään!
Arabimaissa ilmenevä Israelin viha ei ole yhdenmukaista ja aukotonta. Egyptissä vihaa on lähinnä vain muslimifundamentalistien keskuudessa ja Jordaniassa oikeastaan vain palestiinalaispakolaisten joukossa. Syyriassa Israelia vihataan maan alueiden valloittajana, Libanonissa maahantunkeutujana ja miehittäjänä, joskin eräät tahot siellä vihaavat Syyriaa samasta syystä ja pitävät Israelia suojelijanaan. Syyriassa vihalla yritetään peittää myös maan sisäisiä ongelmia, jotka johtuvat osin mm. siitä, että pienellä alauiittien heimolla, johon al Assadien presidenttisuku kuuluu, on suhteettoman suuri valta. Minun Golanilla ollessani ongelmat kärjistyivät sisällissodan asteelle, verilöylyksi eräissä kaupungeissa.
Arabit vakuuttavat, etteivät he vihaa juutalaisia, ja eihän historian saatossa arabimaissa ole esiintynyt antisemitismiä samassa mitassa kuin useimmissa Euroopan maissa. Jo keskiajan suuret arabioppineet työskentelivät ystävyydessä aikansa suuren juutalaisen oppineen Maimonideen kanssa. Arabit sanovat vihaavansa vain sionismia, eli tuota Itävallan juutalaisen kirjailija Theodor Herzlin 1896 perustamaa juutalaiseen valtioon tähtäävää liikettä ja sen konkreettista ilmentymää, Israelin valtiota. (Huom! Myös nuo sionismin syntyvaiheet on kuvattu lyhyesti kirjassa ”Taisteleva Israel). Kieltämättä tästä johtuen Israelin arabinaapureiden vaivoiksi on tullut valtavasti palestiinalaispakolaisia, joiden vaatimuksia omaan kotimaahan he tukevat ei niinkään veljellisestä myötätunnosta kuin voidakseen häätää nuo pakolaiset pois omasta maastaan.
Israel ei ole naapureitaan yhtenäisempi. Maassa on suuri palestiinalaisvähemmistö, johon kuuluvista monet haluaisivat vain tehdä työtä ja elää rauhassa maan valtaväestön kanssa, mutta ääriainekset ja ulkopuoliset tekevät sen mahdottomaksi.
Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin ei yleisestä nuivuudesta huolimatta ole sekään yhdenmukaista. Länsirannan kysymys jakaa kansaa ja on erilaisia mielipiteitä siitä, millainen asema palestiinalaisilla tulisi olla Israelin valtiossa. Jizhak Rabin, entinen maineikas sotilas, myöhempi puolustus- ja pääministeri sekä Nobelin rauhanpalkinnon saaja tuli tapetuksi, kun hän solmi rauhansopimuksen palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa. Eräisiin naapurivaltioihin ei luoteta lainkaan ja toisiin suhtaudutaan varsin myönteisesti. Jordanian kuningas Husseinia monet Israelilaiset suorastaan rakastivat ja Egyptin presidentti Sadat koettiin Israelissa sankariksi ja suureksi valtiomieheksi.
Juutalainen kansa on muutenkin kovin heterogeeninen. Sen enemmistö on eri puolilta maailmaa tulleita ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, jotka puhuvat monia eri kieliä - toki lähes kaikki osaavat myös hebreaa - ja omaavat erilaisia kulttuureja. Israel on demokratia ja sen väestö poliittisesti tiedostavaa. Poliittinen kenttä on pirstaloitunut lukuisiin, hyvin erilaisia arvoja tavoitteleviin ja toisiaan jyrkästi vastustaviin puolueisiin. Juutalaiset eivät enää jakaudu heimoihin raamatullisesti Jaakobin poikien mukaan, vaan diasporan, juutalaisten hajaannuksen aikaisen maantieteellisen alkuperän perusteella lähinnä sefardeiksi ja ashkenaseiksi. Sukupolvien ajan Israelissa asuneet kutsuvat itseään sabroiksi. (Sabra on kaktus, ja nuo juutalaiset pitävät itseään sen kaltaisena: päältä piikikkäänä, sisältä pehmeänä!) Heimoilla ei ole suurta roolia Israelissa. Uskonnollisesti juutalaiset jakautuvat moniin lahkoihin, pääsuuntina ortodoksit, reformistit ja hasidit. Jyrkimmät eivät edes tunnusta Israelin valtiota, vaan odottavat Messiaan tuloa ja valtakunnan perustamista. Suuri osa väestöstä on hyvin maallistunutta. Lähes kaikille valtio on tärkeä, minkä he ovat osoittaneet puolustaessaan sitä uhrautuvasti.
Noiden taustojen lyhytkin esittely osoittaa niihin sisältyvät monet ristiriitaisuudet, mikä ei ehkä edistä monimutkaisen tilanteen parempaa ymmärtämistä. Silti ei pitäisi tulla niin kyyniseksi, kuin se amerikkalainen sotilastarkkailija, joka sanoi läksiäisissään: ”Kun vuosi sitten tulin tänne, en voinut ymmärtää, miksi nämä ihmiset eivät tule täällä toimeen keskenään. Nyt vuoden täällä oltuani en ymmärrä sitä yhtään paremmin. Yhdestä asiasta olen tullut vakuuttuneeksi: kyllä juutalaiset ja arabit ovat toisensa ansainneet”. Rauhanturvaajan on pyrittävä katsomaan asioita avoimin mielin molempien osapuolten kannalta. Silti on hyvä muistaa, että ”idän ilmiöiden arviointi länsimaisella logiikalla vie helposti vääriin johtopäätöksiin”!
Seuraan edelleen mielenkiinnolla noiden alueiden tapahtumia, mutta tiedän, että asiat eivät paikanpäällä ole aina sellaiset, miltä ne täältä katsoen saattavat näyttää. Arabialainen sananlasku sanoo, että ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus etsii vielä sandaaleitaan”! Toivoa nopeista ratkaisuista varsinkaan Israelin alueella ei kuitenkaan liene; niin juutalaisten kuin palestiinalaistenkin piina jatkunee vielä pitkään. Silti haluan uskoa, että tulevaisuus vielä tuo ratkaisuja noihin vaikeisiin ongelmiin; on pakko - näin ei voi jatkua loputtomiin! Ja noiden kansojen itsensä on nuo ratkaisut tehtävä; muut eivät voi tehdä sitä heidän puolestaan; rauhanturvaajatkin voivat vain antaa toiminnallaan aikalisän tarvittavien ratkaisujen löytämiseksi.
Kuten nimimerkkini ilmaisee, olen historian harrastaja. Ensisijaisena kiinnostuksen kohteenani on ollut päättyneen vuosisadan poliittinen- ja sotahistoria ja siinä luonnollinen etusija Suomen vaiheilla. Historian harrastukseni on tutustuttanut minut myös juutalaisten Euroopassa kokemiin koviin kohtaloihin. YK-palveluksessa Lähi-idässä näkemäni ja kokemani lisäsi mielenkiintoani juutalaisen kansan ja Israelin historiaan, joihin olen myöhemmin perehtynyt melkoisesti mm. lukemalla kymmeniä kirjoja tästä aihepiiristä. Viimeiset lukemani ovat 2002 ilmestyneet Eero Hirvonen: ”Taisteleva Israel – ystävyys koetuksella” ja Hannu Juusola&Heidi Huuhtanen: ”Uskonto ja politiikka Lähi-idässä”. Voin suositella noita kumpaakin aiheesta kiinnostuneille.
Olen itsekin kirjoittanut aihepiiristä jotakin. Eräästä YK-kokemuksiani (Kyprokselta ja Lähi-idästä) käsittelevän kirjoitukseni yhteenvedosta esitin joskus ennen joulua otteita tälläkin saitilla. Laitan niitä nyt uudestaan tämän loppuun. Tuo ote on melko pitkä, mutta se, jota asia kiinnostaa, jaksanee sen lukea.
En mielelläni haluaisi lyödä leimoja ihmisiin varsinkaan kovin pintapuolisella tuntemuksella, mutta en voi millään välttyä ajatukselta, että ne, jotka näilläkin saiteilla kovin hyökkäävät Israelia vastaan, ovat joko antisemiittejä tai sitten täysin asiantuntemattomia. Ei Israel mikään puhdas pulmunen ole politiikassaan eikä menettelytavoissaan sen kiihkeitä paikallisia vastustajia kohtaan. Mutta miten se voisi muuten menetellä? Mitä muita mahdollisuuksia sillä enää olisi, sillä on se vuosien saatossa yrittänyt myös rauhanomaisia ja ystävällisiä keinoja, mutta tuloksilla, jotka jokainen asiaa seurannut on voinut nähdä.
Muuten (tietorikkaana, terävänä ja yleensä asiallisena) arvostamani nimimerkki ”Mielipidepankki” piti eräässä kirjoituksessaan Iso-Britanniaa syyllisenä Lähi-idän umpisolmuun siksi, että Israel olisi perustettu sen tahdosta. Aivan väärin. Tosin Iso-Britannian ulkoministeri jaarli Balfourin jo vuonna 1917 esittämä ajatus ”juutalaisesta kansankodista” sai mm. Kansainliiton kannatuksen, mutta toden tullen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Iso-Britannia teki kaikkensa estääkseen tuon valtion syntymisen. Natsi-Saksan keskitysleireiltä pelastuneita juutalaisia kuoli vielä tuhansittain brittien keskitysleireillä Kyproksella, brittien merellä upottamissa juutalaisten omavaltaisissa kuljetuksissa ja väkivaltaisissa maihinnousuyrityksissä Palestiinaan.
Vasta sitten, kun britit olivat kärsineet suuria tappioita taistelussaan juutalaisia itsenäisyystaistelijoita vastaan ja heidän asemansa oli käynyt Palestiinassa yhtä tukalaksi kuin muuallakin imperiumista irtautuvissa siirtomaissa, he siirsivät ongelman YK:lle, joka päätti muodostaa Palestiinaan kaksi valtiota, juutalaisen ja arabien. Arabit eivät siihen suostuneet, vaan aloittivat sodan, jossa ne tulivat lyödyiksi, ja juutalainen Israel sai suuremman alueen kuin mitä YK oli sille suunnitellut.
”Mielipidepankin” esittämää ajatusta, että Israel olisi voitu perustaa vaikkapa Namibiaan pidän vain ajattelemattomana heittona; jos se on olevinaan huumoria, kyseenalaistan hänen huumorintajunsa.
On mahdotonta edes yrittää esittää tässä tarvittavan lyhyesti juutalaisen kansan vaiheita, sen kokemia kärsimyksiä, sen tahtoa ja kykyä oman valtion muodostamiseen ja nyky-Israelin taistelua olemassaolostaan. Suosittelisin niitä, jotka nyt esittävät mielipiteitään "lonkalta ampuen" perehtymään paremmin tuohon aihepiiriin: aineistoa on kyllin saatavilla ja siihen perehtyminen on mielenkiintoista, suorastaan kiehtovaa sille, jota historia kiinnostaa; perehtyminen on todella vaivan arvoista! Olen varma, että kukaan tuohon historiaan perehtynyt ajatteleva ja tunteva ihminen ei puhu siten, kuin monet täällä näkyvät puhuvan, ellei hän ole periaatteellinen antisemiitti. Voidaan kyllä lailla tuntea myötätuntoa tavallisia kärsiviä palestiinalais-arabeja kohtaan, mutta kun tuntee kummankin kansan historiaa, tekemisiä ja käytössään olevia vaihtoehtoja, ei voi olla kallistumatta myötätunnossaan juutalaisten puolelle.
OTE tuosta mainitsemastani kirjoituksestani:
Minulta on joskus kysytty, kumpaa osapuolta kohtaan minä tunsin myötätuntoa. Olen vastannut, että ”kumpaakin”. Näin vastatessani en ole kaunistellut tuntemuksiani, sillä sympatiani - joita väistämättä joskus syntyy - ovat vaihdelleet tilanteen mukaan. Kyproksella olin sisimmässäni turkkilaisten puolella silloin, kun vahvemmat kreikkalaiset uhosivat voimansa tunnossa, ja kreikkalaisten puolella, kun turkkilaiset heittäytyivät hankaliksi. Turkin armeijan ilmahyökkäys ja maihinnousu Kyprokselle vuonna 1974 sai sympatiani heikomman osapuolen, Kyproksen kreikkalaisten puolelle, vaikka hyvin tiesin, etteivät he olleet syyttömiä Turkin voimakkaaseen reaktioon.
Kreikkalaisia arvostan siitä, että he ovat saaneet alueensa kukoistukseen, jota nykyturistina saarella vieraileva aikaisemman tilanteen tunteva voi vain ihailla! Kovasti taantuneen turkkilaisen puolen uskon pääsevän paremmalle kehitysuralle vasta sitten, kun syntyy taas molempien kansallisuuksien yhteinen Kyproksen valtio.
Israelin ja sen naapureiden tilannetta voidaan verrata Daavidiin ja Goljatiin. Arabinaapureihinsa verrattuna sekä alueeltaan että väestöltään kääpiö Israel on käydyissä sodissa silti ollut naapureitaan vahvempi. Ollako nyt heikomman vai vahvemman puolella? Heikompihan yleensä saa sympatiat, mutta nyt tulee huomata, että nuo ”heikommat” ovat paljon suurempia ja ne ovat aloittaneet useimmat noista sodista, joissa niille on käynyt huonosti. Siitä huolimatta ne jaksavat uhota, vaikka toisaalla esittävät mielellään marttyyriä. Tuollainen pyrkii ärsyttämään tilanteen tuntevaa. Israelilaisia on ihailtava siitä, että he ovat rakentaneet - toki muualta maailmasta paljon apua saaden - muutamissa vuosikymmenissä maan, jonka kukoistus korostuu naapureiden rinnalla. Israelin naapureitaan parempi osaaminen näkyy monessa asiassa, ei vähiten sen armeijassa, mikä on arvostettava korkealle. Usein nähty palestiinalaisten huono kohtelu ja juutalaisten peittelemätön ylemmyydentunto naapureihin nähden ei tuo pisteitä Israelille.
Joskus kuulee sanottavan, että ihmisinä arabit ovat miellyttävämpiä kuin juutalaiset - ja kuuleepa joskus päinvastaisenkin mielipiteen. Yleistäminen on yleensä tyhmää ja niin myös tässä. Kaikissa kansoissa on erilaisia yksilöitä, miellyttävämpiä ja vähemmän miellyttäviä. Ainakaan ei voida sanoa, että arabit ovat hyviä ja juutalaiset pahoja tai päinvastoin. Sama tietenkin pätee myös kreikkalaisiin ja turkkilaisiin. Ja varmaa on, etteivät nuo ikävät tapahtumat tuolla johdu ihmisten pahuudesta, vaan syyt ovat syvemmällä ja monimutkaisemmat.
En puutu enää Kyproksen enempää kuin Israelin ja sen naapureiden konfliktien välittömiin syihin, vaan valottaisin hieman vanhempia asioita. Niilläkin on merkitystä myös nykytilanteessa.
Lähi-idän kaikilla kansoilla on pitkä historia. Enemmän oppia saaneet ihmiset tuntevat kansansa historian ja ovat siitä ylpeitä. Kyproksen kreikkalainen väestö, mikä tuntee Kreikan loisteliaan historian omakseen, on ollut alisteinen muille yli 2000 vuotta; patoutumat pyrkivät purkautumaan, kun he ovat päässeet määräävään asemaan. Turkkilaiset ovat ylpeitä suurvaltahistoriastaan ja he ovat olleet saaren ”herrakansana” 400 vuotta. Nykytilanteessa he saattavat tuntea itsensä nöyryytetyiksi eivätkä halua alistua osaansa. Kreikkalaisella väestöllä ei liene enää halua liittyä Kreikkaan eikä turkkilainenkaan väestö kannattane heidän alueensa liittämistä Turkkiin, mutta Turkki pitää kiinni asemastaan saarella ja siten estää Kyproksen valtion yhdistymisen. Kahtiajako näyttää estävän Kyproksen pääsyn EU:iin, mikä lienee myös jäsenyyttä havittelevan Turkin mieleen. (Huom! Tämä oli tilanne runsaat kaksi vuotta sitten, jolloin tämä kirjoitettiin. Nythän tilanne on toinen, kun Turkki – omista EU-pyrkimyksistään johtuen – painostaa Kyproksen turkkilaisia myöntymään yhteiseen kreikkalais-turkkilaiseen Kyproksen valtioon).
Juutalaiset tietävät olevansa kolmen suuren monoteistisen uskonnon kantaisiä ja siten antaneensa maailmalle sen merkittävimmän perinnön. Varmaan he myös tiedostavat - en ole koskaan kuullut kenenkään sitä korostavan - että he ovat antaneet maailman tieteille, taiteille ja melkein mille tahansa elämänalalle lukumääräänsä suuremman panoksen. Sitä osoittaa sekin, että kun juutalaisia on ihmiskunnasta noin 0,2 %, niin heidän osuutensa nobelisteista on yli 20 %. Monelle israelilaiselle heidän kotimaansa on tuo Jumalan osoittama Luvattu maa, johon Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta, ja he katsovat olevansa oikeutettuja maahansa jo tällä perusteella. Jotkut kai vetoavat ns. Balfourin julistukseen. Englannin ulkoministeri jaarli Arthur Balfour lupasi vuonna 1917 juutalaisille Palestiinan ”kansallisen kodin” perustamista varten. Hänen oli helppo antaa tuo lupaus, sillä Palestiina ei kuulunut tuolloin Englannille vaan Turkille! (Huom! Tuossa mainitsemassani ”Taisteleva Israel”-kirjassa on hyvin kuvattu lyhyessä muodossa nuo vaiheet).
Monen juutalaisen mielestä vain oma maa voi suojella heitä niiltä kauheuksilta, joita he ovat joutuneet kokemaan muualla maailmassa antisemitismin vuoksi. Maailmalla on tässä syytä huonoon omatuntoon eikä juutalaisten näkemystä voida kyseenalaistaa. Juutalaisvainoihin vähiten syyllisiä lienevät ne, jotka tuon valtion perustamisen johdosta ovat joutuneet eniten kärsimään. Palestiinalaiset ovat asuneet Israelin alueella ehkä kauemmin kuin juutalaiset, joten se on kiistatta heidänkin kotimaansa.
Monessa asiassa eripuraiset arabit ovat yksimielisen ylpeitä historiastaan ja valistuneimmat myös tietoisia siitä, että heidän valtakuntansa ulottui satoja vuosia Eurooppaan ja he kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä pimeän keskiajan yli kehittäen tieteitä ja taiteita ennennäkemättömään kukoistukseen mm. Avicennan ja Averroeen johdolla. Arabit odottavat, että tämä muistetaan ja heidän mielipidettään alueen asioissa edelleen kuullaan ja arvostetaan. Toisaalta heille on arka paikka tietoisuus siitä, että he joutuivat myöhemmin muiden alistamiksi. Nyt monet kokevat Israelin lyövän kiilan heidän keskellensä ja noihin myöhempiin alistajiin suhtaudutaan edelleen epäluuloisesti siksi, että ne nähdään tuon karsastetun Israelin ystävinä.
Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yhtenäistä arabikansaa. Tavalliset ihmiset kokevat olevansa ennen muuta egyptiläisiä, palestiinalaisia, syyrialaisia jne, ja arabimaiden johtajienkin pyrkimykset käyvät usein ristiin. Islam toki yhdistää, mutta toisistaan paljon poikkeavat pääsuunnat sunnalaisuus ja shiialaisuus ja lisäksi monet lahkot vaikuttavat heidän keskuudessaan. Arabimaat omaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, mutta demokratioita ne eivät juuri koskaan ole. Niissä mielellään ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein näyttävät johtavan maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti kansastaan vähät välittäen. Länsimaisen näkemyksen mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan vienyt Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhaan johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään!
Arabimaissa ilmenevä Israelin viha ei ole yhdenmukaista ja aukotonta. Egyptissä vihaa on lähinnä vain muslimifundamentalistien keskuudessa ja Jordaniassa oikeastaan vain palestiinalaispakolaisten joukossa. Syyriassa Israelia vihataan maan alueiden valloittajana, Libanonissa maahantunkeutujana ja miehittäjänä, joskin eräät tahot siellä vihaavat Syyriaa samasta syystä ja pitävät Israelia suojelijanaan. Syyriassa vihalla yritetään peittää myös maan sisäisiä ongelmia, jotka johtuvat osin mm. siitä, että pienellä alauiittien heimolla, johon al Assadien presidenttisuku kuuluu, on suhteettoman suuri valta. Minun Golanilla ollessani ongelmat kärjistyivät sisällissodan asteelle, verilöylyksi eräissä kaupungeissa.
Arabit vakuuttavat, etteivät he vihaa juutalaisia, ja eihän historian saatossa arabimaissa ole esiintynyt antisemitismiä samassa mitassa kuin useimmissa Euroopan maissa. Jo keskiajan suuret arabioppineet työskentelivät ystävyydessä aikansa suuren juutalaisen oppineen Maimonideen kanssa. Arabit sanovat vihaavansa vain sionismia, eli tuota Itävallan juutalaisen kirjailija Theodor Herzlin 1896 perustamaa juutalaiseen valtioon tähtäävää liikettä ja sen konkreettista ilmentymää, Israelin valtiota. (Huom! Myös nuo sionismin syntyvaiheet on kuvattu lyhyesti kirjassa ”Taisteleva Israel). Kieltämättä tästä johtuen Israelin arabinaapureiden vaivoiksi on tullut valtavasti palestiinalaispakolaisia, joiden vaatimuksia omaan kotimaahan he tukevat ei niinkään veljellisestä myötätunnosta kuin voidakseen häätää nuo pakolaiset pois omasta maastaan.
Israel ei ole naapureitaan yhtenäisempi. Maassa on suuri palestiinalaisvähemmistö, johon kuuluvista monet haluaisivat vain tehdä työtä ja elää rauhassa maan valtaväestön kanssa, mutta ääriainekset ja ulkopuoliset tekevät sen mahdottomaksi.
Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin ei yleisestä nuivuudesta huolimatta ole sekään yhdenmukaista. Länsirannan kysymys jakaa kansaa ja on erilaisia mielipiteitä siitä, millainen asema palestiinalaisilla tulisi olla Israelin valtiossa. Jizhak Rabin, entinen maineikas sotilas, myöhempi puolustus- ja pääministeri sekä Nobelin rauhanpalkinnon saaja tuli tapetuksi, kun hän solmi rauhansopimuksen palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa. Eräisiin naapurivaltioihin ei luoteta lainkaan ja toisiin suhtaudutaan varsin myönteisesti. Jordanian kuningas Husseinia monet Israelilaiset suorastaan rakastivat ja Egyptin presidentti Sadat koettiin Israelissa sankariksi ja suureksi valtiomieheksi.
Juutalainen kansa on muutenkin kovin heterogeeninen. Sen enemmistö on eri puolilta maailmaa tulleita ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, jotka puhuvat monia eri kieliä - toki lähes kaikki osaavat myös hebreaa - ja omaavat erilaisia kulttuureja. Israel on demokratia ja sen väestö poliittisesti tiedostavaa. Poliittinen kenttä on pirstaloitunut lukuisiin, hyvin erilaisia arvoja tavoitteleviin ja toisiaan jyrkästi vastustaviin puolueisiin. Juutalaiset eivät enää jakaudu heimoihin raamatullisesti Jaakobin poikien mukaan, vaan diasporan, juutalaisten hajaannuksen aikaisen maantieteellisen alkuperän perusteella lähinnä sefardeiksi ja ashkenaseiksi. Sukupolvien ajan Israelissa asuneet kutsuvat itseään sabroiksi. (Sabra on kaktus, ja nuo juutalaiset pitävät itseään sen kaltaisena: päältä piikikkäänä, sisältä pehmeänä!) Heimoilla ei ole suurta roolia Israelissa. Uskonnollisesti juutalaiset jakautuvat moniin lahkoihin, pääsuuntina ortodoksit, reformistit ja hasidit. Jyrkimmät eivät edes tunnusta Israelin valtiota, vaan odottavat Messiaan tuloa ja valtakunnan perustamista. Suuri osa väestöstä on hyvin maallistunutta. Lähes kaikille valtio on tärkeä, minkä he ovat osoittaneet puolustaessaan sitä uhrautuvasti.
Noiden taustojen lyhytkin esittely osoittaa niihin sisältyvät monet ristiriitaisuudet, mikä ei ehkä edistä monimutkaisen tilanteen parempaa ymmärtämistä. Silti ei pitäisi tulla niin kyyniseksi, kuin se amerikkalainen sotilastarkkailija, joka sanoi läksiäisissään: ”Kun vuosi sitten tulin tänne, en voinut ymmärtää, miksi nämä ihmiset eivät tule täällä toimeen keskenään. Nyt vuoden täällä oltuani en ymmärrä sitä yhtään paremmin. Yhdestä asiasta olen tullut vakuuttuneeksi: kyllä juutalaiset ja arabit ovat toisensa ansainneet”. Rauhanturvaajan on pyrittävä katsomaan asioita avoimin mielin molempien osapuolten kannalta. Silti on hyvä muistaa, että ”idän ilmiöiden arviointi länsimaisella logiikalla vie helposti vääriin johtopäätöksiin”!
Seuraan edelleen mielenkiinnolla noiden alueiden tapahtumia, mutta tiedän, että asiat eivät paikanpäällä ole aina sellaiset, miltä ne täältä katsoen saattavat näyttää. Arabialainen sananlasku sanoo, että ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus etsii vielä sandaaleitaan”! Toivoa nopeista ratkaisuista varsinkaan Israelin alueella ei kuitenkaan liene; niin juutalaisten kuin palestiinalaistenkin piina jatkunee vielä pitkään. Silti haluan uskoa, että tulevaisuus vielä tuo ratkaisuja noihin vaikeisiin ongelmiin; on pakko - näin ei voi jatkua loputtomiin! Ja noiden kansojen itsensä on nuo ratkaisut tehtävä; muut eivät voi tehdä sitä heidän puolestaan; rauhanturvaajatkin voivat vain antaa toiminnallaan aikalisän tarvittavien ratkaisujen löytämiseksi.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Nyt pitäisi "siviilitarkkailijan, Mooseksen, Juudaksen, Iron Miken", ja jos Moonman on vielä olemassa, hänenkin kuten Peten ja monen monituisen muun tänne asiantuntemattomia juutalaisvastaisia kirjoituksia tehtailleitten kirjoittajien varata jonkin verran aikaa ja syventyä "Historian harrastajan" erittäin asiantuntevaan kirjoitukseen, jota vahvistaa vielä kirjoittajan pitempiaikainen tutustuminen asioihin paikan päällä.
Jos tuo kirjoitus aiheuttaa taas lukijoissa moitteita yksipuolisuudesta tai arabivastaisuudesta, eivät kirjoittajat ole itse ainakaan puolueettomia!
Tässähän aivan ilahtuu saadessaan kerrankin lukea näkemyksiä, joita voi pitää tasapuolisuudessaan mallikelpoisina.
Kiitos kirjoittajalle vaivannäöstä!
kirjoitti tähän ketjuun jotakin minun uravalinnastani, josta kyseinen TURNIPSI ei tiedä hevon hetulaa. Tuskin sitäkään.
Juuri kun kirjoitin vastauksen sheriffi nappasi normaaliin tapaansa Iron PELLEN viestin pois.
Sheriffi osaa hommansa tällä palstalla.
Kirjoitus on lainattu ja kirjoittaja näkyy tekstin alla.
MYYTTI NIMELTÄ "PALESTIINALAINEN KANSA"
Palestiina, joka käsittää nykyisen Israelin ja Länsirannan, ei tosiasiallisesti ole koskaan ollut muinainen kotimaa niille arabeille, jotka asuvat Israelissa ja Länsirannalla. "Palestiinalaiset" ovat arabeja, joita 1800-luvun lopulta ja erikoisesta 1900-luvun alusta alkaen muutti ympäröiviltä arabialueilta Palestiinaan. 1880-luvulla oli alkanut juutalaisten organisoitu maahanmuutto, joka veti mukanaan arabeja naapurimaista.
Kyseinen muuttokausi oli Turkin Ottomaanien valtakaudella. Ekologisen katastrofin (=Turkin puuverotuksesta seuranneet metsien tuhohakkaukset) kokenut autioitunut ja karu sekä harvaan asuttu Palestiina oli hyvin harvojen Turkin feodaaliruhtinaitten omistuksessa. Mm. amerikkalainen kirjailija Mark Twain matkakertomuksessaan vuodelta 1867 kuvaa Pyhää Maata seuraavaan masentavaan sävyyn: "Palestiina istuu säkissä ja tuhassa, autiona ja kurjana. Nasareth on hylätty. Jeriko on raunioitunut. ... ei mikään muistuta siitä, että Vapahtaja on joskus niillä seuduilla käynyt". Juutalainen asutus alkoi sitten vähitellen tehdä rappiolle menneen maan tuottavaksi.
Vuodesta 1517 vuoteen 1917 Palestiina oli Turkkilaisten aluetta ja vuodesta 1917 vuoteen 1948 se oli Kansainliiton ja YK:n alaisena Iso-Britannian mandaattialuetta. Lähes unohduksissa ollut "Palestiina"-nimi (muinaisten roomalaisten käyttämä nimitys 2. vuosisadalta eKr.) elpyi vähitellen uudelleen käyttöön ja siitä tuli virallinen nimi brittien mandaatille. Mitään "Palestiina"-nimistä maata kansainvälinen laki ei tunne ja vielä vähemmän sen nimistä arabimaata, eikä alueen historia myöskään tunne muinaista "palestiinalaista kansaa".
"Palestiinalaiset" ovat samaa arabikansaa kuin 60% Jordanian väestöstä. Jordania on entinen Transjordania, jonka Iso-Britannia vuonna 1922 Kansainliitolta (YK:n edeltäjä) saamallaan mandaattioikeudella erotti arabivaltioksi sillä edellytyksellä, että nykyinen Israelin ja Länsirannan alue jäävät juutalaisvaltioksi. Kansainliiton mandaatin ehdot olivat kansainvälistä oikeutta, siis oikeutus nykyisen Israelin valtion olemassaololle Länsiranta siihen mukaan lukien. Palestiinalaisvaltio on myös olemassa ja se on nykyinen Jordania. Itse Jordanian kuningas Hussein totesi 26.12.1981 An-Nahar-Al Wal Daul-lehdessä: "Jorda- nia on Palestiinaa ja Palestiina on Jordaniaa".
* * * *
"Palestiinan kansa"- nimellä vääristynyt identiteetti palvelee vain taktisia tarkoitusperiä arabien poliittisessa päämäärässä korvata Israel islamilaisella valtiolla. Tätä vääristynyttä identiteettiä, joka ei ulotu pitemmälle taaksepäin kuin vuoteen 1967, arabit ovat toistaneet niin paljon, että läntinen maailma on alkanut pitää sitä oikeana. "Valhe hyväksytään, kunhan se on riittävän suuri ja se toistetaan riittävän usein" totesi aikoinaan natsien propagandaministeri Göebbels.
Myytti "palestiinalaisesta kansasta" syntyi arabien poliittisena vastavetona Israelin kesäkuussa 1967 voitettua arabiarmeijoita vastaan käymänsä kuuden päivän sodan ja otettua Länsirannan haltuunsa. Länsirannan väestö tällöin muuttui äkkiä Israelin alistamaksi ja sortamaksi muinaiseksi "palestiinalaiseksi kansaksi", vaikka maata nimeltä Palestiina, jota "palestiinalaiset" olisivat hallinneet, ei ole koskaan ollut (saati Jerusalem pääkaupunkina).
Myöskään ei ole ollut palestiinalaisen itsenäisen kansakunnan omaa kieltä ja kulttuuria eikä mitään huomattavaa liikettä "palestiinalaisten" kotimaan puolesta ennen vuotta 1967. Itse Jordanian kuningas Hussein ei siis syyttä julistanut laittomaksi Arabiliiton vuonna 1974 tekemää päätöstä, jolla PLO on kaikkien "palestiinalaisten", myös Länsirannan arabiväestön, virallinen edustaja.
On syytä vielä korostaa, että PLO:ta ei ole koskaan valittu kansanäänestyksellä "palestiinalaisten" edustajaksi; se on arabivaltioiden arabipakolaisten nimissä synnyttämä terroristijärjestö Israelin tuhoamispäämäärässä.
* * * *
Tavoitellessaan islamilaista valtiota Israelin tilalle "palestiinalaisten" yksi keskeisimpiä toimintamuotoja on järjestää selkkauksia, jotka saadaan näyttämään Israelin "palestiinalaisiin" kohdistamana sortona ja Israelin harjoittamana valloituspolitiikkana. Tässä hämäämisessä "palestiinalaiset" ja muutkin arabit ovat onnistuneet erinomaisesti. Esimerkiksi vuoden 1996 alkuun mennessä YK:n täysistunto oli tuominnut Israelin 321 kertaa ja YK:n turvallisuusneuvosto 49 kertaa. Kumpikaan näistä instannsseista ei ollut kertaakaan tuominnut yhtään arabimaata tai niiden Israeliin kohdistamaa terroria.
Hämäämismuoto on myös "palestiinalaisten" itsemurhapommittajat, jotka lännessä usein sympatiaa tuntien tulkitaan olevan osoitus "palestiinalaisten" epätoivosta. Mm. juuri epätoivon varjolla palestiinalaisjohto on perustellut itsemurhaiskuja. Kyseessä on kui- tenkin palestiinalaisnuorten kasvattamisesta lapsesta lähtien mitä hirvittävimpään juutalaisvihaan Koraanin mukaisesti:
Tiedättehän te kyllä, kuinka kävi niiden teistä, jotka rikkoivat sapattia; me sanomme heille: "Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!" (suura 2:65) Sano: Kerronko minä teille, kuka saa pahimman palkan Jumalan luona? Ne, jotka Jumala kiroaa ja joihin Hän vihastuu tehden heistä apinoita, sikoja ja epäjumalanpalvelijoita. He ovat huonoimmassa asemassa ja kauimmaksi eksyneet tasaiselta tieltä. ... Me olemme asettaneet heidän välilleen vihan ja inhon aina ylösnousemuksen päivään asti (suura 5:60-64).
Kun tähän sitten liitetään imaamien lupaus marttyyrille paremmasta taivaspaikasta 72 neitsyen kanssa sekä huolehtiminen marttyyrin perheestä taloudellisesti (arveltu olevan 25000 dollaria/ marttyyri), on "palestiinalaisten" aivopesu täydellinen "sionistien, noitten apinoitten ja sikojen lasten, räjäyttämiseen". On totaalisesti väärin puhua "palestiinalaisten" epätoivosta. Sen sijaan kyse on islamin opin kieroutuneisuudesta, Allahin Koraanissa määrätessä juutalaiset ikuiseen kiroukseen ja nöyryytykseen (suura 4:52-56). (Otteet Koraanista ovat Hämeen-Anttilan vuoden 1995 käännöksestä. )
Matti Suviolahti professori
Totta, uskomaton vaivannäkö kirjoituksessa on hienoa luettavaa.
Oma vaatimaton panokseni on että en voi käsittää miksi EU surutta jakaa rahaa ja poliittista tukea palestiinalaisille, tukea joka päätyy lopulta aina äärijohtajien leviteltäväksi. Miten se sanonta meneekään siitä surevasta jota kaikki lellivät ja joka ei koskaan parane?
tarkastelusta ilman Jumalalla ja tuomiopäivällä pelottelua.
Joskus tuntuu, että pääsyy olla Israelin kannalla on em. pelko eikä asiakysymykset, puhumattakaan että niihin koitettaisiin etsiä ratkaisua.
Käytännössähän tuo ratkaisu jää alueella asuvien kansojen tehtäväksi, kuten sanoit.
Kun nyt mietin omia tekstejäni verrattuna otsikkokirjoittajan upeaan analyysiin, nolottaa minua liiallinen uskonnon liittäminen tuohon vaikeaan aiheeseen.
Vaikka "Historian harr.." myös mainitsee juutalaiskansan luottamuksen siihen, että Jumala on luvannut tuon maan jo heidän esi-isilleen ja että monet nykyjuutalaisista odottavat Messiaan tuloa, hän välttää taitavasti uskonnon osuuden liioittelun asian yhteydessä, johon taas minä olen useinkin sortunut.
Toivottavasti en silti ole tehnyt suurta hallaa Israelin muutenkin heikkoon suosioon näillä palstoilla.
Joka tapauksessa oheinen aloitusteksti on suositeltavaa lukemista kaikille, jotka haluavat saada enemmän tietoa tuosta alueesta, joka sinnikkäästi pysyttelee median kiinnostuksen kohteena alueen pienestä koosta huolimatta.
on asia jota tulee kunnioittaa oli se tuonpuoleiseen uskova tai ei.
Niin kauan kun omilla teoillaan ja sanoillaan pyrkii ylläpitämään ja rakentamaan rauhaa asettamatta meitä toinen toisensa edelle, kelpaa sanoma minulle. On vain usein niin, että ongelman paisuessa vaikeaksi käperrymme helposti uskoomme/asemiimme ja joudumme kostonkierteeseen oman asiamme puolesta.
avaus.
Kiitos!
Kirjoittaja on päässyt objektiiviseen näkemykseen kokemuksen kautta. ja niinhän se on että ilman omakohtaista huomiointia ja avarakatseisuutta helposti syyllistyy yksipuoliseen ja tuomitsevaan katsantokantaan. Kopioin erään professorin kirjoituksen itselleni paperille ja tälle teen myös samoin. Tosin professori näki asiat aikalailla toisin ja jo mietin, puhuuko nämä lehdet joista tietoni ammennan täysin väärin. Ilmeisesti kuitenkin jokainen huomioitsija näkee asiat eritavoin värittyneenä silti niiden olematta vääriä. Ja kun paikalle sattuu kynänsäilän hallitsija joka vielä tuntee ja tietää asiat saa aimoannoksen piristävää tietoa ja mahtavan lukuelämyksen. KIITOS ! PS. kun teksti on oikein hyvä ei löydy toisinsanojaa:-)))))))))))
Israel on alueen hirvittävin ja suurin sotilasmahti jonka asevoimat on paitsi konventionaalisten myös joukkotuhoasein varustettu sotilaallinen supervalta.
Kirjoittaja nautiskelee ja kieriskelee 1948 sodan asetelmissa joilla ei ole yhtään mitään tekemistä vuoden 2004 aseman kanssa.
Arabit ovat 1950-luvulta alkaneen neuvostoaseiden ja typerän neuvostokoulutuksen tuloksena parhaimmillaankin pelkkää tykinruokaa. Ovat olleet sitä 1980-luvulle asti. Käytännössä itsemurhapommittajat eivät ole mikään suuri muutos neuvostoasein varustettuun arabitaistelijaan verrattuna muutoin kuin että he pääsevät jopa iskuetäisyydelle, mihin neuvostoasein varustettu pelle ei koskaan päässyt.
Niin tai näin. Puheet Israelista pienenä tai Davidina Goliatia vastaan ovat israeliin ihailevasti ja kritiikittömästi suhtautuvien puheita. Nykyhetken totuus on täysin toisenlainen.
ensimmäinen, joka kirjoitti asiallisesta avauksesta täyttä POTASKAA.
Toivottavasti ei tule koskaan sitä päivää, että sanalla "mielipidepalsta" laitetaan lainausmerkit (").
suomentaa.
Juttua lukiessani en oikeastaan oppinut yhtään uutta asiaa. Mitä pitemmälle luin, sitä enemmän alkoi vaikuttaa siltä, että juttu ei edes kerro mistään asiasta, vaan kirjoittajastaan. Ja kirjoittajalle näytti nimenomaan tietynlaisen asenteen, ei tiedon, tavoitteleminen olevan olennaisinta.
Mitä tässä mittaisuudessaan mässäilevässä kirjoituksessa kerrotaan sellaista, joka ei jo olisi jokaisen tiedossa? "Asiallisuus" on tässä vain asiallisuutta asenteellisessa mielessä. Siksi tämä juttu on useimpien mieleen: sitä lukiessaan jokainen saa rauhassa pitää omat näkemykjsensä, ja jopa tuntee, että juttu vahvistaa nimenomaan omaa näkemystä. Tämä on tyypillistä, konformismin luomaa harhaa.
Eikö nimenomaan tällainen mielipide ole "mielipide" lainausmerkeissä? Kun keskustelupastat ovat täynnä tällaisia, ne ovat todellakin menettäneet merkityksensä. Kukaan ei enää opi mutään uutta. Kaikki vain pyörittelevät yhteistä asiaa, jokaisen lauseen alku, loppu ja keskikohta on pyöristelty särmättömäksi.
poliitikoksi.
Kirjoitat pitkään etkä sano mitään.
"Politiikka" on erään määritelmän mukaan "yhteisten asioiden hoitoa". Sanan "absoluuttinen" voisi suomentaa vaikka sanalla "ehdoton".
Sinun juttuasi lukiessa kuka tahansa voi oppia sinusta jotakin. Havaita sinun tyhmyytesi ja tyhjänpäiväisyytesi. Sanot tuon avauksen kirjoittanutta asenteelliseksi, ja itse sitä aivan pursuat. Muuta sinusta ei pursuakaan, ellei katkeruttaa, kun itsekin huomaat oman mitättömyytesi tuon avauksen kirjoittajan asiantuntemuksen ja puolueettoman näkemyksen rinnalla. Ajatuksistasi en voi puhua mitään, kun sen tapaisiakaan et tuossa esitä. Avaaja sen sijaan on ilmeinen ajattelija myös. Kiitos hänelle hyvästä ja ajattelemaan saavasta (joka siihen kykenee) kirjoituksesta!
sä olet.
Mitä ko. avauskirjoituksessa sanotaan? Jos tälle palstalle kirjoitettu osa otetaan tarkasteluun, jokainen voi laskea, että yhdeksässä lauseessa kymmenestä kirjoittaja puhuu vain itsestään. Ei siis niinkään asioista. Laskekaa miten monessa lauseessa subjektina on yks. ensimmäinen persoona!Mitä tämä "asialliselta" näyttävä esitys sitten asiallisesti ottaen sisältää? Analysoidaan vaikkapa lause:
"Puolueettoman YK-virkamiehenkin oli pakko myöntää, että ero oli Israelin eduksi."
Mitä tämä nyt merkitsee, mitä tässä sanotaan? Esim. "puolueeton" - kenen silmissä, kenen määrittelemänä? Onko tarkoitus ehkä sanoa, että jonkinlaisen "yleisen käsityksen" tai virallisesten edellytysten mukaan YK:n virkamiesten olisi oltava puolueettomia? No, missä vaiheessa kirjoittaja on tämän puolueettomuutensa menettänyt, kun asettuu toisen osapuolen kannalle? Kuka takaa, että hän alunalkaenkaan oli puolueeton? Meillä on vain hänen omat sanansa hänestä itsestään. Käteen jää kaikenkaikkiaan vain väite: koska olen puolueeton, puolueellisuudellani on enemmän painoarvoa kuin jos olisin puolueellinen.
Mitään tosiasiallista, so. sellaista asiatietoa, josta lukijan olisi mahdollista seurata kirjoittajan mielipiteen muodostumista, emme saa. Vain yleistyksiä, ympäripyöreitä mukasyvällisiä lausahduksia. Tarvitsisimme vastauksia, visioita ja näkemyksiä niistä asioista, joista kirjoittaja esittää vain kysymyksiä:
"...rikkaus, jota Israelilla ei ole: öljy! Miksi ne eivät osaa käyttää tuota rikkauttaan paremmin ja miksi ne eivät jaa sitä solidaarisesti keskenään?"
Niin miksi? Ilmeisesti - kirjoittajan, joka ei selityksiä anna, mukaan - siis siksi, koska ovat huonompia kuin esim. juutalaiset. Kenen mielestä se on oikea syy? Syy ylipäänsä?
Kirjoittajan suunnattoman minäkeskeinen asenne tuottaa jatkuvaa kehäpäättelyä, jossa omista ominaisuuksista vedetään todistukset omille päätelmille:
"En mielelläni haluaisi lyödä leimoja ihmisiin varsinkaan kovin pintapuolisella tuntemuksella, mutta en voi millään välttyä ajatukselta, että ne, jotka näilläkin saiteilla kovin hyökkäävät Israelia vastaan, ovat joko antisemiittejä tai sitten täysin asiantuntemattomia."
Niin että leimoja ei siis lyöty? Olisko tuon voinut sanoa yksinkertaisemminkin: kun minä nyt lyön leiman, teen sen ihmisenä joka ei lyö leimoja. Niinpä minun lyömilläni leimoilla on erityinen pätevyys. Enkä voi mitenkään välttyä tältä leimojen lyömiseltä...
Ja sitten kirjoituksessa on tuota minäkeskeistä toistoa, oman kannan vakuuttelua:
"Olen varma, että kukaan tuohon historiaan perehtynyt ajatteleva ja tunteva ihminen ei puhu siten, kuin monet täällä näkyvät puhuvan, ellei hän ole periaatteellinen antisemiitti."
Epäilemättä kirjoittaja on varma. Mutta onko varmuudella sinänsä jotakin arvoa? Tarvitsisimme asiaa sen tueksi, emme asennetta ja toistoa, toistoa, loputonta toistoa:
"...kun tuntee kummankin kansan historiaa, tekemisiä ja käytössään olevia vaihtoehtoja, ei voi olla kallistumatta myötätunnossaan juutalaisten puolelle."
Kysymys: miksi sitten ihmiset, joilla on erinomaisen paljon tietoa, tietoa niin historian, kulttuurien, politiikan kuin käytännön aspekteista, eivät ole keskenään yksimielisiä näistä asioista? Akselilla Jakobson - Hämeen-Anttila ovat käytössä myös kaikki väliasteet. Vaikka kirjoittaja kertoo olevansa historian harrastaja, harrastelijakin voisi yrittää eritellä ne tekijät, jotka vaikuttavat hänen mielipiteensä muodostumiseen. Tässä hän vain työntää esiin "puoluetonta" - ja tosiasiassa niin puolueellista - asennettaan.
Mitä kirjoituksen lainaosuuteen tulee, siitä ei löydy mitään muuta kuin kaikkien jo tietämiä yleisiä faktoja. Koko esityksen voisi tiivistää yhteen lauseeseen:
Lähi-Idän historia on kirjava, ihmisryhmiä on paljon ja monet montaa mieltä monesta asiasta.
Me kaikki tiedämme sen jo.
puppua.
... riittää?
Ei kai tuohon kannataisi vastata, mutta teen sen kuitenkin vielä tämän kerran.
Totta kai minä tuossa kirjoituksessani esitän omia näkemyksiäni, kahdesta syystä sinuun verrattuna: 1) koska minulla ei ole hallussani ainoaa oikeaa totuutta, kuten sinulla ilmeisesti on (vaikka ei se esille tule yhdestäkään kirjoituksestasi) 2) Koska minulla on runsaasti kokemusperäisiä näkemyksiä, joita Sinulla ilmeisesti ei ole ollenkaan.
Ja tuo pitempi liitekirjoitukseni on ote pari vuotta sitten eräässä lehdessä moniosaisena julkaistun OMISTA KOKEMUKSISTANI YK;N RAUHANTYRVAPALVELUKSISTANI, yhteensä kuvitettuna lehdessä noin 60 sivua, kertovasta lopputiivistelmästä. Siis tarkoitettu kertomaan nimenomaan MINUN ITSENI kokemuksista ja niiden perusteella syntyneistä näkemyksistäni.
YK-virkamiehen on oltava puolueeton, siitä kyllä konfliktien osapuolet ja YK:n turvallisuusneuvosto (joka aina kyseiset operaatiot asettaa) pitää huolta edustajiensa kautta. Ellei tuo virkamies ole puolueeton, hän ei ole kauan YK-virkamies. Sinun on ilmeisen mahdotonta käsittää, että joku voi ihan vakaumuksestaankin pyrkiä puolueettomuuteen tuollaisissa vakavissa asioissa. Meitä on paljon sellaisia suomalaisiakin, jotka ovat saaneet siitä ylistävää tunnustusta korkealta taholta. Tuntenet nimeltä ainakin Ensio Siilasvuon ja Gustav Hägglundin. Minä tunnen molemmat (Siilasvuo on jo edesmennyt) pitkältä ajalta hyvin ja yhdyn heistä korkeimmilta tahoilta osoitettuun arvostukseen.
Äläkä ainakaan vedä tähän Max Jakobsonia ja Jaakko Hämeen-Anttilaa, huippuasiantuntijoita aloillaan, Jakobson laajemmalla alalla kuin kenties kukaan toinen suomalainen. Olen lukenut jokseenkin kaiken heidän kirjoittamansa. Jokainen osa tuosta Jakobsoni trilogiasta, jonka viimeinen osa "tilinpäätös" ilmestyi hiljattain, on Jakobsonin omakätisellä omistuskirjoituksella varustettuna myös hyllyssäni. Hämeen-Anttilan suomentaman Ibn Hishamin jo 800-luvulla kirjoittaman islamissa kulttiteoksena pidetyn "Profeetta Muhamadin elämäkerta", joka myös on hyllyssäni, luin hiljattain ja muistaakseni kommentoin sitä näilläkin saiteilla.
Lähi-idän historiasta toteat "me kaikki tiedämme sen jo". Miksi et kerro siitä jotakin minulle, sillä minä en tiedä vielä ihan kaikkea; paljon kyllä ja haluan tietää yhä lisää siitä kuten muustakin historiasta, ennen muuta viime vuosisadan poliittisesta ja sotahistoriasta ja siitäkin eritoten Suomen kohtaloista. Niistä minä olen eniten lukenut, tutkinut arkistolähteistäkin, ja myös kirjoitellut yhtä ja toista muillakin areenoilla kuin näillä saiteilla.
Olen kohdannut Sinut ja jo useampaan kertaan myös tuolla poliittisilla saiteilla. Olen siellä yrittänyt vastata asiallisesti vuodatuksiisi. Ilmoitan, että en enää viitsi vaivautua sitä tekemään, se ei hyödytä, sillä tunnen kirjoitustesi kautta Sinut kyllin hyvin.
Oletpa mielestäsi viisas.
Olen itsekin tutustunut Israelin ongelmiin paikan päällä, mutta en voi sanoa, ettenkö olisi oppinut Historian harrastajan kirjoituksesta myös itselleni aivan uusia tietoja.
Jos ne ovat arvoisalle "analyysille" ennestään tuttuja, ota huomioon, että täällä saattaa silti olla paljon lukijoita, joilla ei ole lähimainkaan
riittävästi taustatietoa tuosta paljon uutisaiheita synnyttävästä Lähi-Idän alueesta.
Sallit kai heille ilon lukea silminnäkijän kokemuksia ko. seuduilta?
Jos YK:n virkamies toteaa, että jokin eroavaisuus oli myönnetävä Israelin eduksi, miksi siitä pitäisi polttaa hihansa.
Jokin toinen asia voidaan vastaavasti todeta arabien eduksi. Saisiko sen myöntää?
Suurin osa näistä kirjoituksista ovat toki mielipidekirjoituksia, kuten nyt tämä omanikin.
Eivätköhän nämä areenat ole tarkoitettukin mielipiteitten vaihtamiseen?
Miksi noin ansiokas mielipide kuin tuo otsikkokirjoitus oli, pitäisikin nyt laittaa lainausmerkkeihin "mielipiteeksi"?
Eivätkö "analyysin" mielipiteet sitten ole "mielipiteitä"? Missä on se pieni ero?
"Mikään ei ole vain hyvä tai paha, vaan kaikki ovat sekä että... Sama pätee Yhdysvaltoihin ja sen tekoihin, mm. hyökkäykseen Irakiin. On vain punnittava asioiden merkityksiä laajemmassa kontekstissa, ja arvioitava, mikä on parasta, vaikka se ei pelkästään hyvää olisikaan... Myös ikivanhan kiinalaisen yang-yin-ajattelun mukaan, eli näkemyksen kaiken dualistisuudesta, että kun vallitsee hyvän ja pahan (tässä ajattelussa myös monen muun asian) tasapaino, kaikki on hyvin."
Pätevää perustelua? Johtopäätös kirjoituksestasi: se joka tuomitsee USA:n hyökkäyksen Irakiin, ei näe asiaa laajemmassa kontekstissa eikä ymmärrä yin-yang -ajattelua? Oletko tosissasi? Pidätkö tätä todellakin "asiallisena" kannanottona? No, onneksi Bush ja Wolfowitz sentään tajuavat tuon yin-yang -jutun?
Koko itsekeskeinen vuodatuksesi on luettavissa politiikkapalstalla osoitteessa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002311441
ja sielläkin käytät yli yhdenksänkymmentä prosenttia palstatilasta kuvaillaksesi a) itseäsi b) omia harhakuvitelmiasi keskustelukumppanistasi. Valitettavasti vain yksikään ajatuksesi ei pätevöidy henkilöäsi koskevalla kuvauksella.
hölmötkin kirjoittaa. Jatka vaan "siviili..."
... tuollainen vouhotuksesi. "Johtopäätös kirjoituksestasi: se joka tuomitsee USA:n hyökkäyksen Irakiin, ei näe asiaa laajemmassa kontekstissa."
Näinhän se juuri on! Vai etkö vieläkään ymmärrä tuon `historian harrastajan` viisasta näkemystä, vaikka hän on sinulle sen monta kertaa tikun nokassa ojentanut! Oletko todella niin tyhmä, että et ymmärrä sitä, että asiat eivät ole sinun näkemiäsi yksipuolisia ja yksivärisiä. Onneksi eivät ole, vaikka eihän kyllä ole käynyt selville, millaisia haluaisit niiden olevan!
En luullut että sinun laisiasi poliittisia sekopäitä olisi enää olemassa. Eihän sinulla oikeasti ole mitään sanottavaa, vouhkaat vain jotakin sellaista, mistä kukaan ei mitään ymmärrä. Ja ilmeisesti pidät itseäsi pätevänä arvostelemaan viisaampiasi! Minkähänlaisissa porukoissa liikut, kun sinua ei ole vielä ojennettu perusteellisesti tai ohjattu hoitoon. Vaaraton hölmöhän sinä olet, mutta tympäisevä.
>>Oletko todella niin tyhmä, että et ymmärrä sitä, että asiat eivät ole sinun näkemiäsi yksipuolisia ja yksivärisiä. Onneksi eivät ole, vaikka eihän kyllä ole käynyt selville, millaisia haluaisit niiden olevan!
Oikeasti minulla on sanottavanani vain, että tällainen perustelu ei ole perustelu. Tämä logiikka ei ole logiikkaa. Ensin esität, että näkemykseni asioista on tietynlainen, sitten toteat ettei käy selville millä tavalla haluaisin niiden olevan.
Sama häränpylly esiintyi vielä räikeämpänä edellisessä kirjoituksessa.
Panet omat rintamalinjasi muiden suihin. Muut ovat vain lyöntipintoja sinun omille leimoillesi. "Jos ette ole puolellamme, olette terroristien puolella." Kuulostaako tutulta? Ajatusvirhe on aivan tavallinen. Se on perusinhimillinen. Sen tekee myös puolueeton YK-virkamies. Itse hän ei koe eikä ymmärrä olevansa alusta alkaen puolueellinen. Hänen suhteensa pitää vain todeta: se mitä hän esittää, kertoo enemmän hänestä itsestään kuin asioista.
Perustelut ovat joko päteviä tai epäpäteviä. Sitä ei ratkaista sillä kuka ne esittää, eikä edes sillä ovatko ne kotoisin kirjasta, jossa on tekijän signeeraus. Nimittelyt ja panettelut, joista tämä kirjoituksesi koostuu - siinä on vain yksi (1) asialause - todistavat asenteistasi, eivät asioista. Olen pahoillani.
"Toivottavasti viimeinen"
oheisen kirjoittaja on tyhmä.
Minä en ole tuo Veteraani, mutta kiitos hänelle tuekseni tarkoittamastaan mielipiteestään.
Sinusta en voi erehtyä, sillä "tyylisi" kertoo Sinun olevan se sama rääväsuu, joka nimimerkkiään vaihdellen kerta kerralta enemmän joutuu paitsioon täällä, missä liikkuu hieman toisenlaisia ihmisiä, kuin hänen henkisessä kodissaan Kepu-saitilla.
Pakko minun on kuitenkin yhtyä tuon Veteraanin näkemykseen Sinusta ja "ajattelustasi". Voi, voi Sinua, elämäsi lienee varsin ilotonta noin myrkyttyneenä!
Kyllä Sinun täytyy olla kovin nuori ja lyhyenkin elämäsi hyvin rajoittuneesti - sekä alueellisesti että henkisesti - elänyt, kun käsityksesi maaailmasta on niin onnettoman ohut ja harhainen. Mikähän se mielestäsi olisi puolueettomampi elin kuin YK? Al Qaida? Sinä itse? Et taida olla siinä asemassa etkä koskaan sellaiseen päästäkään. Varmaa ainakin on, että YK-virkamieheksi et pääsisi noilla asenteillasi, jos nyt et ehkä muillakaan edellytyksilläsi.
Niin minäkin toivon ja uskon, että täälläkin esittämäni kertoisi hieman myös minusta itsestäni. Siksi rohkenen uskoa - ja huomaan, että en ole ollut aivan väärässä uskossani- että näkemyksilläni olisi jotakin painavuutta. Samoin Sinun esittämäsi kertoo Sinusta itsestäsi. Muusta se ei kerrokaan. "Näkemystesi" painoarvo on sen mukainen.
En ole kertonut leuhkiakseni tuttavuudestani Siilasvuohon ja Hägglundiin, he ovat vain olleet minun pitkäaikaisia esimiehiäni noissa YK-tehtävissäni maailmalla. Max Jakobsoniin minulla ei ole henkilökohtaista tuttavuutta, vaan hänen omistuskirjoituksensa noihin kirjoihin olen saanut Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla ostaessani juuri julkistetun teoksen. Siilasvuon kirjassa "Rauhan asialla Lähi-idässä" omistuskirjoitus kyllä kuuluu "Ystavälleni NN:lle, Helsingissä 8.3.1988, Ensio Siilasvuo. Olen tuosta omistuskirjoituksesta ylpeä.
Aion kirjoitella vastakin myös täällä noita näkemyksiäni eri asioista, ennen muuta Suomen historian kohtalonhetkistä, sankarillisesta ja itsenäisyytemme turvanneesta taistelusta sodissamme, asevelisosialistien voitokkaasta taistelussa kommunismin torjumiseksi "vaaran vuosina" 1947-49, Keskustan väärästä, maamme kansainväliselle asemalle vahingollisesta politiikasta ennen ja nyt, ja myös Lähi-idän tilanteesta. Siinä pyrin jatkossakin puolueettomuuteen, ymmärtämään palestiinalaisten tukalaa asemaa ja muidenkin arabien ongelmia, mutta pyrin olemaan kyllin rohkea osoittaakseni myötätuntoista ymmärtämystäni myös Israelille, jonka solvaamista asiantuntematon enemmistö pitää muodikkaana. Lähi-idästä puhuessani perustan näkemykseni edelleen OMIIN KOKEMUKSIINI ja niiden synnyttämän mielenkiinnon aikaansaamaan varsin monipuoliseen asioihin perehtymiseeni. Sinä arvatenkin sitten räävit vastaan, mihin sitten näkemyksesi perustanetkaan.
... kirjoittanut leuhkiaksesi tuttavuudestasi Siilasvuohon ja Hägglundiin, ei kai kukaan nyt sellaisella tosissaan kai leuhkisi. Ai jaa, mutta: "Olen tuosta omistuskirjoituksesta ylpeä."
Ups, nyt taas tässä ei käsitä mistä siellä korvien välissä tuulee.
Häränpylly. Jälleen.
Kirjoittele toki paljon juttuja, se on hyvää harjoitusta. Ja hyvä harrastus sekin.
..pihlajanmarjoista, kun ei niihin nälissään yltänyt.
Et kai ole tunnettujen sotilasasiantuntijoiden omistuskirjoituksista ihan vähän kateellinen, ethän? :)))
on kamala tauti. Yritä päästä siitä eroon.
kaiketi lähinnä niitä jotka kaipailevat ulkoisia menestyksen merkkejä. Jossainhan siitä saattaa olla apuakin, mutta valitettavasti ajatteleminen omilla aivoilla onnistuu vain jos ulkoiset kilparadat pystyy kyseenalaistamaan.
Inhimillistähän se on ihmiselle keräillä kaikenlaisia pyhäinjäännöksiä sun muita reliikkejä matkan varrella. Tunnustan, että myös omassa kodissani on sellaisia. On nimikirjoituksia kirjojen ensilehdillä, erilaisia lahjaksi saatuja esineitä, jne. Tietenkin sellaisilta henkilöiltä, jotka itseltäni saavat kunnioitusta.
Mutta, mutta. Vaikka auktoriteetteja eri aloilla onkin, ajatteleminen täytyy tehdä ihan omilla aivoilla. Ajatukset, näkemykset ja perustelut, eivät ole minkään arvoisia ennen kuin itse on ne läpikäynyt ja sisäistänyt. Jos näin ei tapahdu, päädytään juuri tuollaiseen "harrastelijamaiseen" veteraaniselitykseen, jossa yleisiä faktoja ja kirjatietoja kootaan yhteen onnettoman käsittelykyvyn ja jämähtäneiden asenteiden avulla.
Ja myös: vaikka onkin mukavaa saada muilta joskus olalletaputteluja, täytyy aina muistaa, että jokainen tällainen "aseveli" voi olla naula totuuden ruumisarkussa.
Kun tiedät, miten ajatellaan, miksi et rupea ajattelemaan? Yhtään omaa ajatustasi ei ole vielä näkynyt, vain rääväsuista räksytystä toisen perusteltuja ajatuksia vastaan. Vain onko sinulla ajattelun estävä puute? Puuttuuko aivot? Se on paha juttu.
Harrastelijamainen olen tuon nimimerkki historian harrastajan rinnalla, kun en osaisi noin hyvin kirjoittaa, mutta sinun rinnallasi taidan olla ammattilainen sekä ajattelijana että kirjoittajana. Ainakin elämän kokijana.
ettei kaikkea kannata yrittää. Ei kannata yrittää tunkea tiiliskiveä tulitikkulaatikkoon.
"Ei kannata yrittää tunkea tiiliskiveä tulitikkulaatikkoon."
että järkeä ei kannata yrittää tunkea sinun päähäsi? Aika osuva vertaus!
että järkeä ei kannata yrittää tunkea sinun päähäsi?
Katsot mutta et näe.Kuulet mutta et ymmärrä.
Olisi mielenkiintoista, noin vertailun vuoksi, saada tietää, keneltä sinä olet saanut omistuskirjoituksia, koska otsikkokirjoittajakin reilusti kertoi omat nimikirjoitusten antajat.
Jos kerran sinullakin niitä on, miksi sitten kritisoit toisen saamien lahjojen mainintaa; nythän teit itse sitä samaa.
Mutta, mutta...ajatteleminen täytyy tehdä omilla aivoilla.
Sitähän mielestäni avaajakirjoittaja juuri tekeekin kirjoituksellaan toisin kuin sinä, joka jostain syystä hermostuit hänen kypsään pohdintaansa, mutta et anna omien aivotyösi hedelmien täällä näkyä.
Heität vain kritiikkiäsi yliolkaisesti ja sorrut itse juuri sellaiseen "harrastelijamaiseen" selittelyyn, josta erinomaisen analyysin tehnyttä kirjoittajaa syytät.
Todistat oman kyvykkyytesi helposti, kun ylität tämän otsikkotekstin tason omilla kokemuksillasi ja niistä tekemilläsi päätelmillä.
Ei se ole sen vaikeampaa. Jäämme odottamaan...
lähti liikkeelle siitä että puutuin tyypillisen näennäisasiallisen skribentin tekstiin ja kysyin, pitäisikö sana "mielipide" panna sitaatteihin sen yhteydessä.
Matkan varrella "historian harrastelija" kirjoitti:
>>Oletko todella niin tyhmä, että et ymmärrä sitä, että asiat eivät ole sinun näkemiäsi yksipuolisia ja yksivärisiä. Onneksi eivät ole, vaikka eihän kyllä ole käynyt selville, millaisia haluaisit niiden olevan!
Oikeasti minulla on sanottavanani vain, että tällainen perustelu ei ole perustelu. Tämä logiikka ei ole logiikkaa.
En todellakaan ole missään esittänyt mitään yksipuolista tai yksiväristä. En myöskään tyhmänä ihmisenä pysty ymmärtämään miksi asiat "onneksi eivät ole" yksipuolisia ja yksivärisiä.
Omistuskirjoituksia koskeva kappale sisälsi samanlaisen häränpyllyn. Asia kääntyi ylösalaisin, ensimmäinen ja viimeinen lause kappaleessa kumosivat toisensa.
En kritisoi "toisen saamien lahjojen mainintaa", vaan sitä ala-arvoista ajattelua, jota kirjoittelijan teksti edustaa ja joka hyvin esimerkillisesti tuli ilmi tuossa leimaamistarpeessa ja pätevöitymisessä omistuskirjoituksilla.
Sinun kannattaisi ensin opetella lukemaan. Ajattelemaan opetteleminen on mahdollista vasta sen jälkeen.
En sano etteikö se olisi vaikeaa. Enkä jää odottelemaan.
Surffailin noilla poliittisilla saiteilla pitkään. Kepun saitti oli suosikkini, kun siellä oli niin kliffaa, kun kepulaisten jutut siellä olivat niin poskettomia. Nuo ajattelun kultahelmet saivat minut viskomaan sekaan runonpätkiä (minä diggaan runoutta), enimmäkseen Omar Khaijamia, jolta löytyy sopiva joka tilanteeseen.
Luulen törmänneeni tuolla Kepun saitilla Sinuunkin, missä käytät tiettyä vakionimimerkkiä. Ainakin staili on sama. Sinulla on siis tieto syntymälahjana omassa päässäsi ja muut, jotka kokemustensa, näkemänsä ja ajattelunsa perusteella ovat päätyneet näkemään asiat moninaisempina, useammista näkökulmista, ovat Sinusta epävarmuuksissaan naurettavia. Varmaan tiedät olevasi viisas ja oikeassa.
Uskon lahjoittaneeni Sinulle jonkun runon ennenkin, mutta täällä esittämäsi perusteella tulee mieleeni taas sopiva pätkä:
"Tiedonpuussa asuu kyy.
Joka sitä lähestyy,
ikuisesti onneton epäilyksen uhri on.
Autuas, ken omin päin
elää, kuolee lailla täin!"
(Lauri Viita: Tiedon puu)
>>Oletko todella niin tyhmä, että et ymmärrä sitä, että asiat eivät ole sinun näkemiäsi yksipuolisia ja yksivärisiä. Onneksi eivät ole, vaikka eihän kyllä ole käynyt selville, millaisia haluaisit niiden olevan!
tietävän että se on "diggaan runoudesta", ei runoutta.
Luulo ei näköjään ole tiedon väärti. Kiitos kuitenkin. Lauri Viita, omnipotentissa grandiösiteetissään, ja hulluuden rajamailta, on yksi suosikeistani.
On joka miehen järki
kuin nuppineulan kärki
Jos vain jostain
tyynyn saisi
mihin neula uppoaisi.
Muistinvaraisesti.
Joskus on osuvampaa kirjoittaa tahallaan väärin kuin oikein.
Kuulepa landelainen: JOKAINEN STADILAINEN TIETÄÄ, että digata-slangiverbin objekti ei ole partitiivinen!!! Digata-verbin objekti on samassa muodossa kuin arvostaa-verbin, ei niin kuin pitää-verbin. Digata ei ole muunnos ruotsin tycka- eikä englannin dig- verbeistä! Kantasanaa en tiedä, mutta syntyperäisenä stadilaisena ja 60-vuotta stadin kieltä puhuneena minä kyllä tiedän, miten mitkin sanat taipuvat ja miten niitä käytetään. Älä siis pyri opettamaan minua tässä, sinulla ei ole siihen yhtään parempia edellytyksiä kuin "historian harrastajan" opettamiseen hänen käsittelemissään asioissa.
Tuolla runollasi tavoittelit Lauri Viidan runoa viisaat, mikä kuuluu näin:
"Kuin nuppineulan kärki
on joka miehen järki -
Kunhan vain sen tyynyn saisi,
johon neula uppoaisi."
Kyllä se sopii minulle. Sinä et vain ole se tyynyt, ilmeisesti.
Tämä sopii meille molemmille siksi, että Sinä varmaan kuulut tuohon ensin mainittuun ihmisryhmään, minä tyydyn jäämään toiseen:
"Sain elon tiellä ihmisiä monta tuttavaksi,
mut onnellisia näin lajia vain kaksi:
oli toinen tarkoin selvillä hyvästä ja pahasta,
ja toinen niistä hullua ei tullut hurskaammaksi."
Melkoinen asiantuntija. Jos sinä leimaat ne ihmiset, jotka ovat kanssasi toistä mieltä, joko antisemitisteiksi tai tyhmiksi, niin se ei todellakaan nosta sinun kirjoituksen arvoa minun silmissäni kovinkaan korkealle.
Historiaa voidaan aina tutkia ja hutkia ja olla montaa mieltä. Ikinä sinä eikä kukaan muukaan tule löytämään täysin oikeaa ja rehellistä historiaa mistään asiasta, koska sellaista absoluuttista käsitettä ei ole edes olemassa.
Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että varsinkaan Israelin viimeisen 10 vuoden arabipolitiikka ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta vaan päinvastoin halveksuntaa.
"Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että varsinkaan Israelin viimeisen 10 vuoden arabipolitiikka ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta vaan päinvastoin halveksuntaa."
Mutta ensisijaisesti viattomia israelilaissiviilejä kohteenaan pitävät itsemurhaterroristit saavat varauksettoman kunnioituksesi.
Vai?
koska asioista selvää ottamalla voisit joutua muuttamaan mielipiteitäsi.Eihän se sellainen sovi...eihän
Noita ja hänen kattilansa.
Kolumni 22.10.2003
Vastoin aikaisempia lupauksiani en vieläkään ehdi puuttua sen koommin Osama bin Ladenin kuin Saddam Husseininkaan liittyviin kuvioihin, sillä Lähi-idän muut tapahtumat, etunenässä Israeliin, PA:in ja Jasser Arafatiin liittyvät edesottamukset ansaitsevat tarkempaa pohdiskelua kuin em veijareiden olinpaikka ja aikaansaannokset.
Kuten usealle aikaansa seuraavalle lukijalle on jo käynyt selväksikin, niin Tiekarttana tunnettu epätoivoinen ”rauhanaloite” on jo päätynyt umpikujaan. Suurin odotuksin, puhein ja vakuutteluin aikaansaatu, jo allekirjoitettunakin mitätön, ns Agaban sopimus lienee jo realistisesti kuollut ja kuopattu, ja vain optimistisimmat ja poliittisia irtopisteitä etsiskelevät pitävät sitä vielä puheissaan ja toiveissaan esillä. Tosiasia on kuitenkin että Lähi-idässä ja juuri tässäkin tapauksessa PA:n hallinnossa ei voi tehdä mitään ilman Jasser Arafatin suostumusta ja sen myötä finanssioimista.
Lähi-idän noidankattilaa hämmentääkin edelleen pelkällä läsnäolollaan alueen ja sen nykyhistorian merkittävin noita pitäen ruudullista kaffijaa päässaan ja harteillaan, aikaansaaden epätoivoiselle kansalleen edelleenkin tarpeettomia kärsimyksiä ja menetyksiä ihmishenkien, kotien ja tuhoutuneen infrastruktuurin muodossa. Itselleen Arafat ei suinkaan aiheuta tappioita. Hän on kääräissyt taskuihinsa melkoisen omaisuuden niistä ulkopuolisen maailman humanitääriseen apuua suunnatuista lahjoitusvaroista jotka ovat tarkoitetut nimenomaan ja vain palestiinalaisten elinolojen parantamiseksi. Niinpä IMF – International Monetary Fund, siis Kansainvälinen Valuuttarahasto onkin viime syyskuussa peräänkuuluttanut suuria kadonneita rahasummia ja jäljittänyt niistä noin 900 miljoonaa Usdollaria 69 eri yrityksen tai yhteisön tileille, joista kaikkiin on vain Jasser Arafatilla käyttöoikeus. Hänen henkilökohtaisen ”laillisen” omaisuutensa arvo on Forbesin mukaan vain noin 300 miljoonaa Usdollaria, mutta kun siihen lasketaan mukaan em 900 miljoonaa niin Kuwaitissa toimineen ex- insinöörin eläkekertymä onkin jo 1,2 miljardia Usdollaria. Insinöörit tuntuvat olevan hyväpalkkaista väkeä.
Arafatin lähipiiri on sekin erittäin varakasta väkeä. Lähes koko epävirallinen hallintoporras koostuu monimiljoonääreistä joita tuntuu vähemmin kiinnostavan se miten itse kansa voi ja elää, kuin se miten omat taskut saadaan täytettyä. No, eihän tässä ollut suuriakaan uutisia, olen näistä maininnut lähes jokaisessa kirjassanikin, mutta suurta mediatietoisuuden kynnystä eivät ne ole ylittäneet.
Sitten ajankohtaisiin asioihin. Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet verisiä ja julmia. Itsemurhaiskut ovat seuranneet toisiaan, sala-ampujat ovat ampuneet ja surmanneet kaikkea mikä liikkuu, pommit ovat räjähdelleet ja kostoiskut seuranneet toisiaan. Sadat viattomat ovat saaneet surmansa, tuhannet vammautuneet, koteja on tuhoutunut ja veristä kostoa vannottu. Toisen intifadan sato on ollut karmeaa luettavaa. Kuluneen kolmen vuoden ja kuukauden aikana Israelia vastaan on tehty yli 19150 terrori-iskua, niissä on kuollut lähes 900 ihmistä, haavoittunut tai vammautunut noin 6000. Palestiinalaisten kohdalla luvut ovat vieläkin synkempiä. 2500 kuollutta, 15000 loukkaantunutta ja satoja koteja tuhottu aikaansaaden tuhansia kodittomia. Suomalainen mediavälitys näkee kaikessa pääsääntöisesti syylliseksi Israelin ja sen ylimitoitetut otteet. Palestiinalaiset tuntuvat saavan lähes aina sympatiaa huolimatta siitä että juuri heidän toimiensa seurauksina Israel on joutunut käyttämään kovia otteita. Valheellinen informaatio rehoittaa niin PA:n mediassa kuin arabimediassa laajemminkin. Lapsia kehoitetaan etsimään marttyyriutta, sitä opetetaan kouluissa, moskeijoissa ja siihenn kannustetaan yliopistoissa. Palestiinalainen virallinen kartta ei vieläkään tunnusta Israel nimistä valtiota, ei Tel Aviv nimistä kaupunkia, ei Eilatia eikä useita muitakaan israelilaisia kaupunkeja. Golanin ylänköalueen samainen virallinen kartta on luovuttanut Syyrialle, ja kun arabimedia puhuu Jerusalemista se mainitsee sen Occupied Jerusalem – eli miehitetty Jerusalem nimellä. Israelilaisista käytetään nimitystä ”sionistinen miehittäjä” ja maasta, siis Israelin virallisesta valtiosta nimitystä ”miehitetty Palestiina.” Tee siinä sitten jotakin rakentavaa rauhaa sellaisten oppisuuntien kannattajien kanssa. Kun vielä moskeijoissa viikottain julistetaan juutalaisten olevan Allahin ikuisesti kiroamia apinoiden ja sikojen jälkeläisiä, eivät tulevaisuuden näkymät ole suinkaan ruusuisia kummallekaan osapuolelle eikä seuraava palestiinalaissukupolvi ole suinkaan kasvatettu etsimään rauhaa vaan tuhoamaan juutalaisvaltio hinnalla ja keinolla millä hyvänsä.
Lähes välittömästi Agaban sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen IDF – Israelin Puolustusvoimat, vetäytyi Gazan kaistalta ja Rafahista, alueen merkittävästä rajakaupungista, hyvän tahdon eleenä ja tarkoituksena antaa palestiinalaishallinnolle tilaisuus osoittaa pyrkimyksensä estää salakuljetus, lakkauttaa terrorismi ja takavarikoida ase- ja ammusvarikot joita alueella on runsain mitoin. Tulos oli kuitenkin aivan päinvastainen. Kesäkuu-elokuu välisenä aikana salakuljetus moninkertaistui, Egyptin puolelta kaivettiin tunneleita ennätystahtiin, Libanonista El Arishiin suuntautunut ase – ja räjähdekuljetus moninkertaistui sekin. Hamas, Jihad ja Al Fatah saivat vihdoinkin kauan kaipaamiansa lyhyen kantaman ohjuksia, SAM-ohjuksia (lentokoneita vastaan), panssarintorjunta – ohjuksia sekä tonnikaupalla C 4 muoviräjähdettä ja uutta kiinalaisperuista muoviräjähdettäkin tehokkaampaa pommminvalmistusainetta. Tulokset alkoivat nekin näkyä vielä ns tulitauon eli hudnan aikana. Niinpä IDF oli pakoitettu menemään takaisin Rafahiin ja Gazaan, etsimään ja tuhoamaan sitä mihin palestiinalaishallinto oli lupautunut mutta johon Arafat ei antanut sen koommin lupaa kuin mahdollisuuttakaan. Pelkästään kuluneen vuoden aikana IDF on tuhonnut 40 tällaista tunnelia ja niiden pääteasemina toimineet asunnot. Se että asunnoissa olleita ihmisiä on näissä tuhoamisoperaatioissa sekä kuollut, haavoittunut että menettänyt asuntonsa, on saanut jälleen kaiken ymmärtävän media takajaloilleen. Amnesty International on sekin ottanut jälleen esiin vanhat sotarikos ja ihmisyysrikoslausunnot.
Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen. Ensinnäkin PA vuokraa näitä tunnelien päätepisteitä, asuntoja 1000 Usdollarin kuukausivuokraa vastaan. Mikäli asunto tuhoutuu PA on sitoutunut rakaentaan tai hankkimaan vastaavan tilalle korvauksetta. Tuhat dollari/kk on melkoinen tulo Gazan kaistalla ja halukkaita onkin jonotuslistalla pitkä rivi.
Kuka kaiken takana? Kukapas muu kuin Jasser Maaton ja hänen klaaninsa. Gazan kaistaa hallinnoi tosin Arafatin käskyläinen, Sema Dana klaanin keulakuva 42-vuotias Jemal Sema Dana, mafioson tavoin ja klaaninsa iskuryhmien turvin. Jemal Sema Dana ansaitsee hieman tarkempaa huomiota sillä juuri hänen ryhmänsä oli parisen viikkoa sitten tapahtuneen tienvarsipommin takana, pommin joka surmasi myös USA:n kansalaisia.
Sema Danan klaani on Gazan suurin, voimakkain ja merkittävin. Sen päämajat ovat Rafahissa ja Deir al-Balahissa ja niistä käsin klaani on soluttautunut Jordaniaan, Syyriaan, Libanoniin, Kyprokselle ja Egyptiin. Toiminta koostuu alkoholin ja tupakan salakuljetuksesta, laajasta väärennösbisneksestä, asekaupasta, huumekaupasta, prostituutiosta ja ihmisten salakuljetuksesta. Keulakuvakseen klaani on perustanut ryhmittymän joka kantaa nimeä Popular Resistance Committee eli Kansan Vastarintakomitea ja joka myös ilmottautui em pommi-iskunkin tekijäksi. Jemal Sema Dana on upporikas palestiinalainen mafiajohtaja. Hän saa suoraan avustusta Arafatilta vuosittain 85 miljoonaa dollaria ja pitää vastalahjana Gazan kaistan palestiinalaisia kurissa. Hänellä on myös Gazan verotusoikeus ja klaani kokoaa 15%:n pakkoveroa kaikilta työssäkäyviltä, palkkaa ansaitsevilta ja kauppiailta. Klaanilla on tiivis yhteys Hamasiin, Islamilaiseen Jihadiin, Al Fatahiin, Al Aqsan Marttyyrien Prikaatiin, Tanzimiin sekä Hisbollahiin ja lähes kaikki salakuljetus tapahtuukin yhteistyössä klaanin ja jonkin em järjestön kanssa. Korruptiota käytetään voitelemaan tullimiehiä ja paikallista poliisia joilla ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuuksia vastarintaan Sema Danan klaania kohtaan, eikä juuri haluakaan sellaiseen.
Klaani on myös täydellisessä vastuussa tunnelioperaatioista. Se ansaitsee niillä muhkeita tuloja sillä
aseet ja räjähteen PA:lle ovat vain osa tunneleiden kautta tapahtuvasta salkuljetusbisneksestä. Huumeet, alkoholi, tupakka ja ihmiset muodostavat suuremman osan kuin Arafatille toimitettavat aseet ja räjähteet. Siksi tunneleiden hyvinvointi onkin klaanin toiminnalle tavattoman tärkeää.
Tunneleita kaivettiin alkuvuosina, siis 80-luvulla, käsin mutta se osoittautui liian hitaaksi ja vaaralliseksi. Alueen maapohja on hiekkaperäistä ja pohjavedet ovat usein vain 10-15 metrin syvyydessä joten käsin kaivaminen ja maa-aineen poiskuljettaminen oli erittäin vaikeaa ja työlästä.
Niinpä hankittiin avuksi konevoimaa ja tarkoitukseen löytyikin öljy- ja vesijohtokanavien kaivamiseen kehitetty laite, lempinimeltään Mole – Myyrä. Laite on sikäli erikoinen että se kaivaa noin metrin halkaisijaltaan olevaa tunnelia ja käyttää hyväkseen poistettavaa maa-ainesta. Laite kiskoo perässään kahta putkea joissa toisessa on vettä ja toisessa nopeasti kovettuvaa sementtiainesta. Samantyyppistä kuin käytetään vedenalaisissa valuissa. Poistohiekasta Myyrä erottaa tarpeellisen määrän hiekkaa ja tavallaan valaa itselleen putkea kulkiessaan eteenpäin. Loput poistomaasta kuljetetaan lavetilla tunnelin alkupäähän. Myyrä kykenee operoimaan vain hiekkaperäisessä maassa mutta lähes kuinka syvällä tahansa ja niinpä ovelat palestiinalaiset olivat kaivauttaneet lähelle pintää 8-10 metrin syvyyteen valetunneleita aina kaksi toisiaan lähelle ja niiden alle noin 25 metrin syvyyteen varsinaisen kuljetustunnelin. IDF meni tähän halpaan useita kymmeniä kertoja mutta kun salakuljetus aina vain jatkui vaikka kaikki kaikuluodatut tunnelit olivat tuhottu, niin he pyysivär apua amerikkalaisilta jotka Myyrän olivat alkujaan kehittäneetkin.
Heinäkuussa Gazaan saapui ryhmä amerikkalaisia insinööreja sekä CIA:n agentteja. Heillä oli mukanaan tehokkaammat laitteet joilla syvimmätkin tunnelit saatiin paikannettua ja niinpä IDF aloitti kolme viikkoa sitten uudet operaatiot ja tuhosi kolme päätunnelia ja 15-20 rakennusta Rafahissa. Jälleen kansainvälinen media ja ihmisoikeusjärjestöt nostivat valtaisan haloon. Jopa YK:n tasolla asiaa ehdotettiin vietäväksi yleiskokoukseen pohdittavaksi. Suurimmat menetykset koki kuitenkin Sema Danan klaani ja Arafat, joilta kummaltakin tuhoutui erä tuottavimmista kanavista joiden kautta oltiin vuosikausia kuljetettu kaikkea mitä niinsanotuissa sopimuksissa Israelin kanssa oli kielletty. Vanhin tunneli on jo vuodelta 1994 eli Oslon kuuluisan rauhansopimuksen jälkeen, saman sopimuksen jonka perusteella Norjan Nobel-komitea, ilmeisesti hetkellisessä mielenhäiriössä, antoi rauhanpalkinnon myös Jasser Arafatille. Tunneleiden tuhouduttua IDF sieppasi vangiksi Sema Danan ja PA:n tunneliexpertin, PLO:n pioneerijoukkojen everstiluutnantin Ahmed Tubaisin, joka auliisti vahvisti tunneleiden tekemiseen liittyvää tietoutta. Hän oli myös edellisen palestiinalaishallinnon Gazan turvallisuuspäällikön Mohammed Dahlanin luottomies, Dahlan puolestaan on Arafatin ”likaisten asioiden”, (tuskin miehellä muunlaisia onkaan) hoitaja.
Arafat oli useasti, mutkien kautta, varoittanut amerikkalaisia sekaantumasta Gazan alueen asioihin ja nyt kun sellainen oli kuitenkin tapahtunut ja hänelle varsin tuhoisasti, hän määräsi Sema Danan klaanin kostamaan jenkeille. Niinpä asetettiin useita tienvarsipommeja ja odotettiin sopivaa hetkeä jolloin riitävän monta ja merkittävää amerikkalaista olisi samassa autossa. Muutamaa kilometriä ennen kohtalokasta tapahtumaa, kontrolliasemalla, kaksi autoa vaihtoa saattueessa paikkaa ja niin amerikkalaisryhmän johtaja säilyi hengissä mutta useita turvamiehiä kuoli hänen edeltään.
Miksi siis Lähi-idän noidankattilan pahin hämmentäjä Jasser Arafat, oikealta nimeltään Muhammadu ab-di Rauufi eQuwayhi el-Husayni, tuttavallisimmin vain Abu Ammar, on edelleenkin vallan kahvassa eikä häntä ole eliminoitu vaikka siihen on Israelin hallituksen päätöskin olemassa. USA:n kansalaisten menehdyttyä pommi-iskussa, siihen tuskin reagoitaisiin kovin voimakkaasti Valkoisen Talon taholtakaan. Kysymys on kuitenkin monimutkaisempi sillä väkivaltaisesti kuollut Arafat olisi välittömästi islamilaisen maailman marttyyri. Hänen eliminoimisensa nostattaisi sunnattoman vastalause ja väkivalta-aallon muslimien keskuudessa. Mikäli hänet siirretään johonkin toiseen islamilaiseen valtioon niin takuuvarmasti mies olisi suosituin puhujavieras kaikissa mahdollisissa mediayhteyksissä ja jopa kansainvälisellä ja diplomaatitasolla. Hänellä olisi mahdollisuus esteettä levittää omaa totuuden nimellä kulkevaa valhettaan ja israelinvastaista propagandaansa missä vain sattuisi huvittamaan. Niinpä kumpikaan em vaihtoehdoista ei tunnu israelilaisittain sopivalta. Sharonin hallitus on päättänyt pitää miehen nöyryyttävässä kotiarestissa ja pitää ilmeisesti peukkuja pystyssä jotta aika tai jokin muu sopiva tapahtumasarja teksi työn heidän puolestaan.
Pekka Sartola
ottanut asioista aivan yhtä paljon selvää kuin täällä muutkin. Katsoitko Maailmannäyttämöllä -ohjelmaa yleltä? Siinä oli sinulle tarinaa Israelin tavasta kohdella palestiinalaisia.
...katsaus mutta mutta:
"Olen varma, että kukaan tuohon historiaan perehtynyt ajatteleva ja tunteva ihminen ei puhu siten, kuin monet täällä näkyvät puhuvan, ellei hän ole periaatteellinen antisemiitti."
Miksi osa israelilaisistakin vastustaa nykyhallituksen politiikkaa? Ovatko he antisemiittejä?
Historiallinen myötätunto ei anna oikeutta tehdä mitä tahansa, EI KUMMALLAKAAN puolella!
Varmaan otsikkokirjoittaja osaa puolustaa itse itseään, mutta sinulle "Mitä!" sanoisin , että avauskirjoittaja kirjoitti:"...siten, kuin monet täällä näkyvät puhuvan..."
Huomasitko sanan "monet"?
Olen lukenut täällä lähes jokaisen Lähi-idän kriisiä käsittelevän tekstin noin kahden viime vuoden aikana, ja luulen tietäväni, minkä tyyppisiä kirjoittajia tuolla monet-sanalla tarkoitetaan.
Vähemmistö Israelia arvostelevista kirjoittajista osaa ottaa kriisin molemmat osapuolet kutakuinkin tasapuolisesti huomioon, kuten pitäisikin tehdä näin vaikean ongelman kohdalla.
Valitettavan monet, siis: monet, ovatkin sitten täysin yksipuolisia Israel-vastaisia kirjoittajia, joiden tekstit keskittyvät pelkästään juutalaisten tekemiin toimiin, ei vahingossakaan palestiinalaisten tekemiin terroritekoihin.
Se on minunkin mielestäni jo hyvin lähellä antisemitismia, ellei se jo ole sitä, ja jotkut pahimmillaan ovat olleet selvää rasismia.
Tietääkseni kukaan Israelia täällä puolustanut ei ole sanonut, että historiaan perustuva myötätunto antaisi oikeutta tehdä mitä tahansa, kummallakaan puolella.
Oma kirjoituksesi ei myöskään sananpuolikkaallakaan mainitse palestiinalaisia , vaikka nimeät Israelin nykyhallituksen politiikan vastustuksen.
Miksi näin?
kysymyksen. Toistan sen vielä:
Miksi osa israelilaisistakin vastustaa nykyhallituksen politiikkaa? Ovatko he antisemiittejä?
Tähän kysymykseen ei tarvitse liittää palestiinalaisia.
aseistakieltäytyminen on mielenkiintoinen ja toivoa herättävä ilmiö.
raukkamaiset itsemurhaiskujen tekijät heittäisivät pommivyönsä mereen. Se vasta olisi toivoa herättävä ilmiö.
Tuskin kukaan järkevä ihminen kannattaa silmitöntä viattomien siviilien murhaamista.
Palestiinasta ja palestiinalaisista ei saa näköjään puhua.Kirjoituksen Palestiinalaisista on tabu näköjään.Israelia saa kuitenkin haukkua minkä ehtii.
Kuka kieltää palestiinalaisista puhumisen ja mikä tabu se nyt on? Kysymys oli tällä kertaa siitä että aika suuri osa israelilaisistakin vastustaa hallituksensa nykypolitiikkaa...Niinkuin suuri osa palestiinalaisistakin vastustaa itsemurhaiskuja.
Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.
Vastaa sinäkin nyt kysymykseen, onko israelilainen Israelin hallituksen politiikkaa vastustava antisemiitti?
tosiaan vakavalla naamalla väittää, ettei Israel tapa viattomia siviilejä???
palestiinalaisterroristeja etsiessään Israelin sotilaat surmaavat vahingossa myös palestiinalaissiviilejä. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että terroristit käyttävät suojakilpenään oman puolen naisia ja lapsia eli he piiloutuvat naisten hameiden alle suunnittelemaan järkyttäviä murhatöitään.
Tämä osoittaa karkeaa piittaamattomuutta ihmishengestä yleensä. Sekä omien että vieraiden.
Sen sijaan palestiinalaisterroristien ensisijaisena kohteena ovat VIATTOMAT SIVIILIT (mm. naiset ja lapset).
Onko eroa?
Toimin vv. 94-95 YK-tehtävissä Israelin pohjoisessa arabinaapurivaltiossa. Lomillani asuin Israelissa, josta lomailin ympäristövaltioissa.
Lähdin alueelle vailla ennakkoasetelmia omassa mielessäni. Olin alueen historiasta tietoinen ja oikeastaan juuri tätä taustaa vasten tehtävässä määriteltyä puolueettomuutta oli helppo kunnioittaa.
Tehtäväni luonteesta johtuen olin päivittäin tekemisissä paikallisen siviiliväestön kanssa ja pääsin "sisään" heidän ajatusmalliinsa.
Kysymys siviilien tappamisesta on asiasta tietävälle selvä. Molemmat tekevät sitä: palestiinalaiset räjäyttämällä koululapsia täynnä olevan bussin, israelilaiset ampumalla aikuisten lapsista(!) masinoimaan kivittäjäryppääseen. Noudattelevat samaa metodia Hisbollahin kanssa - raketit liikkeelle kohti vihollisen asemia YK-aseman muurin vierestä ja sen jälkeen kauhea julkista polemiikkia omaksi eduksi kun IDF/SLA tulittaa YK-asemia. Veikkaisin että Suomessakin asiaa kommentoineet liinavaatehuoneiden ritarikunnan jäsenet tekisivät temput jos 10-15 vuotias tulisi tappoaikeissa kohti. Käivärät tietävät mistä on kyse.
Tulitaukojen jälkeisten ensi-iskujen määrä kertonee myös omaa tarinaansa siitä kumpaa rauha ei kiinnosta. Kumpi on tässä tilanteessa suurempi roisto??
Muurin rakentamista kritisoivat voisivat huomioida mahdollisen itsemurhaiskujen vähenemisen ja seurannaisena kostoiskujen määrän putoamisen - askel rauhaan...?
Tähän johtaa tilanne jossa oman elämänsä rakentamisen sijaan kylvetään tuhoa ja kasvatetaan lapset vauvasta asti vihaamaan Israelin valtiota ja sen kansaa!
Olen päätynyt tukemaan täysin Israelia(juut. & arab.) kokemusteni perusteella. En perusta mielipidettäni suurvaltapoliittisiin kysymyksiin vaan siihen, että teoillaan palestiinalaiset osoittavat olevansa epäkypsiä elämään rauhassa israelilaisten rinnalla.
Kannattaa lähteä käymään alueella, täältä on helppo tehdä johtopäätöksiä median(vrt. "Israelin joukot tappoivat palestiinalaisia!" - pommi-iskuissa kuolleet "saivat surmansa") johdattelevan uutisoinnin perusteella.
Shalom
jäiköhän hitleriltä jotakin kesken...