olenko minä

Suhteeni alussa oli hellyyttä kaikenlaista ihan mielettömästi. Tänä päivänä ihan arkinen seksi on mulle todella ahdistavaa. Siis meinaan saada ihan paniikkikohtauksen kun ajattelenkin. Haluaisin kosketusta, joka olisi "vain" kosketusta eikä mitenkään seksuaalista. Miehelläni kuitenkin on aina tapana koskettaa esim. rintoihin tai haaroihin...vaikka pyydän vatsaani kutittamaan niin kädet ajautuu saman tien ylemmäs...tai alemmas. Enkä tiedä johtuuko se tästä, mutta olen pikkuhiljaa ärsyyntynyt tuohon pelkkään intiimien paikkojen kosketteluun, etten tahdo seksiä tai mitään siihen liittyvää enää lainkaan. Syytän aina itseäni kaikesta, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että olisiko asia niin että mun feminiinistä puoltani ja tavallista hellyyden kaipuutani ei ole tyydytetty ja sen vuoksi juttu alkaa leviään käsiin ihan totaalisesti?????????????????????????????????????????????????????
5706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monelle miehelle nainen on pari rintoja ja haaroväli - niin ja tietysti keittäjä sekä siivooja.

Pane mies testiin. Aina kun hän kyselee vaikkapa ruokaa tai puhtaita sukkia, kouri heti miehen haaroväliä ja kuiskaile: "Mitä niistä. Mä oon ottanut sut tämän takia. Naidaan nyt heti." Kun sitten käy niin huonosti, että mies ei halua/kykene, näytä todella pettynyttä naamaa äläkä koske häneen pitkään aikaan. Hellyys pois ja sikaseksiä tilalle.

Äänestä
  • toi muutes tepsii..olen joskus kokeillut kun käy oikeen vituttaa pelkkä naiminen..onhan se aika ilkeetä mutta toimii..mieheltä häipyy halut sen siljan tien..

    Äänestä

Minulle kävi samoin, aloin tuntea oloni niin seksiobjektiksi, että kaikki halut lähtivät.

Äänestä

Ikävä, että aina vain tuo sama jatkuu..
Tapasin ihastuttavan aikuisen miehen. Kaikki
muu "suhteessamme" on kohdallaan, mutta tuo
hyväilyn taito puuttuu kokonaan.
Tuolla jos millä saa naisen "kylmäksi"...
Tuossa on keskustelullakin kait rajansa...
puhun 50-vuotiaasta...
Miten sen niin kauniisti ja rakentavasti osaisin puhua??? Miten miehen "itsetunto" kestää, jos
kaiken saa alusta opetella???

Äänestä

että tämä on aika iso syy naisten haluttomuuteen.
Nainen ei halua tuntea olevansa pelkkä panopuu.
Nainen tarvitsee TODELLA PALJON seksitöntä hyvänä pitoa! Vain harva mies osaa tai edes tajuaa tämän asian tärkeyden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ristiriitainen kirjoitti:

Suhteeni alussa oli hellyyttä kaikenlaista ihan mielettömästi. Tänä päivänä ihan arkinen seksi on mulle todella ahdistavaa. Siis meinaan saada ihan paniikkikohtauksen kun ajattelenkin. Haluaisin kosketusta, joka olisi "vain" kosketusta eikä mitenkään seksuaalista. Miehelläni kuitenkin on aina tapana koskettaa esim. rintoihin tai haaroihin...vaikka pyydän vatsaani kutittamaan niin kädet ajautuu saman tien ylemmäs...tai alemmas. Enkä tiedä johtuuko se tästä, mutta olen pikkuhiljaa ärsyyntynyt tuohon pelkkään intiimien paikkojen kosketteluun, etten tahdo seksiä tai mitään siihen liittyvää enää lainkaan. Syytän aina itseäni kaikesta, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että olisiko asia niin että mun feminiinistä puoltani ja tavallista hellyyden kaipuutani ei ole tyydytetty ja sen vuoksi juttu alkaa leviään käsiin ihan totaalisesti?????????????????????????????????????????????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu