mielipiteenne?

En tiedä teenkö kärpäsestä härkäsen vai onkohan minulla aihetta olla loukkaantunut. Siksi kirjoitan tänne ja kysyn mielipidettänne.

Tänään on nimittäin minun ja poikaystäväni seurustelun vuosipäivä. Ajattelin aikaisemmin, että tekisimme tänään jotain yhdessä. Mainitsinkin hänelle toiveestani. En odotanut välttämättä mitään kovin speciaalia: mulle olis oikein hyvin riittänyt se, et olisimme vain viettäneet tavallista lauantai-iltaa yhdessä kotona. Niin ei kuitenkaan käynyt sillä poikaystäväni ilmoitti jo alkuviikosta menevänsä tänä iltana eräisiin bileisiin ja niinhän menikin.

Tiedän että päiviä tulee ja menee ja tämä on vain yksi niistä. Onhan meillä aikaa olla yhdessä eikä tämä yksi ilta niin merkittävä ole. Kuitenkin minusta tuntuu pahalta.

En ole kovinkaan kahlitseva poikaystävääni kohtaan, kertaakaan en ole kieltänyt poikaystävääni menemästä, minne hän on halunnut mennä. Ei minusta minulla sellaista oikeutta olisikaan. En nytkään sanonut suoraan, etten halua hänen menevän. Hänen on oltava minun kanssani omasta tahdostaan, ei velvollisuudesta. En ole sanallakaan maininnut vuosipäivästämme sen jälkeen kun hän kertoi bileistään.

Ehkä tämä vuosipäiväjuttu on sellainen asia, joka merkitsee naisille enemmän kuin miehille. Vai mitä mieltä olette?

Taidan mennä korkkaamaan viinipullon tämän juhlan kunniaksi ja vetää itkunhuuruiset kännit.
121270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En suosittele kännäämään murheeseen vaan ajattelemaan - ja tosi tiukasti. Haluatko jatkossakin elää ihmisen kanssa, jonka arvot ovat ERILAISET kuin sinulla? Jos hän ei nyt arvosta vuosipäivää, mitä luulet hänen tekevän viiden vuoden kuluttua? Toisenlaisiakin miehiä on. Aiotko tyytyä tähän?

Äänestä

ihmettelen suuresti poikaystäväsi käytöstä---!! musta tollanen päivä luulis olevan sen verran tärkeä, että kavereiden bileet olis voinu miekkonen jättää väliin. et vaikuta kuitenkaan kahlitsevalta tyypiltä poikakaveriasi kohtaan, joten sitä suuremmalla syyllä. kyllä tollanen olis muakin loukannu ja varmaankin suurinta osaa kauniimmasta sukupuolesta...jos kundi ei arvosta sua tarpeeksi (tarkotan siis muissakin jutuissa!!), ni eikun pihalle!! maailma on miehiä täynnä-----kusipäitä ei tarvi kattella!!! tsemppiä sulle!!

Äänestä

Saatat tehdä kärpäsestä härkäsen... Saattaa olla ettei miehet ota vuosipäiviä, ainakaan seurustelun vuosipäivää vakavasti. Joku hääpäivä saattaa olla erijuttu mutta en minä edes muista koska olen naisystäväni kanssa aloittanut seurustelun.

Sinä olisit voinut tehdä miehellesi selväksi että suhtaudut vakavasti tähän "vuosipäivään" ja se päivä on sinulle tärkeä. Vasta sen jälkeinen miehesi käytös kertoo kuinka tärkeänä hän sinua pitää. Eli mielestäni vielä ei ole tapahtunut mitään väärää tai sellaista että miehesi olisi jollaintavalla "paha".

Äänestä

mun mielestä kannattais olla suorapuheisempi ja tuoda näkökantoja esille..voi olla että miehes aattelee että teidän suhde on sellainen että sä et välitä tuollaisista päivistä ja että on aivan sama meneekö se sinne bileisiin tai ei..eli kommunikaatio-ongelma taas kyseessä..jos jokin ottaa päähän kannattaa ihan kertoa se suoraan ja hapuilematta..ettei sitten harmita itseään jälkeenpäin.itse kun en aina saa sanottua suoraan kaikkea,sellaista henkistä itsemurhaahan se on jos hieman liioitellaan..=)
olen huomannut että siitä on vaan haittaa itselle kuin toiselle..yritän tässä muuttaa tapojani!=)

Äänestä

Tyttönen!

Reagoin tähän nyt aika vahvasti, sillä meillä oli myös eilen ensimmäinen vuosipäivä poikaystäväni kanssa. Hän halusi välttämättä että lähtisimme syömään vähän hienompaan ravintolaan ja juhlistamaan tätä iltaa, vaikka siihen ei olisi oikeasti varaa ollutkaan. Syödään kaurapuuroa loppukuu, mutta tuon illan muisto oli sen arvoinen!

Jos hän olisi suhtautunut päivään samalla lailla kuin sinun miehesi, olisin vetänyt herneet nenään ja pahasti!!! Etenkin kun kyseessä on ensimmäinen vuosipäivä. Hän ei edes ottanut sinua mukaan bileisiin - ääliömäistä! Sinulla on oikeus loukkaantua tätä asiasta. Kerro hänelle suoraan mitä tunnet. Kysy, miltä hän kuvitteli sinusta tuntuvan kun jätti sinut yksin tuona tärkeänä iltana. Saat olla vihainen sillä hän käyttäytyi tökerösti. Näytä tunteesi sillä muuten hän tuskin edes tajuaa tehneensä tyhmästi. Melkoista tunteettomuutta ylipäätään että hän teki niinkuin teki. Vuosipäivä saattaa olla isompi juttu naisille, mutta sitä suuremmalla syyllä miehesi olisi pitänyt ymmärtää sen tärkeys sinulle.

Minusta seurustelusuhteessa on oikeus olla hieman omistushaluinen ja vaatia toista rajoittamaan menemisiään (järkevässä mittakaavassa). Etenkin miehillä tuo "omasta halusta" toimiminen tuntuu välillä takkuavan, jolloin pieni velvoittaminen saattaa olla paikallaan. Poikaystäväsi tuskin ilkeyttään epähuomioi sinut, mutta ei vain ymmärtänyt (miessukupuolen uskomaton sokeus!), miten tärkeää yhteinen aika (etenkin eilen!) on sinulle.Siksi sinun on painotettava sen tärkeyttä. Jos toinen ei tämänkään jälkeen ei ole valmis uhraamaan mitään ( tässä tapauksessa aikaa) parisuhteen vuoksi, on jotain pielessä.

Siis: vaadi poikaystävältäsi sellaista kohtelua kuin ansaitset!

Mukavat jatkot sinulle!

Äänestä

Voi hellanlettas että vielä "seurustelun aloittamisen vuosipäivä"??? Mulla ei ole edes hajua milloin me aloimme seurustella. Ehkä se jotain kesää oli?

Kyllä noita kissanmerkkipäiviä pystyy ilmeisesti keksimällä keksimään. Juuri tuollaiset ylenpalttiset kahlitsemisyritykset ajavat miehiä pakosalle suhteesta. Mitä seuraavaksi, miehen pitäisi aina keksiä jotain vänkää kun vietetään yhteisen kissanpennun hankkimisen vuosipäivää, yhteenmuuttamisen vuosipäivää, sinun isoäitisi veljen nimipäivää, ja ties vielä mitä?

Tule uudestaan valittamaan jos hän unohtaa syntymäpäiväsi tai hääpäivänne. Hieman suhteellisuudentajua hyvät naiset! Kiitos.

Äänestä
  • Niin, eihän ne aikuisena ole (kaikille) enää niin tärkeitä nuo tuollaiset "seurustelun aloittamis vuosipäivät", etenkään siinä vaiheessa, kun ollaan jo naimisissa.

    Luulenpa kuitenkin, että tämä "tyttönen" on nuori (teini-ikäinen), ja nuorena tuollaiset päivät ovat tärkeitä. Nuorena myös seurustelun aloittaminen on selkeämpää kuin aikuisena (ei kummallisia treffi-kuvioita, joista ei edes tiedä, milloin deittailu on muuttunut seurusteluksi, vaan usein kysytään suoraan seurustelusta). Ja pitää muutenkin muistaa, että nuorilla on hieman erilaiset murheen aiheet kuin esimerkiksi keski-ikäisillä.

    Sinulle, "tyttönen": ehkä poikaystäväsi ei todellakaan muistanut vuosipäiväänne. Jatkossa kannattaa tehdä oma mielipide selväksi tuollaisista asioista, niin kuin tuossa jo jotkut kirjoittivat. Se oli minusta outoa, että poikaystäväsi ei pyytänyt sinua mukaansa bileisiin. Oliko todellakin näin? Kyllä minusta pitäisi ainakin pyytää toista mukaan, jos itse välttämättä tahtoo mennä.

    Äänestä

Kyllä on suhde hyvällä mallilla, jos tarvii itkeä vaan sen takia, että jätkä ei oo kainalossa vuosipäivänä!
Mieti ennemminkin niitä kaikkia muita päiviä vuodesta! Jos se sun jätkä haluaa olla sun kanssa ja sun lähellä, niin varmasti merkitset sille jotain. Olis kamalaa, että jos se vaan yhtenä päivänä vuodessa tekis ihania asioita sulle...

Ei maailma siihen kaadu. Vietä vuosipäivää yksin!
Mä ainakin tiedän jo, ettei mun mies osaa oikein viettää mitään vuosipäiviä, mutta mä haluan muistaa ja kiittää sitä silloin, joten teenpä niin että ostan sille lahjan tai teen jotain kivaa sen eteen... Eiköhän siinä tyhmempikin kaveri tajua silloin, että siitä välitetään.
Taidat vaan ite kerjätä huomiota... Toki kaikki ihmiset haluaa kehuja ja hellyyttä jonkin verran, mutta et voi vaatia, että juuri yhtenä päivänä vuodessa niitä pitäisi sataa sulle...

Yks viisaus: tee muille niinkuin tahdot itsellesi tehtävän...

Älä viitti stressata noin typeristä asioista.

Äänestä
  • ostaa lahja sellaiselle kaverille, jolle lahjan antaminen ei tullut mieleenkään. Et taida tajuta, miten huonosti sinulla menee.

    Äänestä

Me emme kumpikaan muista tarkkaa päivää, jolloin aloimme virallisesti "seurustella".
Tapaamispäivä kyllä lukee jossain allakassa, mutta ei sitäkään muisteta eikä juhlita.
Ehkä sitten voi alkaa harkita, jos joskus tässä päädytään kihloihin tai naimisiin, mutta meille molemmille on tärkeintä jokapäiväinen huomiointi, ei mitkään merkkipäivät.

Äänestä

Olen reilusti yli 20-vuotias ja kyllä se minullekin merkitsee paljon se vuosipäivä. Ehkä päivä menettää merkitystään sitten kun olemme naimisissa, mutta tällöin tämä hääpäivä saa sen merkityksen minkä seurustelun vuosipäivä saa tai sitten se seurustelun vuosipäivä pysyy merkittävämpänä. Kaikki tämä riippuu teistä. Älä mene kuitenkaan olettamaan, että miesystäväsi muistaisi edes vuosipäiväänne. Sinun täytyy vain sanoa hänelle, että sinusta tämä vuosipäivä on tärkeä juhlapäivä teidän kannaltanne ja jos miehesi sinusta yhtään välittää niin kyllä hän sinua sitten muistaakin.

Muistan itse ainiaan viime vuosipäivämme, kun mies järjesti kerrankin oikein yllärin vaikka pelkkä muistaminenkin olisi riittänyt. Ei sille voi mitään mutta kyllä sen vuosipäivän muistaminen ja viettäminen vahvistaa suhdetta ja tuo siihen positiivisuutta.

Äänestä

kuulostat seuralaiselta parhaimmasta päästä, mutta eikö omakin mielipide ole tärkeä? kerta jo vuosipäivää vietetään ei suhteene ole varmastikkaan mikään "lyhyt juttu". on oikein ettei rajoita jätkän menoja mutta kyllä toisenkin mielipide pitää ottaa huomioon. on tosi ettei miehet välitä niin paljon vuosipäivistä sun muista mutta jos se sinua kiinnostaa eikä mies edes reagoi on huomautuksen paikka ihan kohdallaan! itkun huuruiset kännit on pahinta mitä voi tehdä tässä tilanteessa...ei tarvitse olla "omistavainen" miehensä suhteen mutta voi kertoa haluavansa viettää aikaa tämän kanssa juuri tänään kun on merkkipäivä.etkö voinut mennä kundin mukaan bileisiin? voitaisiinko vuosipäivä viettää uudelleen? olet TÄRKEÄ miehellesi!!eikä hän halua että olet surullinen!kyllä hän ymmärtää kunhan tuot asian ilmi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen kirjoitti:

En tiedä teenkö kärpäsestä härkäsen vai onkohan minulla aihetta olla loukkaantunut. Siksi kirjoitan tänne ja kysyn mielipidettänne.

Tänään on nimittäin minun ja poikaystäväni seurustelun vuosipäivä. Ajattelin aikaisemmin, että tekisimme tänään jotain yhdessä. Mainitsinkin hänelle toiveestani. En odotanut välttämättä mitään kovin speciaalia: mulle olis oikein hyvin riittänyt se, et olisimme vain viettäneet tavallista lauantai-iltaa yhdessä kotona. Niin ei kuitenkaan käynyt sillä poikaystäväni ilmoitti jo alkuviikosta menevänsä tänä iltana eräisiin bileisiin ja niinhän menikin.

Tiedän että päiviä tulee ja menee ja tämä on vain yksi niistä. Onhan meillä aikaa olla yhdessä eikä tämä yksi ilta niin merkittävä ole. Kuitenkin minusta tuntuu pahalta.

En ole kovinkaan kahlitseva poikaystävääni kohtaan, kertaakaan en ole kieltänyt poikaystävääni menemästä, minne hän on halunnut mennä. Ei minusta minulla sellaista oikeutta olisikaan. En nytkään sanonut suoraan, etten halua hänen menevän. Hänen on oltava minun kanssani omasta tahdostaan, ei velvollisuudesta. En ole sanallakaan maininnut vuosipäivästämme sen jälkeen kun hän kertoi bileistään.

Ehkä tämä vuosipäiväjuttu on sellainen asia, joka merkitsee naisille enemmän kuin miehille. Vai mitä mieltä olette?

Taidan mennä korkkaamaan viinipullon tämän juhlan kunniaksi ja vetää itkunhuuruiset kännit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu