Seurustelin ex-mieheni kanssa 5 vuotta ennenkuin mentiin naimisiin. Asuimme yhdessä ihan alusta asti ja kun minua kosittiin en suoraan sanottuna keksinyt yhtään hyvää syytä sanoa ei. Ehdimme olla vain muutaman kuukauden aviossa kun minulle alkoi selviämään mitä tämä "rakas" mieheni oli puuhaillut koko yhdessäolomme aikana. Karusti voisi kai sanoa että minua petettiin kaikissa mahdollisissa muodoissa ja olin vain ollut niin sinisilmäinen että uskoin kaikki valeet mitä minulle kerrottiin. Ehkä toisaalta halusinkin vain uskoa että kaikki on hyvin...
Puoli vuotta avioitumisemme jälkeen tein sitten päätökseni ja lopetin suhteen ja laitoin eron vireille hiukan myöhemmin.
Nyt tästä kaikesta on kulunut reilu vuosi ja elämäni on muuten erittäin hyvällä mallilla, mutta häpeä erosta on yhä läsnä. Löysin uuden miehen joka tuntuu olevan kaikilla mahdollisilla tavoilla täydellinen minulle, uskallanpa jopa sanoa että hän on se oikea!
Ongelmani tällä hetkellä on se, että edellisestä liitostani huolimatta haluan joskus mennä naimisiin miehen kanssa joka tulee olemaan lasteni isä, mutta en pääse eroon häpeän tunteesta joka tulee kun ajattelenkin että minun pitäisi kutsua uudelleen sukulaiseni jne. häihini. Toisaalta en kyllä halua mitään maistraattivihkimistäkään...
Pääsenköhän tästä tunteesta koskaan eroon? En kuitenkaan mennyt avioon kevytkenkäisesti, mikäli mieheni olisi ollut sellainen ihminen kuin hän antoi minun ymmärtää, olisin ollut hänen kanssaan lopun elämäni. Rakastin häntä yli kaiken ja eroaminen oli elämäni vaikein tehtävä. Tavallaan en siis kuitenkaan osaa syyttää itseäni tästä, ainakaan kokonaan.
Tiedän uuden mieheni haluavan aikanaan "kunnon" häät, kirkkoineen, kukkineen ja kaikkineen ja haluan sitä itsekin. Tahtoisin vain päästä tästä tunteesta eroon jotta se ei ainakaan olisi varjostamassa tuota tärkeää päivää.
Olisiko siellä joku jolla olisi neuvoja?
Puoli vuotta avioitumisemme jälkeen tein sitten päätökseni ja lopetin suhteen ja laitoin eron vireille hiukan myöhemmin.
Nyt tästä kaikesta on kulunut reilu vuosi ja elämäni on muuten erittäin hyvällä mallilla, mutta häpeä erosta on yhä läsnä. Löysin uuden miehen joka tuntuu olevan kaikilla mahdollisilla tavoilla täydellinen minulle, uskallanpa jopa sanoa että hän on se oikea!
Ongelmani tällä hetkellä on se, että edellisestä liitostani huolimatta haluan joskus mennä naimisiin miehen kanssa joka tulee olemaan lasteni isä, mutta en pääse eroon häpeän tunteesta joka tulee kun ajattelenkin että minun pitäisi kutsua uudelleen sukulaiseni jne. häihini. Toisaalta en kyllä halua mitään maistraattivihkimistäkään...
Pääsenköhän tästä tunteesta koskaan eroon? En kuitenkaan mennyt avioon kevytkenkäisesti, mikäli mieheni olisi ollut sellainen ihminen kuin hän antoi minun ymmärtää, olisin ollut hänen kanssaan lopun elämäni. Rakastin häntä yli kaiken ja eroaminen oli elämäni vaikein tehtävä. Tavallaan en siis kuitenkaan osaa syyttää itseäni tästä, ainakaan kokonaan.
Tiedän uuden mieheni haluavan aikanaan "kunnon" häät, kirkkoineen, kukkineen ja kaikkineen ja haluan sitä itsekin. Tahtoisin vain päästä tästä tunteesta eroon jotta se ei ainakaan olisi varjostamassa tuota tärkeää päivää.
Olisiko siellä joku jolla olisi neuvoja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarinasi oli kuin kopio minun elämästäni, paitsi että itse olen mies. Itse olen juuri eroamassa ja mietin vastaavia tulevaisuuden asioita..voimia sinulle.
Lohduttavaa kuulla että on sentään kohtalotovereita.
Kiitos ja voimia myös sinulle!
Häpeä on luonnollinen tunne eron jälkeen. Olkoonkin, että niin sinun kuin minunkin syy on ollut pätevä. Vuosi on aika lyhyt aika työstää eron jälkeisiä tunteita. Eroseminaari, jonka itse kävin, helpotti huomattavasti tuota prosessia. Aika tekee tehtäväänsä. Sukulaiset tottuvat ajatukseen, että olet jättänyt entisen elämän taaksesi ja uusi mies on kuvioissa.
Onnea uudelle suhteelle!