kuolema kävi kotona

ole sinulle sanoja...eikä tapahtumia aina pysty jäsentelemään...sekin aika vielä tulee, että jaksat käsitellä asioita, ja katsoa eteenpäin. Minäkin, yli kolmekymppinen olen aina ajatellut, että vanhemmat ovat tuki ja turva, mutta oma isäni tekee kuolemaa. Ja sitä turvaa jää kaipaamaan, se on luonnollista. Entä äitisi? Osaisitteko tukea toinen toistanne, olette molemmat menettäneet sen rakkaan ihmisen. Ei sanoja aina tarvita. Älä edes mieti itsemurhaa, sitten jollekin jää suuri suru sinusta, itse tiedät, mitä suru on, älä lisää sitä itsemurhalla. Tämä oli sekavaa, mutta päivä kerrallaan, hiljalleen eteenpäin. Isälläsi on kuitenkin hyvä olla nyt.

Itselläni tilanne on se et isäni kuoli -76 viinaan ja lääkkeisiin. Enne sitä oli jo setäni tappanut itsensä ja nyt muutama viikko sitten kuoli veljeni viinaan ja lääkkeisiin.
Isää en ole surrut koska olen ollut hyvin pieni silloin vaikka aina olenkin kaivannut tuntematonta ja poissa olevaa isää. Mutta nyt kun velikin on poissa olen lähinnä jo kiukkuinen näille pelkureille. He ei uskaltaneet elää ainakaan ilman viinaa. Ehkä se onkin edesauttanut sitä että, itse en juuri juo alkoholtuotteita. Suru voi jatkua pitkäänkin. Mutta älä vain päätä itse päiviäsi kesken elämällä on vielä paljon annettavaa vaikka nyt ei ehkä siltä tunnukaan. Rokene etsimään ystävä joka kuuntelee ja joka aidosti välittää sinusta. Kukaan ei tiedä koska on viimeinen päivä mutta ei sitä myöskään kannata itseään enneaikaisesti lopettaakkaan. Koitahan pärjäillä päivä kerrallaan. Koita jaksaa hakea apua itsellesi vaikka seurakunnasta tai jostain . Tarvitset keskustelua jonkun toisen ihmisen kanssa.

Minulla on menehtyneet molemmat vanhemmat. Toinen pitkäaikaisen sairauden seurauksena ja toinen äkillisesti. Mielestäni itse en ajoissa mennyt juttelemaan asioista vaan jäin hautomaan niitä. Kannattaa jos tuntuu siltä mennä vaikka terkkariin hakemaan apua, jutella läheisten ihmisten tms kanssa asioista se auttaa purkamaan sisäisiä tuntemuksia...JAKSAMISTA JA VOIMIA

Siitä on puoli vuotta.Alkoholismin kiduttamana lähti isäni täältä, eikä enää palaa. En kestä miksi pitää olla niin paljon tuskaa yhdellä ihmisellä, konkurssit, velat isälläni, joka hoisi meitä aina niin hyvin ja tahtoi rakentaa meille hyvän elämän. Julmuus, sitä se on, kärsimys.

Mene ihmeessä psykologille tai psykiatrille (psykologikin ohjaa tarvittaessa lääkärille) mielenterveystoimistoon tai terveyskeskukseen, tai vaikka yksityiselle jos rahaa riittää.

Ensikädessä voit mennä juttelemaan vaikka sairaanhoitajille tai päivystävälle lääkärille. MUTTA JOS LÄÄKÄRI ALKAA KYSELEMÄÄN SINULTA UNETTOMUUDESTA JA AIKOO KIRJOITTAA SINULLE UNILÄÄKERESEPTIN NIIN KIELTÄYDY EHDOTTOMASTI!!!

Masennuksen ja itsemurha-ajatusten ollessa kyseessä eivät kaikki unilääkkeet todellakaan sovi ja ne saattavat johtaa harkitsemattomiin tekoihin joita ei sitten saa tekemättömäksi!!!

Voit saada muita lääkkeitä esim. psyykenlääkkeitä, jotka auttavat sinut ainakin pahimman yli. Lääkkeiden avulla saattaa olla helpompi puhua ammattiihmisille tai ystäville, jos sinulla on ystäviä. Lääkkeiden avulla jaksat myös paremmin pitää yllä sosiaalisia kontakteja.
Jos ei ole kavereita niin puhu psykologille, hän saattaa auttaa Sinua!