Kertokaa,voiko kaksi ihmistä suhteessa,olla molemmat niin tyhmiä,etteivät he osaa erota,vaikka pitäisi? On luonne sopimattomuutta,jatkuva epävarmuus suhteen jatkuvuudesta(joka kylläkin tulee molemmille osapuolille ihan paranoidi muodossa)joka silloin tällöin tasaisesti raastaa hermoja,puhumisen vaikeus,pelko siitä että toinen jättää(turha sekin).Yhdessä asumisen mahdottomuus ja tunne siitä että "tuo toinen minuun ainakin ennen pitkään kyllästyy,taidan jättää koko tyypin".
Mitä jäljelle siis jää? Tässä tapauksessa rakkaus.Molemminpuolinen.Se on ja pysyy.Aitona.
Luja uskollisuus,tunne ettei voi ajatellakaan olla lähellä ketään muuta.Rakkaus näyttelee tässä aika painavaa osaa.(iät tässä nyt ovat 30 ja 40 välillä,joten jotakin jo tiedetäänkin,mutta silti tuntuu ihan teinimenolta)Ja sepä tässä asioita niin mutkistaakin.Erottu on muutaman kerran,mutta aina tultu takaisin molemmin puolin.Onko pareja olemassa,jotka eivät pysty elämään yhdessä,mutta eivät erossakaan? Voiko niin edes elää?Voiko rakkautta olla niin paljon,että pelkää niin kovasti menettävänsä sen,että ei uskalla enää elää?Vai onko mahdollista,että kaksi ikäihmistä on vain niin tyhmiä,etteivät osaa erota,vaikka pitäisi? Joku voi olla sitä mieltä,ettei rakkaus voi olla tälläistä,mutta minusta vain tuntuu,että voi,jos sitä on liikaa.Pelko kasvaa yli.Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Mitä jäljelle siis jää? Tässä tapauksessa rakkaus.Molemminpuolinen.Se on ja pysyy.Aitona.
Luja uskollisuus,tunne ettei voi ajatellakaan olla lähellä ketään muuta.Rakkaus näyttelee tässä aika painavaa osaa.(iät tässä nyt ovat 30 ja 40 välillä,joten jotakin jo tiedetäänkin,mutta silti tuntuu ihan teinimenolta)Ja sepä tässä asioita niin mutkistaakin.Erottu on muutaman kerran,mutta aina tultu takaisin molemmin puolin.Onko pareja olemassa,jotka eivät pysty elämään yhdessä,mutta eivät erossakaan? Voiko niin edes elää?Voiko rakkautta olla niin paljon,että pelkää niin kovasti menettävänsä sen,että ei uskalla enää elää?Vai onko mahdollista,että kaksi ikäihmistä on vain niin tyhmiä,etteivät osaa erota,vaikka pitäisi? Joku voi olla sitä mieltä,ettei rakkaus voi olla tälläistä,mutta minusta vain tuntuu,että voi,jos sitä on liikaa.Pelko kasvaa yli.Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tuollainen ongelma ratkes minulla rakas ja elämän arvot muualla,mutta entinen parisuhde ns kunnossa.
Kuulostaa siltä, että te molemmat tarvitsisitte vähän työskentelyä itsenne kanssa. Jos löytäisitte työkaluja kohentaa itsetuntemustanne ja -luottamustanne ensin itse, olisi todennäköisesti helpompaa olla myös yhdessä. Oman kieltämättä rajallisen kokemukseni mukaan olen onnellinen parisuhteessa vain silloin, kun olen onnellinen itseni kanssa ensin. Toisesta ihmisestähän se elämän sisältö ei nimittäin kovin kauan irtoa.
Teillä kuitenkin rakkautta riittää, onnea siis teille ja parisuhteellenne :-)
Kiitos kun vastasit!=) Ilahduttavaa,miten mukava oli lukea kaikki nämä vastukset.
Kiitos sinulle,ja tiedän,että olet oikeassa.Itsetunnon kohennusta tässä kyllä tarvittaisiin,ja joka on molemmilla vielä tiedossakin.Siihen kun vaan tarvitisi niin paljon aikaa ja paneutumista,ja aikaa kun ei meillä ole.Siis,ihan tavalliset arki/työkiireet vievät niin paljon energiaa.Vuoden loma.Se voisi pelastaa.Että voisi vain panostaa ja korjailla parisuhdetta,ja juuri sitä itsetunto ongelmaa.
Itseni puolesta voin kertoa,että olen sinut itseni kanssa,mutta jokin siipassa saa minut välillä tuntemaan pelkoa menetyksestä,silti.Ehkä se tulee siitä,kun tiedän toisen osapuolen sitä pelkäävän.Ehkä se on tarttunut?En tiedä.
Mutta kiitos sinulle,ja olen tosi iloinen onnellisen suhteesi puolesta.Mukavaa kevättä teille molemmille!=)
On olemassa ihan julkisuudestakin tuttu pariskunta, jotka eivät voi olla yhdessä eivätkä erillään: Nykänen-Tapola!
Ja kiitti sullekin.Heh,tuli itsellekin ko.peruskunta mieleen,meillä vaan ei alkmahoolilla niinkään asioita sotketa.Onneksi.Mutta lycka till heillekin.=)
elokuva "breaking up", jossa pari palvoo toisiaan, mutta jatkuvasti eroaa ja palaa yhteen.
Kosketti ainakin minua, sillä minulla on sama juttu, mikään ei toimi, ei seksi, ei luottamus, mutta rakastamme toisiamme koko ajan enemmän.
Olemme nyt olleet 3 vuotta yhdessä ja nyt vasta alkaa tuntua, että meillä voikin olla mahdollisuus!
Olemme selvinneet niin monesta karikosta näin pitkälle, että enää ei yksinkertaisesti raaski erota.
Moni muu olisi juossut karkuun jo monta kertaa, on ihanaa kun voi sentään luottaa, ettei toinen lähde heti kun tulee ongelmia.
Se asia on tuonut suhteeseemme nyt luottamuksen, joka on niin syvä että vain harvoilla pareilla on sellainen.
Luotan vaikka henkeni tämän ihmisen käsiin, sillä hän on nähnyt pimeän puoleni, tietää etten ole täydellinen, mutta on edelleen rinnallani.
Usein mietin, miten ihmeessä emme koskaan eronneet, vaikka pahimpina aikoina emme koskeneetkaan toisiimme, emme puhuneet, elimme kuin kämppikset.
Ilmeisesti jossain syvällä kuitenkin rakastimme ja tiesimme sen voittavan vielä.
Uskomatonta eikö vain?
Kysymys saattaa olla läheisriippuvuudesta, jos parisuhteessa on molemminpuolista palvontaa, tukehtumisen tunnetta, toimimattomuutta eri osa-alueilla. Pelkoa siitä,että menettää toisen. Erotakaan ei uskalleta, mutta ei eläkään.
Lukekaa kirja "Irti läheisriippuvuudesta" ja oppikaa sitä kautta itsenäisiksi. Siitä lähtee kypsä kumppanuus, missä tod.näk. kaikki osa-alueet toimivat.
Ajattelin samaa kuin sinä. Läheisriippuvuutta?
Ja kiitos sullekin,kun vastailit,otit kantaa ja kerroit oman tarinasi.Helpottaa tietää,että tosiaan on samanmoisia muitakin pariskuntia.
Olette varmaan löytäneet erikoisen luottamuksen,juuri siksi,että olette selvinneet niin monta kertaa.Ehkä se juuri luokin luottamusta molemmin puolin.Meillä sitä kyllä kaivattaisiin yhä lisää.Loputon toisen menettämisen pelko,on raskasta.Valitettavasti molemmat kärsimme siitä.Ja turhaan.Kyllä tässä kasvamisen paikka olisi,ja tahtoa oppia tuntemaan itsensä paremmin,mutta aika ei koskaan tunnu riittävän.3 vuotta teillä,se on saavutus,todellakin,jos on näin vaikeaa,kuin meilläkin on ollut.Me olemme olleet vuoden.Mutta,olen tosi iloinene,ettette te ole antaneet periksi,vaikka olisi kai ollut aihettakin.Ehkä se juuri pelastaa.Sinnikkyys.Itselle vain tuli mieleen,missä kulkee raja? Päättelin,että jos on rakkautta olemassa,silloin kannattaa yrittää.Olenkin miettinyt samaa,joka teillä on toteen mennyt,että pitkän ajan jälkeen,huomaa,että oli hyvä ettei erottu.Aika näyttää.Paljon oli tuttua sun tarinassasi.Kiitos kun kerroit!!=)Hyvää kevättä sinulle Niina ja kaverillesi myös!=)
Kiitos vinkistä.Taidan tosiaan etsiä ko.leffan käsiini,ja katsoa.Onko vanha? saako DVD:nä?
Moikka sullekin,ja tosi on,läheisriippuvuus tässä on aika lailla kyseessä.Asia on meillä tiedossa,mutta jo aiemmin tänne vastanneillekin kun kerroin,aikaa on ollut liian vähän,meillä molemmilla.Sanotaan,että jos asian tiedostaa,sille voi jotain tehdäkkin.Hmm.Katsotaan.Kiitos kirjavinkistä.Kuten aion ed.mainitun leffankin etsiä käsiini,aion myös lukea ko.kirjan.Olen lukenut samasta aiheesta aiemminkin kirjoja,mutta tätä en ole.Meillä taitaa kyse olla juuri näistä jotka mainitsit,molemminpuolinen palvonta,tukehtumisen tunne,toimimattomuutta eri osa-alueilla.Pelkoa siitä,että menettää toisen.Erota ei uskalleta(tai ei oikeammin haluta),mutta eläminenkin yhdessä käy voimille.Mitenkä sen oikeastaan voisi paremmin sanoa.Tuossahan se,tiivistettynä.Minä ainakin tahtoisin IRTI läheisriippuvuudesta,ja välillä onnistunkin siinä,joitakin jaksoja,mutta sitten taas sorrun.Taitaa siis olla sentään toivoa?
Ah.Kypsä kumppanuus.Miten harmoniselta lause kuulostaakaan.Hieno tavoite.Toivon että saavutetaan.Ja olen vilpittömän onnellinen kaikkien niiden puolesta,keillä tämmöinen suhde on.Pitäkää kiinni.Upeeta kevättä sinullekin!=)
http://www.geocities.com/Hollywood/Cinema/1501/indexbu.html
En tiedä löytyykö vuokraamoista ja missä muodossa, tuli telkusta muutama kuukausi sitten ja yksi koskettavimmista leffoista mitä oon nähnyt.. Voin suositella ihan itse kullekin omasta elämäntilanteesta riippumatta.
Varsinkin yllättävä loppu sai jopa minut pillahtamaan itkuun, vaikka yleensä en itke leffoja..
Niina,toksia.Katsastin sivut,ja aion todellakin etsiä sen.Koska se on filmattu v-95,uskoisin löytyvän DVD:näkin.Satun vielä tykkäämään Crowesta sekä Hayekista.=)Hyvää jatkoa sulle!=)
Täällä on ainakin ihan samanlaisessa rakkaus suhteessa elävä nainen. Suhde repii ja raastaa virallinen avioero vireillä,siitä huolimatta emme aio muuttaa erilleen emmekä erota. Kaiken helvetin keskellä nimittäin on juuri rakkaus joka pitää yhdessä vaikka järki välillä sanoo et tän täytyy loppua, mutta ei kun ei erota yksin on helvettiä kaksin myös.Hyviä päiviäkin löytyy ja sekun on se voima mikä yhdessä pitää.Enkä ole ikäihminen vaan alle 30v et kaikenikäisillä näitä juttuja on. Voi näin elää vaikka välistä tuntuu et ei voi. Eikä se ole tyhmyyttä et ei eroa joku kompromissi ratkaisu kai pitäisi olla mutta olisiko siitä hyötyä en tiedä
Ihanaa,kiitos sanoistasi,ettei ole tyhmyyttä erota!!=) ja että vielä rohkaisit,kertomalla,että näin siis voi elää!Hyvä.Kompromissien hyödyt,jaa,kukapa niistä tietää,kannattaako ne koskaan,mutta jos jotakin arvokasta on,siitä kannattaa taistella.Jos "arvokkaan" käsitys vääristyy,voi tietysti olla,että silloin kannattaisi päästää irti,mutta omasta mielestäni,itselläni on aika ok käsitys,joten siksi tässä kai vielä räpiköidään.Rakkaus se on meilläkin,joka yhdessä pitää,ja ne hienot ajat.Ne ovatkin sitten niin hienoja ja kivoja,että ne menevät kai sittenkin kaiken kökön edelle.Silti toivon,että niitä olisi hieman enemmän,mutta,mikäpä tässä silti.Olen ollut rakkaudettomassakin suhteessa(omasta puolestani.Tykkäsin kyllä,vaan en rakastanut),ja se se vasta kamala suhde olikin.Vaikka vastoinkäymisiä on nyt enemmän,silti lohduttaa tieto,että rakkaus on tällä kertaa aito.Molemminpuolin.Järki TOSIAAN sanoo välillä,että erota pitäisi,ehdottomasti,mutta silti sydän sanoo että ei.Loppujen lopuksi on niin vaikea tässä maailmassa löytää ihan oikee rakkaus.Kyllä sen eteen kandee hiukan taistellakin.Miten muuten jaksat silloin,kun repii ja raastaa oikein kunnolla? Minä itken paljon.Yksin.ja ahdistaa niin perkeleesti suoraan sanottuna.Joskus kerron siipalleni tunteistani,hän harvemmin minulle omistaan,mutta joskus kylläkin.Enemmän pitäisi puhua,ja ennenkaikkea,näyttää toiselle(useammin),miten tärkeä hän on.Vaikka sen tiedämmekin.Tuntuu,että liiaksi jää ihmissuhteet arjen alle,ja se on väärin.Mutta,niin kuin sinä sen sanoit,hyvät ajat pitelee kiinni,ja hyvä niin.Ja varmasti juu,tätä joka ikäluokissa kai löytyy.
Toivon upeaa kevättä teille molemmille ja sitkeyttä jatkossakin.=)
Kysyt kuinka jaksan, kun oikein päin mäntyä menee, itken oikein urakalla ja yksin joskus soittelin auttaviin puhelimiin,mutta ei niistä apua löytynyt. Siis volisen ja välistä riitelemme kunnolla. Yhdessä pitäisi pystyä puhumaan sitä nyt opetellaankin ja muutenkin vähän olemme yrittäneet sopia miten eletään. Kun välistä kaikki on niin onnea ja sit se helvetti repeää ja se kun repii rikki, mut elämätähän tämä on enkä usko et se vaihtamalla paranisi. Aurinkoisia kevät päiviä!
Jaa-a,mielenkiintoista tosiaan kuulla,miten sinä reagoit ja jaksat kun menee päin peetä.
Ja aika samalla lailla,kuin minäkin.Tosiaan,kun menee pieleen,tuntuu kuin pääsisi helvetti irti,ja haluaisi tilanteesat pois keinolla millä hyvänsä,mutta poiskaan ei pysty lähtemään,sillä rakkaus pitää kiinni.Onneksi.=)
Teillä taitaa olla samat koulut menossa kuin meilläkin,elämän opettelu,jonkinlainen toisemme opettelemisen aika,mutta pikkuhiljaa.Ei tässä äkkiä mitään opita.
Ja oikein aurinkoista kevättä toivotan minä myös sinulle ja teille molemmille.Kyllä rakkaudella aika pitkälle pääsee,ja tosiaan,elämäähän tämä vain on.
Sääli kun toisella ei ystäviä jäisi kokonaan yksin.
Jos olisi toisella kaveri vois lähtee.
Miksei ole tai jäisi? Ja kumpi voisi lähteä? Toiselle voisi ollakin jos haluisi.