Mieheni kuoli syksyllä 2002 yli 30 vuoden yhteiselon jälkeen ja olin tosi onneton ja täysin eksyksissä.. Onneksi oli lapset ja lapsenlapset, ilman heitä olisin romahtanut aivan täysin.
Vuoden mittaan alkoi ikävä ja surukin jo laantua ja huomasin kaipaavani muiden seuraa.
Löysin Suomisätin. Juttelin monenkin mukavan tuntuisen miehen kanssa ja tein treffit jonkun kerran, aina jonnekin kahvilaan yms.yleiselle paikalle.
Eipä kukaan ollut sellaiden adonis, kun oli antanut ymmärtää, en tosin adonista etsinytkään.. Mutta silti ihmettelin, että eräskin mies kertoi olevansa 180 cm ja painoa ehkäpä 75 kg, niin vastassa olikin 170 cm ja 100 kiloinen mies.. Näin kävi muutaman kerran.. ja tapaamiset jäivät lyhyiksi.
Sitten aloin juttelemaan erään kaverin kanssa.. hän kertoi olevansa hänen omien sanojensa mukaan "ruma ja pieni". Itse olen 162 cm, joten ei pituudella minullekaan ollut väliä.
Jutut jatkuivat ja lopulta tehtiin treffit.
Hän oli melko lyhyt..168 cm, mutta en nyt häntä rumaksi sanoisi.. Siis ei antanut väärää kuvaa itsestään.
Nyt olemme seurustelleet 4 kk ja meillä menee mukavasti:) Suunnittelemme jo kesälomajuttuja...
Ihmettelen vaan, miksi pitää suorastaan valehdella sätissä, kun valheet kuitenkin paljastuvat, jos tavataan..En ymmärrä....
Onneksi tämä kaveri ei liioitellut, joten tavattiin toisen kerran, kolmannen ja niin edelleen..
Nyt olen onnellinen, että löysin ystävän ja kumppanin, jonka kanssa suunnitella tulevaa.....

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hienoa että löysit etsimäsi, minäkin olen etsinyt mukavaa kumppania jo jonkin aikaa. Tapanani onkin sanoa itseäni leikilläni pieneksi ja rumaksi, vaikken pidä itseäni ollenkaan rumana :) Mutta mieluummin annan trefeillä positiivisen kuin negatiivisen yllätyksen.
Siinä vain käy niin että koska miehen ulkonäkö on naisillekin se kaikkein tärkein seikka ja kun sanon noin niin sinnehän nainen katoaa.
Mutta, olen varma että joskus vielä joku vähemmän pinnallinen ja enemmän fiksu nainen ottaa riskin, kuten sinäkin teit, ja hän saa sitten jotakin melkoisen hyvää, vaikka itse sanonkin...
Hienoa kun kerroit tarinasi, se sai hymyilemään. Paljon onnea jatkossa teille! :)
että jossakin on Sinuakin varten nainen, joka haluaa olla ystäväsi ja kumppanisi....
Onnea etsintääsi, toivottavasti löydät Hänet jostakin, kuten minäkin.
Oikein mukavaa kevään odotusta.
Positivinen tarina, hienoa kun löytyy vielä sinunlaisiasi naisia! Ja rehellisiä miehiäkin =)
Onnea!
Halusin kertoa, että kyllä chatista löytyy rehellisiä ja ihaniakin ihmisiä. Useimmiten täälläkin vain valitellaan ja haukutaan muita.
Jokaisella on oma tarinansa, tässä on minun.. lyhyesti.
Kevättä odottaen....
Terve Itsetunto.
Ei tarvitse valehdella eikä rooleja vedellä!
Miellyttäviä yhteisiä hetkiä Teille molemmille...!
lukea ja kuulla tuollaisia kertomuksia.se nimittäin antaa toivoa niille,jotka eivät ole löytäneet kaveria täältä.
1,5v aikana,mitä olen viettänyt aikaani chatissa(kylläkin nykyään aika harvoin)niin muistaakseni 10-20paria on tullut ja muutamia häitäkin on vietetty.olis jännä tehdä tutkimus siitä,paljonko chattien kautta on elämänkumppaninsa löytänyt.olen varma,että oltas ihmeessään lopputuloksesta.
Kaikkea hyvää sinulle ja kaverillesi!!
pitäkää toisistanne huolta!!
pidämme toisistamme huolta.
Meillä on molemmilla elämää, onnea ja vastoinkäymisiä takana. Osaamme arvostaa ystävyyttä ja kumppanuutta aivan eri tavalla, kun joskus parikymppisenä..
Häistä emme sentään puhu.. ainakaan vielä. Emmekä edes ajattele yhteen muuttamista, haluamme molemmat myös omaa rauhaa ja vapautta.
En tiedä, olemmeko loppuelämämme yhdessä, enkä edes sitä ajattele. Nyt on hyvä olla ja toivottavasti tilanne jatkuu..
tätä minäkin yritin kertoa eräässä tekstissäni kun kerroin tavanneeni miehiä sätistä:) suuri osa ihan mukavia ja rehellisiä ja toki näinkin voi löytää kumppanin, onnea sinulle tulevaisuuteen!!