Kun aina saa pettyä

Poikaystäväni ei osaa juoda ollenkaan. Aina menee överiksi koko touhu, minkä takia vältän juomistilanteita yhdessä. Kuitenkin hän lähtee tietenkin toisinaan kavereidensa kanssa, silloin taas saan paniikissa miettiä, mitäs tänään tapahtuu.
Viime viikonloppuna poikaystäväni lähti vain yhtäkkiä baarista, kun olimme yhdessä. Ei tapeltu tai mitään, kaikki oli täydellistä. Menin ostamaan juomaa niin sillä aikaa hän katosi. Molemmilla oli akku loppu, joten en voinut soittaakaan. Tuli seuraavana päivänä kotiin. Oli kaatunut: Housuihin ja paitaan tullut reikiä ja naama yms ruhjeilla.
Selvänä hän käsittää ongelman, mutta ei enää juodessaan kelaa mitään.
Onko kohtalotovereita?
Mitä teette asian suhteen?
Muuten meillä toimii kaikki täydellisesti, mutta sitten kun se juo niin juo oikein kunnolla..
101461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kestä kuin mies kun tuollaisena kerran hyväksyt.
Ei puheet ole mitään, teot näyttää. Kun kerran ei tekoja tule ja vain ruikutat, olet silloin hyväksynyt asian. Onnea loppuelämälle hienon suhteesi kanssa.

Äänestä
  • Mun mies on samanlainen, paitsi ettei mua oteta mukaan kun jään lasten kanssa kotiin... älä ainakaan hommaa lapsia tuollaisen kanssa! Saat yksin ottaa vastuun..

    Äänestä

Veikkaisin että iän myötä se joko viisastuu tai sitten siitä tulee täysi alkoholisti. Haluatko ottaa riskin?

Toisen juomista et voi kontrolloida. Piste.

Äänestä
  • En ymmärrä miten ei voi osaa juoda kontrolloidusti yms. Selvänä on niin huolehtivainen yms.
    Sitten kun dokaa, niin pääasia on, että herralla on hauskaa, makso mitä makso, enkä nyt puhu rahasta. Eikä muista mitään, mitä on tapahtunut. Minä saan kertoa, että mitä taas teit. Tänään lähdetään baarista hakemaan narikkaan jääneitä vaatteita...T-paidalla lähti tuolla pakkasella.

    Äänestä

Sain sen käsityksen ettei poikaystäväsi kuitenkaan koko aikaa juo, vaan satunnaisesti, ja silloin lähtee kontorilli. Jos tilanne on näin, niin älä nyt ylireagoi, vaikka kuinka täällä hurskasteliat huutaa: Juoppo, mikä juoppo yms.

Itselleni käy aika usein samalla tavalla kun juomaan lähden; kontrolli pettää aika helposti ja mopedi karkaa. Juominen tapahtuu kuitenkin n. 2 kertaa kuussa, ja muistin lähteminen n. 50 prossan todennäköisyydellä, joten ehkä 10 kertaa vuodessa olen todella huonossa hapessa. Mutta elämääni se ei muuten vaikuta mitenkään. Olen SM-tason urheilija, ja suoritan jatko-opintojani tähtäimessä tohtorin tutkinto 3 vuoden päästä. Tämän toin vain ilmi, jottei nämä sairaanhoitaja hurskasteliat avaudu minun elämästäni.

Itse ajattelen, että raskaaseen arkeen raskaat juhlat, ja kenenkään naisen on turha avautua känneistäni niin kauan kun en laittomuuksia tee. Ja tähän asti olen satumaisista känneistä huolimatta pysynyt kuitenkin lain oikealla puolella. Joten turha on yh-äitien moralisoida. Kuten sanonta kuuluu; koirat räksyttää, mutta karavaani kulkee.

Niin ja mitä sinun pitää tehdä? Ei mitään, ellei poikaystäväsi lyö sinua humalassa, eikä tuo muistin menettäminen ole ihan joka viikkoista.

Äänestä
  • vain pari kertaa kuussa. Mutta inhottavaa pelossa miettiä mitä tapahtuu. Tappeluihin saattaa joutua yms ja sen takia yhden yön putkassa ollut kaks vuotta sitten.
    Olen vaan sellainen stressi-Erkki.. En usko, että jos minä käyttäytyisin noin kännissä, hän edes suuttuisi.
    Ihmiset reagoi niin ertavalla. Minä otan sen niin henkilökohtaisesti jos hän jättää minut yksin baariin ja lähteekin kaverinsa luo yhtäkkiä yllättäin.
    Soitti kyllä sitten kolmen tunnin päästä, että missä on.

    Äänestä

Meillä menee myös niin että kun yleensä otetaan yhdessä ja kun mies ottaa niin se on oksat pois ja pala latvaa... Siinä mielessä, että kun selvinpäin on ihan rakastunut niin sitten humalassa...Ei tietysti aina mutta pelottavan usein hän on sen näkönen että olis valmis lähtemään jonkun toisen naisen matkaan... Kuitenkin yhdessä ollaan oltu melkein 5 vuotta... Nykyään oon muutenki alkanu tuntuu että eläis vankilassa niin taidan muuttaa yksin asumaan ja ottaa koiranpennun miehen korvikkeeksi!

Äänestä

Pahalta näyttää. Minulla oli samanlainen mies. Peräti kahdeksan vuotta jaksoin sitä meininkiä seurata "kun selvinpäin on niin ihana". Mutta sellainen suhde kuluttaa itseä aivan liikaa, jos ne tilanteet kokee raskaaksi. Jatkuva huoli toisesta. Kai se, ettei pysty luottamaan, koska aina saa pettyä on pahinta.

Toista ei pysty väkisin muuttamaan. Jos hän ei itse näe syytä muuttua, niin ei sille kukaan mitään voi. Pidä itsestäsi huolta ja mieti tarkaan, mitä haluat sietää. Sinun ei ole pakko suostua sellaiseen elämään.

Äänestä
  • En itse tee mitään imia juttuja, koska pelkään, että sitten poikaystäväni sitten lähtee juomaan frendejensä kanssa. Onko kukaan sen arvoinen... Eilen puhuttiin asiasta pitkään. Ymmärtää kyllä yskän, eikä halua elää noin, mutta kyllähän tässä iässä tulee tilanteiya, että välillä haluaa juoda. Niin minullakin. Poikaystäväni vaan ei osaa lopettaa ajoissa.
    Täytyy nyt miettiä tarkkaan mitä haluan. Eihän näitä tilanteita ole usein, mutta silti. Eihän sitä tiedä loppuuko se milloinkaan. Kuitenkin minä haluan jossain vaiheessa lapsiakin, niin ei tuollainen ole kelvollinen isäksi kun ei edes itsestään osaa huolehtia..

    Äänestä

  • Leopardi_81 kirjoitti:

    En itse tee mitään imia juttuja, koska pelkään, että sitten poikaystäväni sitten lähtee juomaan frendejensä kanssa. Onko kukaan sen arvoinen... Eilen puhuttiin asiasta pitkään. Ymmärtää kyllä yskän, eikä halua elää noin, mutta kyllähän tässä iässä tulee tilanteiya, että välillä haluaa juoda. Niin minullakin. Poikaystäväni vaan ei osaa lopettaa ajoissa.
    Täytyy nyt miettiä tarkkaan mitä haluan. Eihän näitä tilanteita ole usein, mutta silti. Eihän sitä tiedä loppuuko se milloinkaan. Kuitenkin minä haluan jossain vaiheessa lapsiakin, niin ei tuollainen ole kelvollinen isäksi kun ei edes itsestään osaa huolehtia..

    Sillä minä tuon viestin sulle laitoin että kannattaa tosiaan miettiä millaisen ihmisen kanssa niitä lapsia hankkii. Ettei tarvitse sitten lapsien kanssa jäädä "pulaan".
    Siinä sitten jotkut heti parjaamassa yh-äitejä(mitä joillakin on niitä vastaan??) itse en siis ole sellainen, mutta kun mies on juomassa niin siltä kyllä tuntuu.
    Hienoa jos olet keskustellut miehesi kanssa ja saanut hänet ymmärtämään asian, jospa se iän karttuessa juontikin vähän rauhoittuisi..?
    Hyvää jatkoa sulle ja koita jaksella!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leopardi_81 kirjoitti:

Poikaystäväni ei osaa juoda ollenkaan. Aina menee överiksi koko touhu, minkä takia vältän juomistilanteita yhdessä. Kuitenkin hän lähtee tietenkin toisinaan kavereidensa kanssa, silloin taas saan paniikissa miettiä, mitäs tänään tapahtuu.
Viime viikonloppuna poikaystäväni lähti vain yhtäkkiä baarista, kun olimme yhdessä. Ei tapeltu tai mitään, kaikki oli täydellistä. Menin ostamaan juomaa niin sillä aikaa hän katosi. Molemmilla oli akku loppu, joten en voinut soittaakaan. Tuli seuraavana päivänä kotiin. Oli kaatunut: Housuihin ja paitaan tullut reikiä ja naama yms ruhjeilla.
Selvänä hän käsittää ongelman, mutta ei enää juodessaan kelaa mitään.
Onko kohtalotovereita?
Mitä teette asian suhteen?
Muuten meillä toimii kaikki täydellisesti, mutta sitten kun se juo niin juo oikein kunnolla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu