Se että, ihmiset ei näe, eikä käsitä tästä maailman menosta juuri mitään, sen perustuksista, suunnasta, perimmäisestä tarkoituksesta ja päämäärästä, johon menossa nykyisellä suuntauksella. Eivätkä myöskään sen tuotosta, historian toistuvuudesta varoittavana esimerkkinä huolimatta. Joka siis on enimmäkseen kärsimystä, oikeudettomuutta, ahdinkoa, turhuutta, moraalittomuutta, tuhoavaa ja turmelevaa, ristiriitaisuutta, sekasortoa, väkivaltaa, terrorismia, sotaa, keskinäistä kilpailua, joka tuhoaa ja köyhdyttää ja syö pohjaa hyvinvoinnilta, turvatulta turvalliselta yhteiselolta. Vaikka tuokin pienelle osalle jonkinlaisen, osalle jopa kohtalaisen hyvänkin, vain hyvin pienelle osalle kuitenkin yltäkylläisenkin toimeentulon. Ei kuitenkaan takaa turvallisuutta, eikä terveyttä, eikä turvattua tulevaisuutta heillekkään.
Tämä tällainen suunta ja elämä oppeineen. on nimeltään pimeyttä ja on peräisin pimeydestä, paholaisen, saatanan valtakunnasta, josta tätä ohjataan, johdetaan ja hallitaan, totuudelle sokeita ihmisiä hyväksi käyttäen, poliittiset, uskonnolliset, ja kaupalliset sokeat yhdessä, muiden totuuden tuntemattomien valtuuttamina ja avustamina, vanhurskaita Jumalan palvelijoita, Jeesuksen seuraajia, totuuden tuntevia lukuunottamatta.
Kaiken edellämainitun koko totuus paljastuu vasta totuuden valossa, eli valkeudessa, joka Jeesuksessa kristuksessa annettiin maailmaan, totuutena, Jumalan sanana ja poikana, joka siittyi pyhän hengen vaikutuksesta ihmiseen, neitsyeeseen, puhtaaseen neitoseen ja syntyi, tuli ihmiseksi ja Jumalan pojaksi, jossa totuus tuli ilmi, opetuksina ja vertauksina ns. Jumalan sanana, valkeutena joka paljasti pimeyden pesintäpaikat, ne mistä kaikki pahuus, vääryys ja petos leviää.
Jeeusksen (totuuden) sana, (valo) julistettiin silloiselle koko maailmalle, johon levisi apostolisena lähetystyönä, ja seurakunta oppina, jota on julistettu sukupolvesta toiseen ja edelleenkin, niinkuin tämäkin sitä on.
Vähän kuitenkin on ollut niitä jotka halusivat siitä kuulla, saati sitten omaksua / päästä valkeuteen ja pelastua siitä pimeyden orjuudesta jossa elivät. Edelleenkin ihmiset juoksee noiden valheellisten keino ja ihmisten teko valojen, hämäryyksien perässä, jotka vetää ja eksyttää ikuiseen pimeyteen, kadotukseen. Suurimmaksi syyksi siksi, koska veri (sielun asunto) ihmisen persoona, Jumalan antama puhdas Pyhä Elämä saastui ihmiskunnan syyntiin lankemuksen myötä.
Paha henki sai ihmisen sielun valtaansa, ihmisen uskottomuuden ja tottelemattomuuden, kapinoinnin Jumalaa vastaan seurauksena.
Näin ihmiskunta, lähes kokonaan on edelleenkin jatkanut tätä kapinointiaan Luojaansa ja todellista Omistajaansa vastaan, ( Jumala loi ihmisen OMAKSI kuvakseen, täydelliseksi, luomukseksi. itseään ja omia lapsiaan varten. Joista Jeesus on ensimmäinen, ja ne jotka hänen sanansa kautta syntyy (uudestisyntyminen ylhäältä) pyhästä hengestä, eli Hegelliseksi ihmiseksi, pelkästä sielullisesta ihmisestä tulee Hengellinen, jossa jälleen Jumalan Pyhä henki saa sijan ja vallan ja alkaa muokkaantumaan ja ojentautumaan täydellisyyden suuntaan. Niin kuin pääosin kasvitkin, ojentautuu valoa kohden. Jeesus Kristus siis on kaiken A&O näissä, elämäämme, sen tarkoitusta ja tavoitetta tulevaisuutta (päämäärää) koskevissa kysymyksissä.
Jeesusksen Kristuksen nimessä, Esko H.

Vastaukset 2
Vanhimmat
totuus on näemmä musta-valko ajattelua. kyllä vai ei 1 tai 0 välimuotoa ei ole kylmä vai lämmin.
siis oletko.....
Niin kaikella täydellisellähän on rajansa, se raja on totuus. Eli täydellisen suora ei voi tulla suoremmaksi, eikä täydellisen pyöreä pyöreämmäksi, koska perustuvat siihen valkoiseen totuuteen, eli valkeuteen joka vääristymät, vääryydet, valheellisuudet, eli pimeyden salatut valheilla peitetyt paljastaa. On siis vain joko tai, väärin tai oikein, vasta se mikä on täydellisesti oikein, on oikein.
Ja vaikka olisi 99% oikein ja 1% väärin, on silti väärin.
Kristuksen Jeesuksen oppia / Esko H.