Hei!
Olemme seurustellut jo useamman vuoden mutta, emme asu yhdessä (kaukosuhde). Nyt poikaystävälläni olisi tilaisuus muuttaa samaan kaupunkiin missä minä olen. Hän kuitenkin empii ajatuksen kanssa tosi paljon.
Hänen mielestään suhteemme on tosi huonossa jamassa, vaikka itse olen siitä vahvasti eri mieltä. Suurin syy tähän on varmasti se, että hänellä ei ole ystäviä/kavereita nykyisessä kaupungissaan. Ei ole ollut enää yli vuoteen. Tämän vuoksi hän onkin erittäin masentunut. Ja kääntää siis kaiken meidän suhteen piikkiin. Missään muussa ei ole mitään vikaa.
Tästä syystä saankin kuunnella päivittäin kuinka hirveä akka olen, kuinka hänen päässään huudan päivittäin (juontaa juurensa jostain mitättömästä asiasta suuttumisesta, toisinaan jopa kuukausien takaa), kuinka me ei minun takiani tulla toimeen. Ja sitä kuinka sekaisin hän on, että ei enää jaksa ja kuolee kohta ym ym ym Tuota on hirveä kuunnella, kun ei osaa auttaa, ja ammattiauttajalle häntä ei saa.
Eikä ole pitkiin aikoihin ollut iltaa, jona en olisi itkenyt itseäni uneen. Oman oloni tekee niin pahaksi paitsi se, että toinen kärsii, eikä osaa auttaa, mutta myös se, että minä saan kuunnella noita ”loukkauksia” päivittäin. Se saa omankin motivaationi laskemaan. Ja siksi ehkä itsekään en voi niin kovasti puhua yhteenmuuttamisen puolesta.
Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua erota, mutta en kohta itsekään enää jaksa, koska en itseni tai kenenkään ystäväni/kaverini/tuttuni/työkaverini mukaan ole tuollainen hirveä akka. Paremminkin toisinpäin, ja sen he kyllä osoittavat muutenkin, eikä vain kysyttäessä. Eli ei ole kyse siitä, etteivätkö vain uskaltaisi sanoa ”totuutta”.
Toivoisinkin kommentteja samassa tilanteissa olleilta, tai ihan keltä vain, jolla on hyviä vinkkejä siihen miten tästä eteenpäin.
Miten masennuksesta voisi selvitä, ja miten minä selviäisin mieheni masennuksesta. Jättääkö se minuun lähtemättömät arvet, vaikka tavallaan tiedän, että ei hän kaikkea sanomisiaan tarkoita? Pääsenkö itse niistä koskaan ylitse? Ajattelenkohan aina alitajuntaisesti, kuinka hirveä olen ym ym?
-Kiitos asiallisista kommenteista-
Olemme seurustellut jo useamman vuoden mutta, emme asu yhdessä (kaukosuhde). Nyt poikaystävälläni olisi tilaisuus muuttaa samaan kaupunkiin missä minä olen. Hän kuitenkin empii ajatuksen kanssa tosi paljon.
Hänen mielestään suhteemme on tosi huonossa jamassa, vaikka itse olen siitä vahvasti eri mieltä. Suurin syy tähän on varmasti se, että hänellä ei ole ystäviä/kavereita nykyisessä kaupungissaan. Ei ole ollut enää yli vuoteen. Tämän vuoksi hän onkin erittäin masentunut. Ja kääntää siis kaiken meidän suhteen piikkiin. Missään muussa ei ole mitään vikaa.
Tästä syystä saankin kuunnella päivittäin kuinka hirveä akka olen, kuinka hänen päässään huudan päivittäin (juontaa juurensa jostain mitättömästä asiasta suuttumisesta, toisinaan jopa kuukausien takaa), kuinka me ei minun takiani tulla toimeen. Ja sitä kuinka sekaisin hän on, että ei enää jaksa ja kuolee kohta ym ym ym Tuota on hirveä kuunnella, kun ei osaa auttaa, ja ammattiauttajalle häntä ei saa.
Eikä ole pitkiin aikoihin ollut iltaa, jona en olisi itkenyt itseäni uneen. Oman oloni tekee niin pahaksi paitsi se, että toinen kärsii, eikä osaa auttaa, mutta myös se, että minä saan kuunnella noita ”loukkauksia” päivittäin. Se saa omankin motivaationi laskemaan. Ja siksi ehkä itsekään en voi niin kovasti puhua yhteenmuuttamisen puolesta.
Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua erota, mutta en kohta itsekään enää jaksa, koska en itseni tai kenenkään ystäväni/kaverini/tuttuni/työkaverini mukaan ole tuollainen hirveä akka. Paremminkin toisinpäin, ja sen he kyllä osoittavat muutenkin, eikä vain kysyttäessä. Eli ei ole kyse siitä, etteivätkö vain uskaltaisi sanoa ”totuutta”.
Toivoisinkin kommentteja samassa tilanteissa olleilta, tai ihan keltä vain, jolla on hyviä vinkkejä siihen miten tästä eteenpäin.
Miten masennuksesta voisi selvitä, ja miten minä selviäisin mieheni masennuksesta. Jättääkö se minuun lähtemättömät arvet, vaikka tavallaan tiedän, että ei hän kaikkea sanomisiaan tarkoita? Pääsenkö itse niistä koskaan ylitse? Ajattelenkohan aina alitajuntaisesti, kuinka hirveä olen ym ym?
-Kiitos asiallisista kommenteista-
Vastaukset 3
Vanhimmat
miehesi on ehdottomasti kohennettava elämäänsä. eihän tuollaisessa tilanteessa voi elää. teidän on kyettävä avoimeen ja reiluun keskusteluun ilman syytöksiä tai mikään ei tule toimimaan. ajattele myös itseäsi, ja muista, että parisuhteen tarkoitus on antaa energiaa, ei viedä sitä. et voi ottaa toisen elämää omalle kontollesi vaikka haluatkin auttaa.
Miten voit olla sitä mieltä että suhteenne ei ole huonossa jamassa? Itsehän kerrot jutussasi monta asiaa mitkä ovat pielessä, ja kuinka poikaystäväsi sinua kohtelee.. Sinä itket itsesi uneen ja kuuntelet loukkauksia, en sanoisi että suhteenne on hyvässä jamassa... Sanot ettei hän halua erota, mutta entäpä jos hän käytöksellään yrittää saada sinut jättämään hänet..? (siirtää vastuun suhteenne kulusta sinulle) Miettikää miksi haluatte olla toistenne kanssa? Mistä pidätte toisissanne ja suhteessanne? Puntaroikaa suhdettanne, kannattaako se pelastaa ja onko teillä kummallakin halua siihen..
Kuulehan, lähde suhteesta itse elin n. 10 v masentuneen kumpanin kanssa ja poltin siinä itseni melkein loppuun. Masentunut on kuin alkoholisti jos tuet niin niin saat tukea aina vaan enemmän ja sinut syylistetään kaisesta.Lopuksi saat viedä ruuan sänkyyn ja tehdä kaiken mutta olet silti syylinen hänen pahaan oloonsa. Ole itsekäs ja pane suhde poikki, kyllä selainen suhde varmasti tulee vastaan jossa sinuakin kunnioitetaan.
Kokemusta on.