Hei!
Olemme seurustellut jo useamman vuoden mutta, emme asu yhdessä (kaukosuhde). Nyt poikaystävälläni olisi tilaisuus muuttaa samaan kaupunkiin missä minä olen. Hän kuitenkin empii ajatuksen kanssa tosi paljon.
Hänen mielestään suhteemme on tosi huonossa jamassa, vaikka itse olen siitä vahvasti eri mieltä. Suurin syy tähän on varmasti se, että hänellä ei ole ystäviä/kavereita nykyisessä kaupungissaan. Ei ole ollut enää yli vuoteen. Tämän vuoksi hän onkin erittäin masentunut. Ja kääntää siis kaiken meidän suhteen piikkiin. Missään muussa ei ole mitään vikaa.
Tästä syystä saankin kuunnella päivittäin kuinka hirveä akka olen, kuinka hänen päässään huudan päivittäin (juontaa juurensa jostain mitättömästä asiasta suuttumisesta, toisinaan jopa kuukausien takaa), kuinka me ei minun takiani tulla toimeen. Ja sitä kuinka sekaisin hän on, että ei enää jaksa ja kuolee kohta ym ym ym Tuota on hirveä kuunnella, kun ei osaa auttaa, ja ammattiauttajalle häntä ei saa.
Eikä ole pitkiin aikoihin ollut iltaa, jona en olisi itkenyt itseäni uneen. Oman oloni tekee niin pahaksi paitsi se, että toinen kärsii, eikä osaa auttaa, mutta myös se, että minä saan kuunnella noita ”loukkauksia” päivittäin. Se saa omankin motivaationi laskemaan. Ja siksi ehkä itsekään en voi niin kovasti puhua yhteenmuuttamisen puolesta.
Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua erota, mutta en kohta itsekään enää jaksa, koska en itseni tai kenenkään ystäväni/kaverini/tuttuni/työkaverini mukaan ole tuollainen hirveä akka. Paremminkin toisinpäin, ja sen he kyllä osoittavat muutenkin, eikä vain kysyttäessä. Eli ei ole kyse siitä, etteivätkö vain uskaltaisi sanoa ”totuutta”.
Toivoisinkin kommentteja samassa tilanteissa olleilta, tai ihan keltä vain, jolla on hyviä vinkkejä siihen miten tästä eteenpäin.
Miten masennuksesta voisi selvitä, ja miten minä selviäisin mieheni masennuksesta. Jättääkö se minuun lähtemättömät arvet, vaikka tavallaan tiedän, että ei hän kaikkea sanomisiaan tarkoita? Pääsenkö itse niistä koskaan ylitse? Ajattelenkohan aina alitajuntaisesti, kuinka hirveä olen ym ym?
-Kiitos asiallisista kommenteista-
Olemme seurustellut jo useamman vuoden mutta, emme asu yhdessä (kaukosuhde). Nyt poikaystävälläni olisi tilaisuus muuttaa samaan kaupunkiin missä minä olen. Hän kuitenkin empii ajatuksen kanssa tosi paljon.
Hänen mielestään suhteemme on tosi huonossa jamassa, vaikka itse olen siitä vahvasti eri mieltä. Suurin syy tähän on varmasti se, että hänellä ei ole ystäviä/kavereita nykyisessä kaupungissaan. Ei ole ollut enää yli vuoteen. Tämän vuoksi hän onkin erittäin masentunut. Ja kääntää siis kaiken meidän suhteen piikkiin. Missään muussa ei ole mitään vikaa.
Tästä syystä saankin kuunnella päivittäin kuinka hirveä akka olen, kuinka hänen päässään huudan päivittäin (juontaa juurensa jostain mitättömästä asiasta suuttumisesta, toisinaan jopa kuukausien takaa), kuinka me ei minun takiani tulla toimeen. Ja sitä kuinka sekaisin hän on, että ei enää jaksa ja kuolee kohta ym ym ym Tuota on hirveä kuunnella, kun ei osaa auttaa, ja ammattiauttajalle häntä ei saa.
Eikä ole pitkiin aikoihin ollut iltaa, jona en olisi itkenyt itseäni uneen. Oman oloni tekee niin pahaksi paitsi se, että toinen kärsii, eikä osaa auttaa, mutta myös se, että minä saan kuunnella noita ”loukkauksia” päivittäin. Se saa omankin motivaationi laskemaan. Ja siksi ehkä itsekään en voi niin kovasti puhua yhteenmuuttamisen puolesta.
Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua erota, mutta en kohta itsekään enää jaksa, koska en itseni tai kenenkään ystäväni/kaverini/tuttuni/työkaverini mukaan ole tuollainen hirveä akka. Paremminkin toisinpäin, ja sen he kyllä osoittavat muutenkin, eikä vain kysyttäessä. Eli ei ole kyse siitä, etteivätkö vain uskaltaisi sanoa ”totuutta”.
Toivoisinkin kommentteja samassa tilanteissa olleilta, tai ihan keltä vain, jolla on hyviä vinkkejä siihen miten tästä eteenpäin.
Miten masennuksesta voisi selvitä, ja miten minä selviäisin mieheni masennuksesta. Jättääkö se minuun lähtemättömät arvet, vaikka tavallaan tiedän, että ei hän kaikkea sanomisiaan tarkoita? Pääsenkö itse niistä koskaan ylitse? Ajattelenkohan aina alitajuntaisesti, kuinka hirveä olen ym ym?
-Kiitos asiallisista kommenteista-
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulen ettet enään oikeasti rakasta poikakaveriasi juuri nyt. Tunnet vain sääliä joka ruokkii omaa pahaa oloasi, kun poikakaverisi on tuskissaan.
Jos kuitenkin olet valmis rakastamaan häntä oikeasti niin se tulisi näyttää. Tuo oirehtiminen kielii jotain semmoista, että poikakaverisi ei ole enään itsevarma (suhde, oma kunnioitus). Joka taas johtuu menettämisen pelosta, joka johtaa epävarmuuteen.
Eli osoita rakkauttasi ja näytä se hänelle. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Mikäli et siihen kykene niin pane poikki ennen kuin on yhteinen koti ja lapsi.
Rakkauden näyttää ja pitää hengissä näillä arjen pienillä eleillä joiden pitäisi olla rakkaudessa lähinnä automaatio. Eli sanotaan kuin on ikävä, halataan kun ylletään, pusuja, kehuja, arvostusta. Mikäli vain keskityt etsimään niitä huonoja puolia(valittaa, moittii ja ilman syytä?) etkä ole valmis tukemaan omalla toiminnalla, niin se on sitten heihei ennemmin tai myöhemmin.
Välillä on ylämäkiä, tasaista taaperrusta ja toisinaan menee lujaakin. Kaikki tämä kuuluu normaaliin elämään ja rakkauteen. Noilla ylämäki osuuksilla punnitaan se oikea rakkaus. Rakkaus on myös vaikeissa paikossa taistelua ja uskomista pitkäjänteisesti siihen parempaan aikaan. Ei pidä lähtä karkuun tai jäädä tuleen makaamaan ongelmien kanssa. Täytyy toimia, eikä saa luovuttaa.
En usko, että voit autaa kaveriasi vain etsimällä syitä hänestä. Voit vaikuttaa tekemällä itse hyviä tekoja jotka ruokkivat suhdettanne. Hae se muutos itsestäsi. Onnistut varmasti jos tähän pystyt. Paljon onnea teille ja kärsivällisyyttä!
Kiitos hyvistä ajatuksistasi!
Tiedän kyllä, että minussakin olisi parannettavan varaa. En syytä miestäni mistään. Pikemminkin vain yritän tukea ja kannustaa. Mielestäni se olen minä joka ajattelee suhteesta positiivisesti, mutta positiivinen ja negatiivinen kumoavat toisenta, joten työni on ikäänkuin turhaa.
Molemmat ovat valmiita tekemään töitä suhteen eteen. Minulle pienet parisuhteen riidat eivät ole "mitään" verrattuna siihen mitä olen lapsuudessa/nuoruudessa/aikaisemmin joutunut kokemaan. Miehelle pieni sanaharkka on jo tosi "kamalaa", koska on saanut (onnellinen kun on ollut) lapsuutensa rauhassa ja onnellisesti. Ei ole joutunut kokemaan koskaan mitään pahempaa...
Minäkin haluaisin näyttää rakkauteni paremmin, mutta tällä hetkellä ei ole voimavaroja siihen. Niin tuo miehen masennus on masentanut minutkin. Ja itsetuntoni on mennyt nollaan tai miinukselle.
Yrittäminen ei ole koskaan turhaa. Ja kun uskot siihen itse niin miehesikin alkaa siihen uskoa. Jos taas et usko siihen itsekkään niin ehkä sitten se voi olla osittain turhaa tai ainakin teennäistä. Teennäisyys näkyy aina läpi.
Hoida nyt vaikka ensin tuo oma itsetunto kuntoon. Sen jälkeen on kaikki helpompaa. Se onnistuu tekemällä jotain josta saat positiivista energiaa(urheilu, kaverit, työ). Siitä se minunkin lähdettävä.
Olen itse vaimolleni joko liian lihava tai liian laiha, liian nössö, liian sitä ja liian tätä. Itsetuntoani hoidan harrastamalla lätkää ja jujutsua.
Nuoruudestani sen verran, etten ollut isäni mielestä koskaan riittävän hyvä missään. Tai ainakaan sitä ei voinut ääneen sanoa. Tosin sen on aina voinut minulle sanoa ääneen, ettei minusta johonkin ole. Esimerkiksi kun menin lukioon niin isäni sanoi, että ei minun päällä olisi kannattanut mennä kuin amikseen. Noh kävin lukion ja valmistuin 2001 insinööriksi. Joten tulipa taas näytettyä närhen munat. Näitä esimerkkejä olisi muitakin, mutta pointti on se etten ikinä luovuta jos jotain aion tehdä. Tämä on minun vahvuuteni.
Uskoisin sinulta löytyvän näitä samoja piirteitä. Nyt voi tuntua, että olet epäonnistunut suhteessasi. Mikään suhde ei ole helppo. Kaikissa on vastoinkäymisiä ja huonoja hetkiä. Periksi ei kuitenkaan saa antaa tai on luovuttaja. Tähän luovuttajan rooliin minä en itse suostu ikinä.
Mitä enemmän vastoinkäymisiä pystytte selvittämään, sitä vahvempi teidän suhde tulee olemaan.
Älä koskaan lähde suhteessa ahnehtimaan liian isoa palaa, vaan tee juuri niitä pieniä tekoja. Vanha Japanilainen viisaus: älä keskity murehtimaan suuria asioita joihin et pysty vaikuttamaan, vaan tee niitä pieniä asioita joilla pystyt vaikuttamaan. Tulet huomaamaan, että tekemällä näitä pieniä asioita voit saavuttaa pitkällä tähtäimellä niitä suuria.
Voimia teille ja kaikkea hyvää!
Mulla oli sama tilanne. Asuimme eri paikkakunnilla ja sitte mun tyttöystävä alko vaatiin että muutetaan yhteen samalle paikkakunnalle. Mulla oli (en tietenkään tunnustanu) muita säpinöitä, eikä oikeen ispiraatiota yms. Kuitenkin muutettiin yhteen ja siitähän se alamäki alkoi. No muutama vuosi hukkaan. No eipä tule toista kertaa tehtyä.
Jos ois pettämistä pohjalla niin eikö oo hyvä kun kääntää puheet tolle kannalle, että nyt ollaan aivan down.
Kehotan sinua nyt miettimään tarkkaan kannattaako sinun ottaa se riski elämässäsi, että mikään ei tulekaan paremmaksi vaikka SINÄ kuinka yrität. Yhdessä eläminen vaatii molemmilta paljon onnistuakseen. Olen itse elänyt 18 v. liitossa, jossa kaikki on ollut minun vastuullani tai syytäni, mieheni ei tehnyt avioliittomme hyväksi muuta kuin arvosteli minua. Lopulta olin niin väsynyt, että ero oli ainoa ratkaisu.
Sinulla on vielä valinnan mahdollisuus, koska ette asu yhdessä ettekä ole sitoutuneet toisiinne.
Elämä voi tarjota sinullekin aivan toisenlaisen tulevaisuuden. Kannattaisi selvittää myös omat lapsuuden aikaiset asiat, että ne eivät johdattaisi sinua vaikeisiin ihmissuhteisiin.
Toivotan sinulle hyvää elämää! Määrittele se ensin itsellesi ja tee siitä tavoite jonka hyväksi toimit.
Naiselta ollaan tässä viemässä taas minuutta ja
omaa minää. Älä missään nimessä alistu, vaan jos
sinulle huudetaan, niin huuda vastaan!-Vaikka sattuu toisen huudot, niin nosta leukaa vaan ylös
ja porskuta eteenpäin, sisulla.
Uikuttavat miehet oikeastaan tarvitsevat vahvan
naisen vierelleen ja ovat salaa ylpeitä, kun vaimo
hoitaa kaiken.-ovat ylpeitä, mutta omaa saamattomuuttaan häpeävät ja mikä parhain keino kostaa naiselle on haukkuminen ja vähättely
Joo, pyytäisin, että käyttäisitte omaa nimimerkkiänne, ettei mene kysymys ja vastaukset sekaisin..
Naiselta ollaan tässä viemässä taas minuutta ja
omaa minää. Älä missään nimessä alistu, vaan jos
sinulle huudetaan, niin huuda vastaan!-Vaikka sattuu toisen huudot, niin nosta leukaa vaan ylös
ja porskuta eteenpäin, sisulla.
Uikuttavat miehet oikeastaan tarvitsevat vahvan
naisen vierelleen ja ovat salaa ylpeitä, kun vaimo
hoitaa kaiken.-ovat ylpeitä, mutta omaa saamattomuuttaan häpeävät ja mikä parhain keino kostaa naiselle on haukkuminen ja vähättely