valitus

en ymmärrä kihlattuani. miksi hän valittaa/huomauttelee vähän väliä asioistani minulle. ollaan oltu puoli vuotta yhes enkä ymmärrä kihlattuni käytöstä. hän on valittanut seuraavista asioista: vaatteistani, kuulemma liian rumia (aivan tavallisia farkkuja, t-paitoja, villapaitoja, bilevaatteita jne.) värit ainakin on hänen mielestä rumia. käytän vaaleita värejä. sitten hiukseni. ei tykkää mallista, tekee minusta liian vanhan näköisen. hiukset on tasapitkät hartioille ulottuvat vaaleat suorat. ei kuulemma kehtaa välillä liikkua seurassani yleisellä paikalla jos päälläni on verryttelyasu ja hiukset on kiinni. sitten juomisestani, juon pari kertaa kuussa sopivan huppelin, en siis ole änkyrä kännissä niin kuten hän väittää, muistan aina illan kaikki tapahtumat. väitti minua jopa alkoholistiksi. seuraavaksi syöminen, ei ymmärrä kuinka voin syödä esim. veriohukaisia ja sämpylöitä, en siis ahtaa itseeni suklaalevyä päivässä. lopuksi "valituslistaan" tuli nukkumiseni, kun joskus satun (harvoin) ottamaan päivätorkut töiden jälkeen jos on ollut rankka päivä, töihin joudun lähtemään aamu viideltä ja kotona olen iltapäivällä viideltä, pitkien työmatkojen takia, työaika on 7.00-16.00. että mitähän hän seuraavaksi keksii valittaa. auttakaa kun en enää löydä vastausta kihlattuni (20 v.) käytökseen, miksi hän tekee noin? hermot tässä loppuu pian itseltänikin, ja alkaan olla jo aika väsynyt tuohon käytökseen...
171844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tee selväksi, että parempi tu**un alla, kuin taivasalla. Ts.jos ei tyylisi kelpaa, saa hakea paremman muualta.

Äänestä

En ymmärrä sinua, miksi olet kihlattusi kanssa, ei tuossa paljoa positiivista sanaa miehestä ollut, joten anna sen olla, ansaitset parempaa.

Äänestä
  • kiitos vastauksesta. olen kyllä itsekin miettinyt että mitä tosiaan teen hänen kanssaan, ja erokin on käynyt mielessä ja väkisinkin on tullut mieleeni että ei yksikään entisistä miehistäni ole koskaan morkannut minua mitenkään, ei mistään. tokihan joskus on ollut riitoja mutta nekin ovat olleet ihan aiheesta, mutta tämä nykyiseni on kaiken huippu. eihän sitä voi kukaan toisen puolesta päättää eroaako vai ei mutta siksi kysyin apua, koska halusin että joku avaa silmäni koska en näköjään itse siihen pystynyt sokeudesta rakkauteen ja toivo paremmasta huomisesta. kiitos vielä kerran, ehkä nyt osaan tehdä oikeat ratkaisuni. :)

    Äänestä

  • rapu78 kirjoitti:

    kiitos vastauksesta. olen kyllä itsekin miettinyt että mitä tosiaan teen hänen kanssaan, ja erokin on käynyt mielessä ja väkisinkin on tullut mieleeni että ei yksikään entisistä miehistäni ole koskaan morkannut minua mitenkään, ei mistään. tokihan joskus on ollut riitoja mutta nekin ovat olleet ihan aiheesta, mutta tämä nykyiseni on kaiken huippu. eihän sitä voi kukaan toisen puolesta päättää eroaako vai ei mutta siksi kysyin apua, koska halusin että joku avaa silmäni koska en näköjään itse siihen pystynyt sokeudesta rakkauteen ja toivo paremmasta huomisesta. kiitos vielä kerran, ehkä nyt osaan tehdä oikeat ratkaisuni. :)

    Kun mietit, sinulle ehkä osittain hankalaakin vaihtoehtoa, niin kirjaa vaikka paperille plussat ja miinukset poikaystävästäsi. Listaa kaikki mitkä sinusta tuntuu tärkeältä allekkain. Sitten kun olet saanut paperille kaikki asiat, niin siinä sinä sitten myös näet, onko kaikki kohdallaan. Jos tulee paljon miinuksia, niin sitten näytä lista myös poikaystävällesi. Sen jälkeen ero voi olla aika helppoakin tai vaihtoehtoisesti mies voisi alkaa muuttua parempaan suuntaan. Elä, älä sure, elämääsi.

    Äänestä

Nukke syndrooma.. Mies ei ole aikuistunut, eikä ole pienenä poikana saanut leikkiä nukeilla. Nyt mies toteuttaa fantasiaansa sinulla. hän haluaa pukea sinut, valita kampaukset y.m. loppujen lopuksi suhteenne menee siihen että hän kertoo kaiken mitä saat ja et saa tehdä.

Äänestä
  • Ai tämä on kaikilla miehillä jotka eivät ole lapsina leikkineet nukeilla? Ehkä s-y-v-ä-l-l-i-s-i-n-t-ä psykologiaa aikoihin!

    Kuule nukkesyndrooma menee näin:

    Miehet, jotka lapsena leikkivät nukeilla ovat nykyään sukupuolettomia tarhasetätejä ja sössöttävät nasaalisti lausuessaan s-kirjaimen. Ja ottavatpa hanuriinkin varmasti ihan mielellään.

    Äänestä

Älä hullussa jatka suhdetta. Olen ollut melkein parikymmentä vuotta naimisissa miehen kanssa, joka ei alunperinkään lie ollut tyytyväinen ulkomuotooni, älykkyyteeni tms. Jostain syystä vain menimme naimisiin. Huomauttelut jopa väkivalta, alistaminen jne. on ollut painolastina vuosikaudet, mutta lasten takia en ole hirvinnyt erota, vaikka välillä olen sitä vakavati suunnitellut. Et tule olemaan tyytyväinen hänen kanssaan. Lopulta alat alistettuna yrittämään miellyttää häntä kaikin tavoin, jopa muuttamalla äänensävyä, kävelytyyliä, ruokailutottumuksia, siivoustyyliä.......ei auta.....sanon vaan, että aina löytyy osa-alueita, joissa et ole onnistunut. Ja lopulta pingot hädissäsi kuin duracell-pupu yrittäen silittää miehen paitoja, hieroa hartioita ja kaikkea mahdollista, mikä sais tyytymättömän miehesi tyytyväiseksi. Sitä päivää ei tule...vain pieniä hetkiä, jolloin toivosi herää..ja sitten taas sinut tyrmätään. Joten mietipä vielä. Maailmassa on todellakin myös normaaleja, oikeasti tasapainoisia ja aikuisia ihmisiä. Näin yli nelikymmpisenä olen sen huomannut selvästi.

Äänestä
  • ...Liian alistettu uskon sun olevan. Kerää ne pienet voiman taimenet yhteen koriin ja lähde itsekin tosta suhteesta. Kannattaisi aloittaa toi lähteminen joistain pienistä asioista. Kuten tavaroiden (yhteisten) hävittämisestä tai lopettamalla yhteiset tekemiset ja menot. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Voit olla varma, ettei "miehesi" huomaa tekemisiä. Sillä ton tyyppiset kaverit eivät välitä kuin itsestään. Henk. koht. kokemusta on, sillä olen just se lapsi, jonka vanhemmat olivat alistaja - alistettu -ihmisiä. Jätti todella syvät haavat, kun Äidillä ei ollut voimia lähteä siitä jutusta. Älä pelkää tulevaisuutta. Löydät aivan varmasti sinua arvostavan ihmisen. Voimia tulevaisuuteen...!

    Äänestä

No ensi kerralla sanot ja näytät sille kertakaikkiaan, että tossa on ovi joko käytös muuttuu tai käyttää sitä ovea.

Minä esineenä se oikein sinua pitää, kun noin käyttäytyy...

Äänestä

Mitä,jos vaihtaisit mieheen tuon lapsukaisen-voisi olla kaikille helpompaa.

Äänestä

Miten ihmeessä olet kihlautunut tuollaisen tyypin kanssa? Ja vielä noin nopeasti, ennen kuin olet oppinut tuntemaan kunnolla koko ihmistä?

Paras neuvo, mitä voin sinulle antaa on se, että pura kihlaus ja lopeta suhde. Eihän tuollaista voi kukaan täysjärkinen kestää! Hanki itsellesi kunnon MIES!

Äänestä

Kihlattusi on sukupuolesta riippumatta ns. "naggin bitch" joka kaipaa lempeää mutta määrätietoista kehotusta : Juokse Perseeseen.

Se tuntuu lyhyellä aikavälillä pahalta, mutta johtanee pitkällä tähtäimellä järjellisiin kuvioihin.

Äänestä

Jos et kenelle kelpaa sellaisenasi, niin ei kun menoksi. En ihmettele yhtään, jos olet väsynyt tuollaiseen.

Äänestä

Käske tuon reppanan katsoa peiliin!!!!
Jos tuollaista kuuntelet nyt, niin kuulet tuota vielä 50-vuotiaanakin!
Tuon kihlattusi itsetunto puuttuu kokonaan.....

Äänestä

Jospa kihlattusi mielellään näkisi sinut: hyvin pukeutuvana, viehättävänä, nuorekkaana, terveitä elämäntapoja arvostavana ja virkeänä. "Töihin joudun lähtemään aamu viideltä ja kotona olen iltapäivällä viideltä". Kuulostaisi siltä että työt vievät sinusta voimat melko tarkkaan, mitä jää luultavasti energiselle 20-vuotiaalle kihlatullesi? Visio sinusta sellaisena kuin voisit olla? Ehkä hän on huolestunut kehityksestä jos työt vievät vielä enemmän voimiasi, tarvitset iltaunia lisää, et jaksa huolehtia ulkonäöstäsi, alat käyttää enemmän alkoholia, pukeudut yhä rennommin lenkkivaatteisiin. Ehkäpä sinua yritetään valittamalla herätellä? Ehkä hänelle tulee joku mieleen? Oma mutsi, sinun äitisi? Entä kihlattusi elämäntilanne, olisiko hänellä enemmän aikaa viettää sinun kanssasi jos viidestä viiteen työsi matkoineen sallisi? Jaksatteko harrastaa mitään yhdessä?

Äänestä

Tuo on henkistä väkivaltaa, turha sitä on kierrellä. Jollaon sairaalla tavalla miehesi saa siitä "kicksejä" kun alistaa ja nujertaa sinut henkisesti ... ja hyvää vauhtia siinä onnistumassa. Voin vakuuttaa, että meno eikun pahenee -- mieti huolella mitä elämältäsi tahdot.

Äänestä
  • Olen todellakin samaa mieltä! Henkistä väkivaltaa tuo on!Jos olet itse tyytyväinen itseesi ja olet sitä mieltä että mitä kihlattusi puhuu on puuta/heinää niin ei muuta kuin ukko ulos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rapu78 kirjoitti:

en ymmärrä kihlattuani. miksi hän valittaa/huomauttelee vähän väliä asioistani minulle. ollaan oltu puoli vuotta yhes enkä ymmärrä kihlattuni käytöstä. hän on valittanut seuraavista asioista: vaatteistani, kuulemma liian rumia (aivan tavallisia farkkuja, t-paitoja, villapaitoja, bilevaatteita jne.) värit ainakin on hänen mielestä rumia. käytän vaaleita värejä. sitten hiukseni. ei tykkää mallista, tekee minusta liian vanhan näköisen. hiukset on tasapitkät hartioille ulottuvat vaaleat suorat. ei kuulemma kehtaa välillä liikkua seurassani yleisellä paikalla jos päälläni on verryttelyasu ja hiukset on kiinni. sitten juomisestani, juon pari kertaa kuussa sopivan huppelin, en siis ole änkyrä kännissä niin kuten hän väittää, muistan aina illan kaikki tapahtumat. väitti minua jopa alkoholistiksi. seuraavaksi syöminen, ei ymmärrä kuinka voin syödä esim. veriohukaisia ja sämpylöitä, en siis ahtaa itseeni suklaalevyä päivässä. lopuksi "valituslistaan" tuli nukkumiseni, kun joskus satun (harvoin) ottamaan päivätorkut töiden jälkeen jos on ollut rankka päivä, töihin joudun lähtemään aamu viideltä ja kotona olen iltapäivällä viideltä, pitkien työmatkojen takia, työaika on 7.00-16.00. että mitähän hän seuraavaksi keksii valittaa. auttakaa kun en enää löydä vastausta kihlattuni (20 v.) käytökseen, miksi hän tekee noin? hermot tässä loppuu pian itseltänikin, ja alkaan olla jo aika väsynyt tuohon käytökseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu