Kaksoiselämää

Olen avioliitossa elävä nuori mies, jonka elämä jakaantuu kahteen koko ajan toisista erkaantuvaan osaan. Toisessa olen tunnollinen ja rakastava avomies, ja toisessa janoan vieraita naisia ja kiihkeää, rietasta seksiä.

Varsinaisia liiton ulkopuolisia suhteita minulla ei ole enkä sellaisia halua. Kuitenkin lähes päivittäin vietän aikaani netin chat-sivuilla flirttaillen tytöille taka-ajatuksena seksi heidän kanssaan. Muutaman kerran olen tytön/naisen tavannut ja harrastanut seksiä heidän kanssaan milloin heidän luonaan, milloin autossa. Nämä pyrkimykset vievät aika ajoin suurenkin osan päivästä, niin etten saa tehtyä töitä tai muita asioita.

Olen uskotellut itselleni, että tällaisen himon takana on epätyydyttävä parisuhde ja etenkin sen seksuaalisen latauksen puuttuminen. Osittain näin onkin. En lähinnä toisesta osapuolesta johtuen pääse kokemaan sellaista seksuaalisuutta, mitä haluaisin. Mutta tiedän, että petän itseäni näin sanoessani.

Mielialoillani on eroa kuin yöllä ja päivällä. Välillä olen himon sokaiseman - olisin valmis lähtemään kenen tahansa luokse, minne vaan. Ja lähdenkin ja kiihotun ja nautin. Mutta kun yhtäkkiä laukeamisen jälkeen havahtuu autosta keskellä ei-mitään kalu naisen suussa, mieleen tulee lähinnä inho ja kuvotus. Tekee mieli pestä kaikki lika ja himo pois ja unohtaa ja aloittaa alusta.

Menee muutama päivä, jolloin en ajattele seksiä tai ajatusta vieraasta. Sitten taas halut hiipii mieliin ja pyörä kääntyy jälleen ympäri, kaikki käynnistyy taas samalla tavalla.

Puolisoni ei siis tiedä minun tästä puolesta mitään. Aiemmin en kokenut pientä salailua ongelmana, tosin silloin "paheetkin" olivat pienempiä ja viattomampia ja mitään edellä kuvatun laista ei tapahtunut muualla kuin ajatuksissani. Nyt haluaisin kuroa kaksi puolta itsestäni yhteen, mutta en tiedä, mistä päästä venyttää. Katkaisenko toisen puolen, vai yritänkö yhdistää molemmat. Teenkö mustasta valkoista vai valkoisesta mustaa, vai tulisiko kaiken olla harmaata ja sävykästä.

Kyseessä on siis seksuaalinen tyydyttymättömyys. Haen jotain fantasiaa, mikä ei voi toteuttaa. Lopputuloksena on väkisinkin vaillisuus, puutteet, paha olo.

Eniten tunnen, että petän näin toimiessani itseäni - minä olen se, joka voi pahoin. Puolisolleni yritän olla mahdollisimman hyvä, ja se puoli elämässäni on se, jota arvostan ja johon pyrin.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olette toimineet ja voiko tällainen tilanne jatkua kauan, vai kärjistyykö se johonkin? Onko mahdollista vain päättää, että nyt tämä loppuu, vai tarvitaanko "parantumiseen" jotain konkreettista?
92239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

älykäs kaveri kun noin hyvin pystyt tiedostamaan tilanteesi. Itse olen seksuaalisesti aktiivinen, mutta kuitenkin yhden naisen mies, niin etten pysty kokemusteni perusteella neuvomaan sinua. Vastaan sen vuoksi kun tv:stä tuli 4D dokumentti ja se oli kuin sinusta kerrottu, siinä ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan. Asiantuntijat selittivät sen johtuvan traumaattisista kokemuksista lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa. He sanoivat sitä seksiriippuvuudeksi ja asianomaisen olevan kykenemätön läheiseen ihmissuhteeseen ja hakevan seksiä läheisyyden ja hellyyden tarpeeseen. Seksiriippuvaisia on niin miehissä kuin naisissakin. Joku varmaan täällä osaa selittää tämän paremmin ja siitä on kai mahdollista toipua.

Äänestä

Olen naimisissa oleva mies. Chattailen ahkerasti ja saan liki päivittäin "iskettyä" naisia keskustelemalla heidän kanssaan. Olen verbaalisesti melko lahjakas ja kohtalaisen näköinenkin. Chattailusta olen suorastaan riippuvainen. Baarissa flirttailen, tanssin ja saan seuraa helposti ja noin joka toinen kerta tarjoutuu tilaisuus lähteä seuralaisen mukaan...

Tähän mennessä moraali on vielä riittänyt siihen, että olen pettänyt vaimoani vain suutelemalla ja hyväilemällä muita naisia.

Vähän samanlaisia tuntemuksia on jäänyt noista kerroista, vaikken pidemmälle olekaan mennyt. Niistä jää joka tapauksessa morkkis, jonka häviäminen kestää joskus pitkäänkin! Voin hyvin kuvitella, että tuo rassaa paljon. Itse olen miettinyt ammattiauttajan apua.

Omaa seksielämää vaimon kanssa nämä tapaukset ovat kuitenkin kumma kyllä vain parantaneet. Ehkä osittain siksi olen antanut nämä tapaukset anteeksi itselleni. Joka kerta baarissa vannon, etten yritä mitään, mutta naiset ovat valitettavasti myös aika aktiivisia nykyään ja jostain syystä olen vähän turhan usein kohde ja helppo saalis.

Lyhyesti sanoen olen ihastumisaddikti, joka ei osaa lopettaa. Olen hullaantunut siihen tunteeseen, että pidän jostakusta ja saan hänet ihastumaan itseeni ja haluamaan minua tosissaan. Tiedän, että joskus vielä käy huonosti, vaimoni saa tietää ja ehkä erokin tulee. Siinä on turha selittää, että se kun on niin jännää...

Otetaanko itseämme niskasta kiinni ja suoristetaan selkä. Ehkä se auttaa, ainakin huomiseen !

Äänestä
  • Entäpä jos vaimosi jäisi kiinni ihastumisaddiktioistaan ja selittäisi sen vain olevan niin jännää. Ymmärtäisitkö yhtään?

    Äänestä

Tuohonkin ongelmaan saanee apua, jos viitsii hakea, ja jos pitää sitä vaimokettaan tarpeeksi arvokkaana asiana. Muussa tapauksessa voit tietysti antaa ajan kulua, jäädä kiinni (jossain vaiheessa niin käy aina ja väistämättä), ja itkeä sitten sen menetetyn vaimokkeen perään. Tosin sitten olisit vapaa jakamaan itseäsi kaikille maailman naisille, ja kun sekään ei enää riitä, ehkä miehillekin. Mieti ajoissa kumpi suunta on sulle se oikea. Jossain vaiheessa tulee olemaan myöhäistä miettiä, viimeistään sitten kun hilaat mukanasi vaikkapa aidsin.

Äänestä

Kävin eilen katsomassa Levottomat 3 -leffan ja kuulostaisi siltä, että olet miehinen versio pääosan esittäjästä. Käypä katsomassa, niin saatat tunnistaa itsesi.

Seksiriippuvaisuudelta tuo kuullostaa ja sekin sairaus vie mukanaan aivan kuten muutkin riippuvuudet, ellet saa ajoissa käännettyä suuntaa.

Äänestä

verrattuna kolmoiselämääni :D. Tai ei nyt ehkä sentään.

Halusinkin oikeastaan vain sanoa sen, että meissä kaikissa on monia puolia, mutta jotkut puolet pitää salata ja toisia ei. Yleensä kaikki mikä liittyy seksiin, huumeisiin (=alkoholi ym. kemikaalit) tai rock'n'rolliin pitää salata! Se on kuin luonnonlaki, josta ei voi tinkiä joutumatta tuomiolle.

Sinuna miettisin kauanko jaksat himon sokaisemaa elämääsi. Luovutatko ajoissa ja sovinnolla vaiko liian myöhään, jolloin toteat tehneesi elämäsi virheen. Vaikka eihän siinä välttämätttä noin pidä käydä. Voit erota ja jatkaa tyytyväisin mielin irtosuhteita? Tai löytää irtosuhteista yhtä riettaan kumppanin kuin itse olet? Vaihtoehtoja on monia, mutta sinun täytyy päättää. Et edes haluaisi, että joku tekee sen puolestasi. Päätöksen pitää olla sellainen, että sinulla on mahdollisuus pitää siitä kiinni.

Itse ihmettelen sitä kuinka helposti jotkut harrastavat rietasta seksiä ventovieraan kanssa ja toiset haluaisivat rietastella ainoastaan yhden, tuttavan kanssa, mutta miettivät ja pohtivat viimeisen päälle sen seurauksia ennenkuin alkavat tositoimiin.

Oletko koskaan ollut ihastunut kenenkään toiseen kuin kumppaniisi ja vasta sitten alkanut tuntea himoa häntä kohtaan? Vai oletko ikinä himoinnut kumppaniasi?

Äänestä

Kuulostaa kahdelta asialta, nettiriippuvuus ja seksiriippuvuus. Tai sitten maanisdepressiivinen, siihenhän liittyy mielialan vaihteluita äärilaidasta toiseen? Ehkä vähän kaikkea kolmea, lievästi masentunut? Tietenkin on paha heitellä termejä tällä tavalla kun ei ole asiantuntija, mutta nettiriippuvuudesta tiedän itsekin jotain. Olin sitä, big time, tosin treffejä en koskaan sopinut tms. enkä tavannut chattikumppaneitani eikä chattaamiseni keskittynyt yksin seksiin, vaikka sekin oli usein aiheissa pinnalla. Nettiseksiäkin tuli kyllä harrastettua. Valitettavasti pitkälle edenneet addiktiot ovat sellaisia että niistä ei pääse eroon ennen kunnon romahdusta, meillä tilanne kärjistyi siihen että kun mulla ei nettailultani ollut aikaa parisuhteelle, puoliso löysi parempaa seuraa sillä välin. Ironista on että hän lopulta oli se joka "oikeasti" petti ja myös jätti. Sen jälkeen jäi myös koneen käyttö kotona, siellä se on pölyttynyt viimeisen vuoden makuuhuoneen nurkassa, en tiedä tuleeko siihen enää edes virtoja päälle.

Käytöksesi on vaaraksi itsellesi ja kumppanillesi. Kuten joku jo mainitsikin, saatat saada kotiinviemisiksi sukupuolitaudin (ellet ole saanut sitä jo), kondomihan ei suojaa muuta kuin penistä ja sekin voi mennä rikki. Tauteja saa tarttumaan muutenkin kuin pelkässä yhdynnässä, esim. kurkkukondylooma. Puhumattakaan henkisistä kivuista ja säryistä ja muista seurauksista kun käytöksesi viimein paljastuu. En sano jos se paljastuu vaan kun, tiedät itsekin että nykyisellä elämäntavallasi se on vain ajan kysymys.

Itse nettiaddiktion kokeneena en usko että pääset tilanteesta irti omin voimin ilman sitä Suurta Romahdusta (= kiinnijäämistä tai jotain muuta suurta kriisiä). Sitä tekee aina pyhiä lupauksia että tänään en chattaa enkä vilkaisekaan koneeseen päin, sitten saattaa käydä netissä katsomassa vaikka bussiaikataulua ja sitten jotenkin eksyy chattisivuille ja taas jumii sinne useammaksi tunniksi. Tuttu tunne varmaan sullekin, lupaat itsellesi ettei enää, tai korkeintaan ihan vähän vain, ja sitten taas jonkun tekosyyn varjolla löydät itsesi tutusta tilanteesta...? Pystyt tuomaan ongelmasi selvästi esille, jos todella haluat ongelmasta irti niin tulosta vaikka tuo viestisi ja kävele sen kanssa psykiatrin juttusille. Sinulla on todellinen ongelma. Jos todella shokkihoitoa haluat/tarvitset, anna vaimosi lukea se. Luultavasti et halua tehdä kumpaakaan, joten lähde sitten vaikka siitä että estät itseltäsi chattaamisen, sitä kautta ilmeisesti haet kontaktisi? Sen voi tehdä useammallakin tavalla, yksi on tietenkin se että et koske enää koneeseen mutta se lienee mahdotonta esmes töittesi takia? Jos chattaat työpaikaltasi, käy juttelemassa IT-väen kanssa palomuurin asetuksista. Voithan vaikka sanoa yleisellä tasolla että olet huomannut että työntekijöiden aikaa menee paljon chattaamiseen. :) Chattaamisen saa estettyä helposti ilman että se vaikeuttaa netin käyttöä muuten. Voit myös asentaa kotikoneellesi palomuurin tai muuttaa sen asetuksia niin että et yksinkertaisesti pääse enää chattihuoneisiin. Tai annat vaimosi hoitaa kaikki nettiasiat jatkossa etkä koske kotona enää koneeseen. Nämä neuvot ovat kuitenkin enemmän oireiden kuin itse syyn hoitamista, mutta jotain sinun on keksittävä ja jostain aloitettava jos haluat eroon kaksoiselämästäsi. Kaikkein paras keino lienee kuitenkin se psykiatri ja mahdollinen parisuhdeterapia.

Tiedostat että sinulla on ongelma, seuraava askel on tehdä asialle jotain. Matka voi olla pitkä, mutta todella kannattaa. Hyvää matkaa. :)

Äänestä
  • Kiitos sinulle ja muille vastanneilla mielipiteistä. Mielelläni luen ymmärtäviä kommentteja; vielä mieluummin rakentavan kriittisiä. Hyväksyntää en edes halua saada.

    On totta, että ongelmani johtuu nettiriippuvuudesta suurelta osin. Tai pikemminkin netti toimii seksiriippuvuuden katalyyttinä. Olen aina suhtautunut seksiin jollain lailla pakkomielteisesti ja masturbointi on ollut aina säännöllinen ja päivittäinen (useamminkin tapahtuva) osa elämääni. Kuitenkin ennen nettiyhteyksiä tämä oli kontrolloitavissa, kun yllykkeitä ei ollut tarjolla liikaa. Samoin seksiin (ja siitä haaveilemiseen) kulunut aika oli kohtuuden rajoissa.

    Kiinteitten nettiyhteyksien myötä seksifantasioihin yhdistyivät ensiksi vierailut seksisivustoilla, kuvat, videot. Tämä sinällään ei haittaisi mitään, mutta todellinen ongelma ovat juuri chat-sivut. Olen huomannut, että nykyisellään elämästäni huomattava osa kuluu näillä sivuilla juttelemiseen. Saatan istua tunteja, päiviä koneella ja etsiä sopivia juttukumppaneita. Jos pistäisin kaiken sen ajan ylös, kauhistuisin.

    Mitä sitten netistä haen? Eniten nautin, kun huomaan tekeväni vaikutuksen. Netissä on naisten markkinat, joten usein laadukkaan seuran löytäminen on hankalaa ja haastavaa. Kuitenkin sopivien sanankäänteiden ja jutustelujen jälkeen huomaa, kuinka toisen vastaukset muuttuvat ja leikkisät puheenaiheet siirtyvät yhä intiimimmiksi. Fantasiat vaihtuvat ja salaiset haaveet saavat kyytiä. Vaivihkaa ehdotan ajatusta tapaamisesta. Yksi asia johtaa toiseen ja siinä se on.

    Se mitä toiselta ihmiseltä haen näissä nettijutuissa on - ironista kyllä - hyväksyntä minuna itsenäni. Häpeän halujani puolisolleni ja julkiselle maailmalle. Ainoat, jotka voivat minua ymmärtää, ovat nämä salaiset nettiseuralaiset, himojeni kohteet. He "näkevät minut aidoimmillani ja hyväksyvät minut"

    Tälläkin palstalla mielipiteitään esittävät ihmiset, jotka tuntuvat hyväksyneen toimintansa täysin. Salasuhteita harrastetaan, ja tilanne pysyy hallinnassa. Uskoin joskus itsekin olevani samanlainen (tai halusin olla). Hakisin vain "kokemuksia ja elämyksiä" aivan samoin kuin jos haen kaupasta jotain herkkuja, katson elokuvan - eihän sellaiseen voisi jäädä koukkuun, mihin se vaikuttaa. Kuitenkin tunnen yhä jyrkemmin jakautuvani kahtia. Toinen minä haluaa nautintoa, kiihkoa, rietasta villielämää, rajua seksiä. Toinen pyristelee mukana ja herää kauhunsekaiseen itkuunsa vasta, kun toinen on saanut haluamansa ja makaa väsyneenä.

    Minä tiedän, etten voi jatkaa näin. Tiedän myös, että ongelma ja syy on minussa, ei suhteessani saati puolisossani. Minä en pysty tyytymään itseeni, minkä johdosta hakeudun tilanteisiin, jossa näen itseni uudessa valossa - erilaisena. Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Elämä on täysin mallillaan, sinällään toimiva suhde, työt kunnossa, kaikki.

    Olen nyt päättänyt, että kerran vielä otan itseäni niskasta kiinni. Nyt jos ei koskaan. Kyse on kuin alkoholismista. Kohtuukäyttäjäksi minusta ei ole, joten vältän riskialttiita tilanteita täysin. En halua herätä kymmenen vuoden päästä tilanteeseen, jossa olen niin juopunut elämän nautinnoista, etten kykene tavalliseen elämään ja ihmissuhteisiin. Asiasta kirjoittaminen vaati minulta jo paljon, ja toivon, että jaksan myös jatkossa. Varsinaiset koetukset ovat vasta edessä.

    Äänestä

  • Jekyll kirjoitti:

    Kiitos sinulle ja muille vastanneilla mielipiteistä. Mielelläni luen ymmärtäviä kommentteja; vielä mieluummin rakentavan kriittisiä. Hyväksyntää en edes halua saada.

    Kerrankin tarina,joka kosketti minua.Miksi? Koska se oli kuin omasta elämästäni.
    Kaikki alkoi saman tein kun netti tuli tähän taloon.Oli mahdollisuus päästä juttelemaan ihmisten kanssa,mahdollisuus jota ei ennen ollut...ainakaan tällä tavoin.En olisi ikinä uskonut kuinka elämä muuttuisi pelkän netin takia.Suhde kärsi(jonka selitin sillä että en ollut tyytyväinen siihen mitä elämässäni oli,tapasin nettituttavuuksia, joista yksi johti yhden yön-juttuun ja toista harkitsin enemmän kuin vakavasti.Ihastuin ihmisiin helposti,oli mukava jutella omista fantasioista ja tarpeista, joita ei voinut täyttää parisuhteessa.Seksi kerran vkossa oli miehelleni tarpeeksi, ei minulle.Päätin siis purkaa seksuaaliset haluni nettiin ja chatti-ihmisiin.Niin kiehtovaa se oli...
    Taistelin päivittäin siitä tunteesta,jonka joku chatti-ihminen minussa sai ja siitä, kuinka inhottava ja alhainen ihminen olin sekä miestäni että itseäni kohtaan.
    Oma suhde ja koti ahdistaa...mikään ei ole hyvin..en ole mihinkään tyytyväinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jekyll ja Hyde kirjoitti:

Olen avioliitossa elävä nuori mies, jonka elämä jakaantuu kahteen koko ajan toisista erkaantuvaan osaan. Toisessa olen tunnollinen ja rakastava avomies, ja toisessa janoan vieraita naisia ja kiihkeää, rietasta seksiä.

Varsinaisia liiton ulkopuolisia suhteita minulla ei ole enkä sellaisia halua. Kuitenkin lähes päivittäin vietän aikaani netin chat-sivuilla flirttaillen tytöille taka-ajatuksena seksi heidän kanssaan. Muutaman kerran olen tytön/naisen tavannut ja harrastanut seksiä heidän kanssaan milloin heidän luonaan, milloin autossa. Nämä pyrkimykset vievät aika ajoin suurenkin osan päivästä, niin etten saa tehtyä töitä tai muita asioita.

Olen uskotellut itselleni, että tällaisen himon takana on epätyydyttävä parisuhde ja etenkin sen seksuaalisen latauksen puuttuminen. Osittain näin onkin. En lähinnä toisesta osapuolesta johtuen pääse kokemaan sellaista seksuaalisuutta, mitä haluaisin. Mutta tiedän, että petän itseäni näin sanoessani.

Mielialoillani on eroa kuin yöllä ja päivällä. Välillä olen himon sokaiseman - olisin valmis lähtemään kenen tahansa luokse, minne vaan. Ja lähdenkin ja kiihotun ja nautin. Mutta kun yhtäkkiä laukeamisen jälkeen havahtuu autosta keskellä ei-mitään kalu naisen suussa, mieleen tulee lähinnä inho ja kuvotus. Tekee mieli pestä kaikki lika ja himo pois ja unohtaa ja aloittaa alusta.

Menee muutama päivä, jolloin en ajattele seksiä tai ajatusta vieraasta. Sitten taas halut hiipii mieliin ja pyörä kääntyy jälleen ympäri, kaikki käynnistyy taas samalla tavalla.

Puolisoni ei siis tiedä minun tästä puolesta mitään. Aiemmin en kokenut pientä salailua ongelmana, tosin silloin "paheetkin" olivat pienempiä ja viattomampia ja mitään edellä kuvatun laista ei tapahtunut muualla kuin ajatuksissani. Nyt haluaisin kuroa kaksi puolta itsestäni yhteen, mutta en tiedä, mistä päästä venyttää. Katkaisenko toisen puolen, vai yritänkö yhdistää molemmat. Teenkö mustasta valkoista vai valkoisesta mustaa, vai tulisiko kaiken olla harmaata ja sävykästä.

Kyseessä on siis seksuaalinen tyydyttymättömyys. Haen jotain fantasiaa, mikä ei voi toteuttaa. Lopputuloksena on väkisinkin vaillisuus, puutteet, paha olo.

Eniten tunnen, että petän näin toimiessani itseäni - minä olen se, joka voi pahoin. Puolisolleni yritän olla mahdollisimman hyvä, ja se puoli elämässäni on se, jota arvostan ja johon pyrin.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olette toimineet ja voiko tällainen tilanne jatkua kauan, vai kärjistyykö se johonkin? Onko mahdollista vain päättää, että nyt tämä loppuu, vai tarvitaanko "parantumiseen" jotain konkreettista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu