no päätin minäkin vuodattaa pahaa oloa tänne
ja haluisin mielipiteitäkin tästä asiasta
kiitos..
tapailtu yhden miehen kans yli vuosi melkein
joka viikonloppu, ja aina sen luona.laittaa
mulle aina ruokaa ja muutenkin järkkää kaikkea
kivaa.meillä on hauska ja hyvä olla ja tunnen
oloni onnelliseksi ja pystyn kertomaan kaikis-
ta asioistani ja huolistani sille.itse se on
tosi sulkeutunut enkä vuodenkaan jälkeen tiedä
hänestä paljoa.oon tietysti yrittänyt saada
häntä puhumaan mutta huonolla menestyksellä
ja koska huomaan että hän ei halua en viitsi
painostaa.seksi meillä on todella upeaa ja koko
ajan vaan paranee, siis tosi hienoa,no nyt
viime v.loppuna kysyin että mikä tää meidän
homma on niin hän vastas että meillä on seksi-
suhde ja saa pitää muitakin samaan aikaan.
tuntui kun olis puukolla lyöty koska välitän
hänestä paljon ja olen sanonutkin sen useaan
otteeseen.itselle ei ole tullut mieleenkään
että olisi jonkun toisen kanssa.nyt jotenkin
inhoon itteeni kun oon näin tyhmä että kuvitte-
lin meistä jotain ja toinen ei välitä paskan vertaa.kaikista hirveintä että mulla on sitä niin
kamala ikävä..onks teillä miehillä sydäntä
ollenkaan..
ja haluisin mielipiteitäkin tästä asiasta
kiitos..
tapailtu yhden miehen kans yli vuosi melkein
joka viikonloppu, ja aina sen luona.laittaa
mulle aina ruokaa ja muutenkin järkkää kaikkea
kivaa.meillä on hauska ja hyvä olla ja tunnen
oloni onnelliseksi ja pystyn kertomaan kaikis-
ta asioistani ja huolistani sille.itse se on
tosi sulkeutunut enkä vuodenkaan jälkeen tiedä
hänestä paljoa.oon tietysti yrittänyt saada
häntä puhumaan mutta huonolla menestyksellä
ja koska huomaan että hän ei halua en viitsi
painostaa.seksi meillä on todella upeaa ja koko
ajan vaan paranee, siis tosi hienoa,no nyt
viime v.loppuna kysyin että mikä tää meidän
homma on niin hän vastas että meillä on seksi-
suhde ja saa pitää muitakin samaan aikaan.
tuntui kun olis puukolla lyöty koska välitän
hänestä paljon ja olen sanonutkin sen useaan
otteeseen.itselle ei ole tullut mieleenkään
että olisi jonkun toisen kanssa.nyt jotenkin
inhoon itteeni kun oon näin tyhmä että kuvitte-
lin meistä jotain ja toinen ei välitä paskan vertaa.kaikista hirveintä että mulla on sitä niin
kamala ikävä..onks teillä miehillä sydäntä
ollenkaan..
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ei neidille tullut mieleen AIKAISEMMIN kysellä sitten, että pitääkö hän sinusta..? Olis mullekin kelvannut nuorempana muija, jota panna viikonloppusin, ja viikot käyttää, kuten lystää, seksi ja tunteet kun on ERI asia.
kiitti vaan miesten kommenteista eli teistä
toi oli siis täysin hyväksyttävää..me ollaan
jo 40 että ei toi musta ole kovin fiksua
tänikäsiltä ja olen kysynyt aiemmin montakin
kertaa että tykkääkö musta mutta kun ei suostu
puhuun tunneasioista ja mä en halunnu pai-
nastaa.kun aina ite sanotte siis te miehet
että kaikki miehet ei osaa puhua vaan näyttää
teoillaan että välittää.mä en oo mikään kärsivällinen luonne mutta todella rakastunut
enkä halunnut kiusata ja ajattelin noita pikku juttuja että niin se näyttää välittävänsä.
tiedän että sanotte että mä olin typerä
ja sanoisin kaikille jotka olis tullu
kertomaan olevansa samassa tilanteessakin.
mutkun sain joululahjoja ja uudenvuoden se
halus olla mun kans niin sattuuhan se
kun toinen noin sanoo.ainoa tunteenosoitus
sanallisesti oli että sun kans on tosi kiva
olla sängyssä..pointti on se että mä ikövöin
sitä ja kaikkea siinä ja nyt kai yritettävä
oman itsekunnioituksen takia pysyä pois sen
luota koska mä en hyväksy ainakaan sitä että
on monta kumppania samaan aikaan..
No, ei kys.toiminta HÄNEN kannaltaan ollut tuomittavaa, minkäs sille voit. Pysyt erossa koko tyypistä, niin eiköhän se siitä. Tiedät ainakin, jos se kännissä soittaa, ja ruikuttaa takaisin, että "sitä" se on vailla, eikä välitä sinusta.
kolme vuotta minulla oli seksisuhde.hyvää seksiä. kaikinpuolin vapautunutta yhdessä oloa. vapaus kummallakin. kunnes mies alkoi mustasukkaiseksi minulla ei vapautta mutta hän halusi pitää omansa.heh.varoittelin monesti.lopetin suhteen. sen jälkeen sain kuulla kuinka ihana kaunis nainen olen ja kyllä rakastettiin.liian myöhään. se on vaan niin että miehet ovat miehiä hyväksytään se tosiasia.
No, onhan kaveri sen verran välittänyt, että on laitellut sulle ruokaa, järjestänyt "kaikkea kivaa" ja ollut huoliesi kuuntelija. Mitä valittamista?
omalle kohdallesi!!Jos tuo ois toisinpäin..asuisitte eri paikkakunnilla..ja kävisit naisen luona vain viikonloppuisin.se laittas ruokaa ja kuuntelis hyvin kiinnostuneena sun selvityksiä autoista tai vaikka urheilusta..sinä välittäisit hänestä ja kiintyisit häneen..sitten kun kysyt että miten teän suhde? Meillä on vain seksisuhde..olen hommailu myös samaan aikaan muitten kanssa!!
TASAN TARKKAAN SUA OTTAISI PÄÄHÄN!
Jos ei todellakaan muuta ole odottanutkaan, kuin makaroonilaatikkoa, ja panoa sen päälle, mitä suotta riehua?
annoin vain valaisevan esimerkin siitä, että myös noinkin päin saattais olla..mutta pakkohan on sanoa..että typy on ollu aika naiivi ton tilanteen suhteen...oisi kannattanut kysellä jo pikkasen aikaisemmin heidän suhteen laadusta!!
joo mutta jokaisesta kokemuksesta oppii..toivottavasti...
Kun kahdella ihmisellä on pitkä seksisuhde, kyseessä ei enää ole "pelkkä" seksi, tiedät sen itsekin. Älä välitä noista miesten vastauksista. Miehillä on tapana yksinkertaistaa asioita, että ne sopisivat heidän kapeaan maailmankuvaansa.
Mikään fyysinen ei ole pelkästään fyysistä eikä päinvastoin. Minkä takia ihminen sairastuisi kurjan työpaikan vuoksi selkäsärkyyn, tuöuupumukseen yms, jos henkinen ja ruumiillinen eivät olisi kiinteästi yhteydessä?
Seksi on fyysinen kokemus, joka antaa myös henkistä mielihyvää, eikö niin? Hyvän seksin jälkeen ruumis voi hyvin ja MIELI ON ILOINEN. Seksikumppani on tärkeä ihminen. Sinä olet miehelle tärkeä, vaikka hän puhui sinulle tyhmästi.
...Elätkö oikeasti? Harvoin, jos koskaan tulee vastaan ihmistä, joka tietää mitä jing jang tarkoittaa. Piristit mun päivän. Kiitos!!
Minusta olet aikalaillä oikeassa, meidät miehet kun on rakennettu niin että , periaateessa tunneme olevamme hyväksyttyjä ja rakastettuja saadesamme seksiä. siis vaikuttaa aika vahvasti henkisesti tuo seksi.
Olen ainakin itsessäni huomannut selaisen piirteen että jos saa vaikka kuinkapaljon muuten hellyytä ja huomiota niin se ei riitä jos ei saa seksiä.
muutama ajatus asiasta
tuo että mies yhdistää usein seksin ja välit-
tämisen.mutta eihän kukaan voi tuntea itseään
rakastetuksi jos kumppani torjuu seksin
alalla mutta sanoo kyllä rakastavansa?
kyllä se läheisyys ja ilo mitä toinen voi
rakastelulla toiselle antaa on upeimpia
tunteita mitä on.siksi meilläkin
hienosti sängyssä menee koskaa tunnen niin
voimakkaasti ja silloin osaa ja haluan myös
näyttää sen.mitähän tässä nyt tekisi..kun
haluaa enemmän kun saa ja ruokahalu kasvaa
syödessä..
samanmoinen tilanne mulla, mutta eihän se tavallaan oo pelkkää seksiä, onhan siinä yhessä oloa ja puhumista muutenki..
Mä oon 16 ja tää jätkärenttu muutaman vuoden vanhempi, ihminen joka ei sitoudu, eikä kyllä tee mitään muutakaan..saamaton se on..
mulla on paljon tunteita tässä, ja vastakaikua mä saan vaan ja ainostaan sillon, ku seksiä on tulossa tai on tullut..eli se ilta, yö ja aamu menee hyvin ja on herkkää, mutta viikolla mä en sais ottaa yhteyttä, en tekstata, en soittaa, en mitään, koska "ei oo suhdetta".
Kyllä mä varmaan oon sille helppo pala..se vaan soittaa ja sitte oon tulossa. Mutta mä en sais soittaa muussa asiassa kun seksissä tavallaan.
Mä erehdyin kans kuvittelemaan muuta meidän jutusta, koko ajan kuvittelin, että ehkä se muuttaa mielensä, ja haluaaki olla yhessä, mutta se ei muutu..tää asia ei tuu muuttumaan.
Kaikista sairainta tässä on se, että mä oon varma että mä meen vielä ens kerralla ja taas, jos se vaan soittaa..Sen kans on hyvä olla..mutta miks se pitää rajata vaan seksiin..miten joku ei halua sitoutua..
Mä en sais "petellä sitä"..huh huh..mä hoidan asiat kuntoon, ja otan sen kunnon "miehen" joka on MUSTA kiinnostunu..ei ainakaan tarvii särkeä sydäntä sellasen takia, joka ei oo koskaan paikalla ku aidossa elämässä tarvisin tukea ja rakkautta.
Tuntui pahalta lukea, miten sinua, nuorta tyttöä, käytetään hyväksi. Tunnut sen ymmärtävän itsekin. Pidäthän huolen ehkäisystä? Suojele edes fyysistä terveyttäsi, kun muuten olet jättäytynyt hyväksikäyttäjän armoille.
sä oot niin nuori että anna olla ton jutun
ja heti.nimimerkki nainen on oikeassa.
mun mielestä sun ikäset ei loppujen lopuksi
voi tietää paljonkaan vielä rakkaudesta ja olet
aivan varmarsti enemmän kuin tuollaisen seksi-
suhteen arvoinen.pystyt kyllä irrottautumaan
ja löydät pojan jonka kanssa voit seurustella
normaalisti ja tehdä kaikkea hauskaa..
no jaa, mä en tiedä rakkaudesta silleen mitään, koska ei oo kunnon suhteita kunnolla ikinä ollukkaan, mutta tottakai mä tiedän, ettei tällanen oo "normaalia"..
Mä en tiedä loppujenlopuks kunnon syytä edes, miks mä sinne aina meen edes..kuitenki tietää, ettei se muuta musta halukkaan kun sitä, eikä varmaan muuten kummemmin välitä. Ystävänpäivänä erehduyin soittamaan, ja arvakkaa miten suhtautui, oli hiljaa puhelimessa, ja anto mun tuntee et miten helvetin huono ja paska idea oli soittaa sille.
Että mä haluisin kostaa sille sen, miltä tuntuu, mutta toisaalta mä en oo "lapsi", vaan ihminen joka kumminki tietää mitä tekee, eikä mua siihen kukaan oo pakottamassa..en tiedä, onko multa järki varastettu vai mikä on..
Tapasin vuosi sitten kivan naisen (olen suunnilleen ikäisesi, hän joitakin vuosia nuorempi). Ihastuin häneen, tapaamme melkein päivittäin, meillä oli kesällä yhteinen pikku puutarhatilkku vuokralla, laitamme joskus ruokaa yhdessä, käymme elokuvissa, harrastamme ja opiskelemme monenlaista yhdessä, olemme matkustelleet, retkeilleet, shoppailleet, keksimme milloin mitäkin - monipuolisemmin ja tiiviimmin kuin koskaan kenenkään tyttöystävänkään kanssa. Ja siinähän se ongelma onkin: hän ei ole tippaakaan kiinnostunut minusta miehenä ja vaatii minua sammuttamaan rakastumiseni häneen, se kun hänestä osoittaa nöyryyden puutetta minulta. Hän viihtyy yhtälailla seurassani kuin minä hänen, itse asiassa hän se lähinnä aloitteet tekee yhteisistä menemisistä ja tekemisistä. On tämä "suhde" (kaveruutta/ystävyyttä/mitä lie) pariin kertaan katkennutkin riitoihin, ja hän on ottanut yhteyttä ja halunnut jatkaa. Olen ihmeissäni, miten voi haluta pitää erittäin tiiviisti yhteyttä, jakaa asioita hyvin monipuolisesti, nauttia seurastani, suunnitella kanssani uusia (niitä on nytkin ratsastuksesta Puolan matkaan ja kummankin meidän alan vaihtoon ja opintoihin ulkomailla, puutarhointiin ensi kesänä jne) ja muistaa tähdentää (sitä tähdennystä on tottavie riittänyt), miten minä en ole hänestä kiinnostava mies. Eikö hänen olisi helpompaa etsiä muuta miesseuraa, sellaista joka kiinnostaa ja jota voi kunnioittaa? Varsinkin kun hän on hyvin kaunis nainen ja sanavalmis (toisaalta olen minäkin hauskan- ja miellyttävännäköinen - hänen mielestään).
no eipä kuulosta herkulta sunkaan tilanne
varsinkin kun itse ilmiselvästi haluaisit
suhteenne kehittyvän eteenpäin..mutta musta
me naiset osataan olla ystäviä miesten kanssa
ja harvoin löytää noin kivaa ystävää kun sä
tunnut olevan.itsellänikin paras ystäväni on
mies.tai jos tää nainen ei vaan halua vakiintua
kenenkään kanssa..mene ja tiedä..mä olen itse
pari kertaa sanonu k.o. miehelle että jatketaan
ihan vaan ystävinä mutta aina on jossakin vai-
heessa päädytty takaisin tähän tilanteeseen..
en osaa sua neuvoa mutta mitä jos olisit välil-
lä muiden naisten seurassa, kävisit treffeillä
ym.me naiset ollan kummallisia,jospa tää sun
ihastuksesi tulisi mustasukkaiseksi..
Kiitos sanoistasi. On varmaan parasta olla pelkästään oma itsensä, mutta vaikuttaisikohan kumppaniisi, jos olisit tietoisesti vähäpuheinen tunteistasi ja asioistasi hänen seurassaan? Ihmettelisiköhän hän ja voisiko alkaa oma-aloitteisesti täyttää sitä sanallisen ilmaisun tyhjiötä ja puhumaan tunteistaan sinua kohtaan?
Kerron ihastukselleni avoimesti asioistani ja ystävistäni, samoin kerroin tunteistani, mutta enää se ei ole sallittua, joten olen niistä hiljaa. Kerron kyllä arvostuksestani ja ihailustani häntä kohtaan neutraalimmissa asioissa, silloin kun on aihetta. Ystäväpiirissäni on yhtälailla naisia ja miehiä, ja väliin hänessä pilkahtaa mustasukkaisuus (kieltää kylläkin aina jälkikäteen mustasukkaisuutensa). Hän ei ole halunnut tutustua kehenkään ystävääni, mutta ohimennen on luonani tavannut muutaman ihmisen. Ihastuksellani on vain pari ihmissuhdetta, äitinsä ja eräs vanha luokkatoveri, jotka kumpikin kärsivät mielenterveysongelmista. Hän on tullut monivuotisessa ihmissuhteessa petetyksi ja lopulta hylätyksi. Samoin lapsuutensa ja nuoruutensa ovat rikkinäiset: välinpitämättömyyttä, äidin mielisairautta, isäpuolen alkoholismia. Tajuan kyllä, että hän ei osaa/uskalla luottaa ja että saan osakseni sisältään ajoittain pursuavaa pahaa oloa. Toisaalta kuulen olevani usein hauska, huumorintajuinen, kärsivällinen, fiksu, kivannäköinenkin (mutta iästä huolimatta köyhä ja opinnot jääneet kesken kuten hänelläkin, siksi vielä alan vaihto molemmilla mielessä). Olen liiankin valmis hänen ehdotuksiinsa ja aikatauluihinsa tehdä milloin mitäkin. Olen kyllä nähnyt, että lojaaliudestani ja ihastuksestani häntä kohtaan huolimatta hän on useita kertoja kysynyt jälkeenpäin ties kuinka monesta naispuolisesta tuttavastanikin: "Voisiks kuvitella, et sulla olis seksisuhde ton kans, tai et se vois olla vaik ihastunu suhun"? Kuulostaako sinusta mustasukkaisuudelta? Tai, kahdesta naapurustossa asuvasta tuntemastani naisesta: "Ihan kuin ne haluis molemmat susta enemmänkin kuin tuttavuutta ja naapuruutta." Järkeni sanoo, että ihastukseni sanat ovat selvät kuin pläkki: hän ei ole tosiaankaan minusta kiinnostunut (kuultuani sen kerta toisensa jälkeen erilaisissa tilanteissa ja että olen homppelimainen, naismainen, tukahtunut, köyhä, mutta toisaalta vaikka olisin rikaskin, en silti kuulemma olisi pätkän vaertaa kiehtovampi), järkeni kehottaa lopettamaan koko ajoittain repivän ihmissuhteen. Sydämeni sanoo silti toista: rakastan sitä ihmistä, tämän aikuisen naisen sanojen takana on jotakin muutakin, mitä hän ei uskalla tunnustaa itselleenkään. Näen loukatun, välinpitämättömästi kohdellun, petetyn ja jotenkin lohduttoman pikku tytön sen väliin bitchmäisen kovankin kuoren alla (ei hän yleensä kova ole, mutta salaa hyvin tunteensa). Voinhan kokeilla olla vähemmän valmis hänen ehdotuksiinsa ja tavata muita naisia...
Olen lukenut viime kuukausina kymmeniä kirjoja ja artikkeleita parisuhdeterapiasta, luonnehäiriöistä, kasvavan lapsen psyykestä jne. Enkä ole tullut hullua hurskaammaksi mutta silti jotain ymmärtänyt. Joku kirjoittikin jo jinistä ja jangista. Minusta se kumppanisi tokaisu, että saa pitää muitakin naisia on ehdottoman sairasta, se kertoo hänen vajaasta itsearvostuksestaan ja puutteellisesta kyvystä luottaa ja sitoutua. Mutta seksinne on siis hyvää ja paranee koko ajan. En usko, että hänellä voi tunteita riittää niin monelle naiselle samalla tavalla kuin sinulle. Onko hänet joskus petetty tai hylätty suhteessa ja/tai pahoja kokemuksia lapsuuden kodissa? John Grayn M&V-kirjat (ainakin 9 suomennettu) ovat osin stereotyyppisiä, mutta ne kertovat miehen puhumattomuudesta, ellet ole lukenut, tutustu. Sitten tuli mieleeni Alon Gratchin tuore kirja Jos miehet puhuisivat - se varsinkin auttaa ymmärtämään puhumatonta miestä. Noista kirjoista saa samalla vinkkejä suhtautua puhumattomaan. Olet tehnyt viisaasti, kun et ole painostanut. Jos pystyt antamaan anteeksi noiden toisten naisten pitämisen, voitte parhaassa tapauksessa löytää syvemmin toisenne, mutta luulen että hänen on ensin avauduttava omaehtoisesti. Sanoilla ja kommunikaatiolla on suuri arvo, mutta miehenä olen hyvin turhautunut, kun ihastukselleni en saa kertoa tunteistani, en saa koskettaa, mieluiten en halatakaan, ja seksin kautta kuitenkin voin parhaiten ilmaista tunteeni häntä kohtaan.
sulla josef ..oli pakko taas vastata.musta
noi sun ihastukses kommentit sinusta ja muista
naisista viittaa aivan selkeästi mustasukkai-
suuteen,jota hän ei ehkä itselle tunnusta.
kaikki entiset huonot kokemukset ihmissuhteis-
sa ovat ehkä tehneet hänet ns.kovaksi ettei
kukaan pääse enään satuttamaan,luulisin..
mun kaverini taas ei suostu kertomaan mitään
entisistä ihmissuhteistaan, äiti on kuollut
kun oli teini-iässä ja sen vaikutelman olen
saanut että häntä on joskus satutettu ja pahas-
ti ja on päättänyt että ei enää koskaan ja
yksin on paras.hänelläkään ei ole paljon
ihmissuhteita, vaan pari ystävää.en usko
että hänellä on muita naisia ollut, sanoi vaan
siksi että en alkaisi puhumaan meistä.viimeksi kun tavattiin viime v.loppuna oli tosi hertteinen
että oikein ihmettelin kun ei ole tapana
häneltä silitellä ym. sain jopa lahjan..
tosin en ottanut itse yhteyttä vaan hän.
yritän ymmärtää ja jaksaa nää pahan olon'
tunteet ja toivon, että kärsivällisyys palkitaan.olen tässä vuoden aikana jo päässyt eteenpäin mutta kyllä tää stressaa.en vaan halua luovuttaa, senverren vahvasti tunnen häntä kohtaan
koita sinäkin jaksaa, jos saat sen ihmisen
niin luulen että suhteenne olisi tosi vahva
ja kestävä...
kiitos jälleen rohkaisusta ja hyvistä sanoistasi. Pakko vastata sinulle, tuli vielä muutama ajatus: ihastukseni puhuu muuten myös halustaan harrastaa seksiä toisten miesten kanssa, ja samoin minusta kuin sinustakin oman kumppanisi suhteen se tuntuu puukoniskulta, kerta toisensa jälkeen. Olen protestoinut ja väliin vain sanon, että minusta tuo on tarpeetonta ja turhaa kiusaamistani ja ei-OK, koska hän tietää tunteeni häntä kohtaan. Mutta ehkä juuri siksi noita puheita, että minäkin ymmärtäisin paikkani ja asemani. Jaksan odottaa ja auttaa pysyvyydelläni häntä rakentamaan itsetuntoaan, jos tiedän, että tämä ei ole toivotonta, mutta viime aikoina taas on tuntunut ylivoimaiselta. Suunnilleen yhden suhteessa yhteen tiedän, miten hän sisimmässään kokee itsensä, oman arvonsa, eheytensä/rikkinäisyytensä, kun muistan, että saamani kritiikki kertoo yleensä hänestä itsestään. Ei sitä vain enää (muutaman ankaran yhteenoton jälkeen) ole mitään mieltä sanoa. Tässä tätä: "Onkohan sun syytä tutkituttaa kilpirauhasesi vajaatoiminta, kun väliin sun persoonas tuntuu vaihtelevan, väliin sun kans on tosi kivaa, mut sit taas ihan ku sun loogiset prosessit pettäis" - "Miks sun pitää nauraa ääneen julkisella paikalla, aina sua saa hävetä" - "Lakkaisit ostamasta noita vaatteita uffilta, sä näytät niin kuluneelta" - "Oothan sä ihan urheilijannäkönen, mut niinku jonkun väsähtäneen derkku-urheilijan" - "Ai sä korjaisit taas rikkinäisen mun pyörän, kiva sinänsä, mut haluak sä esittää jotain asiantuntijaa ja olla niinku jotenkin mua parempi" - ei millään hyvällä eikä huumorilla vaan vakavin kasvoin esitettynä. Olen kertonut joitakin kertoja, että älä takerru minuun, etsi sellainen mies, jota voit kunnioittaa ja arvostaa, minun kanssani ei ole pakko olla missään tekemisissä, ja toisaalta olen luvannut olla hänen kaverinsa, kunnes löytää sopivan miehen, mutta sitten se on loppu, siksi, että rakastan myös itseäni (eihän toistakaan voi rakastaa jos ei itseään ensin) ja sitten väistyn syrjään. Enempää en pysty tulemaan häntä vastaan. Hän on mielestäni tuen (mahdollisesti ammattiavun) tarpeessa, mutta toistaiseksi minä saan olla se, jossa nähdään omia puutteita, kipupisteitä, rikkinäisyyksiä. Olet varmasti oikeassa, jos me saisimme toinen toisemme, suhde olisi varmaan kestävä ja onnellinen. Mutta asioiden pitäisi olla toisin, hänen olisi hyväksyttävä itsensä ja sitten minut. En jaksa loputtomiin ja voimani tuntuvat olevan aika lopussa. Voimia ja ymmärrystä sinulle!
Tuntuu kun olisit minä ja olisit kirjoittanut minun elämästäni.
Olen tässä viimeiset reilun puolen vuoden aikana tapaillut ja pyörinyt erään miehen seurassa erittäin tiiviisti. Sitten hieman ennen joulua tämä mies lähti toisen naisen matkaan ja harrastivat seksiä ja muuta.
Olin ihan rikki kun katoin vierestä sen menemistä ja touhuamista sen illan.
Herää kysymys että; Miksi?
Olin aina valmiina kun tämä mies soitti ja kysyi kahville,leffaa kattomaan,millon mitäkin.
Kerroin tunteistani että ei mitään olis jäänyt epäselväksi mutta mies ei pystynyt sivuttamaan tätä naista elämästänsä enää kuulema.
Sanoin itseni irti koko jutusta...Aluksi kaikki ihan hyvin...kumpikaan ei pitänyt yhteyttä.
Meni jonkun aikaa olin suunnittelemassa toiseen paikkaan muutamista ja elämän uudelleen alottamista. Tämä mies tupsahtaa elämääni ja alkaa taas sama noidankehä uudestaan.
Sitten sain kuulla niiden jutun olevan ohitse mutta se ei olekaan...
Mies on avautunut minulle ja sanonut välittävänsä ja haluaa olla mun kanssa mutta ei seurustella. Koska on joutunut kärsimään viimesessä suhteessa niin pahasti että ei ole varma pystyykö luottamaan...ymmärrän ja haluan antaa aikaa ja tilaa...en painostaa väkisin.
Ihmettelen silti näitä kaikkia tekoja ja sanoja mitä se tekee mua kohtaan mutta silti satuttaa mua eikä halua päästää pois sen elämästä.
Jos välittää niin päästäisi mut irti ja antaisi mun jatkaa elämää. Vaikka se tekisi kipeetä ja tuntuisi pahalta ensin.
Olen koko ajan epävarma pelaako se mies sen toisen naisen kanssa vaiko ei ja haluaako se vaan sitä seksiä...mikä tämä juttu oikein on???
unohtaa nämä ihmiset joitten takia saa kokea pahaa
mieltä eikö?ikävä kyllä helpommin sanottu kuin tehty..kuule tuhkimo, kysy siltä mieheltä että harrastaako seksiä muiden kanssa ja siinä tapauksessa ilmoita että et halua tavata häntä itse niissä markeissä ettei käy niinku minun joka odotti vuoden..jookos..
ja josefille, vastaa sille naiselle samalla mitalla, noi hänen kommenttinsa ovat todella rumia
ja lapsellisia.tuntuu kuin hän oikein nauttisi kiusaamisestasi.eikä sun tarvitse eikä kannata kuunnella tollasta äläkä missään tapauksessa ole aina enää valmis kun häntä sattuu huvittamaan seurasi.äläkä puhu tunteistasi, näyttää kuin hän pelaisi jotakin ihme peliä.vastaa samalla mitalla.
musta tuntuu että sä olet todella hyväsydäminen mutta sitä täytyy toisen osata arvostaa..
niin ja pimulle vielä, ens kerralla kun tyyppi ottaa yhteyttä seksin merkeissä sano että sulla on muuta puuhaa.oli rumaa käytöstä häneltä kun soitit yst.päivänä..älä nyt anna kohdella itseäsi sinäkään miten sattuu, löydät varmasti pojan joka osaa arvostaa sua, jos et pian niin joskus ainakin...
Sinulle "minä vain": kiitos olemassaolostasi!
pelastit mun päivän, tuli hyvä olo..
on se kumma miten joskus oudon ihmisen sanoista tulee kiva olla..
tässä mietin että kun huomenna menossa sen miehen luo että oonko mä ihan täyspäinen.ja yritän pitää sun neuvot muistissa.mä vaan inhoan taktikointia ihmissuhteissa ennenkaikkea ja olen sen luonteinen että haluisin puhua kaikki asiat suoraan.joskus en saata käsittää että ihmiset on niin erilaisia ja pystyy pitämään asiat sisaällään
vaikka tuntuis miltä.mutta katotaan nyt miten menee.on niin kova ikäväkin että tuskin pystyn
esittämään mitään viileätä leidiä..
"niin ja pimulle vielä, ens kerralla kun tyyppi ottaa yhteyttä seksin merkeissä sano että sulla on muuta puuhaa.oli rumaa käytöstä häneltä kun soitit yst.päivänä..älä nyt anna kohdella itseäsi sinäkään miten sattuu, löydät varmasti pojan joka osaa arvostaa sua, jos et pian niin joskus ainakin... "
Joo, se olis helppoa sanoa, etten oo tulossa, jos olis joku toinen, kenen takia olla menemättä..Mutta ku ei vaan oo, kaikki suhteet (paitsi1)mulla ainaki on perustunu seksille, tai sen puuttumiselle, ja ne jätkät ei oo musta muuta halunnukkaan..Mä en tajua, mä oon aika kiltti, ehkä mua on helppo vedättää..mutta silti, mä en tajua miksei kukaan oikeen ota mua seurustelun suhteen tosissaan..Njoo--
Ohan tässä vielä aikaa rakastua..ja kaikkea kivaa.. :)
Tekstisi tuntuu aivan omaltani, vaikka kehotinkin vähäpuheisuuteen ja tunteidesi sisällä pitämiseen, niin toimin käytännössä kuin sinäkin: inhoan myös taktikointia ihmissuhteissa ja haluaisin puhua asiat suoraan. Eilen oli taas sellainen typerä välikohtaus: olimme sopineet menevämme kaupungissa olevan vaihtoehtokeskuksen viikonloppukurssille (sitä kiinalaista falun gongia) uteliaisuudesta. Ensin paikan kahvilassa kahvia ja herkkuja, kahvilassa on myös kirjoja luettavaksi. Hän bongasi saman lääketieteellisen kirjan kuin minäkin, mutta ehti ottaa sen käteensä ensin. Tutki sitä hetken ja sitten halusin vain katsoa kuinka uusi kirja on, siis katsoisin etukannen sisäsivulta painovuoden - "Hmph...aina sä oot tollanen perässähiihtäjä ja kämmäät, paa pois se, me myöhästytään ny sun takia." Kello oli 1 iltapäivällä, kurssin piti alkaa (no, se oli lopulta peruttu joten se jäi). Pointti on, että olimme sopineet hänen tulevan ensin luokseni kahdeltatoista ja sitten jatketaan polkupyörin sinne keskukseen, sen kahvilaan ja siellä olevaan pikku vaihtoehtopuotiin (terveyskamaa ja luomuherkkuja ympäri maailmaa). Hän tuli tapansa mukaan puoli tuntia myöhässä ja sitten menoksi. En minä huomauttele (en enää viime kesän jälkeen) tavastaaan tulla yleensä puoli tuntia myöhässä (asumme kilometrin, polkupyörämatkan päässä toisistamme), mutta siitä huolimatta kuulen yhä olevani nipo. Annoin eilen samalla mitalla, kerroin mitä ajattelen totaalisesta tasapuolisuuden puutteesta: häntä ei saa kritisoida, mutta minä olen se joka on yleensä väärässä. Sain kuulla olevani itsekeskeinen, ylimielinen, napoleon, apina. Kerron, että olen kyllä toisinaan omissa asioissanikin väärässä, en yritä olla mestari, parempi, oikeassaolija, mutta tasapuolisuus on ehdoton edellytys mille tahansa ihmissuhteelle. Hän räjähti. Tiedän kyllä, että ei häntä ole juuri kuunneltu, ei välitetty, käytetty hyväksi. Olet oikeassa niiden ihme pelien suhteen, tietäisinpä vain miksi niitä pelataan ja tuntisinpa kunnolla pelisäännöt. Meillä on parisuhdetyypilliset ongelmat eikä tähän edes tarvita parisuhdetta. No, eilen jatkettiin vielä aiemmista suhteistamme, seksisuhteista ja sopivuuksista, ihmisten välisestä kemiasta, kiinnostavuudesta yms. puhumista. Sain sitten kuulla, että minä kuulun sellaiseen tyyppiin, joka ei kiinnosta häntä missään nimessä, olen myös kymmenen vuotta liian vanha, että minun kanssani voisi koskaan kuvitella perheen perustamista, mies saa hänen mielestään olla korkeintaan hänen ikäisensä mutta mieluummin vähän nuorempi, koska hänestä nuoremmat miehet haluavat enemmän ihan omasta tahdostaan olla lasten kanssa, ovat tasa-arvoisempia ja luultavammin lapset eivät jää orvoiksi ja nainen leskeksi. No, todennäköisesti kuolenm häntä aiemmin, mutta toisaalta olen urheilullisessa kunnossa, olen lapsirakas, elän terveellisesti...mutta hänellä on käsityksensä, jota ei voi muuttaa). Kirjoitit niin osuvasti, että meitä loukkaavista tärkeistä ihmisistä ei sittenkään niin vain pääse irti. Hän epäili (ja epäilee) luokkatoveriaan, jonka kanssa oli lyhyt seksisuhde ja suhteen alkio puolitoista vuotta sitten, että tämä harrastaisi entisen avovaimonsa kanssa edelleen seksiä, ja epäilee että mies haluaisi ihastustani vain seksisuhteeksi hyvän rungon ja kauniiden kasvojen vuoksi, mutta että persoona ei kiinnostaisi. Kerroin eilen (jälleen kerran), että olethan huomannut, käskynm mukaan olen pitänyt mölyt mahassani enkä kertonut mitään tunteistani aikoihin, mutta eivät ner tunteet mihinkään ole haihtuneet. Tämä on hänestä pakkomielle, kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata käsitellä ja laannuttaa ne. Vastasin, että oleme ylipäänsä sairaassa tilanteessa: jos ihastunut saa pakit ihastuksensa kohteelta, ei normaalisti jatketa intensiivistä yhdessäoloa ja mielestäni otetaan edes jonkin verran) etäisyyttä, jos ei ole laajaa yhteistä ystävä- työtoveri- opiskelutoveripiiriä. Hänestä ajatukseni on vanhanaikainen, minusta kyse on siitä, että ihastunut pääsee paranemaan vastakaiun puutteesta ja ihastettu ei joudu kärsimään "väärän" ihmisen tunteista. Mutta, minä olen tosiaan yksi kolmesta ihmissuhteestaan, ehkä minusta ei ole varaa luopua, ja kanssani on kivaa ja mahdollista puuhata melkein mitä vaan (historiallisessa linnassa käynti jäi tältä viikonlopulta, luistelemaan pian). Asiasta kuudenteen, tapasin neidon kaupungin halki virtaavan joen jäällä maaliskuun viides. Suomessahan vieraat ihmiset eivät "saa" puhua toisilleen. Bongasin kirjaston rannassa neidon, joka yritti irrottaa polkimestaan tiukkaan jäätynyttä polkupyörää, pyörä oli pahasti rusikoitu (jalka katkaistu, satula pois, tanko väännetty, vanteet ja lokarit muodottomat), neito luopui yrityksestä ja käveli jäällä eteenpäin. Tulin paikalle, loikkasin rantamuurilta ja silloin hän sattui kääntymään, katseemme kohtasivat ja tajusin hänen nähneen minun nähneen hänet irrotuspuuhassa: tiesin, että tervehdimme ja juttelemme. Saavutin hänet ja niin kävi. "Se on mun pyörä, mä luulin, että se varastettiin kerran ku mä olin kirjastossa, mä oon saanu sen kakskyt vuotta sit ku mä olin kakstoista). "No, otetaan se mukkan sit, mä irrotan sen." Niin teinkin ja kävelin fillari kainalossa kolme kilometriä hänen luokseen. Vaihdoimme numerot ja soitin viikkoa myöhemmin, kahden köyhän kännykkäpuhelu kesti viisi tuntia ja tuli niitä viisituntisia muitakin, sitten alettin nähdä ja tutustua, viihtyä tostemme seurassa. Ja taas asiasta kuudenteen: perjantaina tuli TV ykköseltä elokuva Pianonsoittaja, se kuvasi hyvinkin tarkkaan ihastustani ja hänen äitiään, katsoin elokuvan hyvin tarkkaan, sellaisen ihmisen kanssa pitää tapahtua ihmeitä, jotta suhde voi toteutua (uskon kyllä arkipäivän ihmeiden mahdollisuuteen, rakkaudelle on antauduttava, jotta siihen voi tutustua). Mutta nyt vuotta myöhemmin minusta näyttää siltä että on sulkemisaika, yritän lopettaa yhteydenpitomme huomenna maanantaina, tämä on liian repivää, hän on luvannut niin moneen kertaan ja monella tavalla, että minä en ole mies hänelle.
unohtui vielä. Se pyörä, kuin hän, tiukasti jäässä kiinni, pahasti rikki, mutta ehkä korjattavissa. Kuulemma kukaan ei ollut koskaan tehnyt mitään niin herrasmiesmäistä ja välittävää ja kuunnellut kiinnostuneena. Ja äsken mieli harhailevana huomasin paljon kirjoitusvirheitä tekstissäni, mutta ei ne maailmaa kaada, outo ihmisellä pelaaminen, luottamuksenpuute ja rakkaudettomuus kylläkin. Asioilla on vain rajansa kuin ihmisilläkin: en jaksa enää olla syntipukkina, johon hän peilaa oman pahan olonsa.
käytöstä tuolta sun ihastukseltasi.ihan kun olisit joku roskis johon saa kaikki paskat kaataa.
jos mulle toinen puhuis jatkuvasti noin niin
en luultavasti enää tässä vaiheessa suostuis kuuntelamaaan vaan lähtisin pois.olen ollut itse suhteessa jossa toinen haavoitti jatkuvasti sanallisesti ja muistan kuinka kipeätä se teki
ja lopulta itsetuntoni oli niin alhaalla että
en arvostanut itse itseäni yhtään.siitä suhteesta
toipuminen kesti melkein 3 vuotta ja sen jälkeen
ei oikeastaan kukaan kiinnostanut ennenkuin törmäsin tähän mieheen josta nyt kyse.vieläkin
on itsetuntovaikeuksia ja luultavasti senkään
takia en saa itseäni repäistyä irti tästä suhteesta joka ei henkisesti anna mitään.jotenkin
vaan tuntuu että siinä on ihminen just mulle mutta
mitenkä rakennat suhteen sellaseea joka ei suhdetta halua.
jotenkin musta tuntuu, voin olla väärässä, että
toi sun ihastuksesi kohde tarvitsis jonkunlaisen
rajun herätyksen.miks se on sulle noin paskamainen
kun sä kerran teet sen kans kaikkea kivaa ja sillä ei muita ihmiskontakteja oo?en tajua..kuka
muuten sen kaveri haluis olla jos se kohtelee muita noin rumasti.toisia täytyy arvostaa olkoon kysymys ystävyydestä tai rakkaudesta.
meillä meni viikonloppu vanhaan malliin eli en saanut mitään irti ja jotenkin oli valju olo koko
ajan.koskaan en oo tavannut noin sulkeutunutta ihmistä, kerran sano mulle että häntä ottaa päähän mun yritykset saada hänet avautumaan..sen
jälkeen olen antanut asian olla.vaikka te keskustelette ihan hirveesti niin ei toikaan hyvältä tunnu, varsinkin kun se nainen tyrmää sun mielipiteet niinkun niillä ei ois mitään arvoa
ja hän olisi vain oikeassa.taidetaan olla kuule jonkinlaisia masokisteja molemmat.kerro sitten miten voit kun jaksat..
olis hienoa kun heräis joku aamu eikä olis tää asia heti ensimmäisenä mielessä..
Olen ottanut selvää ja saanut kuulla kerran aika suoraan ja kylmästi totuuden. Vastaus oli kyllä...siinä meni monta yötä valvoessa ja miettiessä koko soppaa...
Kuitenkin olemme edelleen pitäneet tiiviisti yhteyttä ja viimeksi pari päivää sitten tapasimme.Emme olleet viikkoon tavanneet ja viikonloppuna baarissa juttelimme vaan otellen juotavaa mitänyt ystävät juttelevat.
Meillä oli todella mukava ilta yhdessä mutta kun menin laulamaan niin tämä toinen nainen hyökkäsi. Sillon kun tämä mies jutteli sen naisen kanssa joka "oli tullut meidän väliin joskus" ...menin ihan paskaksi...Kattelin kaukaa ja valmistauduin siihen että nyt se taas lähtee.
Niin ei kuitenkaan käynyt..mies tuli luokseni ja halas ja suukotteli..
Sanoi että välittää eikä halunnut lähteä tämän toisen naisen matkaan. Sanoin että tekee mitä itse haluaa ja eikä kiduttaisi mua eikä tekisi pahaa tahallaan kun se vaan satuttaa.
Tiedän että he ovat ystäviä mutta tämän kerran suostun viellä katsomaan. Jos se lähtee vielä ja tekee tämän uudestaan mä katoan sen elämästä enkä anna ikinä anteeksi..onneksi olen tehnyt asian selväksi..
Mä en halua painostaa sitä mitenkään koska tiedän miten se on itse saanut kärsiä ja kuinka sitä on potkittu päähän. Viime syksystä asti olen sen rinnalla ollut ja uskon että se ei ole kylmä jos päästää mut vaan lähellensä paremmin....mutta luottaminen vaatii aikaa kovan pettymyksen jälkeen...
mietin tässä vielä tuota sun ihastustas, sanotaan häntä vaikka Liisaksi, että ihan kuin hän kuvittelisi olevansa oikea Luojan lahja miehelle kun kukaan ei kelpaa.voit sanoa että ei kauniit kasvot ja vartalo riitä jos ei ihmisellä ole sisäistä kauneutta ja sitä en sun puheittes päätellen hänestä löydä.toivottavasti et loukkaannu.ja tiedän monia ihmisiä, itseni mukaanlukien, joilla on ollut onneton lapsuus mutta jotka siitä huolimatta eivät kanna katkeruutta siitä muihin ihmissuhteisiin.kypsä aikuinen osaa käsitellä menneisyyden ja pystyy
ajattelemaan ainakin jotenkin valoisasti tulevaisuutta.mitä mieltä muuten on yleensä elää.
elämänilo ei synny rahasta mutta rakkaudella on siinä tärkeä merkitys ja jos ei halua ottaa sitä vastaan eikä kukaan tunnu olevan itselle tarpeeksi hyvä niin sama kun lopettaisi kaikki oikeastaan.
katsoin sen leffan mistä puhuit, se oli musta todella järkyttävä mutta olihan selvää että nainen olisi tarvinnut hoitoa ja kipeästi..
kohdalleen molemmissa teksteissäsi. Niin, ollaan varmaan sinä ja minä molemmat jonkinlaisia masokisteja, ja pimu (neito, arvosta itseäsi, ansaitset varmasti jonkun sellaisen miehen, joka arvostaa sinua itsenäsi) taitaa olla myös - stemmaavat ne sanasi, että on niin vaikea irtautua meitä loukkaavista tärkeistä ihmisistä, siis tunnesuhteissa. Kirjoitin kirjeen ihastukselleni, ja tarkoitus oli antaa se tänään hänelle luonani, koska tiesin, että suullisesti sama juttu aiheuttaa räjähdyksen eikä viesti mene perille, mutta kirjeenä luonani se uppoaa suoraan. No, hän tuli pahasti flunssaisena, oli ihan ystävällinen, joten en osannutkaan toimia. Hän toi bodum-kahvinkeittimen ja tuikkukynttilöitä. Ihastukseni onkin tuonut vuoden aikana pikku yksiööni maljakoita, täkin, seinäjulisteen, pöytäliinan, pöytätableteita useammat, astioita, shampoota, silmäryppyvoidetta, kymmeniä kirjoja, sadetakin, sateenvarjon, pyöränsatulasuojuksen, toilettikärryt, yölampun, Ikean kauniin tähtilampun, yhden taulun, huuliharpun, öljyvärit, olkalaukun ja hyvin paljon muuta (tässä vain vähän alkajaisiksi). Olen kieltänyt ja ihmetellyt: miksi tuot, tämä on jotenkin käänteistä takertumista, kiitollisuudenvelkaan asettamista. Olet niin oikeassa siinä, että kun jonakin aamuna herätessä ei ensimmäisenä olisi mielessä rikkinäinen, etenemätön, toimimaton ihmissuhde. Samoin siinä, että ihastukseni tarvitsisi rajun herätyksen. En tietenkään tahdo hänelle tai itselleni mitään pahaa, mutta onhan se juolahtanut mieleeni, että jos joutuisin esimerkiksi liikenneonnettomuuteen tai sairastuisin hyvin vakavasti - siis menettäisi mahdollisesti pysyvästi, avaisiko sellainen. Hän raivostui, kun kerran otin puheeksi oman hoidontarpeensa, se oli hänestä loukkaavaa. Se leffa on osuva: ihastuksellani on kielteinen riippuvuussuhde äitiinsä, asuvat vieretysten, ja äiti on ollut joskus psykoosilääkityksen pettäessä väkivaltainen tyttärelleen, viimeksi mukiloinut runsas vuosi sitten. Ihastukseni on kuin leffan pianonopettaja siinä, että ei häntä ole hellitty ja halattu lapsena ja seksisuhteensa (kymmenkunta hyvin lyhyttä yritelmää yhden pitkän suhteen jälkeen) ovat loppuneet pakoon ja/tai riitoihin, hänellä on loputon tarve kontrolloida toisia ainakin niin, että palaa analysoiden menneisiin tapahtumiin, sanoihin, oletettuihin merkityksiin jne. Sinä olet siis elänyt onnettoman lapsuuden. Minäkin olen kasvanut hyvin köyhissä oloissa, äidin ja pikkuveljen kanssa, isäni oli kutakuinkin alkoholisti, ja vanhempani erosivat kun olin aivan pieni. Elämänuskoni ja -iloni ei silti ole hukassa, lapsuusvuosiini mahtui paljon lämpöä ja hyvää. Niinhän se on, että elämänilo edellyttää enemmän rakkautta ja hyväksyntää kuin rahaa (vaikka tietysti on hyvä että on mahdollisuuksia toteuttaa järkevässä mitassa rahaa edellyttäviä tarpeita ja toiveita). En tietenkään loukkaannu, niin se on että kauniit kasvot ja vartalo eivät riitä. Valitettavasti ihastuksellani ei jotenkin ole varaa tai rohkeutta antautua ja luottaa. Olen ymmärtänyt persoonallisuushäiriöistä (toisin kuin "rehelliset" neuroosit ja psykoosit), että itsenpeilaamiskyky tai itseoivalluskyky voi olla kokonaan häviksissä - siitä ei sitten ole pitkä matka siihen, että joku sopiva saa toimia koekenttänä, johon sijoitetaan ne itseasiassa omat virheet, puutteet, viat. Niin tässä on käynyt. Siinäpä se, liikaa ei saa ymmärtää ja tulla vastaan, siinä hukkuu oma persoona. Tuloksena se mainitsemasi masokismi. Usko, että sinun ja minun kaltaisilla ihmisillä on parhaat mahdollisuudet ymmärtää noita kumppaneitamme, kun olemme itsekin kokeneet vaikeuksia mutta silti jotenkin elämänilon säilyttäneinä. Luulen, että he hengittävät tavallaan kauttamme, mutta niin mekin myös heidän. Tarvitsisikohan kumppanisi myös rajun herätyksen, tai sitten hitaan varman tunteen, että tällä menolla menettää sinut?
on niin paha olla että tarvii kesken työpäivää
alkaa naputtelemaan.pahus..koko elämä sotkuna yhden ihmisen takia..teillä nyt sentään on siitä asiat kunnossa että keskustelette ja käytte jossain yhdessä.me ei muuta kun ollaan tän yhden asunnolla ja joskus mä oon ainut joka puhuu moneen
tuntiin.tää ihminen on totaalisen erakko, ei paljon liiku mihinkään paitsi töihin ja kauppaan
ja istuu illat telkkaria tuijottaen tai siis ei pidä yleensä ihmisistä eikä viihdy porukoissa.on-
neks on fiksu siinä suhteessa että tietää asioista kun lukeekin paljon että pystyy jutteleen
sillon kun häntä huvittaa.välillä tosiaan kauheita masennuskausia jolloin kuulemma kaikki
v.......aa ja istuu ja kittaa punkkua.viihtyy kotanansa ja kova laittaan paikkoja ja tekeen eksoottisia ruokia ym. mä oon kans vieny sinne kaikkee,ja oon kyllä itekin saanu yllätyksiä
joskus.mua ei häiritte vaikka toinen ei oo kauheen puhelias mutta se ottaa päähän että käytös vaihtelee eli välillä tuntuu että pitää
musta paljon ja nauttii mun seurasta mut välillä
en sais koskea saati halata..seksi kyllä aina kelpaa mutta tää tyyppi ei käy esim.baareissa
kun tosi harvoin ja sillonkin aivan kännis että en mä pelkää tosissani että muita ois.sano kerran että edellinen suhde katkes kun toinen ei jaksanu
kun hän ei puhu.mä oon nyt kohta puolitoista vuotta yrittäny saada kertoon itestään mut ei.kohta en jaksa vaikka tuntuu että välitän enemmän kuin kenestäkään.pelkkä toisen näkeminen
saa aikaan upean onnentunteen saati sitten se kun herää sen kainalosta.ilmeisesti ei osaa ilmaista tai ei halua tunteitaan, on muuten kyllä sellanen
vanhanajan suomalainen mies joka ei
puhu ei pukahda.en tienny että tähän maailmanaikaan enää
löytyykään..ja naisista ei yleensä ajattele kovin
korkealle vaan ne on kaikki kuulemma samanlaisia.
no tulihan taas vuodatettua..ja töitä pitäs alkaa
nyt tekeen..ulkonakin paistaa aurinko mut ei paljon nosta mielialaa..
Yhteisiä piirteitä tuntuu löytyvän: ihastukseni kyllä liikkuu ja saattaa ensin suhtautua ihannoivasti ihmisiin, mutta yleensä pian kuuluu perästä hyytävää arvostelua, kukaan ei kelpaa eikä halua tutustua ihmisiin. Minäkin olen antanut joskus joitakin yllätyksiä ihastukselleni, mutta kun hän jo vuosi sitten totesi lupauksestani korjata se jokijäästä irrottamani pyöränsä ja synttärilahjaksi keväällä antamani (ei edes kalliin) pokkarin jälkeen: "Onko sul tapana tehdä toiset riippuvaisiks susta ja haluak sä aiheuttaa mulle kiitollisuudenvelkaa"? Siksi tuntuu oudolta valtavan tavaramäärän tuominen. Olen sanonut, että arvostan kyllä tuomiasi, mutta älä takerruta minua, en ole koskaan pyytänyt mitään enkä lopulta kamasta välitä vaan sinusta itsestäsi siksi että sinä olet sinä ja kanssasi on kivaa. Joo, kyllähän me puhutaan, mutta tiedän, että ihastukseni käsitykset ovat kivenkovat, jos hän on päättänyt, että minussa on sellainen-ja-sellainen vika, sitä ei muuta mikään. Kesällä puutarhoidessa kun kerran kerroin tarhassa hänelle tunteistani ja sain tyrmäyksen, jatkoimme samana päivänä päivänä merengue-kurssille (karibialainen tanssi, kuin lambada) naapurustoon. Oli Tall Ships Race ja opettajallamme oli maanmies yhdeltä laivalta vieraana, nuori kaunis, ujo mies. Ihastukseni tanssi hänen opastamanaan ja kertoi minulle sitten: "Toi parikymppinen mies sai mutkin tuntemaan itteni yhtä nuoreks, onkohan se neitsyt, musta olis kiva vietellä se, miltähän sen kans tuntuis, mä haluisin rakastella sen kans." Merengueta ekalla kertaa, kun ei meillä kenelläkään osallistujalla ollut kokemusta eikä latinorytmi veressä, kuulin häneltä: "Sä oot fyysisesti liioitteleva, kato ny ku sun polvet heiluu, kun ei meillä suju yhdessä merengue, ei meillä varmaan olis kivaa sängyssäkään." Joo, tuli muistuma mieleeni, tällaisia on riittänyt myöhemminkin aina silloin tällöin. Vuosien takaisesta kesätyöstä tunnen naisen, joka on psykologi (mutta silti) luonnollinen, kaunis, huumorintajuinen, ei katso ketään nenävarttaan pitkin, olimme siis puhtaasti työtoverit ei mitään muuta. Syksyllä ihastukseni tapasi kahdesti tuon naisen (hän asui lyhyesti tässä samassa talossa ja lähti sitten ulkomaille töihin), ja tässä: "Onkohan se susta kiinnostunu, ku viimeks jäi siihen (talon ala-aulassa sattumoisin vastaantulleena) pariks minuutiks viipyileen"? - "Se pyörittelee niitä suuria silmiään sun edessäs, vai onkohan se kaikille miehille sellainen"? Psykologiystäväni sanoi, että juuri tuota pahaaoloa on odotettavissa, se oikeastaan kertoo, että hän luottaa sinuun, luottaa, että pysyt vaikka hän uskaltaa ilmaista sisntään. Jotenkin turhaa, aina samaa pahanolon suoltamista, ensin ihastukseni minulle ja sitten minä sitä samaa eteenpäin nyt tässä...no, monet ystäväni ja perheenjäsenet ovat varoittaneet jo aikaa sitten, että joudut sijaiskärsijäksi, se nainen projisoi sinuun vaikeuksiaan, mutta tuot hänelle rauhaa. Varo, suojele itseäsi, irtaudu. Sitä masokismia, kun ei osaa irtautua selkeästi ja lujasti, kun on hitunenkin toivoa, että kumppanista voi tulla oikeasti kumppani, että hän uskaltaa joskus avautua ja luottaa. Kerrot, että itsetuntosi tila varmaan estää irtautumasta, luulen että myös uskosi hänen sopivuuteensa, joka on olemassa, vaikka ei näykään sanoina. Mieleeni tulee Saint Exupéryn Pikku Prinssi: vain sydämellä näkee hyvin, ei silmillä. Sillä tavoin olen nähnyt ihastettuni aina, huonoimpina hetkinäkin. Mutta se näkemistapa on kaksiteräinen miekka, siinä voi ihan oikeasti menettää omankin tasapainonsa. Ymmärsin, että kumppanisi on ollut ennenkin yhtä puhumaton, osaisikohan hän kirjoittaa sinulle, tai piirtää, maalata? Eilen en siis osannut antaa erokirjettä luettavaksi, ei kipeänä olevalle neidolle, joka olikin oma kiva itsensä taas vaihteeksi. Paljonkohan sinä ja minä olemme valmiit kärsimään. Minusta on aina yhtä ilo nähdä ihastustani ja sinulla on siis kova ikävä kumppaniasi. Heräisiköhän hän, jos ei näkisi sinua vähään aikaan? Voimia ja viisautta meille puolin ja toisin!
mä en ymmärrä toto sun naistasi, en yhtään.piruilee sulle niin typeristä asioista ja sit kun huvittaa on taas kiva.kai se tietää, että et sä siitä mihkään katoa.ajattele jos olisitte naimisissa niin minkälaista yhteiselämää sekin olisi.mä en jaksais siis olet kyllä todella poikkeus ihmisten joukossa kun et edes vastaa pahasti..ethän?nyt alkaa tuntua että olisi viisaampaa sulle etsiä joku kiva tyttö jonka kans käyt ulkona edes kaverina että saisit jotakin muuta ajateltavaa kun pohdit niin paljon.olisihan se helppoa kun vois uskoa että näiden ihmisten käyttäytyminen on psykologisesti perusteltua, siis torjuntaa aiemmin ym. mutta mitä jos he todella ovat tunteettomia ja kylmiä?siis sellaisiakin ihmisiä on ja paljon joilta puuttuu synnynnäisesti myötäelämisen kyky..
olen yrittänyt että pysyttelisin poissa edes pari viikkoa enkä ota yhteyttä mutta sitten häneltä tuleejoku yleinen viesti ennenpitkään ja se on
menoa sitten kun tyhmyyksissäni haluan ajatella että hänellä on ikävä..
tää alkaa jo mennä naurettavaksi meidän molempien puolelta kun pitää joka päivä kirjotella tänne
olostaan.mun kaverit alkaa olla niin kyllästyneitä etten halua enää heitä vaivata kun näen ilmeestä että taas tota samaa.olis rahaa niin lähtisin jonnekin pois vähäksi aikaa mutta kun ei sitä liiemmalti ole.ympäristönvaihdost tekisi varmaan hyvää.
jos on hyviä neuvoja miten muuttua tunneihmisestä
järkevästi ja loogisesti ajattelevaksi niin otetaan vastaan, kiitos..
tän sun naisen käytöksestä kyllä paistaa mustasukkaisuus, se on varmaa!
tarvittaisiin, sinä ja minä. Totta, alkaa mennä naurettavaksi tämä tarve kirjoitella (tänään "peli" jo 2-2) tänne päivittäin. Samoin omat kaverini alkaa olla aivan reppu täynnä. Ja, samoin olen ajatellut poistumista maisemista vähäksi aikaa, mutta edelleen samoin, ei ole liikaa rahaa. Tajuan myös, että kumppanisi välittää sinusta syvästi, mutta jos hän ei suhdetta halua/uskalla haluta, ei siihen voi pakottaakaan. Ja sekin on niin totta, että tunnekylmiä (myös syntymäsellaisia) ihmisiä on. Olen jättänyt ystävieni ja kaverieni vaivaamisen vähiin ajan myötä.
Niin, järkevästi ja loogisesti ajattelevaksi ihmiseksi muuttuminen: olen yrittänyt lukea aiheesta (ja sen ympäriltä), edes ymmärryksen valon lisäämiseksi ja mahdollisesti etäisyyden ja/tai ratkaisumallien saamiseksi, samalla se on sopivasti lisännyt kiirettä etten jää liikaa (ja jään kuitenkin) ajattelemaan, yrittänyt tavata ystäväpiiriä ja olla puhumatta ihastuksestani. Yksinkertaisia eikä mitään takuupoppakonsteja. Ei suurta hyötyä, mutta puree murheeseen edes vähän. Olet varmaan toiminut samansuuntaisesti. Niin, en yleensä sano pahasti hänelle, mutta olen kyllä menettänyt ainakin kahdesti malttini ja antanut samalla mitalla, ei siitä mitään hyvää seurannut.
Alkaisitko harrastaa jotakin aivan uutta tai jotakin, mitä olet halunnut, mutta et ole vielä toteuttanut. Ei se loogisuutta lisää, mutta aika kuluu.
pahasti mua ottaa sekin just päähän että se aika
kun me ei nähdä (siis nähään pari päivää viikossa)
menee hukkaan kunhaluis olla toisen kanssa ja ilahduttaa ja piristää kun on maassa ja olla lähellä ja jakaa asioita.olen huomannut että aikaisemmissa suhteissani olen ollut aika itsekäs
ja lapsellinen, eka kertaa haluan että toinen olis onnellinen mun kanssa koko ajan ja ei tulis
enää mieleenkään kiukutella samoista pikkuasioista kuin joskus ennen.ehkä tää on vaan vanhenemista tai kypsymistä mutta nyt vasta tajuan miten paljon parisuhteessa pitää ottaa toinen huomioon että molemmilla olisi hyvä olo.
noita harrastuksia ja ulkonakäymisiä on kokeiltu
tuloksetta.alan jo itsekin luulla että mulla on pakkomielle.mutta jos toinen sanoisi joskus että ei halua tavata enää niin luovuttaisin.olen joskus kysynyt asiaa niin vastaus on ettei ole koskaan sellasta sanonut.nyt on vakaa päätös viettää rauhaisa kotiviikonloppu kissan ja kirjojen seurassa ja olla ottamatta yhteyttä.
laitanko sulle sähköpostiosotteen kun alkaa olla noloa kirjotella tänne kun me vaan jahkataan ja jahkataan samaa asiaa..?
...sanoi kiinalainen ystäväni kerran, ja jatkoi, että vaikka ne ovat yhtä arvokkaat, yhdellä sentillä kultaa ei silti saa ostettua takaisin senttiäkään aikaa. Olen saanut kuulla ihastukseltani pakkomielteestäni: se on sitä, että kehtaan olla ensin ihastunut ja sitten rakastunutkin kuukaudesta toiseen, vaikka hän ei mielestään anna vastakaikua. Olen sanonut, että niin se voisi olla, jos toitottaisin sitä ja pyrkisin lähentelemään, mutta kun niin ei ole, vaan pidän matalaa profiilia. Olen myös sanonut, että olisi parempi lopettaa kanssakäyminen, kun nyt me estetään toisiamme vapautumasta tästä ongelmasta. Olemme kyllä sidoksissa lujasti toisiimme, eikä hän ole suostunut lopettamaan yhteyttämme. Olen kertonut pitäväni pikemmin pakkomielteenä sitä, että pitää väkisin kaveerata häneen ihastuneen miehen kanssa. Mutta asiaan, samaa mieltä, noloa kirjoitella tänne, ja parina päivänä on tullut myös mieleeni sähköpostin käyttö mieluummin, joten tässä: [email protected]