Annanko anteeksi siskolleni?

Tapaus on tämä... (Tapahtui neljä vuotta sitten.)

Tapasin erään jätkän (olkoon nyt vaikka Pekka) neljä vuotta sitten. Aloimme seurustelemaan ja olimme (tietääkseni) onnellisia yhdessä. Puhuin siskolleni (olkoon vaikka Liisa) tyttöjen juttuja aina välillä poikaystävästäni, en paljastellut mitään yksityis salaisuuksiamme siis. Ihan tyttöjen kikattelu juttuja siitä kuinka ihana mies ja niin pois päin. Anyway, tulin siskoni kanssa hyvin toimeen.

Sitten eräänä päivänä kun olin menossa kouluun niin meillä olikin tavallista lyhyempi päivä ja pääsinkin sieltä aikaisemmin. Kun tulin kotiin (asuin Pekan kanssa yhdessä) kuulin epäilyttäviä ääniä olohuoneesta. Kurkkasin nopesti eteisestä olohuoneeseen ja näin kun LIISA oli touhuamassa Pekan kanssa sohvalla! He eivät kuulleet että olin tullut sisään joten he jatkoivat hommaansa siinä sohvalla kun itse panikoin eteisessä.

Minulle tuli silloin inhottavan ahdistunut olo. En pystynyt hypätä heidän eteensä kesken puuhien vaan lähdin takaisin ulos. Sitten muistaakseni kiertelin pitkin kaupunkia ja mietein mitä näin. Lähdin takaisin Pekan/minun kotiin niihin aikoihin kun koulupäiväni olisi normaalisti sinäpäivänä loppunut jotta Pekka ei olisi epäillyt mitään että olisin päässyt aikaisemmin jo koulusta.

Kun tulin kotiin niin Liisa ei enää ollut siellä. Pekka tuli normaaliin tapaan kädet ammollaan minua halimaan ja kyselemään miten päivä oli mennyt sun muuta. Murisin vain jotakin ja painuin melkein suoraan nukkumaan ja nukuin kokoyön yli. Sitten lähdin aamulla normaalisti kouluun ja kun koulu päivä oli ohi niin menin Liisan luokse tavallisesti juttelemaan, juomaan kahvit ja kikattelemaan taas tyttöjen juttuja.

Silloin kun siinä juteltiin niin aloin puhumaan ja kehumaan Liisaa siitä että hän on todella rehellinen minulle AINA eikä koskaan valehtelisi minulle. Liisa vastaili kaikenlaista että ei koskaan valehtelisi minulle ja olisi aina rehti minulle. Silloin aloin voimaan pahoin ja samalla suutuin kun kuuntelin kuinka hän pystyi noin vain valehtelemaan minulle, omalle siskolleen! Aloin miettimään että tätäkö se siskojen välinen luottamus sitten on!?!?!?! Tiesin erittäin hyvin että hän puhui paskaa!Testasin vain että jatkaako hän tuota valehtelua hamaan loppuun asti vai tunnustaisiko hän jos jankkaisin paljon hänen "rehtiydestään" minulle, mutta EI! Hän vain lupaili minulle että hän on aina tukemassa minua eikä valehtele minulle.

Silloin minulla pamahti ja pomppasin ylös ja huusin hänelle että mitä olin nähnyt eilen hänen ja Pekan tekevän! Annoin hänen kuulla kunniansa ja huusin ovella että en koskaan enää puhu hänelle ja häivyin. Sitten painuin kiukkuissani Pekan luokse ja huusin hänelle samat asiat ja pakkasin kamani ja muutin äitini luokse väliaikaisesti asumaan.

Tästä tapahtuneesta on nyt neljä vuotta. En ole sanonut siskolleni sanaakaan kokoaikana, eikä hän ole minulle.

Nytten olen kuullut eräältä kaveriltani pari kuukautta sitten että tämä ENTINEN poikaystäväni Pekka olikin niihin aikoihin pettänyt minua useamminkin useiden naisten kanssa! Liisa oli vain ollut yksi nainen muiden joukossa.

Nytten minulle on tullut outo tunne että minun pitäisi taas korjata Liisan kanssa välini. Pitäisikö minun antaa hänelle anteeksi? Pahinta hänen tapauksessaan ei ollut se että hän petti minua Pekan kanssa vaan se että silloin kun meillä oli se viimeinen siskojen välinen kikattelu keskustelu meneillään niin hän valehteli mniulle päin naamaa vaikka tiesin erittäin hyvin mitä hän oli tehnyt.

Olen ihan sekaisin...
263784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

mulle kävi samoin,annoin jonkin ajan kuluttua asian anteeksi ja halasimme ja itkimme yhdessä siskon kanssa.
nyt olen ollut kihloissa kaksi kuukautta ja sisko meni meille ja vietteli mun sulhasen.
en aio enään koskaan tavata tai edes puhua sen lutkan kanssa ja sulhanenkin sai pakata kamppeensa ja häipyä.
ilmiannoin sen lisäksi siitä,että tekee hommia vaikka saa työkkäristä rahaa.

Äänestä

Sano hänelle, että haluaisit hänen pyytävän anteeksi tekojaan koska hän on mielestäsi tehnyt väärin. Aina kannattaa yrittää!! Katkeruus on inhottavaa ja rumentaa ihmistä. Oot kokenu tosi kamalan kohtalon mut et hyödy mitään jos jäät sureen sitä liikaa. Älä myöskään ala nössöileen ja alistumaan siskosi tahtoon. SIIS, tee niinkuin alku tekstissä neuvon!

Äänestä
  • ...mistä ihmeestä te löydätte tollasia miehiä?
    ....Miten IHMEESSÄ voi olla tollasia ihmisiä, niinkun sisaruksina? sairasta, erittäin sairasta. Eihän tohon osaa mitään vastata.

    Äänestä

  • hanna kirjoitti:

    ...mistä ihmeestä te löydätte tollasia miehiä?
    ....Miten IHMEESSÄ voi olla tollasia ihmisiä, niinkun sisaruksina? sairasta, erittäin sairasta. Eihän tohon osaa mitään vastata.

    sisarusten pitäisi kestää ainakin yksi näinkin kova kokemus, eiköhän sisaresi ole jo oppinut läksynsä, joten ei kannata pilata sillä sisarussuhdetta lopullisesti.
    Mikäli hän katuu tekoaan ja pyytää anteesi, pitäisi sinun antaa anteeksi, aika sitten näyttää, mihin asti suhteenne korjaantuu.

    Äänestä

  • Teemu kirjoitti:

    Tarkoitus osoittaa jannelille, joten pahoittelut virheestäni.

    Äänestä

  • "et hyödy mitään jos jäät sureen sitä liikaa"

    Tavalaan tämä juuri on se suurin ongelmani. En tavallaan pysty nielemään ylpeyttäni ja alkaa pyytelemään häneltä anteeksi sitä että katkaisin välimme sen jätkän takia. Ja vielä kun tämä "Pekka" oli sellainen sika mieheksi.

    Haluaisin että siskoni pyytää minulta itse anteeksi mutta hän ei varmaan uskalla koska hän luule että olen niin hirmu vihainen. Tavallaan olen jo leppynyt aiheesta, ei se Pekka edes ollut minkään arvoinen. Mutta eniten minua häiritsi tämä sinisilmäinen valehtelu siskoltani, en tidä voinko enää koskaan luottaa häneen..

    Äänestä

  • Teemu kirjoitti:

    sisarusten pitäisi kestää ainakin yksi näinkin kova kokemus, eiköhän sisaresi ole jo oppinut läksynsä, joten ei kannata pilata sillä sisarussuhdetta lopullisesti.
    Mikäli hän katuu tekoaan ja pyytää anteesi, pitäisi sinun antaa anteeksi, aika sitten näyttää, mihin asti suhteenne korjaantuu.

    Kyllä minä uskon että hän katuu mitä tuli tehtyä. Ja varmaan pyytäisi anteeksikin munlta jos vain uskaltaisi.

    Haluaisin vain että voisimme taas olla niin kuin ennen, kaks sisarusta joiden ei tarvitse piilotella toisiltaan mitään. Mutta uskon että enää en luota häneen kokonaan jos tämä asia etenee sovintoon asti.

    Ja en kyllä oikein tiedä mitä sanoisin näin neljän vuoden hiljaisuuden jälkeen?

    Äänestä

  • hanna kirjoitti:

    ...mistä ihmeestä te löydätte tollasia miehiä?
    ....Miten IHMEESSÄ voi olla tollasia ihmisiä, niinkun sisaruksina? sairasta, erittäin sairasta. Eihän tohon osaa mitään vastata.

    odota että siskosi tulee sinun luoksesi ja pyytää anteeksi..älä kuitenkaan koko elämääsi odota koska myöhemmin voit katua..mutta vaikka antaisit anteeksi älä enää koskaan luota häneen..

    Äänestä

  • janneli kirjoitti:

    Kyllä minä uskon että hän katuu mitä tuli tehtyä. Ja varmaan pyytäisi anteeksikin munlta jos vain uskaltaisi.

    Haluaisin vain että voisimme taas olla niin kuin ennen, kaks sisarusta joiden ei tarvitse piilotella toisiltaan mitään. Mutta uskon että enää en luota häneen kokonaan jos tämä asia etenee sovintoon asti.

    Ja en kyllä oikein tiedä mitä sanoisin näin neljän vuoden hiljaisuuden jälkeen?

    siskosi toivovan sinun tekevän avauksen sovinnon tielle, koska tietää tehneensä törkeästi, eikä uskalla tulla anelemaan anteeksiantoa sinulta, ellei saa ensin,jotain merkkiä sinulta, että se voisi olla mahdollista.
    Ihan vaikka vain, soittamalla hänelle ja kysymällä aluksi kuulumisia, voisitte päästä alkuun ja hähellä olisi, tällöin hyvä mahdollisuus pyytää anteeksi tapahtunutta ja mikäli hän tekee niin, pääsette hyvään alkuun välienne korjaamisessa.

    Äänestä

Tiedän sisaruksia, joiden lapsilla on yhteinen isäkin. On toisia miehiä, jotka eivät osaa pitää näppejään irti vaimonsa tai tyttöystävänsä sukulaisista. Antaisit siskollesi anteeksi. Hän oli ehkä vain ajattematon ja ymmärtämätön ja voi nyt huonosti. Sille Pekalle sinun kuuluisi olla vihainen.

Äänestä
  • Minulla on kuusi siskoa, joista yksi on maannut jokaisen siskon miehen kanssa. Hän nyt vaan sattuu olemaan sellainen. Ei kannata vihotella.
    Kyllä siskot voi olla niinkin läheisiä että jakavat jopa miehensä. Ja samaa sukuahan on kuitenkin. Ei koskaan tiedä vaikka itsekin hairahtuisi.

    Äänestä

  • Anna kirjoitti:

    Minulla on kuusi siskoa, joista yksi on maannut jokaisen siskon miehen kanssa. Hän nyt vaan sattuu olemaan sellainen. Ei kannata vihotella.
    Kyllä siskot voi olla niinkin läheisiä että jakavat jopa miehensä. Ja samaa sukuahan on kuitenkin. Ei koskaan tiedä vaikka itsekin hairahtuisi.

    Raiskasiko siskosi kaikki lankonsa? Puhut nyt ihan höpöjä. Kyllä yhdynnässä on aina kaksi ihmistä ja kaksi haluajaa, sillä väkivallasta kai ei ole sisaresi tapauksessa ollut kysymys. Jos sisaresi on vähän yksinkertainen tai lapsellinen, ovat lankosi syyllistyneet hyväksikäyttöön.

    Älä milloinkaan tuomitse toista naista, että hän on sellainen!

    Oli mukavaa, että sanoit, että "ei koskaan tiedä vaikka itsekin hairahtuisi". Sillä tälläistä elämä juuri on. Koskaan ei voi mennä vannomaan, että minulle ei käy niin.

    Äänestä

Siskouteen ei todellakaan kuulu valehteleminen! Jos sun sisko hyppää heti sun miehien kaa sänkyyn kun tilaisuus tulee niin se aivan varmasti tekee sitä tulevaisuudessakin. Älä pidä mitään välejä siskoos ja anna sen kärsii loppuelämänsä tuossa asiassa, koska se TIESI mitä oli tekemässä ja VALEHTELI SULLE PÄIN NAAMAA. SUN SISKO!!!
Oli kyseessä miten rakastettu ihminen tahansa, pahaa tekoa ei pidä koskaan antaa anteeks. Ainakaan tuollaista.

Äänestä

Vaikee juttu... Tuntuu siltä, ettei se siskosi millään lailla katunut sitä mitä oli tehnyt... Kun se tosiaan kikatteli sun kans. Ei siis menny yhtään hiljaseks tai mitään... Ehkä sun kannattas kirjottaa sille kirje tai lähettää tekstiviesti jos ei toi suoraan puhuminen onnistu ihan heti. Kuitenkin se on sun sukua, että älä nyt kokonaan välejä pistä poikki, mutta itse en kyllä pysyis antamaan anteeks ikinä tollasta... Ehkä sua ja sitä helpottais puhua asiasta. Ihan jutella vaan. Ja jos tuntuu, ettet pysty olemaan tekemisissä siskosi kanssa niin sano se hänelle. Mutta älä kuitenkaan polta siltoja takanasi, se on sun sisko ja joskus voit tarvita sitä...

Äänestä
  • Tollasta siskoa ei kukaan elämässään tarvi.

    Äänestä

siskosi ole kuitenkin tärkeämpi, kuin joku onneton pojan reppana välissänne! Sisaruus kunniaan! Tulee kuitenkin aika, jolloin haluat olla sisaresi kanssa tekemisissä, vaikka se nyt saattaa tuntua epätodennäköiseltä. Rakasta siskoasi... kaikesta huolimatta!

Äänestä

veri on vettä sakeampaa,
mutta ei sananlasku sano,
et pitää olla heikko ja typerä.
Et anna anteeksi,
sulla ei oo enään siskoa!!

Äänestä
  • Kyllä sinulla sisko on niin kauan kun elät! Minkä takia kaikki täällä sättivät siskoa, kun se petti?? Kyllähän siinä kundissakin on jokin vialla kun tolleen tyttökaverinsa siskoa muhinoi! Ihmisiä me vaan ollaan ja meillä kaikilla vikamme ja varmasti asioista opimme! Kehottaisin ihmisiä puhumaan keskenään! Se on ainoa tapa, joka toimii. Kaikissa meissä on heikkoutta, joka saattaa ilmentyä vain niin erilaisissa tilanteissa!

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Kyllä sinulla sisko on niin kauan kun elät! Minkä takia kaikki täällä sättivät siskoa, kun se petti?? Kyllähän siinä kundissakin on jokin vialla kun tolleen tyttökaverinsa siskoa muhinoi! Ihmisiä me vaan ollaan ja meillä kaikilla vikamme ja varmasti asioista opimme! Kehottaisin ihmisiä puhumaan keskenään! Se on ainoa tapa, joka toimii. Kaikissa meissä on heikkoutta, joka saattaa ilmentyä vain niin erilaisissa tilanteissa!

    Elä mul tuu jauhaa tota kristus
    p***aa, muuten hyvä,
    mutta vaikka uskonkin,
    niin en silti tolleen =)

    Äänestä

Siis ihan oksettava juttu.. ei kai kukaan voisi tehdä siskolleen mitään noin paskamaista!! Siskoltasi puuttuu moraali. Älä anna anteeksi ikinä. Miettiköön loppuelämänsä, että mitä tuli tehtyä.

Äänestä

Sisareni kertoi minulle, ettei mieheni ole tehnyt "kovin vakavaa hänen kanssaan", mutta toisen sisareni kanssa on "ollut silleen". En pysty asiaa varmistamaan milloinkaan, koska se "pettäjäsisarein" on kuollut. Toinen siskoni kertoi tarinan vasta kuoleman jälkeen. Kysyessäni mieheni ei sitä kieltänyt eikä suoraan myöntänyt. Mutta sehän tässä onkin jännää, kun mieheni esittää aina rehellistä, uskollista aviomiestä, vaikka laukusta löytyi erään toisen naisen kuva, puh. numerot, ammatit kaikki. Ja tapaamisia oli useita, ihan varmasti, joita ei edes kieltänyt vaan kertoi niistä. (Kun ei niissä mitään pettämistä tehty.) Mutta sitä hän ei koskaan myönnä, että olis pettänyt. Kenenkään kanssa, minähän vain olen luulotautinen.Vaikka pettäminen mielestäni on myöskin sitä, että kanniskelee toisen aviomiehen vaimon kuvaa mukanaan, tapailee häntä, soittelee kalliita laskuja. VOI; VOI: Pitäähän ymmärtää naista, kun sillä siippa on jo niin paljon iäkkäämpi, kun se rouva jne.
Tämä juttu sotki kaiken ja siinä riitelyssä paljastui sitten muutakin, luulotautiselle lisää kärsittävää. Ja kun siihen asti luulin kaiken olevan niin kaunista ja rehellistä, elämän loppuun asti. Ja milloinkaan ei erottaisi. Ja nyt ei sitten muusta puhutakaan. Kuin erosta.

Äänestä

siskollasi on joku mielisairaus, kuten kerroit, niin silloin sinun kannattaa ottaa selvää sairaudesta, mikä voi auttaa ymmärtämään. Lueppa joskus kirjanen: Deborah Spungen : Nancy.
Siinä kerrotaan ilkeästä perheen mustasta lampaasta, joka kärsii mielisairaudesta ja tekee perheen elämästä helvettiä. Todella koskettava tarina ja tosijuttukin vielä.

Äänestä
  • oho sori, luulin tätä yksi toiseksi jutuksi otsikon perusteella. Mutta todella sairas tapaus tämäkin. Miksi antaisit anteeksi? Onko hän edes pyytänyt? Tosin sinä joudut kantamaan koko loppuelämäsi katkeruutta sisälläsi. Parempi puhua asiat selviksi, ei se tarkoita, että teidän välinne koskaan palaisivat ennallen

    Äänestä

Osaatko sanoa miksi siskosi teki miten teki? Voisiko äitisi toimia välittäjänä? Jaksatko selvittää itsellesi tosiasiat? Luulisin, että sen jälkeen voit itse miettiä asiaa uudelleen ja päättää mitä teet.

Mielestäni viha vain katkeroittaa ja vie voimia. Itselläni on tässä proggis jossa koitan saada erään riita tilanteen nollattua ja siten siltä rauhan tulevaisuutta ajatellen. Kyseinen riita tuskin unohtuu, mutta minun ei tarvitse sitä enää pohtia ja siten voin vaikka rustata iloisia runoja. :)

Äänestä

En voi kuvitella Sinun tunteita, enkä tiedä sitä tuskaa jota sisälläsi on. Mutta sen voisin sanoa, että ei Sinun tarvitse hyväksyä siskosi tekoja vaikka hyväksyisit siskosi.
Voit antaa siskollesi anteeksi ihmisenä, mutta et tarvitse antaa anteeksi tekoa. Sillä jos me hyväksymme toistemme teot antamalla aina vain uudestaan anteeksi jää pahasta "opettaminen" tai pahan osoittaminen vajavaiseksi.

Äänestä

Mulla on sellaista kokemusta, että mun isosiskon kihlattu ihastui (rakastui) minuun..
He eivät just silloin olleet yhdessä, mut kuitenki.
Mä olin tosi sekaisin siinä vaiheessa, ku sain tietää ja mä jotenki lähdin siihen mukaan vaikka en pitänytkää tästä miehestä. Kai mulla oli halu vain olla mieliksi..En tiedä. Minulla oli tosi paha olla koko ajan, ajattelin vain siskoani ja, että miten tämä häneen vaikuttaa!
Emme siis olleet yhdessä tämän miehen kanssa, mutta jotain säätöä oli. Emme harrastaneet seksiä,(en suostunut) pettinkiä kylläkin..
Sitten menin "pettämään" tätä miestä ja se juttu jäi siihen.
Nyt myöhemmin he ovat edelleen yhdessä, mutta minulla kaivertaa, että tietääkö isosiskoni mitä olemme tehneet..Ja vaikuttaako se väleihimme..
Ei ainakaa ulkoisesti näytä vaikuttavan, koska isosiskoni on minulle erittäin läheinen kaiken sen jälkeenkin!
Häiritsee.. Ja ahdistaa vielä monen vuoden jälkeenkin. En ollut kuin n. 15-vuotias tämän sattuessa..
Olen itse nyt kihloissa ihanan miehen kanssa jota rakastan yli kaiken!!!! Minun kihlattuni tietää
asiasta eikä siksi voi sietää tätä miestä ja se kaivertaa isosiskoni mieltä, koska hän ei tiedä syytä..
Uskomatonta, mutta totta..
Eihän tämä koskaan tule unohtumaan väliltämme, ja
toivoisin, että teidänkin välinne korjaantuisivat!
Mä toivon kaikkea hyvää teille..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

janneli kirjoitti:

Tapaus on tämä... (Tapahtui neljä vuotta sitten.)

Tapasin erään jätkän (olkoon nyt vaikka Pekka) neljä vuotta sitten. Aloimme seurustelemaan ja olimme (tietääkseni) onnellisia yhdessä. Puhuin siskolleni (olkoon vaikka Liisa) tyttöjen juttuja aina välillä poikaystävästäni, en paljastellut mitään yksityis salaisuuksiamme siis. Ihan tyttöjen kikattelu juttuja siitä kuinka ihana mies ja niin pois päin. Anyway, tulin siskoni kanssa hyvin toimeen.

Sitten eräänä päivänä kun olin menossa kouluun niin meillä olikin tavallista lyhyempi päivä ja pääsinkin sieltä aikaisemmin. Kun tulin kotiin (asuin Pekan kanssa yhdessä) kuulin epäilyttäviä ääniä olohuoneesta. Kurkkasin nopesti eteisestä olohuoneeseen ja näin kun LIISA oli touhuamassa Pekan kanssa sohvalla! He eivät kuulleet että olin tullut sisään joten he jatkoivat hommaansa siinä sohvalla kun itse panikoin eteisessä.

Minulle tuli silloin inhottavan ahdistunut olo. En pystynyt hypätä heidän eteensä kesken puuhien vaan lähdin takaisin ulos. Sitten muistaakseni kiertelin pitkin kaupunkia ja mietein mitä näin. Lähdin takaisin Pekan/minun kotiin niihin aikoihin kun koulupäiväni olisi normaalisti sinäpäivänä loppunut jotta Pekka ei olisi epäillyt mitään että olisin päässyt aikaisemmin jo koulusta.

Kun tulin kotiin niin Liisa ei enää ollut siellä. Pekka tuli normaaliin tapaan kädet ammollaan minua halimaan ja kyselemään miten päivä oli mennyt sun muuta. Murisin vain jotakin ja painuin melkein suoraan nukkumaan ja nukuin kokoyön yli. Sitten lähdin aamulla normaalisti kouluun ja kun koulu päivä oli ohi niin menin Liisan luokse tavallisesti juttelemaan, juomaan kahvit ja kikattelemaan taas tyttöjen juttuja.

Silloin kun siinä juteltiin niin aloin puhumaan ja kehumaan Liisaa siitä että hän on todella rehellinen minulle AINA eikä koskaan valehtelisi minulle. Liisa vastaili kaikenlaista että ei koskaan valehtelisi minulle ja olisi aina rehti minulle. Silloin aloin voimaan pahoin ja samalla suutuin kun kuuntelin kuinka hän pystyi noin vain valehtelemaan minulle, omalle siskolleen! Aloin miettimään että tätäkö se siskojen välinen luottamus sitten on!?!?!?! Tiesin erittäin hyvin että hän puhui paskaa!Testasin vain että jatkaako hän tuota valehtelua hamaan loppuun asti vai tunnustaisiko hän jos jankkaisin paljon hänen "rehtiydestään" minulle, mutta EI! Hän vain lupaili minulle että hän on aina tukemassa minua eikä valehtele minulle.

Silloin minulla pamahti ja pomppasin ylös ja huusin hänelle että mitä olin nähnyt eilen hänen ja Pekan tekevän! Annoin hänen kuulla kunniansa ja huusin ovella että en koskaan enää puhu hänelle ja häivyin. Sitten painuin kiukkuissani Pekan luokse ja huusin hänelle samat asiat ja pakkasin kamani ja muutin äitini luokse väliaikaisesti asumaan.

Tästä tapahtuneesta on nyt neljä vuotta. En ole sanonut siskolleni sanaakaan kokoaikana, eikä hän ole minulle.

Nytten olen kuullut eräältä kaveriltani pari kuukautta sitten että tämä ENTINEN poikaystäväni Pekka olikin niihin aikoihin pettänyt minua useamminkin useiden naisten kanssa! Liisa oli vain ollut yksi nainen muiden joukossa.

Nytten minulle on tullut outo tunne että minun pitäisi taas korjata Liisan kanssa välini. Pitäisikö minun antaa hänelle anteeksi? Pahinta hänen tapauksessaan ei ollut se että hän petti minua Pekan kanssa vaan se että silloin kun meillä oli se viimeinen siskojen välinen kikattelu keskustelu meneillään niin hän valehteli mniulle päin naamaa vaikka tiesin erittäin hyvin mitä hän oli tehnyt.

Olen ihan sekaisin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu