Kolmiodraama...

Olen aina ollut sitä mieltä, että voi aidosti rakastaa ainoastaan yhtä miestä kerrallaan, mutta olen tässä joutunut toteamaan väitteen vääräksi.
Olen näköjään jäänyt koukkuun ex jätkääni vaikka erostamme on jo pitkä aika ja "normaali" ihminen olisi jo päässyt erosta yli. Pahinta on se että tiedän että saisin ex jätkäni takaisin ihan koska haluaisin, mutta tiedän myös sen että suhteellamme ei ole tulevaisuutta pidemmän päälle. Olen löytänyt uuden miehen ja hän on kaikkea sitä mitä olen mieheltäni halunnut. Rakastan nykyistä miestäni, enkä halua satuttaa häntä. Mutta mietin ex miestäni väh. kerran viikossa. En ajattele exääni mitenkään seksuaalisesti enkä ikävöiden mutta hänen nimensä käy päässäni liian usein ja se ärsyttää minua.
Minulla on nyrkkeilysäkki ja joskus pistän exäni kuvan siihen ja hakkaan sen ihan repaleiksi... (hullu :)) Se helpottaa kummasti oloa.
No pahinta on, että nykyinen mieheni muistuttaa ulkonäöltään hieman ex jätkääni ja hänellä on paljon samoja eleitä. Suunnattoman ärsyttävää!
Voisitteko vähän haukkua minua ja palauttaa minut maan pinnalle. Eli kertokaa mielipiteenne. KIITOS
4826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joo,ollaan oltu samassa veneessä..avoliitossa ollut jo ikuisuuden mut tutustuin erääseen kaveriin ja aloimme soittelemaan ja meilattiin ja sit nähtiin...olia aivan pyörälläni päästä..ja nykyisessä avosiipassani on samanlaisia piirteitä...joskus tulee uniin.pikku hiljaa sitten pääsin ajatuksesta eroon etten pitänyt mitää yhteyttä.lupasin itselleni ettei enään. koska rakastan todella siippaani enkä halua loukata häntä mitenkään.samoin suosittelen sulle...älä soittele,meilaa,elä tapaa...pikku hiljaa unohtuu...tai sit puhut nykyiselles asiat suoriks.tsemiä!

..Mulla sama ongelma..meillä oli mun ns.ensirakkauden kanssa on off suhdetta varmaa viis vuotta..nyt oon seukannu vuoden nykyseni kanssa, ja joskus kun katson sitä auton peilistä..siitä keskellä olevasta..nään sen mun ensirakkauden siinä..ja pitää aina kääntyä kahtoo et mitä vittua?? niissä on ulkonäössä jotain niin samaa..mut kuitenkaa ei mitää..joskus ihan pelottaa..tää mun nykynynen varmaa muistuttaa mua koko mun loppuelämäni mua siitä ensirakkaudesta..

Äänestä

Tuossa aiemmin joku kirjoitti, että exät eivät ole todellisia vaan heihin liitetään paljon toiveita ja unelmia. Se on ihan totta. Aina kun on nykyisen kanssa tylsää, riitaa tai liian vähän seksia tulee mietittyä entisiä heiloja ja ihastuksia, että elämä olisi jotenkin heidän kanssaan onnellisempaa tai erilaista. Miten muka? Pinnallista haaveilua, jossa totuudella ei ole tekemistä. Rakastan nykyistäni todella ja hyvät ovat aina olleet syyt, miksi aikaisemmat suhteet eivät toimineet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hukassa!! kirjoitti:

Olen aina ollut sitä mieltä, että voi aidosti rakastaa ainoastaan yhtä miestä kerrallaan, mutta olen tässä joutunut toteamaan väitteen vääräksi.
Olen näköjään jäänyt koukkuun ex jätkääni vaikka erostamme on jo pitkä aika ja "normaali" ihminen olisi jo päässyt erosta yli. Pahinta on se että tiedän että saisin ex jätkäni takaisin ihan koska haluaisin, mutta tiedän myös sen että suhteellamme ei ole tulevaisuutta pidemmän päälle. Olen löytänyt uuden miehen ja hän on kaikkea sitä mitä olen mieheltäni halunnut. Rakastan nykyistä miestäni, enkä halua satuttaa häntä. Mutta mietin ex miestäni väh. kerran viikossa. En ajattele exääni mitenkään seksuaalisesti enkä ikävöiden mutta hänen nimensä käy päässäni liian usein ja se ärsyttää minua.
Minulla on nyrkkeilysäkki ja joskus pistän exäni kuvan siihen ja hakkaan sen ihan repaleiksi... (hullu :)) Se helpottaa kummasti oloa.
No pahinta on, että nykyinen mieheni muistuttaa ulkonäöltään hieman ex jätkääni ja hänellä on paljon samoja eleitä. Suunnattoman ärsyttävää!
Voisitteko vähän haukkua minua ja palauttaa minut maan pinnalle. Eli kertokaa mielipiteenne. KIITOS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu