Epäilen että avomieheni pettää minua! Hän on töissä joskus kaksikin vuoroa putkeen, poistaa puhelimesta kaikki uudet viestit, jopa minunkin lähettämät, julii viikonloput kavereidensa kanssa, pettää joitakin lupauksiaan, sanoo että rakkauden tunnustukset kerran viikossa riittävät! Minusta nämä kaikki johtaa siihen että hänellä on toinen náinen! Olemme seurustelleet jo melkein neljä vuotta, eikä hän ennen ole tuollaien ollut! Syksyllä hänestä tuli tuollainen! Kun kysyy että onko hänellä toinen nainen, hän suuttuu ja vastaa että ei ja että olen hullu kun keksin tuollaisia älyttömiä juttuja! Mitä teen? Mistä tiedän puhuuko hän totta vai valehteleeko? Mistä tiedän että olen hänen ainoa rakas? Auttakaa tämä todella vaivaa minua!!!
Pettääkö vai ei?!
Harhaluuloinen?!
91738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika pahalta näyttää.
Jollet ole sairaalloisen mustasukkainen, niin yleensä kun alkaa epäillä, jotain on jo tapahtunut. Taidat itsekin tietää. On vain niin vaikea hyväksyä petturuutta ja haluaisi olla tietämättä.
Ja pettäjä ei tunnusta kuin viimeisen pakon edessä, eikä aina silloinkaan.
ellei petä, niin kohta pettää ... koska olet ilmeisesti hänet jo tuominnut ja syyllistänyt. Sama se sitten on "tehdä rikos", kun siitä jo kuitenkin keikkuu hirressä.
Toinen pettää tai on uskollinen koska niin tahtoo ... toista siihen ei voi pakottaa tai velvoittaa "kyttäämällä".
Mitäs muuten teet jos pettää ?
Aivan selvästi pettää. Olen kokenut saman ja tunnen merkit: viestien poisto ja kännykän piilottelu on selviä merkkejä. Myös tapa suhtautua kyselyihisi paljastaa. Miehet taitavat kaikki olla yhtä tyhmiä...
Eiköhän kannattaisi jättää moinen pelle, parempiakin löytyy. Ei ainakaan minulle kerran viikossa riittäisi. Mies pitää sinua pilkkanaan. Lopeta ajoissa, muuten menetät itsetuntosi ja sitten ei enää kukaan sinusta kiinnostu.
hyvä neuvo -- juuri näin meneteltävä...
Vai millähän kannalla alkuperäinen kirjoittaja on, kun noin itsestäänselvää täältä kysytyi
:-D
Annan sinulle hyvän vinkin ja vain tämä auttaa:)
Siis rakasta häntä, äläkä mieti tuollaisia. Jos hänellä on toinen nainen jätä se hän mietittäväkseen ja huonoon omatuntoon. Sä et ole mitään tehnyt. Äläkä siis tarkkail puhelinta. Vaan luota häneen, näytä hänelle että uskot häneen äläkä mieti mitä hänellä voisi olla. Jos hänellä on toinen nainen niin hän kyllä sen kertoo tai sitten jättää hänet tai sinut mutta luultavasti hänet, jos rakastat häntä!!! Teillä on pitkä suhde.. ja se meinaa että toinen nainen ei osaa pelata. Se alkaa kohta kiukutella.. ja mies ei halua erota sinusta koska sinähän se rakastat häntä.. Ja uskot häneen. Tuskin kukaan haluaa olla epäluotettava, jos toinen uskoo! Niin pitääkin uskoa!! Käytä energiasi rakkauteen.. älä epäilemiseen. Ja sinähän et ole mitään tehnyt, ja sinulla on vaihtoehtona luottaa ja katsoa mitä se tuo tullessaan..
Ihan takuulla pettää, vitut kannata luottaa ja rakastaa, tulee vaan itelle paska fiilis. Johan se on valinnut sen toisen naisen ja polkenut lokaan nykyisen suhteen. Pistä mies selkä seinää vasten, vaadi totuutta ja muutosta käytökseen. Hyvällä mäihällä sillä on jotain muuta mielen päällä kuin toinen nainen, mutta sun on tiedettävä
Kiitos, toimin kuten "käsket"! Toivottavsti olet oikeassa, vaikka kyllähän se tiedetään että miehet ovat sikoja, mutta naiset ovat taas vastaavasti erittäinen eläinrakkaita! ;) Kiitos kannustuksesta! Pärjäile=)
Viesti oli tunnekuohussa kirjoitettu, ehkä hieman tökerö, mutta tunnuit oikeasti oivaltavan että olin hengessä mukana. Mua on mies pettänyt, olen antanut anteeksi ja siitä tuli paska fiilis, kun jouduin luopumaan periaatteistani. Mies valehteli tosi kauan kunnes sain totuuden puristettua ulos. Mutta oli parempi kuin epäillä. Joskus muulloin kun olen samoja asioita epäillyt on taustalta paljastunut jotain muuta mitä miehen on ollut vaikea kertoa. Kerro kuinka kävi!
pahoittelen mutta puheistasi päätellen pettää. minä epäilin oman mieheni uskottomuutta ja meillä meni muutenkin huonosti, joten jätin hänet. hän tuli heti itkien perääni, eikä suostunut uskomaan eroamme. hän lupasi korvata minulle aiheuttaman tuskan ja tekikin sen. olemme olleet aika kauan sen jälkeen yhdessä. mutta aina ei tiedä.