Semmosta vain näin perjantai -iltana mielessä, kun tuossa n. vuosi sitten tuli ero. Avovaimo 7 vuoden jälkeen päätti lähteä. Tiedän, että loppuaikoina molemmat oltiin ilkeitä psyykkisesti toisiamme kohtaan.. Silloin kun erottiin puhuimme, että kunhan vähän aikaa elelemme erillään niin voi olla mahdollistakin, että katsomme uudestaan missä mennään. Molemmat olimme nuoria, kun aloimme olemaan yhdessä ja yhteen muutimme..
Olemme muutamaan otteeseen tavanneet eron jälkeen ja hän haluaisi olla yhteydessä vieläkin. Itse en siihen pysty. En tiedä onko ylpeyttä vai mitä, mutta en vain pysty olemaan missään tekemisissä hänen kanssaan enää. Vaikka tuosta on kulunut jo noin vuosi, niin siltikään en pysty häntä unohtamaan. Oikeastaan syy miksi tänne kirjoitin, niin olisin vain kysynyt, että haihtuuko tunne ikinä pois? Kertokoot joku joka on kokenut saman.... Itsestä tuntuu, että tulen rakastamaan häntä koko elämäni.
Olemme muutamaan otteeseen tavanneet eron jälkeen ja hän haluaisi olla yhteydessä vieläkin. Itse en siihen pysty. En tiedä onko ylpeyttä vai mitä, mutta en vain pysty olemaan missään tekemisissä hänen kanssaan enää. Vaikka tuosta on kulunut jo noin vuosi, niin siltikään en pysty häntä unohtamaan. Oikeastaan syy miksi tänne kirjoitin, niin olisin vain kysynyt, että haihtuuko tunne ikinä pois? Kertokoot joku joka on kokenut saman.... Itsestä tuntuu, että tulen rakastamaan häntä koko elämäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä se fiilis siitä haihtuu vaiks se tuntuu iHAN MAAILMANLOPULTA.MUT SE ON SE VANHA KLISEE ET AIKA PARANTAA HAAAvat.mitaan ihme juttua ei oo.mut sul kay ihan samalla lailla ku mullekin ja tuhansille muille,et ensin itketaan ja sit sa huomaat et tassahan taa mun elaman pimu on taas
Tunne ikinä tule hälvenemään, mutta jos olet oikeasti eronnut tästä ihmisestä, sen rakastamisen tunteen, haalistuneen, seurana on sellainen kivinen varmuus siitä, että te ette tule enää elämään yhdessä. Jos sulla on se tunne, kerro se lempeästi mutta määrätietoisesti exällesi. Kerro että sä olet varma ettette tule enää ikinä olemaan yhdessä. Sitten sattuu päähän, itketään ja elämä voittaa ja voi jatkua.
Ristiriitaista sinänsä ettet halua olla häneen missään yhteydessä muttet silti pysty unohtamaan häntä...tunne saattaa johtua siitä että jotain jäi selvittämättä ja tuskin se tunne haihtuu ennen kuin olet selvittänyt asiat täysin...ellet puhu hänen kanssaan asiasta niin saat odottaa pitkään ennen kuin tunne katoaa.
Ihan hyvä vaan että ette ole toistenne silmissä jatkuvasti, unohdat paremmin ja pahin kiihko haihtuu nopeammin.
Itse olen eronnut puolitoista vuotta sitten ja joskus tulee vieläkin itkettyä exän takia (tai ehkä ennemminkin niiden muistojen takia, en tiedä). Uutta suhdettakin yritin, mutta eihän siitä mitään tullut.
Juttelin kerran yhden lääkärin kanssa, ei siis vastaanotolla vaan baarissa :) ja hän sanoi että yleensä luopumisesta toipumiseen menee noin kaks vuotta, oli kyse sitten läheisen kuolemasta tai pitkäaikaisen parisuhteen päättymisestä. Siis siihen että se kaikkein suurin suru on surtu pois eikä asia ole enää niin pinnassa. Toiset taas sanovat että suhteen loppumista suree jollain tasolla suurin piirtein puolet siitä ajasta mitä suhde on kestänyt. Minä veikkaisin että omaan toipumiseeni menee vielä jonkun aikaa, ehkä tuo n. 2 vuotta ei ole ihan tuulesta temmattu arvio. Asiaa helpottaa kummasti se että uskaltaa/pystyy viimein juttelemaan exän kanssa ne hiertämään jääneet asiat, mulla siihen meni kans vuosi ennen kuin pystyin puhumaan hänen kanssaan. Kun viimein saatiin juteltua asioita läpi, minunkin paranemiseni otti loikan eteenpäin. Välitän hänestä edelleen hyvin paljon, mutta en enää niinkään romanttisessa mielessä vaan haluan että hänellä on hyvä ja toivon että hän saa asiansa ja ihmissuhteensa järjestykseen.
Se ongelma vaan tässä välien parantumisessa on, että edelleen näkee sen miksi toiseen alunperin ihastui. Onneksi sen vain näkee, mutta ei enää koe ja toivottavasti se myös pysyy niin. :) Jäähtynyt puuro ei parane lämmittämisellä, roskiin se ja uutta liedelle.