Taas vaivun synkkyyteen... Löydän murheita, olen liian hauras. Miksi kipua ei saa sammumaan? Taas ajattelin sinua, taas sain sen kaiken mieleen joka jo hetkeksi poistui. Minä putoan, haluan painua maan alle. Miksi sinä et voi yksinkertaisesti vain olla täällä? En ymmärrä, en tule koskaan ymmärtämään. Tein ison virheen ja virheet jatkuu. Arvet ei haihdu ja minulla olisi niin paljon sanottavaa, mutta sinä et ole kuuntelemassa.
Taas
Kirjoittaja
2437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun ihmisellä on murheita, pitää vain jatkaa elämäänsä suurin piirtein entiseen tapaan. Töihin aamulla, syömään ruoka-aikaan, harrastuksiin illalla ja sänkyyn samaan aikaan kuin ennenkin. Vaikka uni ei tule eikä ruoka maistu, tätä jatketaan viikosta toiseen. Uskomatonta mutta totta: lopulta aika parantaa haavat.
mitä se sitten auttaisi, vaikka hän olisi taas luonasi? Paijaisi päätäsi, ja kertoisi, että rakastaa sinua ja jatketaan taas! Virheistä pitäisi oppia; jos aina tekee saman virheen, täytyy vähän funtsia. Suhteen loppuessa tuntuu, että sanottavaa jää paljon. Miksi haluaisi nyt vasta sanoa sen kaiken? Miksei sanonut sitä aikanaan? Odottaako toiselta jonkinlaista ymmärrystä, sääliä... en tiedä, vaikealta kuulostaa. Itse olisin sitä mieltä, että jos tekee aina samoja virheitä, kai niistä voisi jotakin oppia. Jos ei sen exän kanssa, niin ainakin tulevaan suhteeseen saa ihan uutta syvyyttä - kaikki suhteet eivät kaadu, joskus löytyy jotakin pysyvääkin...