Ongelmani on..minulla on ihan liikaa miehiä. Olen eronnut puolisen vuotta sitten ja siitä asti viettänyt aika railakasta elämää miesten suhteen, mikä varmaan on aika yleistä kun ero on tullut. Minulla on tällä hetkellä useita samanaikaisia seksisuhteita, tapaamme kerran pari viikossa. Alussa kaikki tuntui hienolta, tuntui upealta olla haluttu seksuaalisesti. Nykyään tilanne rasittaa minua tosi paljon. En osaa vaan sanoa EI. Pidän näistä miehistä enkä haluaisi tuottaa heille kenellekään pettymystä. Nyt kuitenkin olisi luopumisen aika, sillä olen ihastunut yhteen näistä miehistä ja hän minuun. Meillä on mukavaa yhdessä muutenkin kuin seksin suhteen ja kaiken huipuksi seksi hänen kanssaan on ylivoimaisesti parasta. Haluaisin olla luotettava kumppani hänelle, meillä saattaisi olla yhteinen tulevaisuus edessä. Mutta miten luopua entisistä?
liikaa miehiä
herkkupeppu
21629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos tuntuu että yksi on enemmän päätät vain sitoutua. Seksi yhden kanssa on hinta siitä että saat olla parisuhteessa ja käpertyä sohvalle saman ihmisen kanssa luottaen toiseen. Ilmoitat kavereille että nyt olet vakiintunut ja esittelet kaverisi niin vonksuuminen vähenee.
mitä sinä sillä hyppäämisellä olet hakenut,kadotettua nuoruutta vai,saat hyvin pian todeta,että ihastuksesi saa selville muut miesystäväsi,joudut todennäköisesti puille paljaille.siis yhdelle kärähdät,kaikki lähtevät ja sinä saat hyvän maineen.aikuistu jo.