hurja vauhti

Hei. Aloitin joulun jälkeen kuntoremontin, ja sen seurauksena on kiloja lähtenyt jo 14. Mutta tämä askarruttaa minua, menetänkö samalla lihaskudosta ja miten olen varma, että tämmöinen on terveellistä? Siis, kävelen työmatkani yht. 8 km, ennen kuljin autolla. Työni on fyysisesti raskasta, olen jalkojeni varassa koko päivän, ja nostelen paljon ( hoitotyö). Jotenka en yleensä jaksa käydä enää punttisalilla tms. mitä nyt venyttelen ja koiran kanssa teen pientä lenkkiä.

Ruokavalioni olen laittanut sillä tavoin uusiksi, että syön paljon kasviksia sekä raakana ja höyrytettynä/keitettynä sekä tummaa riisiä ja perunaa, ituja ja hedelmiä pääsääntöisesti. Pidän myös marjoista, joita syön sokeritta välipalana ja jos tekee mieli hyvää ( ennen mussutin suklaata ja sipsejä) Lihana syön vain kanaa ja kalaa, noin 100 grammaa päivässä. Rasvana käytän rypsiöljyä salaattiin noin rkl päivässä. Lisänä syön luonnonmysliä ja maustamatonta jogurttia aamulla ja illalla noin 1 dl kumpaakin per kerta. Maitoa en käytä muutoin, syön kalkkitabletteja, ja monivitamiinitabletin päivässä.

Minua ihmetyttää jatkuva pissattaminen, saan juosta wc: ssä tunninvälein ja yölläkin. Onko normaalia? Pienellä paikkakunnalla asuessani, täällä ei ole painonvartijoita tms. laihdutusryhmää tukea antamaan, joten päätin selvitä itse.

Onko laihtumiseni hyvällä mallilla, vai pitäisikö tehdä jotain, jotten mene huonoon kuntoon? Vielä ajattelin tuommoiset 7 kiloa puottaa, silloin olisin mitoissa aikaa ennen lapsia.Auttakaa, ja antakaa vinkkiä, miten saan mahan tyhjän pussukan kiinteäksi? Kiitos.
91562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Alkuun onnittelut.

Tuolla vauhdilla kyllä aina lihasta lähtee. Se on selvä, mutta sinulla näyttää olevan oikea ote hommaan. Eli liikunta ja ruokavalio. Proteiiniä saisi olla mielestänin enemmän. Kiloissa pudotus alun jälkeen hidastuu.

Vatsan venynyt iho kiinteytyy ajan kanssa, juuri ihmeitä siihen ei voi tehdä kuin kirurgisesti. Vanhemmiten iho, jos on venynyt, ei yleensä enää palaa kuten nuorena.

Äänestä

Onnittelut hyvästä tuloksesta, mutta tekstisi sai hälytyskellot soimaan päässäni. Nopea laihtuminen ja jatkuva virtsaamisen tarve voi olla myös merkki diabeteksestä. Eli suosittelisin verensokeriarvojen tarkistamista esim. terveyskeskuksen labrassa tai apteekista saatavilla liuskoilla. Jos kaikki on kunnossa, voit jatkaa samaan malliin...

Äänestä
  • Toisaalta jos juot paljon, ei välttämättä ole vaarallista, vaikka sitten joudutkin usein pisulla käymään. Mutta eihän veriarvojen tarkastus pahaakaan tee.

    Äänestä

  • Meinasin vaan,että voithan tietty käydä niissä testeissä,joista edellinen vastaaja mainitsi,mutta mullakin on aina wc-hätä. Oikeesti ravaan pissalla ja vehvemmallakin hädällä ueampaan otteeseen. Kuten nimimerkkinikin kertoo urheilen paljon,ja sehän lisää tuota wc-toimintaa ja syön paljon kuituja,kasvikia,hedelmiä..Juuri kasviksissa ja hedelmissä on kuituja ja vettä paljon ja ne edesauttavat ruoansulatusta ja suolistontoimintaa sekä kuona-aineiden poistumista eli pissaamista. Tää nyt on yks mahdollisuus...

    Äänestä

  • julle kirjoitti:

    Toisaalta jos juot paljon, ei välttämättä ole vaarallista, vaikka sitten joudutkin usein pisulla käymään. Mutta eihän veriarvojen tarkastus pahaakaan tee.

    Diabetes voi olla syy miksi juo paljon ja käy jatkuvasti vessassa. Tyypin 1 diabeteksen tavallisimmat oireet ovat laihtuminen ja jatkuva jano ja virtsaamisen tarve. On hyvin todennäköistä ettei mikään ole vialla, mutta parempi kuitenkin tarkastaa asia, kun ei se kuitenkaan hirveitä tutkimuksia vaadi. Hoitamattomana diabetes johtaa koomaan ja kuolemaan. Syy miksi olen huolissani on se, että lähipiirissäni on ollut lähes vastaava tapaus, onneksi nyt tilanne on kuitenkin hallinnassa.

    Äänestä

  • sport-girl kirjoitti:

    Meinasin vaan,että voithan tietty käydä niissä testeissä,joista edellinen vastaaja mainitsi,mutta mullakin on aina wc-hätä. Oikeesti ravaan pissalla ja vehvemmallakin hädällä ueampaan otteeseen. Kuten nimimerkkinikin kertoo urheilen paljon,ja sehän lisää tuota wc-toimintaa ja syön paljon kuituja,kasvikia,hedelmiä..Juuri kasviksissa ja hedelmissä on kuituja ja vettä paljon ja ne edesauttavat ruoansulatusta ja suolistontoimintaa sekä kuona-aineiden poistumista eli pissaamista. Tää nyt on yks mahdollisuus...

    Joo, kannattaa tietysti tsekata noi sokeriarvot.

    Mutta itse muistan parikymmentä vuotta sitten kun tiputin 12kg 2 kuukaudessa, niin vähän väliä piti käydä tyhjennyksellä. Mutta luonnollinen selitys tähän on se, että rasvan palaessa siitä vapautuu paljon vettä.

    Äänestä

Enemmän proteiinia. Sinun pitäisi saada joka aterialla jotakin proteiinipitoista kuten vaikka rahkaa, raejuustoa, tonnikalaa, kanamunia tms.

Äänestä

www.kutri.net

- olen itse seurannut noita sivuja noin
vuoden ja nyt alkaa olla sopiva aika (hah!!)
vihdoin toteuttaa tuo elämäntaparemontti

- sieltä lukemalla löydät eri "dieettien"
plussia ja miinuksia, mutta myös paljon
järkevää ja todenperäistä / itse koettua
tietoa

- muistathan: kiloja lähtee kyllä tuolla
systeemilläsi (niin on lähtenyt minultakin
vähän eri tavalla noin nopsasti aikanaan)
mutta tärkeintä on pitää ne elintavat

Onnea sinulle!

Äänestä
  • MOI, OLEN ITSEKKIN LAIHIKSELLA TAI MUUTOKSESSA IHAN MITEN VAIN?ET KERTONUT PAINOASI ETKÄ PITUUTTASI MUTTA AIKA REILU PAINON PUDOTUS VAUHTI SINULLA ON.VOISIT VÄHÄN VAIKKA HIDASTAA VAIKKA SE TUNTUUKIN MUKAVALE KUN PAINO TIPPUU.
    TOTTA KAI NESTETTÄ POISTUU JOS JUOT PALJON JA JOSTAINHAN NE KUONAAINEET POIS TULEVAT.ONKO JANON TUNNE? SYÖT VAAN SÄÄNNÖLLISESTI PIKKU ANNOKSIA USEIN JA MONIPUOLISESTI NIIN LUULENPA ETTÄ ASIA KUNNOSSA.MITÄÄN PAHAA SE EI TEE VAIKKA MITTAAT TÖIS ITELTÄS VERENSOKERIN AAMULLA JA VAIKKA VIRTSANÄYTTEEN OTAT.SEURAAT VAAN VIREYSTASOASI JA EIKÖHÄN SE SIITÄ.
    SAMOIN HOITOALALLA JA PYÖRÄILEN TYÖMATKAT 16 KM JA IHANAT VUOROTYÖN HAITATHAN NE TÄÄLLÄKIN MUTTA JATKETAAN...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kati kirjoitti:

Hei. Aloitin joulun jälkeen kuntoremontin, ja sen seurauksena on kiloja lähtenyt jo 14. Mutta tämä askarruttaa minua, menetänkö samalla lihaskudosta ja miten olen varma, että tämmöinen on terveellistä? Siis, kävelen työmatkani yht. 8 km, ennen kuljin autolla. Työni on fyysisesti raskasta, olen jalkojeni varassa koko päivän, ja nostelen paljon ( hoitotyö). Jotenka en yleensä jaksa käydä enää punttisalilla tms. mitä nyt venyttelen ja koiran kanssa teen pientä lenkkiä.

Ruokavalioni olen laittanut sillä tavoin uusiksi, että syön paljon kasviksia sekä raakana ja höyrytettynä/keitettynä sekä tummaa riisiä ja perunaa, ituja ja hedelmiä pääsääntöisesti. Pidän myös marjoista, joita syön sokeritta välipalana ja jos tekee mieli hyvää ( ennen mussutin suklaata ja sipsejä) Lihana syön vain kanaa ja kalaa, noin 100 grammaa päivässä. Rasvana käytän rypsiöljyä salaattiin noin rkl päivässä. Lisänä syön luonnonmysliä ja maustamatonta jogurttia aamulla ja illalla noin 1 dl kumpaakin per kerta. Maitoa en käytä muutoin, syön kalkkitabletteja, ja monivitamiinitabletin päivässä.

Minua ihmetyttää jatkuva pissattaminen, saan juosta wc: ssä tunninvälein ja yölläkin. Onko normaalia? Pienellä paikkakunnalla asuessani, täällä ei ole painonvartijoita tms. laihdutusryhmää tukea antamaan, joten päätin selvitä itse.

Onko laihtumiseni hyvällä mallilla, vai pitäisikö tehdä jotain, jotten mene huonoon kuntoon? Vielä ajattelin tuommoiset 7 kiloa puottaa, silloin olisin mitoissa aikaa ennen lapsia.Auttakaa, ja antakaa vinkkiä, miten saan mahan tyhjän pussukan kiinteäksi? Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu