eri näkökulma

Lopetin suhteen, koska mies oli petti. Meni vain viikko ja hän alkoi kerjätä takaisin. Otinkin hänet, mutta nyt ei päästä puusta pitkään: ennen eroamme hän väitti lopettaneensa pettämisen ja totesi, ettei koskaan enää olisi tuohon entiseensä edes yhteydessä, ei vaikka he kaksi olisivat viimeiset ihmiset maailmassa. Tuon viikon eron jälkeen, hän näki minut kaupungilla ja alkoi itkeä keskellä katua ja kertoi, että hän on ollut niin yksin koko ajan ja itkenyt vain kaikki päivät. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli viettänyt kaksi iloista yötä tuon entisensä kanssa.
Olin loukkaantunut ja yritin selittää miehelle, että hän oli valehdellut minulle ennen välirikkoa, ettei olisi koskaan enää tekemisissä ja jälkeen välirikon, että hän on ollut yksin koko ajan.
Ja mies selittää, että mitä minä siitä pettämisestä jauhan, kun ei hän pettänyt, koska emme olleet yhdessä.
Emme ymmärrä toisiamme. Ajatteleeko mies todella noin ja eikö hän ymmärrä, että itse en puhu tuosta pettämisestä vaan noista valheista?
5990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikö tuo ole samantekevää, miten asian ilmaisee. Sanat eivät muuta sitä, että olet tehnyt huonon valinnan.

Äänestä

Joo, sama kohtalo tavallaan. Mun mies petti ja jätti mut/minä sen. Koko syksy oltiin erillään, tapailtiin sillon tällön tuttavina. Sitten ennen joulua se pyys mut takasi. Sillä oli ollu pari säätöä tossa välillä ja sen exä oli kovasti halunnu sen takaisin. (niiden erosta oli silloin 1,5 vuotta, että aika toivoton tapaus!)No me palattiin yhteen, myönsi tehneensä virheen ja sanoi ettei aio enää ikinä tehdä mitään sellasta. (itkeskeli myös) ja kaikki laukes kun se näki mut toisen miehen kanssa yökerhossa, sillon se varmaan tajus että menettäis mut.

Nyt se sanoo ettei ole enää niihin muihin yhteydessä, paskanmarjat sanon minä, mitä se sitten niiden numeroita säilyttää puhelimessaan???En edes viitsi kysyä, siinäpä pitää takaovet auki, helpompi soittaa sitten kun kyllästyy taas muhun. En tiedä näyttääkö ne kivalta siellä vai mikä on?!?Sanoin sille että jos oot exäs kanssa pelkästään kaveri niin esittele se mulle. Kyllä se tyttö mut pystyy kohtamaan jos sillä ei ole tunteita mun miestä kohtaan.

Mut kunhan selittelee ja yrittää tehdä itsestään pulmusta. Kyllä miehillä noita typeriä tekosyitä riittää, ja saavat vielä naiset uskomaan! Minä en ainakaan usko, olen askeleen edellä kokoajan, eli saan sen kyllä kiinni jos jotain tapahtuu mun selkäni takana. Ei viitsis tuhlata muuten niin hyvää parisuhdetta mustasukkasuuteen kuitenkaan, koska asiat on mallillaan.

Äänestä

Enpä tiedä mutta ainakin minä näkisin asian niin että miehesi valehteli, ja on vähintä mitä voisi tehdä pyytää anteeksi. Jos olisin miehesi tekisin kaikkeni jotta voittaisin luottamuksesi pitkän aikaa, ainakin mikäli kuvittelisin vielä suhteelta jotain tai mikäli olisin varma että haluaisin sitä....

Noh meitä on moneksi, itse varmaan jättäisin miehen jos olisin nainen koska uskon että suhde missä kaksi pääaspektia, luottamus ja ymmärrys toimi ei itse suhdekkaan ole kannattava...

Äänestä

Naispuoleinen tuttuni seurustelee erään ukkelin kanssa.

Mies lyö ja pettää.
Mies ei halua käyttää kumia ja tuttu tuli raskaaksi.
Mies lupas tulla klinikalle mukaan, mutta meiniki mieluummin pariks päivää juomaan.
Nyt ne on taas yhdessä ja mies ilmeisesti panee kaikkea mikä liikkuu.
Tuttu sai just klamydian tältä ukolta.
Nainen oli vihainen vain sille toiselle naiselle.
Työläppäriltä löytyi sähköposteja ties kuinka monelle naiselle.
Kännykästä löytyi tekstareita pillunvonkaamisesta muille naisille.
Nyt asia on sovittu niin, että tää tuttu saa tarkistaa läppärin ja kännykän.

Jossain vaiheessa yritin sanoa, että mitä jos kattelisit jotain toista tyyppiä. Sain osakseni kauheaa huutoa, että en vaan kestä nähdä häntä onnellisena. En oo kommentoinu enää asiaa.

Nyt tää äijä vakoilee pihalla ja rapussa, jos tää muija ei vastaa heti puhelimeen.

Kuin alas sitä pitää vajota, että ymmärtää lähteä käveleen?

Äänestä

ei rakasta ja kunnioita toista tarpeeksi. Silloin se luultavasti tulee myös toistumaan. Luottamus menee täysin ja epäilisit kuitenkin aina, että hän pettäisi uudelleen. Älä ota takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meri kirjoitti:

Lopetin suhteen, koska mies oli petti. Meni vain viikko ja hän alkoi kerjätä takaisin. Otinkin hänet, mutta nyt ei päästä puusta pitkään: ennen eroamme hän väitti lopettaneensa pettämisen ja totesi, ettei koskaan enää olisi tuohon entiseensä edes yhteydessä, ei vaikka he kaksi olisivat viimeiset ihmiset maailmassa. Tuon viikon eron jälkeen, hän näki minut kaupungilla ja alkoi itkeä keskellä katua ja kertoi, että hän on ollut niin yksin koko ajan ja itkenyt vain kaikki päivät. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli viettänyt kaksi iloista yötä tuon entisensä kanssa.
Olin loukkaantunut ja yritin selittää miehelle, että hän oli valehdellut minulle ennen välirikkoa, ettei olisi koskaan enää tekemisissä ja jälkeen välirikon, että hän on ollut yksin koko ajan.
Ja mies selittää, että mitä minä siitä pettämisestä jauhan, kun ei hän pettänyt, koska emme olleet yhdessä.
Emme ymmärrä toisiamme. Ajatteleeko mies todella noin ja eikö hän ymmärrä, että itse en puhu tuosta pettämisestä vaan noista valheista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu