Hei,olen 14-vuotias tyttö. Jos jostain syystä minulle tulee pahamieli,tai suren jostain asiasta,minulla tulee heti ajatus itsemurha/viiltely. Olen viiltänyt pari kertaa,se ei ole kyllä vakavaa,eikä äitikään tästä tiedä mitään.Enkä kyllä haluakkaan että tietää!Minua vituttaa aika usein,ainakin pari kertaa viikossa. Silloin minä kysyn itseltäni:"viiltäisinkö,vai en?" Parina kertana olen viiltänyt,mutta muina kertoina olen saanut itseni hallintaan. Ajattelen myös usein että tekisin itsemurhan,olen miettinyt millä tavalla sen tekisin.. Mutta jätkät sanovat että :"älä tapa ittees,pois tollaset ajatukset,olet nätti ja sulla on vielä hyvä elämä edessä.." Jotenkin kai se on auttanut minua eteenpäin?! luulisin..
Välillä olen saanut nämä ajatukset päästä,mutta yhtäkkiä ne jossain vaiheessa tulevat takaisin mieleeni. Viirako minulla päässä? Tai jotain. Ei koulukaan hyvin suju,ja tuntuu että kaikki hylkäisi minut. Onko kukaan käynyt tätä samaa läpi?Ja voisitteko antaa neuvoja mitä tehdä?
Kiitos,jo etukäteen..
Välillä olen saanut nämä ajatukset päästä,mutta yhtäkkiä ne jossain vaiheessa tulevat takaisin mieleeni. Viirako minulla päässä? Tai jotain. Ei koulukaan hyvin suju,ja tuntuu että kaikki hylkäisi minut. Onko kukaan käynyt tätä samaa läpi?Ja voisitteko antaa neuvoja mitä tehdä?
Kiitos,jo etukäteen..
Vastaukset 23
Vanhimmat
alempaa, nimmerkillä "Äiti" kirjoitettu teksti. Siinä on tästä asiasta paljon kommentteja.
Kuten huomaat, muillakin on/on ollut samanlaisia ongelmia ja ajatuksia kuin sinulla.
Ihminen joka on aikeisssa päättää elämänsä, ei välttämättä muita siinä tilanteessa ajattele jos elämänhalu on tipotiessään.Itsemurhan tehneiden läheisten tuska on kuitenkin hirvittävä ja vaikkei itse haluaisi elää, niin kannattaa silti ajatella minkälaisen ikävää, syyllisyyttä ja tuskaa se läheisille aiheuttaa, koko loppuelämäksi...
Jos sinulla ei ole ystäviä, kirjoita vaikka nettiin seuraavaksi kun tulee paha mieli ja suru, sen sijaan, että viiltelisit itseäsi. Täällä on paljon muitakin meitä elämän kolhuja saaneita jotka ovat valmiita ajatuksien vaihtoon.
kyllä sä nyt taidat olla ihan tavis nuori, kaikkihan me taisetaan joskus tollai ajatella, jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Mielestäni se on osa kasvamista, tietysti joku nyt tästäkin varmaan rupee jotain vinkumaan, mut vinkukoot. Toi on osa aikuiseks kasvamista ja tän elämän olemisen käsittämistä.
Koe, Näe ja Tiedä.
Kuule, tollasia tekstejä kun lukee, niin on kyl pakko sanoo, et sulla viiraa aika lujaa. Itselläni on kolme tosi reilua, tasapainoista ja kaikinpuolin hienoa poikaa, ja olen kieltämättä usein ihmetellyt, kun esim. työpaikalla muut vanhemmat keskustelevat lastensa ongelmista. Olen itse asiassa ollut aika vaitonainen, koska en haluaisi rehennellä omien lasteni hyvinvoinnilla. Asia ei ole edes rahasta kiinni. Lapseni eivät kertaakaan ole olleet ulkomailla, Ruotsia ja Viroa lukuunottamatta, mutta muunlainen sosiaalisten kokemusten kerääminen esim. urheiluharrastusten ansiosta on vankistanut elämää kaikilla.
Niin, työpaikallasi et "rehentele", mutta tänne sitten tullaan sitä tekemään. Tyttö halusi neuvoja ja muiden saman kokeneiden kommentteja. Juu kysyi myös, että "viiraako päässä"? ja sinä psykologin ammattitaidolla siihen "ystävällisesti" vastasitkin.
Asiat vain eivät ole aina niin yksinkertaisia. Psyykkisiä ongelmia ja masennusta on myös siellä "urheilupiireissä" vaikka kuinka sosiaalista elämää viettäisivätkin.Se on kyllä moneen kertaan nähty.Ei sekään meininki aina ihan tervehenkistä ole.
Toisilla vain on enemmän taipumuksia masentuneisuuteen jo perimänsäkin vuoksi.En toki vähättele vanhempien, kavereiden ym.läheisten osuutta.Usein se on monien tekijöiden summa. Ja siksi niin vaikea pikaisesti ratkaista.
Haluan vain sinulle isä sanoa, että ole onnellinen, että sinulla on noin hyvinvoivat lapset. Niin on muuten minullakin (ja näinhän useimmat vanhemmat ajattelevat lapsistaan).
Sinun asiattomien "Tee jotain, pakko sanoa, että sulla viiraa ja lujaa..." jne. kommenttien jälkeen jäin miettimään, että toivottavasti omat lapsesi eivät koskaan sairastu masennukseen tai joudu painimaan mielenterveysongelmien kanssa.Niin asiattomasti tuohon suhtaudut.
Usko tai älä, mutta tämä on faktaa: Kuka tahansa meistä voi sairastua masennukseen. Se ei ole iästäkään kiinni. Silloin tosiaankin voi "viirata", mutta asiallinen suhtautuminen ja tukeminen ei ainakaan pahenna asiaa.
Samassa iässä myös mulla oli samanlaiset ajatukset ja viiltelin. Samoin kahdella mun hyvällä ystävällä, ja tiedän useita samanlaisia tapauksia. Joten se kuuluu ikään. Ei tietenkään kaikilla, mutta yleistä se on. Saattaahan se tietenki johtua jostakin muustakin, mutta kun et sanonut mitää sen kummempaa syytä kuin että "vituttaa" sillon tällön niin..
Ja tuo, että jätkien mielipide on iso juttu sulle, viittaa siihen, että ei oo kovin vakavasta asiasta kyse. En halua todellakaan vähätellä, mutta kun oon ollu ihan samassa tilanteessa, ja se kuului mun teini-ikään.
Kehitä tekemistä, harrasta jotain, ulkoile, vietä aikaa kavereiden kanssa, niin ettet kerkeä ajatella kurjia asioita.
Kiitän kaikista vastauksista,toki saa vieläkin auttaa jos vaan on jotain asiaa :) Mutta tiedoksi sulle isä,että minulla tuskin viiraa päässä,ei tämä niin pahaa ole että olisin mielisairas.. Etköhän sinäkin ole nuorena käynyt ainakin jonkunlaisen ns. "masennuksen."
Mulla on kans pyöriny samoja asioita päässä.. ei viiltelyä, mutta se itsemurha-juttu.. Väliin kans ajattelen, et tapan itseni.. mut, jotenki ku ajattelen rakkaita ja läheisiä ihmisiä ajatukset lähtevät pois päästä.. Laitoin tohon mun s-postin.. voit mailata mulle, jos haluut..
Hei!
Teen päättötyötä aiheesta nuorten masennus ja itsemurhat.Lukiessa tulee vastaan erilaisia ajatuksia itsemurhista. Itse olen 22vuotias nuorisotyötä opiskeleva tyttönen. Apua ongelmiin tulisi hakea ajoissa. Auttavia tahoja on paljon...ihan ensimmäisiä henkilöitä joille voi kertoa luottamuksellisesti asioistaan on esim. nuoriso- ohjaajat, kouluterveydenhoitajat, järjestöjen henkilöt
sama. -91 olen ja tekis mieli tehä jotain.. mutsi ja faijakaan mitään välitä musta. kaikki samaa paskaa,joka päivä! 15 vuoden ajan oon kestänyt tätä,ja pikkuhiljaa alkaa herää kysymyksii "miks? ei mitään väliä,ei mitää hävittävää.." että..koht alkaa tapahtuu jotain. tsemppii kuitenki sulle..koita kestää :/
Mullakin on noita ajatuksi, mut en ole viellä viilelly ja en myöskään kehtaa kertoo kellekkään, koska pelkään et ne rahaa mut johonki paska terapiaan. Olen jopa kerran pidättäny hengitystä itsemurha mieles, mut sitte äiti tuli kotiin jne... Musta tuntuu et kaikki nä mun ajatukset johtuu äidistä, koska se on alkoholisti eikä se ite haluu myöntää sitä ja sen takii se juokin ja kerran ku mä kaadoin sen olikse nyt oluen pois niin se alko potkii mua niin et multa meni yks kylkiluu (4 vuotta sitte) kun oli sairaallas niin sillon se vakuutteli kokoajan et se ei enää ikinä juo, mut nytkin ku mä kirjotan niin tuolla alhaal se kännää... MUN mielestä itsemurha ei välttämättä ole ratkaisu mihinkään eikä myöskään viiltely, koska jos sä teet itteles jotain niin se on aika itsekästä, koska oletko ikinä miettiny mitä sun äiti mahtais miettii jos viiltelet tai tapat ittes...
Sulla ei viiraa mitenkään päässä.
mutta...kannattaa miettiä mitä muut tkis sen jälkee.
Tein sen melkee kerran mut yks hyvä kaveri esti mua.
Nyt noh...kyllä mua masennuttaa useasti mutta se alkaa tuntua normaalilta.
Koht alkaa uus koulu myös niin...eikö hän se siitä.
aijon tehdä itse murhan olen 10 vuotias poika asun tevajoella olen masentunut pahasti minun kaverit kiusaavat minua minalla on vain yksi kaveri tai oikeastaan kaksi AK JL kirjoitin vain nimi kirjaimet yksityiyyden vuoksi tänään2011 la 11 24 viilsin itseeni käteen viillon
Mene johonkin paikalliseen seurakuntaan rakas ystävä :) vain Jeesus voi auttaa! Hän kuoli ristillä puolestasi ja tahtoo antaa sinulle ilon ja elämänhalun :)
Sinu syyllisyytesi on jo kannettu Golgatalla! Kiitä Jeesusta!
itsekin olen ajatellut usein itsemurhaa , haluasin vain päästä nukkumaan pitkää unta ilman huolta huomisesta. ainoa asia mikä minua pidättelee itseni taposta on että en halua aiheuttaa kavereilleni ja perheelleni sitä surutaakkaa joka siittä seuraa. oma kaverini jo ala aste ajoilta teki viime sunnuntaina itsemurhan ollessaan 17 vuotias , sen jälkeen päätin etten tee itsemurhaa koska se satuttaa aivan liian syvältä kaikkia jota vähänkin rakastan.nyt en saa nukuttua ja tunnen itseni voimattomaksi, mutta älkää tehkö sitä itsemurhaa vaikka kuinka haluaisitte kyllä masennus viellä joskus ohi menee tai ainakin lievenee. juttelu auttaa useimpia.
R.I.P
Välillä tulee huonompia kausia, että kaikki menee vain huonosti, ja välillä parempia. mutta joillakin saattaa luisua elämä raiteilta ja masentua niin pahasti että sortuu viiltelyyn, ja pahimpana itsemurhaan.
mulla oli vaikea masennus. se laukesi isänikuoleman jälkeen, mutta oli mulla ollut sitä ennenkin ongelmia. Isäni kuoltua millään ei ollut enää mitää väliä. en mennyt kouluun, olin kotona, istuin omassa huoneessa ja mietin mun elämää.
sorruin viiltelemiseen, ja mulla tuli itsemurha-ajatuksia. Puhuin yhdelle mun kaverille kaikesta. ja se oli viisas ja puhui mun äidille, koska tiesi että nyt ei kaikki todellakaan ole hyvin. mut passitettiin ammatti auttajalle. ja kävin siellä puolisen vuotta. se auttoi mua. mutta silti mulle tulee välillä todella kauhea olo, mutta olen saanut itseni hallintaan. käteni kuitenkin muistuttavat minua joka päivä siitä minkälaista mun elämä on ollut.
tsemppiä sulle, ja älä tee mitään tyhmää!
Kaikki haluaa jossain vaiheessa tehä itsarin mut puoletkaan ei tee..~Elämme vain kerran~
Mun elämä on ihan perseestä. Vittu kukaan ei välitä ja koulussa itken välitunneilla vessassa... Ja muutenkin jo niin oikeesti stressaantunut olo. Itsemurha ajatuksia tuli tänäänkin kyl et hyppäis korkeelta koulun katolta tai jtn rekkojen eteen hyppäämistä. Olen 14 vuotias tyttö ja kun kaikki ärsyttää... Tunneilla nukun ... Enkä saa edes tukiopetusta mistään aineesta koska en ole opiskellut asioita. :p Opettajat ovat inhottavia. Kauheita... Varmaan huomaiskaan jos tekis itsemurhan... -.-
Heeei oon 14 kans ja menossa tämmöne itsemurha ajatus päässä tällähetkellä.. mut siis miks ajattelet itsemurhaa tai viiltelyä ? vai etkö vaan kirjota sun surusta ?
Ja mää just vuosi sitten menetin kaikki mun kaverit että tiedän täysin miltä tuntuu. mut tällä hetkellä mulla on enemmän kavereitaku sillo.. Toivon että sä et mee niin pitkälle ku minä. Suosittelen puhuun kuraattorin kanssa koska jos tarviit lisää apuu nii se hankkii sitä. Mä itse ku päätin olevani nii hyväs kunnos etten tarvi..
Minulla on ollut itsemurha-ajatuksia 11-vuotiaasta lähtien, eli kohta noin 50 vuotta. En oikein tiedä, mistä ne ajatukset ilmestyivät siinä esimurrosiässä, mutta jostain ne vain tulivat. Samoihin aikoihin kuolema alkoi kiinnostamaan muutenkin: luin lehdestä kuolinilmoitukset hyvin tarkkaan ja etenkin nuorten kohdalla yritin kuvitella, minkälainen ihminen se oli ollut. Kävin hautausmaalla katsomassa hautoja ja panin muistiin nuorten haudat, erityisesti ne kiinnostivat, joiden olin kuullut tehneet itsemurhan. Pienehköllä paikkakunnalla ne tiedettiin. Pidin näitä haudassa olevia jopa ystävinäni. En yrittänyt kyllä viillellä itseäni enkä ole yrittänyt itsemurhaa kuin kaksi kertaa pahimpina nuoruuden kausinani. Mutta aina kuin meni huonosti, ja vieläkin aina kun elämä on alamaissa, tulee mieleen kuolema ja itsemurha, fantasioin omasta kuolemastani ja hautajaisistani. Olen käynyt terapiassa puhumassa asiasta ja olen käynyt jopa ammattimaisen hypnotisoijan puheilla. Hänen avullaan kävin ajassa ennen syntymääni ja lapsuudessanikin. Ei ole kuitenkaan mitään yksiselitteistä syytä löytynyt noille haaveille. Luulen vain olevani romantikko, herkkä luonne jolla on vaikeuksia pärjätä arkielämässä. Siksi täytyy olla jokin pakopaikka, jossa käydä hakemassa voimaa. Kuolemahan on yksi innoituksen lähde romantikoille (esim. gootit nykyään). Ehkä tuo romantiikka ja tarve paeta ovat usein syynä myös teini-ikäisillä. Useat kait siitä kuintekin kasvavat aikuisiksi ja itsemurhahaaveet ja -fantasiat katoavat tai väistyvät taka-alalle. Niin on käynyt toki minullekin silloin kun elämässä meni ulkoisesti lujaa ja oli kiire ja tunsin pärjääväni. Mutta sitten kun sairastuin, erosin, etäännyin lapsistani ja putosin työelämästä, ovat ne haaveet ja ajatukset taas tulleet takaisin. En edelleenkään usko koskaan tekeväni itsemurhaa, olen liian saamaton siihen, mutta jotenkin ne ajatukset vain ovat minulle tarpeellisia, saan niistä jollain tavalla voimaa edelleen.
Toi on jo naurettavaa. Pari kertaa viikossa vituttaa ja meinaat jo tehdä itsemurhan.. Ketäpä ei vituttais? Murrosikä ja yläaste on muutenkin rankkoja aikoja, että ota ittees niskasta kiinni vaan. Itsemurhat kuuluvat syvästi masentuneille henkilöille, jotka kärsivät elämisestä joka ikinen päivä. Hekin taistelevat päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan toivoen, että vielä tulisi parempi huominen.
En lukenut koko ketjua, mutta heille ketkä itsemurhaa ja itsetuohoisia ajatuksia ajattelevat:
Haluaisin jakaa kanssanne päämäärän elämälle, toivoa ja tiedon paremmasta.
Antakaa Islamille mahdollisuus astua elämiinne,
se on kaunein uskonto ja elämäntapa, ja Islamista saa ratkaisun kaikkiin ongelmiin ja kysymyksiin.. Tässä luettavaa:
http://muwahhiduun.wordpress.com/2010/12/08/islam-ja-henkinen-hyvinvointi/#more-1142
http://totuudentie.com/index.php?option=com_content&view=article&id=86:onnea-etsimaessae-kutsu-ei-muslimeille-&catid=50:muita-artikkeleita&Itemid=56
http://totuudentie.com/index.php?option=com_content&view=article&id=84:mitae-jos-loeytaeisit-rannekellon-hiekasta-&catid=50:muita-artikkeleita&Itemid=56
Jos haluaa kysyä lisää, vastaan mielelläni email finnishmuslimah.gmail.com
Ikivanha mutta jotka ajattelevat tekevänsä itsaria älkää tehkö sitä tänä aamuna sain kuulla että ystäväni, jo ala-koulusta asti oli ampunut itsensä luultavasti .
Moni häntä jäi kaipaamaan ja kaikki, opettajat ja oppilaat olivat apeita koko päivän. Luultavasti tuska ei häviä milloikaan ystävien, sukulaisten ja tuttavien sydämmestä.
Itsekkin olen itsemurhaa ajatellut koska ei ollut ystäviä ja minua koulukiusattiin mutta tajusin että enää 2 vuotta sitten olen vapaa, elämään ilman kiusaamista. Nykyään olen saanut ystäviä jotka puolustavat minua kiusaajilta Joten asiat järjestyvät vaikka kuinka menisi huonosti.
ps: Ikävöin sinua Emilia
Aloitus on 16.2.2004. Siitä on siis 9 vuotta? Miten kävi?