Vaiston varassa

Vaiston varassa
Kirjoittanut: Järkyttynyt, 18.2.2004 klo 10.00

Katsoitteko eilen dokumentin "Vaiston varassa"?

Siis Juma! Joka 10 lasta kasvattaa väärä isä, koska nainen on naiskennellut vieraan kanssa ja synnyttää sitten röyhkeästi tenavan kuin se olisi oman ukon.
Kyllä naiset ovat petollisia olentoja! Miehet ovat kuin pyhäkoululaisia heihin verrattuna...

Heh, ohjelmassa oli esimerkkinä jopa tapaus että miehen 4 lapsesta vain yksi oli hänen omansa! Paljastui DND-testeissä kun yksi lapsista sairastui.
Onneksi olkoon! :)
433135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Oli ihan mielenkiintoinen dokkari kyllä. Se vaan vähän tympi, että koko ajan pidettiin lähtökohtana vaistoille lisääntymishalua. Entä ne naiset, jotka eivät halua lapsia? Kuten minä? En siis pohjaa nähtävästi käytöstäni lisääntymishaluun, koska sitä ei todellakaan ole. Eihän tässä nyt hyvänen aika kuitenkaan mitään lisääntymiskoneita olla, joiden kaikki päätökset ja teot pohjautuvat sopivien geenien jahtaamiseen??? On muuten tuttavapiirissä ihan vastaava tapaus, isä sai auto-onnettomuuden seurauksena tietää, ettei poika olekaan hänen. Paha vaan, kun äiti kuoli samassa rytäkässä. Mies piti pojan toki kuin siihenkin asti, mutta varmasti tosi sekavat oli tunteet, toisaalta suru kuolemasta ja toisaalta viha törkeästä pettämisestä.

Äänestä
  • Karu tapaus tuokin...

    Niin ja jos mies ei halua lapsia, naisten selitys on että silloin mies on kykenemätön ottamaan vastuuta.

    Miksi todellakin elämän ainut päämäärä olisi lisääntyä, miksi kaikkien olisi tehtävä lapsia? Tästä syyllistetään kyllä sinkut ja/tai lapsettomat.

    Äänestä

  • Eihän siinä dokkarissa väitetty että nää pohjais johonkin tietoiseen haluun, eiköhän ton perimän vaikutus tunnu enemmän tuolla tiedostamattomalla puolella ja siinä ei paljon sun tänhetkisellä tietoisella lasten haluamattomuudella ole juurikaan merkitystä.

    Äänestä

  • Ei vaistojen toiminta mistään halusta ole kiinni vaan kyse on kivikautisista selkäytimeen ohjelmoiduista toimintatavoista jotka vaikuttavat elämäämme vaikka emme sitä itse tiedostakkaan. Syötkö tai nukutko sen vuoksi että tiedät että niin kuuluu tehdä??

    Äänestä

  • Kyy kirjoitti:

    Eihän siinä dokkarissa väitetty että nää pohjais johonkin tietoiseen haluun, eiköhän ton perimän vaikutus tunnu enemmän tuolla tiedostamattomalla puolella ja siinä ei paljon sun tänhetkisellä tietoisella lasten haluamattomuudella ole juurikaan merkitystä.

    Tyhymä nainen... :) Mieti sanojasi.

    Äänestä

  • Kyy kirjoitti:

    Eihän siinä dokkarissa väitetty että nää pohjais johonkin tietoiseen haluun, eiköhän ton perimän vaikutus tunnu enemmän tuolla tiedostamattomalla puolella ja siinä ei paljon sun tänhetkisellä tietoisella lasten haluamattomuudella ole juurikaan merkitystä.

    Jos mies ei halua sukupuolitautia, hän käyttää kondomia. Eikö totta?

    Jos nainen TODELLA haluaa välttyä raskaudelta, miksei hän käytä/vaadi kondomia kun naitattaa itseään vieraalla?
    Ääretöntä tyhmyyttä ja vastuuttomuutta naiselta jos ei kykene tuohon. Kuten mieheltä joka saa taudin.

    Tajuutko ihminen lainkaan mitä kirjotit?

    Monellako naisella on elätettävänä vieras lapsi, jonka äiti hän luulee olevansa??
    Entä monellako miehellä on elätettävänä lapsi, jonka isä hän luulee olevansa..??
    Tässä kohdassa EI OLLUT KYSE pelkästä pettämisestä (panosta, johon muuten myös AINA TARVITAAN myös toinen osapuoli, eli NAINEN), vaan paljon enemmästä. Tietoisesta elämisestä valheessa! Josta muuten tuli myös ohjelma eilen kakkoselta, Inhimillisessä Tekijässä.

    Mua jos ketä ärsyttää tämä "mies tekee naiselle lapsen", mulle ei ole vielä kukaan tullut sitä tekemään, jos en itse ole niin halunnut.
    Ehkäisy on keksitty! Eikä muuten joka patukan edessä ole pakko antautua...

    Äänestä

  • Kyy kirjoitti:

    Eihän siinä dokkarissa väitetty että nää pohjais johonkin tietoiseen haluun, eiköhän ton perimän vaikutus tunnu enemmän tuolla tiedostamattomalla puolella ja siinä ei paljon sun tänhetkisellä tietoisella lasten haluamattomuudella ole juurikaan merkitystä.

    Tietoisesti tai tiedostamatta, en ole halunnut, en halua enkä tule haluamaan lapsia. Ja käsittääkseni omilla haluillani on omassa elämässäni aikas paljon merkitystä. En oikein usko että mikään näkymätön tiedostamaton voima kävelee yhtäkkiä tahtoni yli.

    Äänestä

  • Miettinyt kirjoitti:

    Jos mies ei halua sukupuolitautia, hän käyttää kondomia. Eikö totta?

    Jos nainen TODELLA haluaa välttyä raskaudelta, miksei hän käytä/vaadi kondomia kun naitattaa itseään vieraalla?
    Ääretöntä tyhmyyttä ja vastuuttomuutta naiselta jos ei kykene tuohon. Kuten mieheltä joka saa taudin.

    No tuohan on päivänselvä asia. Mikä idiootti sä olet? En viitannut moiseen sanallakaan aiemmassa.

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    Ei vaistojen toiminta mistään halusta ole kiinni vaan kyse on kivikautisista selkäytimeen ohjelmoiduista toimintatavoista jotka vaikuttavat elämäämme vaikka emme sitä itse tiedostakkaan. Syötkö tai nukutko sen vuoksi että tiedät että niin kuuluu tehdä??

    en vaan elääkseni, ääliö. älä jaksa ottaa kantaa asioihin, joita et ymmärrä.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Tietoisesti tai tiedostamatta, en ole halunnut, en halua enkä tule haluamaan lapsia. Ja käsittääkseni omilla haluillani on omassa elämässäni aikas paljon merkitystä. En oikein usko että mikään näkymätön tiedostamaton voima kävelee yhtäkkiä tahtoni yli.

    olet tyhmä, kuvittelet näköjään olevasi myös yli-ihminen jonka elämä on täysin oman tahdon hallinnassa. No ok, lopeta hengittämästä tahtosi voimalla. Sen jälkeen kun menetät tajuntasi elimistösi alkaa automaattisesti hengittämään uudestaan. Onko tosi että täällä on niin sivistymätöntä porukkaa että kukaan ei tunnut tietävän edes perusasioita nisäkkäiden (mikä muuten ihminenkin on) elintavoista/biologiasta.

    Äänestä

  • ääliö kirjoitti:

    en vaan elääkseni, ääliö. älä jaksa ottaa kantaa asioihin, joita et ymmärrä.

    kommentti yksinkertaiselta ihmiseltä ilmeisesti.

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    olet tyhmä, kuvittelet näköjään olevasi myös yli-ihminen jonka elämä on täysin oman tahdon hallinnassa. No ok, lopeta hengittämästä tahtosi voimalla. Sen jälkeen kun menetät tajuntasi elimistösi alkaa automaattisesti hengittämään uudestaan. Onko tosi että täällä on niin sivistymätöntä porukkaa että kukaan ei tunnut tietävän edes perusasioita nisäkkäiden (mikä muuten ihminenkin on) elintavoista/biologiasta.

    No mutta olitpa sinä nokkela! Biologia on tasan tarkkaan hallussa minulla. En vihaa lapsia, tarkennukseksi. En silti halua niitä itselleni. Mitä ihmettä sulla on sitä vastaan??? Onko jokaisen naisen mielestäs pakko haluta lapsia? Enkö jostain syystä saa olla tätä mieltä asiasta, kuin olen? Ihan näin sivistyneenä nisäkkäänä nyt kuitenkin haluaisin olla lisääntymättä, jos se vaan Sulle sopii?

    m25 vaikutat että puhut paljo muttet tiä mitää

    Lue kommentit kunnolla ennenkuin kritisoit niitä.
    Ei ole kyse siitä haluaako nainen lapsen vai ei miestä valkatessaa, koska kummassakin tapauksessa hän silti alitajuntaisesti etsii kumppanista hyviä geenejä lapsensa isäksi vaikka olisi jumalauta 100% steriili ja kaiken lisäksi tietäisi sen.

    Lue itse kunnolla. Kirjoitin, etten usko vaiston kävelevän tahtoni yli, jos en halua lapsia niin en halua, ja sillä siisti. En kirjoittanut sanaakaan miesten etsimisestäni, vaan omasta kannastani omaan lisääntymiseeni. En muusta. Ymmärrätkö? Ihmeellistä, kun nainen sanoo, ettei halua lapsia, käyt kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Kuuluu varmaan sulle?

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    Ei vaistojen toiminta mistään halusta ole kiinni vaan kyse on kivikautisista selkäytimeen ohjelmoiduista toimintatavoista jotka vaikuttavat elämäämme vaikka emme sitä itse tiedostakkaan. Syötkö tai nukutko sen vuoksi että tiedät että niin kuuluu tehdä??

    Vaikka eletäänkin vuotta 2004 ja ihmiskunta luulee olevansa sivistyneempää kuin koskaan aiemmin niin kyllä ihminen vaistojensa varassa edelleen elää. Kaikki esimerkiksi refleksit ovat vaistonvaraista toimintaa, eikä niistä pääse eroon kuin kovalla harjoittelulla jos sittenkään.

    Esimerkiksi jos ihmistä lyödään tai hän kaatuu, hän yrittää vaistomaisesti suojella itseään. Myös kipu aiheuttaa vaistomaista toimintaa. jos käsi osuu vaikkapa kuumalle levylle, sen vetää pois ennenkuin kipuviesti tavoittaa aivot.

    Toinen esimerkki on että ihmisen käytös muuttuu toisen sukupuolen tullessa paikalle vaikkei hän itse sitä huomaa. Eleillä (esim hiusten harominen ja huulten lipominen) ja ilmeillä (esim hymy) viestitetään koko ajan toiselle osapuolelle asioita joita piilotajunta tulkitsee.

    Ihminen on eläin, jolla on vaistot ja oma tahto. Omalla tahdolla voi kumota osan vaistonvaraisesta toiminnasta, mutta ei läheskään kaikkea.

    Äänestä

  • pekka kirjoitti:

    Edelleenkin tarkoitin omaa lisääntymistäni ja vaistojen vaikutusta siihen. Mielestäni lisääntymishaluni määrää tahtoni, ei vaisto. Muutoinhan olisin kiireellä lisääntynyt jo. Onko teillä ihmisillä jokin lukihäiriö? Refleksit ovat päivänselvä asia. Lasten tekeminen ei.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Lue itse kunnolla. Kirjoitin, etten usko vaiston kävelevän tahtoni yli, jos en halua lapsia niin en halua, ja sillä siisti. En kirjoittanut sanaakaan miesten etsimisestäni, vaan omasta kannastani omaan lisääntymiseeni. En muusta. Ymmärrätkö? Ihmeellistä, kun nainen sanoo, ettei halua lapsia, käyt kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Kuuluu varmaan sulle?

    kun pitää noin kimmastua. Toki saat olla haluamatta lapsia, se on jokaisen valinta. Ja saat olla haluamatta miehiäkin...jos siltä tosiaan tuntuu, mutta jos joskus sitä miestä kuitenkin haluat, niin vaistot ne sinuakin kuljettavat...saat toki itse olla siinä uskossa, että itse teet valinnan ;)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    m25 vaikutat että puhut paljo muttet tiä mitää

    mitä luulet elämästä 25-vuotiaan tietävän???

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    Ei vaistojen toiminta mistään halusta ole kiinni vaan kyse on kivikautisista selkäytimeen ohjelmoiduista toimintatavoista jotka vaikuttavat elämäämme vaikka emme sitä itse tiedostakkaan. Syötkö tai nukutko sen vuoksi että tiedät että niin kuuluu tehdä??

    Hyväksyt siis sen vaistiomaisen selkäydin toiminnan naiselta, eli hän tahattomasti naitattaa itseään naapurin komealla miehellä ja kasvatuttaa lapsensa sitten petollisesti omalla vakikumppanillaan. Tämä tuli selväksi.

    Tiesitkö että mihenkin munaa ohjaa vietit, joten hyväksyt varmaan senkin että sinun miehesi menee kalu ojossa kauniinpien naisten perässä ja tökkii heitä, kun sinun silmäsi valttää?
    Vai etkö..miksi? Ajattele, hän ei edes tuo niitä siittämiään lapsia sinun elätettäväksi ja kasvatettavaksi. Sentään jotain herrasmiestapoja...

    Äänestä

  • m25 kirjoitti:

    olet tyhmä, kuvittelet näköjään olevasi myös yli-ihminen jonka elämä on täysin oman tahdon hallinnassa. No ok, lopeta hengittämästä tahtosi voimalla. Sen jälkeen kun menetät tajuntasi elimistösi alkaa automaattisesti hengittämään uudestaan. Onko tosi että täällä on niin sivistymätöntä porukkaa että kukaan ei tunnut tietävän edes perusasioita nisäkkäiden (mikä muuten ihminenkin on) elintavoista/biologiasta.

    Hyväksyt siis sen vaistiomaisen selkäydin toiminnan naiselta, eli hän tahattomasti naitattaa itseään naapurin komealla miehellä ja kasvatuttaa lapsensa sitten petollisesti omalla vakikumppanillaan. Tämä tuli selväksi.

    Tiesitkö että mihenkin munaa ohjaa vietit, joten hyväksyt varmaan senkin että sinun miehesi menee kalu ojossa kauniinpien naisten perässä ja tökkii heitä, kun sinun silmäsi valttää?
    Vai etkö..miksi? Ajattele, hän ei edes tuo niitä siittämiään lapsia sinun elätettäväksi ja kasvatettavaksi. Sentään jotain herrasmiestapoja...

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Edelleenkin tarkoitin omaa lisääntymistäni ja vaistojen vaikutusta siihen. Mielestäni lisääntymishaluni määrää tahtoni, ei vaisto. Muutoinhan olisin kiireellä lisääntynyt jo. Onko teillä ihmisillä jokin lukihäiriö? Refleksit ovat päivänselvä asia. Lasten tekeminen ei.

    Taitaa olla niin, että sinullakin vaisto vaikuttaa lisääntymistarpeeseen, mutta tahto vaikuttaa lisääntymishaluttomuuteen. Voi tietenkin olla, että vaistosi vaikuttaa myös lisääntymishaluttomuuteesi jos nimittäin vaistosi (siis tiedostamaton) sanoo sisimmässäsi, että sinä et ole kelvollinen saamaan täysin tervettä lasta tms. Ihminen on ihmeellinen kapine.
    Jos väität, että sinulla ei ole lisääntymisvaistoa, olet todella harvinainen ja poikkeat kaikista maailman elollisista olennoista.

    Äänestä

  • ihminen kirjoitti:

    kun pitää noin kimmastua. Toki saat olla haluamatta lapsia, se on jokaisen valinta. Ja saat olla haluamatta miehiäkin...jos siltä tosiaan tuntuu, mutta jos joskus sitä miestä kuitenkin haluat, niin vaistot ne sinuakin kuljettavat...saat toki itse olla siinä uskossa, että itse teet valinnan ;)

    En ole sanonut etten halua miehiä. Ettekö te todella osaa lukea, vai mikä on?

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Hyväksyt siis sen vaistiomaisen selkäydin toiminnan naiselta, eli hän tahattomasti naitattaa itseään naapurin komealla miehellä ja kasvatuttaa lapsensa sitten petollisesti omalla vakikumppanillaan. Tämä tuli selväksi.

    Tiesitkö että mihenkin munaa ohjaa vietit, joten hyväksyt varmaan senkin että sinun miehesi menee kalu ojossa kauniinpien naisten perässä ja tökkii heitä, kun sinun silmäsi valttää?
    Vai etkö..miksi? Ajattele, hän ei edes tuo niitä siittämiään lapsia sinun elätettäväksi ja kasvatettavaksi. Sentään jotain herrasmiestapoja...

    Itsekö keksit?

    Äänestä

siittää lapsia toisten isien niskoille!

Äänestä
  • Miksi me lapsia maailmassa erottelisimme!
    Olkoot naapurin lapset yhtä hyviä, kuin omammekin!
    Kaikkien lapsien on saatava hyvä elämä...

    Äänestä

  • milla kirjoitti:

    Miksi me lapsia maailmassa erottelisimme!

    Niin, mutta oletko enää samaa mieltä kun miehesi käy siittämässä naapureiden muijille lapsia? Et, mutta sinä naisenahan tietenkin saat käydä vieraissa. Näinhän se naisen logiikka toimii.

    Äänestä

  • milla kirjoitti:

    Miksi me lapsia maailmassa erottelisimme!
    Olkoot naapurin lapset yhtä hyviä, kuin omammekin!
    Kaikkien lapsien on saatava hyvä elämä...

    Eiköhän se ole niin, että kaikilla ihmisillä tulisi olla hyvä elämä – siis myös aikuisilla. Lasten hyvinvoinnista vastaa pääasiassa lapsen vanhemmat – siis isä ja äiti. Heillä on lapsesta suuri vastuu. Vastuu on myös taloudellinen. Äidillä pitäisi olla myös vastuuntuntoa niin paljon, että voi lapselleen kertoa rehellisesti lapsen isän. Moni sairaus on periytyvä ja jos lapsen isästä on väärää tietoa, saattaa siitä olla vakavat terveydelliset seuraukset.
    Lapsella on oikeus isään ja äitiin. Äidillä ei ole oikeutta salata lapselta hänen isäänsä. lapsen taloudellisesta hyvinvoinnista vastaa Suomen lain mukaan lapsen vanhemmat yhdessä – ei siis kukaan vieras mies, joka ei ole lapsen vanhempi tai ei ole adoptoinut lasta. Jokainen nainen, joka ei kerro lapsen oikeaa isää, syyllistyy rikokseen, jos väittää isäksi jotakin muuta kuin bioloogista isää.
    Miehilläkin pitäisi olla oikeus hyvään elämään. Onko se hyvää elämää, että elättää tietämättään ja lain vastaisesti toisen miehen lapsia? Sen taloudellisen panoksen voisi käyttää myös omien lapsien elättämiseen ja hyvinvointiin tai vaihtoehtoisesti omaan hyvinvointiinsa, jos ei satu lapsia olemaan.
    On todella naiivia sanoa, että tärkeintä on lasten hyvinvointi ja hyvä elämä, jos se perustuu rikollisuuteen, valehteluun ja salailuun. Jokainen lapsi saakoon kaiken rakkauden ja toimeentulon omilta vanhemmiltaan tai sitten yhteiskunnaltamme, jos jompikumpi vanhemmista on laillisesti estynyt lapsen elatukseen osallistumisesta.
    Jos nainen ei tiedä, kuka on lapsen isä, niin sinäkin tapauksessa on rikollista tuomituttaa lapsen isäksi mies, joka ei ehkä olekaan lapsen isä. Minusta isyys pitäisi aina voida varmistaa isyystestillä isän tai äidin niin vaatiessa vaikka lapsi syntyisikin avioliitossa. Silloin vältyttäisiin monilta hankaluuksilta jatkossa.
    Ainakin Suomessa näillä ”sosiaalitantoilla” on tärkeimpänä päämääränä saada lapselle elättäjä ja se on heille paljon tärkeäpää kuin se, että lapsen miespuolinen elättäjä olisi lapsen oikea isä.
    ISYYSTESTIT AINA PAKOLLISIKSI!

    Äänestä

"Kyllä naiset ovat petollisia olentoja! Miehet ovat kuin pyhäkoululaisia heihin verrattuna..."

Juu.. eihän se vierasta naiskennellut mies, joka siittää lapsen toisen elätettäväksi ole mitään tehnyt.. Naisen vikahan se on täysin - Petollinen nainen pakottaa viattoman pyhäkoululaisen harrastamaan kanssaan seksiä ilman ehkäisyä, jotta voisi synnyttää lapsia miehensä elätettäväksi ;p

Äänestä
  • Petollinen nainen pakottaa väärän miehen elättämään toisen miehen lapsia! Eihän se rakas aviopuoliso välttämättä ole lainkaan petollinen, jos muija on ollut vieraissa. Tämä petollinen nainen on petollinen myös lapsen oikealle isälle, jos ei kerro, että hänellä sattuu nyt olemaan lapsi. Miehissäkin on meitä, joilla on vastuuntuntoa niin paljon, että haluavat osallistu tavalla tai toisella OMIEN lastensa elämään... Äiti on myös lapselleen petollinen, jos ei lapsi voi tietää OIKEAA isäänsä! Valitettavasti näitä petollisia naisia on paljon.
    Siis - kuka on petollinen, jos elätyttää toisen miehen lasta omalla avio/avopulisollaan tai muulla miehellä, joka ei ole lapsen isä? Voisiko "Otus" vastata?

    Äänestä

  • "Juu.. eihän se vierasta naiskennellut mies, joka siittää lapsen toisen elätettäväksi ole mitään tehnyt.. Naisen vikahan se on täysin"

    Vika on täysin ja vain naisen. Jos hän rehellisesti ilmoittaa, kuka on lapsen isä, niin oikea isä kyllä joutuu osallistumaan lapsen elättämiseen halusi tai ei.

    Äänestä

  • Tajuutko lainkaan mitä kirjotit?

    Monellako naisella on elätettävänä vieras lapsi, jonka äiti hän luulee olevansa??
    Entä monellako miehellä on elätettävänä lapsi, jonka isä hän luulee olevansa..??
    Tässä kohdassa EI OLLUT KYSE pelkästä pettämisestä (panosta, johon muuten myös AINA TARVITAAN myös toinen osapuoli, eli NAINEN), vaan paljon enemmästä. Tietoisesta elämisestä valheessa!
    Mua jos ketä ärsyttää tämä "mies tekee naiselle lapsen", mulle ei ole vielä kukaan tullut sitä tekemään, jos en itse ole niin halunnut.
    Ehkäisy on keksitty! Eikä muuten joka patukan edessä ole pakko antautua...

    Äänestä

  • Isäkö? kirjoitti:

    Petollinen nainen pakottaa väärän miehen elättämään toisen miehen lapsia! Eihän se rakas aviopuoliso välttämättä ole lainkaan petollinen, jos muija on ollut vieraissa. Tämä petollinen nainen on petollinen myös lapsen oikealle isälle, jos ei kerro, että hänellä sattuu nyt olemaan lapsi. Miehissäkin on meitä, joilla on vastuuntuntoa niin paljon, että haluavat osallistu tavalla tai toisella OMIEN lastensa elämään... Äiti on myös lapselleen petollinen, jos ei lapsi voi tietää OIKEAA isäänsä! Valitettavasti näitä petollisia naisia on paljon.
    Siis - kuka on petollinen, jos elätyttää toisen miehen lasta omalla avio/avopulisollaan tai muulla miehellä, joka ei ole lapsen isä? Voisiko "Otus" vastata?

    Kyllä sen lapsen isälläkin on vastuu. Ei ole harvinaista, että tuo on naapuriperheen isä, joka ei halua omaa liittoaan rikkoa ottamalla vastuun lapsestaan. Onko se sitten vain naisen petollisuutta, kun tämä ei naapuria käräytä.. Ehkä on, mutta on se myös naapurin vastuuttomuutta. Ja tässä tapauksessa kumpikin on petollinen lastaan kohtaan.

    Kun molemmat ottaisivat jo alunperin vastuun ehkäisystä, niin ei edes tulisi koko ongelmaa. Tyhmää hankkia lapsia tai tauteja uskottomuuden seurauksena eikä ehkäisyn käyttö todellakaan ole pelkästään naisen vastuulla.

    Äänestä

  • Lady kirjoitti:

    Tajuutko lainkaan mitä kirjotit?

    Monellako naisella on elätettävänä vieras lapsi, jonka äiti hän luulee olevansa??
    Entä monellako miehellä on elätettävänä lapsi, jonka isä hän luulee olevansa..??
    Tässä kohdassa EI OLLUT KYSE pelkästä pettämisestä (panosta, johon muuten myös AINA TARVITAAN myös toinen osapuoli, eli NAINEN), vaan paljon enemmästä. Tietoisesta elämisestä valheessa!
    Mua jos ketä ärsyttää tämä "mies tekee naiselle lapsen", mulle ei ole vielä kukaan tullut sitä tekemään, jos en itse ole niin halunnut.
    Ehkäisy on keksitty! Eikä muuten joka patukan edessä ole pakko antautua...

    Siihen lapsen tekoon tarvitaan molemmat. Neitsyt Mariaa lukuunottamatta ei tietääkseni yksikään nainen ole tullut raskaaksi itsestään.
    Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että ehkäisyn käyttö on vain naisen vastuulla? Kyllä sitä voisi mieskin ajatella, järjen käyttö on sallittua miehillekin, jo ihan tautienkin varalta eikä pelkän raskauden ehkäisyn.

    En halunnut naisen vastuuta vähätellä, vaan muistuttaa siitä, että miehetkin voisivat ajatella, mihin niitä siittiöitään roiskivat. Tämä vieras lapsi miehen elätettävänä- keskustelu, kun tuntuu jotenkin johtavan siihen, että miehellä on kyllä oikeus käydä vieraissa ja siittää lapsia miten huvittaa ja naisten on sitten yksin kannettava tuosta vastuu..

    Toki on ääliömäisen typerää tulla raskaaksi syrjähypystä. Ja on todella väärin elättää lapsi toisella ja hirveän väärin lasta kohtaan olla kertomatta hänelle oikeaa isää. Tietysti äidin pitäisi olla rehellinen ja kertoa kaikille osapuolille, kuka on lapsen oikea isä. Ja tuo kertominen on todellakin naisen vastuulla.

    Mutta miksi noita vieraita lapsia pitää kenenkään edes saada! Ehkäisy on keksitty - ja luulisi, että siitä osaa tänä päivänä huolehtia jokainen, oli sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

    Äänestä

  • Otus kirjoitti:

    Voi että olet tyhmä!!!

    Kuka viimekädessä vastaa raskaudesta kun luonto on näin päättänyt! Sinäkö makaat jalat levällään ja vain vikiset jotta "saatan tulla raskaaksi, apua apua.." kun mies konttaa päällesi??
    Luonto on näin päättänyt(vaikka kuinka naiset nariseisimme) että sinä se olet joka sanoo miten homma tehdään, kumilla tai ilman, ja miehen on siihen tyytyminen.
    Oletko niin avuton ettet saa tuossa tilanteessa suutasi auki??

    Turha siinä on jälkeenpäin sanoa että kun mies nai ilman kumia, sinähän se olet asian hyväksyny pitämällä naamasi ummessa.

    Sanoin, että _molempien_ on vastattava ehkäisystä.

    Ällöttää tuollainen asenne, että aikuiset miehet ovat vastuuttomia lapsia ja meidän naisten pitää huolehtia, etteivät nuo saa vahinkoa aikaiseksi leikkiessään. Minusta miehetkin ovat täysivaltaisia ihmisiä, joilla on kyky ajatella.

    Jos nyt henkilökohtaisuuksiin pitää mennä, niin minä olen kyllä tehnyt omat lapseni aviomieheni kanssa ihan yhteisellä päätöksellä. Eikä tapanani ole maata avuttomana jalat levällään ja suu kiinni :)

    Naisena olen toki sitä mieltä, että oman itsensä kannalta on parempi vastata ehkäisystä itse eikä luottaa siihen, että mies sen tekisi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehet saisivat toimia täysin vastuuttomasti ja luottaa siihen, että nainen huolehtii kaikesta.

    Voisihan sitä ajatella näinkin: Jos kaikki miehet käyttäisivät kondomia aina varattujen naisten kanssa ollessaan, niin ei kenenkään heistä tarvitsisi pelätä elättävänsä toisen miehen lasta.

    No toki tuo on turha toivo, hölmöjä riittää, niin miehiä kuin naisiakin.. Ja yllättävän paljon naisia, jotka ajattelevat kuten sinä, ettei miehillä ole aivoja lainkaan..

    Ei ole totta....! Lue edellinen tekstini HUOLELLISESTI ja HITAASTI, ymmärrä lukemasi! Ajattele sanoja.... Olet joko helvetin (anteeksi) tyhmä tai ymmärrät tahallasi väärin.

    Tai... unohda koko juttu, et ymmärrä, ei me puhuta samasta asiasta ollenkaan...
    Voi luoja.

    Emme kai. Ymmärrän kyllä, että peräänkuulutat naisen vastuuta raskauden ehkäisyssä ja jokainen järkevä nainen tuosta tietysti huolehtiikin. Mutta en ymmärrä, miksi olet sitä mieltä, että ehkäisy on vain ja ainoastaan naisen vastuulla??
    Juu, juu.. Nainen sen lapsen synnyttää ja kasvattaa.. Tiedän. Vaan kun sen lapsen laittavat alulle molemmat, niin kyllä sitä ehkäisyäkin saavat molemmat ajatella.

    Nyt näyttää koko juttu lipeävän ehkäisyn puolelle. Alunperinhän kysymys oli siitä, että nainen elätyttää toisen miehen lapsia väärällä miehellä. Siinä ei ole mitään tekemistä ehkäisyn kanssa. Siitä olisi pitänyt huolehtia jo paljon aikaisemmin.
    Kysymys on vain siitä, että ne naiset, jotka eivät kerro totuutta, ovat rikollisia ja käyttävät muita ihmisiä törkeästi hyväkseen – ei siis edes lapsen hyväksi, vaan omaksi hyväkseen. Se on todella raukkamaista toimintaa eikä sitä voi mitenkään puolustella. Tässä asiassa ei voi mitenkään syyttää miestä. Mies ei ole se joka salaa isyytensä, koska hän ei edes sitä yleensä näissä tapauksissa tiedä. Jos nainen, joka tulee raskaaksi, salaa raskauden oikealta isältä ja käyttää toista miestä hyväkseen, yrittää tästä jotenkin syyn vierittää miesten niskaan, on hän todella vajaalla päällä varustettu.
    On aivan turha puolustella tai yrittää vierittää syitä kenenkään muun niskoille. Tämä asia on todellakin sellainen, josta voi vastata vain yksi ihminen, eli se nainen, joka tämän salaamisen tekee.
    Mitä ehkäisyyn tulee, niin se on sitten aivan toinen asia. Samoin uskottomuus on kokonaan toinen asia. Minusta kuka vaan saa olla uskoton, mutta kaikesta pitää voida kantaa ihan itse vastuu. Ketään ei pakoteta uskottomuuteen - silloinhan on kyse raiskauksesta ja se ei ole uskottomuutta. Nyt on kyse vain siitä, että uskomattoman moni lapsi luulee isäkseen ihmistä, joka ei ole oikeasti isä. Tästä salaamisesta voi vastata vain lapsen äiti. Ja tämä on rikos, johon vain nainen voi syyllistyä. Mitään puolusteltavaa koko asiassa ei ole. Kannattaisi ehkä ajatella ja kirjoittaa alkuperäisestä asiasta jos keskusteluun osallistuu.

    Toki äiti tekee väärin, jos salaa lapsen alkuperän. Väärin sekä lasta, lapsen isää että miestään kohtaan. Mutta väärin tekee se mieskin, joka tietäessään isyytensä salaa tuon ja vaatii naistakin tekemään samoin. Väittäisin, että näitä miehiä on lähes yhtä paljon, kuin niitä, jotka eivät isyydestään tiedä.

    On naurettavaa esittää yleistäen, että miehet ovat pyhimyksiä ja naiset pahoja. Monikohan vierasta lasta elättävä mies on käynyt siittämässä lapsen jonkun toisen miehen elätettäväksi eikä murehdi tuota ollenkaan..

    Ja ehkäisy liittyy kyllä asiaan siinä mielessä, että pitäisi jokaisella aikuisella olla sen verran järkeä päässä, että sitä käyttäisi. Se olisi se helpoin ja halvin tapa välttyä ikäviltä seuraamuksilta.

    Kun äiti saa lapsen toisen miehen kanssa niin suurin kärsijä ei mielestäni ole se mies, joka lapsen joutuu elättämään, vaan tuo lapsi. Ja hän joutuu kärsimään tilanteesta riippumatta siitä salaako äiti oikean isän vai ei (enkä tarkoita tuolla nyt taaskaan puolustella salaamista). Siksi toivoisin, että niin miehet kuin naisetkin olisivat tarpeeksi fiksuja välttämään ei toivotut raskaudet.

    Äänestä

  • Otus kirjoitti:

    Emme kai. Ymmärrän kyllä, että peräänkuulutat naisen vastuuta raskauden ehkäisyssä ja jokainen järkevä nainen tuosta tietysti huolehtiikin. Mutta en ymmärrä, miksi olet sitä mieltä, että ehkäisy on vain ja ainoastaan naisen vastuulla??
    Juu, juu.. Nainen sen lapsen synnyttää ja kasvattaa.. Tiedän. Vaan kun sen lapsen laittavat alulle molemmat, niin kyllä sitä ehkäisyäkin saavat molemmat ajatella.

    "Vain ja ainoastaan" höpöhöpö tyttö pieni. On sinun todella vaikea ymmärtää lukemaasi, voi voi.

    Kuvittele nyt itsesi ketarat levällään ja mies sano ettei ole kumia. Osaatko?
    Sinulla on kaikki valtit käsissäsi tuossa vaiheessa, tai siinä vaiheessa kun riisuudutte, sanomalla että "EI kiitos ellei ole kumia".

    Vai oletko sellainen piipertäjä joka vai mielessään piipittää että "voi voi kun setäkin unohti unohti kumin, mutta kai minun on pakko antaa se naida minua. Voi minua rukkaa..."??

    Oletko 5 vuotias..? Sinulla ei oikein tunnu olevan todellisuus hallussa.

    Äänestä

  • Otus kirjoitti:

    Toki äiti tekee väärin, jos salaa lapsen alkuperän. Väärin sekä lasta, lapsen isää että miestään kohtaan. Mutta väärin tekee se mieskin, joka tietäessään isyytensä salaa tuon ja vaatii naistakin tekemään samoin. Väittäisin, että näitä miehiä on lähes yhtä paljon, kuin niitä, jotka eivät isyydestään tiedä.

    On naurettavaa esittää yleistäen, että miehet ovat pyhimyksiä ja naiset pahoja. Monikohan vierasta lasta elättävä mies on käynyt siittämässä lapsen jonkun toisen miehen elätettäväksi eikä murehdi tuota ollenkaan..

    Ja ehkäisy liittyy kyllä asiaan siinä mielessä, että pitäisi jokaisella aikuisella olla sen verran järkeä päässä, että sitä käyttäisi. Se olisi se helpoin ja halvin tapa välttyä ikäviltä seuraamuksilta.

    Kun äiti saa lapsen toisen miehen kanssa niin suurin kärsijä ei mielestäni ole se mies, joka lapsen joutuu elättämään, vaan tuo lapsi. Ja hän joutuu kärsimään tilanteesta riippumatta siitä salaako äiti oikean isän vai ei (enkä tarkoita tuolla nyt taaskaan puolustella salaamista). Siksi toivoisin, että niin miehet kuin naisetkin olisivat tarpeeksi fiksuja välttämään ei toivotut raskaudet.

    Vain ja nainen kykenee pyörittelemään asioita näin. Puhetta tulee muttei itse asiasta, jauhetaan paikallaan kun huomataan olevan suossa.
    (Kun huomaa olevansa kusesa, kannattaa pitää suu kiinni)
    Käännetään asiat päälaelleen.
    Kuinka miehet ovat kestäneet teitä läpi historian? Tehän puhutte miehen hulluksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Järkyttynyt kirjoitti:

Vaiston varassa
Kirjoittanut: Järkyttynyt, 18.2.2004 klo 10.00

Katsoitteko eilen dokumentin "Vaiston varassa"?

Siis Juma! Joka 10 lasta kasvattaa väärä isä, koska nainen on naiskennellut vieraan kanssa ja synnyttää sitten röyhkeästi tenavan kuin se olisi oman ukon.
Kyllä naiset ovat petollisia olentoja! Miehet ovat kuin pyhäkoululaisia heihin verrattuna...

Heh, ohjelmassa oli esimerkkinä jopa tapaus että miehen 4 lapsesta vain yksi oli hänen omansa! Paljastui DND-testeissä kun yksi lapsista sairastui.
Onneksi olkoon! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu