Meillä on sellainen tilanne mieheni kanssa nyt että päätin hankkia asunnon ja muuttaa sinne kahden tyttäreni kanssa asumaan. Nyt olemme ostaneet asunnon yhteiseksi ja muutto tapahtuu 2-3kk kuluttua. Tosi hieno juttu että välimme ovat kunnossa. Joku voisi ihmetellä että miksi sitten eroaa jos kaikki on kunnossa.
Olemme olleet aviossa yli 20v ja elämämme on viime vuodet ollut todella kiireistä. Minä kyllä huomasin että kaikki ei ole kunnossa mutta mieheni ei. Pyysin, rukoilin että olisi joskus minunkin kanssani mutta kaikki meni kuuroille korville. Ei kerkiä, on kiire, pitää saada valmiiksi. Tuli valmista ja kuinkas kävikään. Kaksi vieraaksi muuttunutta puolisoa ihmettelee että miten tässä näin pääsi käymään.
Ei puhuta, ei riidellä, ei naureta, ei mitään.
Olen vielä nuori, 44v ja enkä aio jäädä odottelemaan parempia aikoja. Tässä miettimisessäkin on mennyt jo kaksi vuotta.
Nyt on vaan ongelma se, miten kerron lapsilleni asian?
Miten te olette selvittäneet murrosikäiselle muutosta? Uusi asunto on vain kilometrin päässä, joten kokonaan vanha koti ei jää.
Mies jopa haluaa kalustaa uuden kotini. Me emme eroa riidassa. Tai aika sen näyttää mikä on muuttopäivänä tilanne, mutta luulen että nämä viileät ja asialliset välit pysyvät.
Olemme olleet aviossa yli 20v ja elämämme on viime vuodet ollut todella kiireistä. Minä kyllä huomasin että kaikki ei ole kunnossa mutta mieheni ei. Pyysin, rukoilin että olisi joskus minunkin kanssani mutta kaikki meni kuuroille korville. Ei kerkiä, on kiire, pitää saada valmiiksi. Tuli valmista ja kuinkas kävikään. Kaksi vieraaksi muuttunutta puolisoa ihmettelee että miten tässä näin pääsi käymään.
Ei puhuta, ei riidellä, ei naureta, ei mitään.
Olen vielä nuori, 44v ja enkä aio jäädä odottelemaan parempia aikoja. Tässä miettimisessäkin on mennyt jo kaksi vuotta.
Nyt on vaan ongelma se, miten kerron lapsilleni asian?
Miten te olette selvittäneet murrosikäiselle muutosta? Uusi asunto on vain kilometrin päässä, joten kokonaan vanha koti ei jää.
Mies jopa haluaa kalustaa uuden kotini. Me emme eroa riidassa. Tai aika sen näyttää mikä on muuttopäivänä tilanne, mutta luulen että nämä viileät ja asialliset välit pysyvät.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kerro asia suoraan. Asia on lapsille aina kauhea eikä se kaunistelusta parane. Se, mitä lapsille pitää korostaa, on molempien vanhempien rakkaus lapsia KOHTAAN, vaikka ero tuleekin. Jos lapset ovat pieniä, pitää myös sanoa, ettei ero ole kenenkään vika eikä varsinkaan lasten, sillä lapset saavat päähänsä kummallisia asioita. Sitten pitää kertoa asumisesta, tapaamisista ja yleensä käytännön asioista, jotta lapsi ei niistä turhaan huolehdi.
Kerron miehen näkökilmasta aivan Sinun kaltaisen tarinan. Minä erosin noin 4 vuotta sitten. Mieilläkään ei riidelty, vaan sopuisasti
jaoimme tavaramme. Avitin jopa lamppujen tai muun teknillisestä kiinityksestä myöhemmin jne.
Lapseni olivat pieniä (ovat vieläkin) niin kyllähän se laittaa taidot koville selittää , että miksi sinä iskä jäit tänne asuumaan?
Onneksi lapsemme eivät nähneet tappeluja tai muuta väkivaltaa kun sitä emme x- puolen kanssa harrastaneet.
Oli kerrottava totuus , että kun äiskä ja iskä eivät nyt halua olla toistensa kanssa. Tuli heti vastakysymys, miksi? Selitäppä siinä sitten juurtajaksain miten asiat ovat ja miksi? Ei edes murroikäisen tarvitse (minun mielipide) tarvitse tietää kaikkia aikuisten asioita joissa meillä on mennyt sukset ristiin. On kuitenkin paras kertoa totuus , ehkä tiivistettynä asiana. Taito kertoa onkin sitten toinen asia , ja kuka mitenkin siihen pystyy.
Viilenee , viilenee ...tunteet nimittäin ajan myötä mutta lasten asiat eivät vanhene oli sitten yksinhuoltaja ta yhteishuolto . Olemme saataneet lapsemme maailmaan ja sehän on meidän tehtävä huolehtia ne kukin tahollaan yhteiskunnan rinkiin.
Ei minullakaan ole enää tunteita X-puolta kohtaan mutta toimeen tulemme keskenämme lapsia koskevissa asioissa.
pyhämies
Ihanaa kun kerroit tarinasi, joka on ehkä juuri samanlainen kuin minun tilanteeni. Rakkaus vain loppui, jos sitä nyt koskaan on ollutkaan tarpeeksi, huom, tarpeeksi. Sitä riitti kyllä kaikki ne vuodet joita tarvittiin kasvattaa 5 lasta jaloilleen mutta mitä tästä eteenpäin. Itseäänkin on ajateltava ja jos toisen seura ei kiinnosta niin mitkä ovat vaihtoehdot. Marttyyrit ovat eri asia ja minä en kuulu heihin.
Kirjoituksesta sai käsityksen että sinulla oli vielä eron hetkellä tunteita puolisoasi kohtaan. Oliko hän se, joka lähti ja se oli sinulle yllätys?
Niinkin voi sanoa että oli tunteet. Pommi se minulle oli Hänen lähtönsä kun oletin ,että meillä menee kohtalaisen hyvin ...... luulin niin.
Arki se koitti , mutta kun laittaa aikaa niin siitä selviää, erosta.
Eromme selviämisestä, me kaikki jotka olemme sen kokeneet, vaatii aikaa siitä palautumiseen. Turha kuvitella , että kun menemme uuden ihastuksen kanssa yksiin ,nyt ja heti, ettei entiset kuviot tulisi mieleen entisestä avioliitosta. Meidän täytyy ensin nollata oma polla, sitten olemme valmiit uuteen elämään.
Tsemppiä
voi hyvä rouva, elä hätäile erosi kanssa se on aina sitten peruttamatonta melkein niinkuin kuolema,minä olen ollut tismalleen samassa jamassa ja melekein pahemmassakin mieheni toi jopa vieraan naisen kotiimme kun tulin ulkomailta 8 vuotta sitten ja olivat vielä humalassa nukkumaassa silloin kun tulin kotiin,mutta ei erottu, enkä antanut miestäni sille naiselle en uhastakaan,nyt on taistelua kuiteskin silloin tällöin ja hyviä hetkiä jopa päivittäin että ole maltillinen niin luojakin sinua auttaa,heips vaan ja vielä sanoisin elä eroa ei se kannata olet vaan sitten aina puun ja kuorenvälissä olen nähnyt niin monta turha eroa.
Hei,
Kuulostipa tutulta tuo sinun viestisi. Minä ja mieheni erosimme 18:n vuoden yhdessäolon jälkeen ja "ystävinä", niinkuin sinäkin mainitsit. Yhdessä etsimme minulle asunnon vieläpä samasta kaupunginosasta, jotta lapsilla on helppo kulkea vanhempiensa luona. Lapset olivat tuolloin murkkuikäisiä ja kertominen meni yllättävän hyvin. Kerroimme, että meidän suhde ei enään mennyt katsastuksesta läpi ja sille pitää tehdä jotain. Ilta itkettiin koko perheen voimin, mutta sitten yhdessä rupesimme rakentamaan meille uutta tulevaisuutta. Yhdessä tehtiin muutot ja huonekaluostokset...kaikki tuntui menevän todella hyvin. Nyt kumpikin sai elää omaa elämää, ilman kaavoihin kangistunutta yhteiseloa, joka oli kuitenkin tullut jo hyvän aikaa sitten tiensä päähän.
Mutta kuinka ollakaan, kävikin niin, että ex-mieheni alkoi kyräilemään uutta, vaapata elämääni. Hän kävi seisoskelemassa ikkunani takana tai takapihallani, ja valvoi tekemisiäni. Yhtäkkiä alkoikin hirveä pelko, että milloinka se taas on vahtaamassa tekemisiäni. Kerran jouduin jopa soittamaan poliisit paikalle kun exä ei lähtenyt pihaltani pois ollenkaan. Alkoi hirveä pelko ja jatkuva unettomuus, kun ihminen jonka kanssa oli elänyt 18 vuotta alkoikin yhtäkkiä olla pahin painajainen. Puhevälit ovat menneet tyystin kun olen puhunut hänelle näistä vakoiluista, enää hän ei edes vastaa puhelimeen kun yritän soittaa hänelle. Luonteeltaan hän on tyypillinen suomalainen mies; ei puhu eikä pussaa, joten välillä hiipii pelko, että mitähän kaikkea hänen päässään liikkuu...varsinkin kun yöllä sataneen lumen päällä on makuuhuoneen ikkunan alla tuoreita kengän jälkiä.
Summa summarun; minä ainakin kehotan olemaan varauksellinen sopuisan eron suhteen. Ehkäpä se totuus kolahtaa useille miehille vasta sen totuuden edessä, että enää ei ole vaimoa, joka on kotona odottamassa ja jonka liikumiset tiedät tarkkaan. Yhtäkkiä se oma vaimo onkin vapaa nainen, joka voi tavata muita miehiä ja mennä ilman selityksiä...sitä ei moni mies sitten lopultakaan kestä. Tai näin kävi ainakin meille.
Toivon todellakin, että teidän eronne sujuu mallikkaammin. Parempi mielestäni on kuitenkin erota kuin lapsien takia roikkua epätyydyttävässä suhteessa.
Tsemppiä sinulle koko sydämestäni !