Mietin vain olenko vajaa ihminen, en osaa rakastaa. Nyt viimein saadessani pyyteetöntä rakkautta, ihan totaalista hyväksymistä, tietysti toisen mieheltä. olen ihan oo:na. En ole koskaan kokenut vastaavaa.
Oma mieheni on tavallaan aina kattonut nenävarttaan pitkin vaikka muuten kunnollinen onkin. Mutta tuo rakkaus, mikä siis kuuluu sanoista näkyy eleistä ja huokuu ympärilleni, olen hämilläni. Haluaisin osata rakastaa noin.
En usko että olen koskaan rakastanut ketään, noin totaalisesti. En edes tuota miestä. Mutta haluaisin nautiskella lämmöstä jota hän ympärilleni kerii. Kun viisitoista vuotta kokee itsensä alemmaksi olioksi, tuollainen tuntuu uskomattoman hellyttävältä. Kuvittelen jopa että minä voisin oppia rakastamaan itseäni hänen avullaan. Riittääkö rakkaus siihen että opin rakastamaan. Tähän saakka olen etsinyt kohdetta johon purkaa patoutunut rakkuteni. vasta nyt näen etsineeni jotakuta joka rakastaisi minua minuna.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulle kävi samoin 16-vuoden avosuhteen jälkeen ja omat tuntemukseni ovat aika pitkälle samat. Kun en ole saanut avointa rakkautta lapsena enkä aikaisemmassa parisuhteessa tunnen olevani tunnekääpiö verrattuna nykyiseen mieheeni joka rakastaa suurella sydämellä. Olen päättänyt oppia rakastamaan rakastamaani miestä sekä itseäni. Monimutkaista, eikä vain?
Baareissa on aina niitä tiskillä notkuvia miekkosia, niitä "vaimoni-ei-ymmärrä-minua"-tapauksia. Ollet sellaisen naispuolinen vastine.
Lopeta kaikki suhteesi ja mene kiireen vilkkaan terapeutin juttusille.
Kukaan ei sinua voi sinua "parantaa". Se lähtee omien korvien välistä.
En ymmärrä miksi nuo toiset vastaajat latelevat tuollaisia. Olen kokenut samaa ja tiedän miltä sinusta tuntuu. Rakkaus on niin harvinainen tunne, että se pitää kokea silloin kun todella siltä tuntuu. Se saattaa aikanaan mennä ohi (niin kuin minultakin) mutta siitä jää ihana muisto. Silloin tunsin oikeasti eläväni ja tuntevani ja se tuntui suunnattoman hyvältä. Miksi eläisit ainoan elämäsi toisen ihmisen tai joidenkin motralistien tahdon mukaan. Sanotaan, ettei ihminen kadu sitä mitä tekee vaan minkä jättää tekemättä.
Ja lisäksi voin kertoa, että hyvä parisuhde rakentaa itsetuntoa ja parantaa tunnevammoja.
Olkoon kuinka moraalitonta hyvänsä tuntuu upealta tuntea itsensä halutuksi, kauniiksi ja arvostetuksi itsenään ei vain imurin jatkeena.
Mieheni kai kuuluu luokkaan kun ero viimein tulee, katsoo kieroon ja toteaa "Minä luulin että meillä menee hyvin." Niinhän miehet yleensä kuvittelevat, silloin kuin eivät viitsi laittaa tikkua ristiin jottei eroa tulisi.
keskustella mies kyllä osaa, anteeksikin pyytää, mutta mitään todellista muutosta ei tapahdu. Ei kuulemma kannata yrittää kun lähden kuitenkin.... No hitto viistoista vuotta olen tässä ollut uskois jo, toisaalta taitaa lähtö olla lähempänä kuin koskaan aiemmin.
Kerranhan täällä eletään!
Ei pidä jättää kokematta sitä, mikä oikeasti tuntuu hyvältä. Se ei välttämättä ole elinikäinen tunne, mutta siitä saa sitä jotain, mitä kiikkustuolissa voi muistella. Suuria tunteita tulee harvoin vastaan ja ne pitää elää täysillä läpi, vaikkeivät kauaa kestäisikään, ovat ne silti sen arvoisia.