Tallinnan reissulla syötiin ravintolassa ja todettiin annokset kovin pieniksi. Mutta juttu taitaa olla kyllä niin, että lahden takana on tallella vielä ymmärrys aterioiden oikeasta koosta. Väki on siellä kevyttekoisempaa kuin täällä. Aivan kuin täällä jostain 70-luvulta. Katsokaahan sillä silmällä 30 v vanhoja filmejä. Ohutta porukkaa pääosin.
Meillä on iso ongelma siinä, että annokset on opittu liian isoiksi. Ja vielä rehuja täytteeksi paljon, kun on "oikeammat" ravintotottumukset taottu ihmisten alitajuntaan. Rehuilla myös venytetään vatsalaukkua, vaikka ovatkin terveellistä tavaraa. Ja niihinkin oppii. Hyvään salaattiin tukevan aterian oheen.
Mistä löytyy ateriatohtori valistamaan meitä takaisin oikeisiin annoskokoihin? Vatsalaukun venytys on huono juttu. Ikinä ei tunnu olevan kylläinen.
Meillä on iso ongelma siinä, että annokset on opittu liian isoiksi. Ja vielä rehuja täytteeksi paljon, kun on "oikeammat" ravintotottumukset taottu ihmisten alitajuntaan. Rehuilla myös venytetään vatsalaukkua, vaikka ovatkin terveellistä tavaraa. Ja niihinkin oppii. Hyvään salaattiin tukevan aterian oheen.
Mistä löytyy ateriatohtori valistamaan meitä takaisin oikeisiin annoskokoihin? Vatsalaukun venytys on huono juttu. Ikinä ei tunnu olevan kylläinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Osuit asian ytimeen. Amerikan malli puree: eurolla isommat ranskalaiset, isompi juoma, XXXL-pihvi tai perhepizzan ostajalle tavallinen pizza kaupan päälle. Juomat oli enne 1l pulloja sit 1,5 l:n ja nyt ne alkaa kaikki olle 2x1,5 l, raksut ja naksut on kaikki mega, super tai hyper pusseja. Pakkaus ku pakkaus niin päällä lukee 10% enemmän, ja ihmiset ostaa (ja syö) kun kerta samalla rahalla saa....Sääliksi käy niitä jotka sit itkun kans yrittää niitä kaloreita sit polttaa....Ja usko tai älä Tallinnaankin tulee EU ja Amerikka.
Se vaan on niin, että isot annokset ovat "myyvemmän" näköisiä.
Jos on kaksi euron ateriaa.
Ekassa on kalapuikko, yksi peruna ja pari tomaatin viipaletta.
Toisessa taas on kalapuikko, yksi peruna ja kukkurallinen raastettua porkkanaa.
Kyllä se vaan on silloin niin, että missä on porkkanaraastetta myy paremmin, koska annos näyttää isommalta ja arvokkaammalta kuin toinen ateria mikä näyttää mitättömän pieneltä toisen rinnalla.
"Rehua" kannattaa syödä paljon ja jättää rasvaiset lihat tms. minimiin mitkä ei ole välttämättömiä eli rehun syöntiä ei pidä missään nimessä vähentää vatsalaukun venymisen pelossa vaan niiden turhien vaaleiden leipien ja kahvin, limpsan tms. vähentäminen on kannattavaa.
PS.70-luvulla mielestäni filmeissä varsinkin ihannoitiin anoreksikoita.
Eikö ollut niin, että selvästi ylipainoisia oli vähän. Tarkoitan jotain kaupunkikuvasta napattua pikaotosta. Ohuita ihmisiä järjestään kaikki. Kyllä täällä on menty metsään viimeiset kymmenet vuodet aterioissa. On ohjattu vatsalaukun venytykseen. Annoskoot ovat tupla- tai triplakokoa meille ongelmaisille. Ja annoksissa lihan ja hyvien kastikkeiden määrä varsinkin on liiallista. Vatsalaukun kutistaminen pitäisi opettaa jotenkin. Painonvartijoissakin ohjataan syömään perunoita kilo joka aterialla nykyään kahdella pisteellä. Venytysohje se on eikä mikään kutistusohje.